Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen! Vaikea ihmissuhde töissä
Olen 39v onnellisesti naimisissa oleva 2 ihanan lapsen äiti. Samassa tiimissä on puolisen vuotta ollut 22v hyvin herkkä, koulukiusattu, yksinäinen mies, jolla luottamus ihmisiin on aika kadoksissa. Hänellä on ilmeisen huono itsetunto ja usko omiin kykyihin uupuu, vaikka on työssään todella hyvä. Olen häntä koittanut kannustaa, jutellut hänen kanssaan elämästä ja hän on vähitellen alkanut avautua. Hän on kova stressaamaan ja ei pysty sanomaan ei, liian kiltti. Olen huomannut hänellä pieniä viiltelyjälkiä ja hän nykäisi nopasti hihan alas huomatessaan minun nähneen jäljet. Hänellä on siis selvästi todella paha olla. Hän on työn perässä muuttanut paikkakunnalle eikä ole tutustunut kehenkään, pyhittää elämänsä työlle.
Tänään meidän oli jäätävä ylitöihin projektikiireiden vuoksi. Olimme tekemässä samaan aikaan lähtöä kotiin, kun hän pyysin anteeksi, että hänen on pakko sanoa minulle eräs asia. Odotin jotain huomautusta työstäni tms, mutta hän tunnustikin rakastavansa minua ja pyysi anteeksi ettei voi olla ajattelematta minua vaikka tietää minun olevan naimisissa ja elävän onnellista elämää. Häkellyin täysin enkä tiennyt mitä sanoa. Sitten huoneeseen tuli toinen työkaveri ja tämä mies livahti paikalta.
Mitä ihmettä teen? Todella pelkään kohdata hänet huomenna, kun tiedän satuttavani häntä tahtomattani enkä tunteisiinsa voi vastata.
Kommentit (6)
tädiksi, joka koittaa kuunnella. En ollut mitään tällaista kuvitellut. Jos jatkan samalla tavalla kuin ennekin, kokeekohan hän sen rohkaisuna? Tuntuu tosi pahalle sanoa mitään negatiivista, kun hän itsekin selvästi tajuaa ettei meidän elämät voi kohdata.
...oikeesti luulen, ettei se ole juuri rakkautta, mutta anna hänen luulla niin. Ajattelen hänen vain olevan tyytyväinen, kun viimein joku on huomioinut hänet ja kiinnittänyt häneen huomiota, ehkä hänestä tämä tunne on rakkautta, mutta ...
On varmaankin vaan uskaltanut luottaa toiseen ihmiseen ja kokee tulleensa hyväksytyksi. Koulukiusaaminen jättä usein todella syvät arvet.
murskaisi, vaan olisin edelleen hänelle ystävällinen, mutta samalla jämäkkä niin, ettei hän voisi saada rakkauskuvitelmilleen siipiä. Ottaisin asian vielä ihan puheeksi, että haluan olla ystävä ja pidän hänestä, mutta en myöskään aio enkä halua rikkoa perhettäni. Sanoisin myös, että hän on liian nuori minulle, ja että jostakin hän aikanaan löytää omanikäisensä naisen.
Ole niinkuin mitän ei olisi tapahtunukaan tai se rassukka romahtaa