Auttakaa, mulla on tosi paha olo, en jaksa enää!
Mä olen nt itkenyt vuorokauden putkeen. En pysty lopettamaan, oon sisältä ihan rikki. Mulla on ollut ihan kamala lapsuus, pahoinpitelyä kotona, pelkäämistä, koulukiusaamista, hyväksikäyttöä, huostaanotto ja orjuuttamista mun vanhempien taholta. Nyt mulla on 8kk poika, ja tää vauva aika saa mulle koko mun lapsuuden traumat palaamaan mieleen. Anteeksi jos kirjoitan sekavasti, olen ihan sekoamispisteessä. Mä en ole väleissä mun äidin kanssa, mutta se haluaisi tulla tänne selvittämään mun lapsuutta. En tiedä mitä mun pitäisi sille sanoa, en mä halua kuulla mitään anteeksipyyntöä tai perusteluita sille miksi äiti halusi että kärsin lapsena. Mua pelottaa tavata mun äiti vaikka keskustelu hänen kanssaan saattaisikin auttaa mua. Siitä on kymmenen vuotta jo aikaa kun pääsin pois kotoa, karkuun sitä perhehelvettiä, ja edelleen näen joka yö painajaisia mun lapsuudesta. Mulla on pakkoajatuksia ruuasta, kesken syömisen alkaa vaan oksettaa ja on pakko lopettaa syöminen. Yöllä en saa nukuttue ja päivällä en pysty syömään, musta tntuu että oon sekoomassa. Haluisin vaan tappaa itseni, mutten halua jättää un poikaa ja miestä yksin tänne. Mä en vaan kestä ajatusta siitä että nää asiat pyörii mun päässä vielä toisenkin kymmennen vuoden päästä. Päälääkärissä oon knyt kohta 7 vuotta, eik sekään auta. Kukaan ei voi pyyhkiä mun menneisyyttä pois, enkä jaksa enää elää sen kanssa.
Kommentit (23)
Ehkä lääkityksenkin. Ota yhteyttä nyt nopeasti lääkäriin (omaasi tai sitten ihan vaikka terveyskeskuslääkäriin) ja kerro nämä asiat tai näytä tämä viesti.
On selvää, että oman lapsen syntymä saa oman lapsuuden pintaan, ja tarvitset nyt niin paljon tukea kuin vain voi mistään saada. Tietenkään et suostu tapaamaan äitiäsi kahdestaan. Vähintään miehesi tai joku ystävätär on läsnä. Mutta en ehkä tähän sotkuun tätä tapaamista järjestäisi. Sinun on saatava pääsi kuntoon, jotta kykenet olemaan paras mahdollinen äiti omalle lapsellesi. Hänen takiaan sinun on haettava ja vaadittava apua - kunnolla! Voimia!
Mutta kun mä en pelkää mun äitiä vaan sitä keskustelua. Mun äiti ei ole koskaan edes nähnyt kun mä itken, mun piti olla kotona tunteeton robotti joka hoitaa perheen ja sisarukset kun vanhemmat juo. Mä en tiedä mikä mua pelottaa, en halua vaan mun äidiltä mitään selitystä.
ap
ja itselläni välillä on juuri samallaisia ajatuksia. Olen kokenut samanlaisia asioita kuin sinä ja vieläkin nään painajaisia perheestäni ja hikoilen ja itken unissani. Mutta muista että pieni lapsesi tarvitsee sinua aina. kannattaa puhua asioista jonkun ammattiauttajan kanssa, ihan tosi, se varmana helpottaa. :)
mielialalääkettä ja nukahtamislääkettä. Sit se mies ja lapsen isä vois varmistaa, että lapsi ei herätä sua, kun sä nukut päällimmäisen tuosta väsymyksestä pois. Sen jälkeen asiaa - myös sitä syömistä - voisi katsella uusilla voimilla.
Sun ei ole pakko tavata äitiäsi, jollet usko pystyväsi siihen. Sanot vaan että ei. Tai käsket sen miehesi sanoa, jos et itse uskalla. Mut siitä voisi kyllä olla hyötyä, jos vaan uskaltaisit. Se ei pyyhkisi pois menneisyyttäsi, mutta se saattaisi laukaista sussa jotain sellaista, mikä auttaisi sua jaksamaan elää sen menneisyyden kanssa. Se ehkä saisi sun ymmärtämään, että se todella on jo mennyttä, eikä se toistu enää sulle eikä sun lapsellesi. Te olette menneet jo sen ohi. Tämä on uusi alku, ei vanhan toisoa.
Jos tuntuu että et yksin uskalla tavata äitiäsi niin voisko äiti tulla yhdelle päälääkärin vastaanotolle tapaamaan tietä molempia? Voisit sopia lääkärin kanssa etukäteen että tämä keskeyttää tilanteen ja heittää äitisi ulos jos näyttää, ettet pysty olemaan tilanteessa?
jos menisitte yhdessä Äitisi kanssa perheneuvolaan keskustelemaan. Ulkopuolinen ihminen todella mukana.
suosittelisin sitä lääkitystä jos sulla on 7vuoden terapia menossa, niin sulla pitäisi olla jo jos oot kaikki saanut sinne purkaa. vauva-aika usein nostaa vanhoja läpikäymättömiä asiota esille. toivon että jossain vaiheessa helpottaa, mutta kannattaa kysyä siitä lääkityksestä niin jaksat arjessa paremmin. myös äitisi kanssa juttelu niin että ette välttämättä tapaa kahden voi olla ihan hyvä juttu.
Sinulla ei ole mitään velvollisuutta enää keskustella hänen kanssaan yhtään mistään.
Minä katkaisin välini äitiini heti kun pystyin, enkä ole katunut. Pelkkä ajatteleminen kuvottaa.
Mun äiti ei ole se paha ihminen, vaan mun isäpuoli. Mä olen kokenut elämässäni niin pahoja asioita että te ette voi edes kuvitella, eikä mun äiti suojellut meitä lähtemällä.
ap
tavata äitiäsi juuri nyt? Onko äidilläsi nyt joku katumusvaihe menossa ja haluaa ehdottomasti olla sulomummina lapsenlapselle? Onko tapaamisesta sinulle tai perheellesi mitään hyötyä vai onko tämä taas yksi pyrkimys sinulta hoitaa äitisi ongelmia oman vointisi kustannuksella? Pystytkö arvioimaan, onko äidilläsi kykyä todella antaa sinulle ja perheellesi jotain vai tuleeko imemeään teistä voimaa itselleen, teidän kustannuksellanne?
Jos et halua käsitellä asiaa nyt tai sinusta tuntuu, että äitisi on enemmän ottajan kuin antajan roolissa, sinulla on oikeus elää nyt omaa elämääsi ja jättää kaikki paska taaksesi, keskittyä nyt lapseesi ja siihen, mitä hyvää elämä voi jatkossa sinulle antaa. Jaksamista sinulle ja kaikkea hyvää perheellenne!
Mun äiti ei ole se paha ihminen, vaan mun isäpuoli. Mä olen kokenut elämässäni niin pahoja asioita että te ette voi edes kuvitella, eikä mun äiti suojellut meitä lähtemällä.
ap
sun äidilläsikin on osansa siinä. Muista, että menneisyys on menneisyys ja vaikket silloin voinut olla oma itsesi äitisi seurassa, niin nyt saat olla! Jos äitisi ei kestä sitä, että on aiheuttanut sinulle kärsimystä, niin se on hänen ongelmansa. Sun ei tarvitse puolustella äitiä ja yrittää olla se vahva enää. Sun täytyy ajatella SUN OMAA LASTASI, äitisi ei siinä tilanteessa ole se ykkönen, eikä edes kakkonen. SUN LAPSESI ja SINÄ ja SUN MIEHESI olette nyt perhe.
Hänhän sen isäpuolen sinne huusholliin hankki, eikä sitten puolustanut lapsiaan.
Sinun ei tarvitse tuollaista "äitiä" hyysätä tai terapoida. Menköön mielenterveystoimistoon.
Mutta mä en pysty ajattelemaan muuta kuin mun lapsuutta. Mulla on tällä hetkellä ekaa kertaa elämässä asiat enemmän kuin hyvin, mutta silti vanhat asiat saa mut tuntemaan oloni ihan tyhjäksi. Mä olen vaan hirveän katkera mun äidille. Muistakaa naiset jos ootte väkivaltaisessa parisuhteessa, lähtekää jottei teidän lapsista tulisi tällaisia kuin minä.
valita joko sinut tai se miehensä.
Hän ei ole valinnut sinua.
Miksi sinun pitäisi auttaa häntä nyt omantunnontuskissa?
Tuollainen ihminen loukkaa vain lisää, jos päästät hänet lähellesi.
myös oman parisuhteen kustannuksella.Isäpuolta sä voit inhota lopun ikäs mut sun oman tervehtymisen kannalta paras olisi "pistää" äiti myöntämään passiivisen väkivallan ja pyytämään anteeksi.Jos voisit sitten päästä elämässä eteenpäin.Missään tapauksessa se et selvitätte asioita äidin kans ei tarkoita et sun pitäis hyväksyä tai ottaa se sun elämään tai oman lapses elämään.Sinuna en kohtaisi sitä yksin tai kaksinkaan vaan ota ympärille ihmisiä joihin luotat,jos et halua puhua hänelle kirjoita kirje tai pyydä joku puhumaan puolestasi.Muista et äitisi oli se aikuinen eikä sulla ole mitään hyvitettävää tai anteeksi pyydettävää.
Mitä se auttaa vaikka äiti pyytäisikin anteeksi, ei se siltikään aio erota siitä hullusta. Ajatelkaa, mun isäpuoli yritti raiskata mut kun mun mutsi oli synnyttämässä mun nuorinta siskoa. Pääsin vessaan piiloon, ja olin siellä niin akuan että faijapuoli lähti takaisin synnärille. Mun äiti ei tänä päivänäkään uskoa mua ja on siis saman miehen kanssa edelleen. Mitä se siis hyödyttää pyytää sanallisesti anteeksi jos silti vaan jatkaa samaa paskaa?
Mitä se auttaa vaikka äiti pyytäisikin anteeksi, ei se siltikään aio erota siitä hullusta. Ajatelkaa, mun isäpuoli yritti raiskata mut kun mun mutsi oli synnyttämässä mun nuorinta siskoa. Pääsin vessaan piiloon, ja olin siellä niin akuan että faijapuoli lähti takaisin synnärille. Mun äiti ei tänä päivänäkään uskoa mua ja on siis saman miehen kanssa edelleen. Mitä se siis hyödyttää pyytää sanallisesti anteeksi jos silti vaan jatkaa samaa paskaa?
Ihan sama, myöntääkö äitisi syyllisyytensä tai miehensä syyllisyyden, pyytääkö anteeksi tai jättääkö iehensä. Ei sillä ole väliä, eikä se tosiaan enää tee ollutta olemattomaksi. Pointti on siinä, että kun näkisit äitisi, (itse turvassa ollen, ehkä nyt ekaa kertaa?) voisit tajuta, ettei sillä todellakaan ole väliä. Kun sen tajuaisit, voisit päästää irti, lakata miettimästä sitä. Sun mieleen tulisi tilaa ajatella muita ajatuksia ja elää eteenpäin oman perheesi kanssa.
Olet jo selviytynyt tuosta kamalasta ajasta, se on kaukana takana. Usko minua kun sanon näin! Tietenkin menneet haamut vaanivat sinua mutta ne EIVÄT OLE ENÄÄ ELÄMÄSSÄSI. Mieti miten helpottavaa se on.
Sinä voit päättää minkälaiseksi tämä elämäsi tulee, äitisi tai kamala isäpuolesi eivät päätä enää mitään! Ja mikä parasta: SINÄ voit auttaa lastasi saamaan niin paljon paremman lapsuuden kuin mikä sinulla oli, ajattele miten upeaa se on!
Voisitko luoda lapsellesi juuri sellaisen lapsuuden mitä itse itsellesi haluaisit? Mieti minkälaisia asioita siihen kuuluisi ja toimi sen mukaan. Sinä voit luoda upean lapsuuden vaikket itse sellaista saanut. Itselläni oli myös ankea lapsuus, ei varmastikaan kaikkein kamalin, mutta tarpeeksi kamala (alkoholisimia, väkivaltaa, epävarmuutta jne). En halua enää ajatella sitä aikaa sen enenmpää, mutta nautin kun voin tehdä lapseni kanssa niin kuin olisin halunnut, että minulle tehdään. Muista että lapsesi luottaa sinuun - ole sen luottamuksen arvoinen.
Mullakin on kamalaa lapsuustaustaa ja ymmärrän että se voi purkautua. Mulla on ollut lähellä että tuleeko ne pahimmat asiat "läpi" ja on ollut todella
järkyttäviä oloja.
Tänään taas mietin että selviänkö tästä kaikesta.
Sinuna päästäisin äitisi luoksesi, se voi olla
pitkässä juoksussa parantavaa.
Ja toinen ihminen voi auttaa.
Mene traumaterapiaan.
Mulla ei ole yhtään ketään tukena, ei miestä, ei ystäviä.
Ota läheisten tuki vastaan.
pelottaa, niin ota keskusteluun mukaan joku muukin, vaikka miehesi, turvaksesi. Muista, että äitisi ei voi enää tehdä sinulle mitään ja voit potkia hänet pihalle/lähteä, jos siltä tuntuu. Tai se tukihenkilö voi tehdä sen, jos sinä et pysty.