Onko kellään (ollut) narsistista miestä? Kerro esimerkkejä, mikä on väärinkohtelua!

Joka asia täytyy kontrolloida, jopa syynäsi roskat kun siivosin kaappini.



Kun lapsi oli vauva ja valvotti vuoden putkeen, nukkui vaan 20 minuutin pätkiä. Pyysin apua, ei halunnut auttaa, koska hänhän käy töissä.



Ei todellakaan auta ketään, olen jo oppinut mummollenikin sanomaan, että soita itse mun miehelle, jos siltä apua on vailla. Mulle kun mies huutaa kuin palosireeni jos olen mennyt lupaamaan muutaman ruuvin hänen laittavan seinään.



Meillä ei käy enää ketään kylässä, mulla alkaa jo sydän lyömään jos joku pariskunta ilmoittaisi tulevansa meille kylään. Tiedän etukäteen mieheni reaktion asiaan. :(



Jopa minun ystävättäreni yökyläilyt kerran vuodessa on mieheni mielestä todella ärsyttävää.



Mies ei tee kotitöitä, koska käy töissä. Kuten minäkin...

En minäkään usko, että exäni olisi saanut diagnoosia, mutta paljon on tuttua juttua.

- ei koskaan pyytänyt minulta mitään anteeksi

- kaikki on jonkun toisen syytä, mikäli vain on mahdollista syyttää

- perfektionisti, ja itsehän kaiken osaa tehdä paremmin kuin muut

- kaikki on kotona parasta ja oikeaa merkkiä.

- minä en saanut autoa käyttööni kuin kamalalla ruinauksella. Hän kun ei voinut mennä harrastukseen julkisella.

- ei koskaan noussut yöllä lapsen luokse, kun lapsi 10 kertaa heräsi yössä. Ihmetteli, mitä minä valitan "kyllähän minäkin herään"

- perheen yhteiset harrastukset olivat hänen harrastuksiaan. Tuli tyyliin kerran vuodessa minun mukaani taidenäyttelyyn

sekä tietysti:

- avioero on minun syytäni. Minä en osoittanut hänelle tarpeeksi arvostusta yms.

Miksi olen nyt vasta tajunnut, että ehkä hän ei ollut ihan normaali (vai oliko?)on se, että mies on erittäin korrekti ihminen. Toimii aina "oikein" ja hillitysti ja korrektisti ja ystävällisesti julkisesti. MInua kohtaan oli ärtynyt ja kriittinen ja syyllistävä. Mutta kriittisyyden hän selitti sillä, että hänellä on oikeus mielipiteeseensä.

Kuulisin mielelläni mielipiteitänne tästä.

Ei minunkaan mieheni ystävät ja tuttavat ikinä arvaisi, miten hän käyttäytyy minua kohtaan. Äitinikin on ollut hyvin paljon arjessamme mukana viimeisen 4 vuoden aikana ja vasta nyt totuus alkaa valjeta hänellekin.

Ja tuo oli ihan kuin meillä, tuo "kyllähän minäkin herään". Lopulta tosin muutti eri kerrokseen nukkumaan, ettei tarvi edes herätä. Ja suurinpiirtein huutoraivari on vastassa, jos viimeisillä voimillani olen sieltä apua hakenut.

t:19

Kaaduin pyykkiä ripustessani kiveykseen, koska se törrötti. Kaaduin naamalleni suoraan nurmikkoon ja löin polvet kiveykseen. Ne aukes, tuli verta ja naama mullasta mustana.



Mies tuli hurjana paikalle, ja alkoi huutaa kun hän just laittoi tuosta kohin nurmikon ojennukseen. Ei edes kysynyt miten mulle kävi.Alkoi vaan heti tasoittamaan uudestaan nurmikkoa.



Hänellä ei ole minkäänlaista empatiankykyä. Sairastaessani syövän, en kuullut kertaakaan hänen kysyvän kuinka voin. Mutta pankkiin hän valehteli laskujen olevan mun syövän takia myöhässä, koska hoidot maksaa niin paljon.

Itseasiassa hoidot eivät maksaneet paljon ja mä ne maksoin.

En tiedä, kuuluuko tämä kaikki ihan normaaliin suhteesee, paljon on vielä kertomista

Mut kai sä sen jo itsekin tiedät...

mutta kun tuota ei satu joka päivä, niin jotenkin aina uskoo, että no nyt se on parantanut tapansa tms.



Aina niinku jää odottamaan, että nyt on parempi hetki.

Kaaduin pyykkiä ripustessani kiveykseen, koska se törrötti. Kaaduin naamalleni suoraan nurmikkoon ja löin polvet kiveykseen. Ne aukes, tuli verta ja naama mullasta mustana.

Mies tuli hurjana paikalle, ja alkoi huutaa kun hän just laittoi tuosta kohin nurmikon ojennukseen. Ei edes kysynyt miten mulle kävi.Alkoi vaan heti tasoittamaan uudestaan nurmikkoa.

Hänellä ei ole minkäänlaista empatiankykyä. Sairastaessani syövän, en kuullut kertaakaan hänen kysyvän kuinka voin. Mutta pankkiin hän valehteli laskujen olevan mun syövän takia myöhässä, koska hoidot maksaa niin paljon.

Itseasiassa hoidot eivät maksaneet paljon ja mä ne maksoin.

Ettei tuo tosiaan välitä vaikka olisin missä kunnossa tahansa. Samat valitukset ja välinpitämättömyys jatkui, vaikka itkin kivusta (viisuri poistettu ja suussa toinen tosi kivulias tulehdus). Jos tärisin kovassa kuumeessa, 2-vuotias toi mulle viltin, mies ei välittänyt mitään. Esikoista synnytin 34h (4h yöunien jälkeen) ja sekin kovassa kuumeessa, niin mies marisi synnytyssalissa väsyään ja hoki, että miksi tää kestää niin kauan (niin, tämäkin oli siis minun syytäni).

t:19

mua aina ahdistaa ajatellanäitä ketjuja lukiessa, että onkohan joku teistä yksi kouluaikainen luokkakaverini, maailman ihanin, kiltein ja lämminsydämisin ihminen, jonka poikaystävä vei mukanaan...



Mies oli alkuun ilmeisesti niin mukava, sitten rupesi kauheasti jarruttelemaan meidän ja muiden tytön kavereiden yhteydenpitoa - lopulta ei meitä laskettu enää kahville käymään, ettei avomies hermostuisi. Pari vuotta myöhemmin joku kertoi nähneensä kaverillani mustelmia, mutta siinä vaiheessa muhun ja kaikkiin muihin oli jo lakattu pitämästä yhteyttä. Menivät naimisiin ja saivat lapsia jo siinä kaksikymppisinä. Tutuntutuilta kuului huhuja välirikoista, joita mies oli saanut aikaiseksi sukujen ja tuttujen kanssa. Eristi kaverini ilmeisesti aika kokonaan.



Mitähän sille aurinkoiselle tytölle sitten tapahtui? Se oli niin kiva ihminen, aina ystävällinen sana kaikille, ja niin hyvä huumorintajukin. Jos jotain, niin korkeintaan liian kiltti. Vituttaa ajatellakin, että se täällä kirjoittelisi ja sille viisasteltaisiin että "ainahan miestä nimitellään narsistiksi jollei se tanssi av-mamman pillin mukaan". Kun niitä todella paskoja tyyppejä on oikeastikin olemassa, eikä edes kauhean harvassa.

Kiitos tästä ap:lle. Itselläni oli aivan samanlainen mies, mitä täällä kirjoitettu (Tais olla 7 kirjottajan tekstistä melkein kuin kaksoisolento) Nyt ollaan eroomassa, joudun asumaan hänen kanssaan kuukauden, ja tämä on ihan tuskaa, kun tunteita häntä kohtaan vielä on, mutta hän on niin ilkeä että se on nyt ohi. Yöt huitelee muiden naisten seurassa, minua ei voinut sen vertaa kunnioittaa että olisi odottanut sen aikaa kun muutan pois, ja sitten ravaa niin paljon kuin haluaa. Lasta ei hoida yhtään, eikä varmaan tule olemaan yhteyksissä tähän uuteen tulokkaaseenkaan. Harmittaa että menin koskaan yhteen tälläisen ihmisen kanssa, saatika tein lapset hänen kanssaan, tuntuu lapsen puolesta niin pahalta kun on isä jolle oma napa tärkein!

oli nuorena tämmöinen avopuoliso

* Suuttui minulle jos/kun sairastuin pahasti (oli vihainen siitä että ei silloin saanut seksiä).

* Ei vienyt minua lääkäriin saadessani yöllä astmakohtauksen johon ei lääkitykseni auttanut. Sanoi vaan, että ole hiljaa ja liikkumatta, minun pitää saada nukkua.

* Haukkui minua usein rumaksi ja lihavaksi. Jos sanoin haukkumisen loukkaavan minua, alkoi valittamaan kuinka minä loukkaan häntä jatkuvasti paljon pahemmin. Siinä sitten vietin loppupäivän miettien mitä ilkeää olen voinut hänelle sanoa, ei hänkään koskaan esimerkkiä ilkeilystäni osannut sanoa.

* Tutki käsilaukkuni ja lompakkoni, ja otti heti tarvitsemansa eikä edes kertonut asiasta minulle mitään. Minä en saanut hänen taskuilleen tai lompakolleen tai työpöydälleen mennä.

* Ei antanut minun vaikuttaa kodin sisustukseen ollenkaan.

* Jos sanoin, että 'menen huomenna ystävän kanssa elokuviin', sanoi mies siihen 'no katotaan sitten huomenna saatko mennä' (meillä ei ollut lapsia, onneksi).



Suhteesta ymmärsin lähteä pois vasta kun minulle tuli semmoinen olo kuin minua ei enää olisi olemassa.



Vastaavia hyyppiä olen sen jälkeen osannut varoa :)

Minun mieheni eroaa edellämainituista vain siinä suhteessa, että hän on hyvin, hyvin korrekti. Hän ei saa raivokohtauksia.



Miksi me naiset sitten olemme tähän mieheen langenneet? Tiedän syyn... Koska suhteen alussa me olemme ykkösiä, kärkikaartia, saamme kaiken huomion. Se oli mieltä ylentävää olla niin tärkeä....



ap

kun olen eroamassa...pitkälle jo pari kertaa vienyt.. saa minut puhuttua ympäri. Luin toissa yönä 06 vuodesta asti kirjoittamiani asioitta suhteesta, kirjeitä hänelle yms. Mikään ei ole muuttunut kun aina vain hetkeksi.

Nyt tilasin itselleni ajan pariterapeutille...haen sieltä potkua ja kuulen ammatti-ihmisen kommentit, varmaan kohdannut työssään samanlaisia.

Narskut ovat todellakin kopioita toisistaan...

Harva tietääkseni parantunut, itse pitäisi tunnistaa sairautensa ja pitkän terapian tarvitsee.. eihän ne täydelliset sinne mene.. Kuulin just että "hoida oma pääs kuntoon..."

Narsku loppupelissä tunnistaa oman pienuutensa ja heikkoutensa..siksi tekee piiristään pienen (estää puolisoaan ja lapsiaan tapaamasta muita) jotta saa kodissaan olla "kunnioitettava herra/rouva". Ja monesti syy kumpuaa kotoa jossa ei ehkö tunteita näytetty tms.

Mä yritän tehdä tästä lopun...taas..

Voimia sinulle!!

Lapsia ainakin 3 jättänyt taakseen (en tiennyt kun tavattiin, viimeisestä kuulin viime perjantaina), ei ole tavannut eikä maksuista yms huolehtinut... Firmojen maksammattaomia veroja yms (tuomiot jo niistä saanut, joista kuulin myös muualta kuin häneltä)

Mutta em. ei ole hänen syytään, muiden kyllä eikä ole mielestään tehnyt ikinä mitään väärää..

Tällaista ei todellakaan ymmärrä kuin samaa kokenut, eikä neuvoksi auta: jätä. Näiden kanssa ei todellakaan helppoa. Esim 7v tyttäreni ei todellakaan isäänsä saisi enää tavata kun niin ennenkin toiminut, sillä minua kiristää.. tyttärellä hyvät välit isäänsä (ehkä jo sairaalloisen kiinni ovat toisissaan).. kerran jo omasta aso-asunnostani piti lakimiehen avulla hänelle häätö hommata, mutta ei lähtenyt silti.. (laki suojaa että kaikilla oltava katto pään päällä..)

Ison riidan jälkeen kun asiasta ei puhuta...niin sitä ei mukamas ole ollutkaan..olettaa nytkin että kaik ok, kun en todellakaan voi sille edes enää puhua tuon viimeisimmän lapsi-paljastuken jälkeen...

Lapsia saa olla, mut miks pitää salata, yhdessä jo yli 10v...

Alan tosiaan uskoa, että exäni on narsistinen. Kun hän toi kuvioon uuden ystävän, joka oli nainen, niin hän syytti minua siitä, että olen vain ehdoton, mustavalkoinen ja ahdasmielinen, kun en hyväksyä naispuolisia ystäviä. Hän sanoi "että sinun täytyy nyt tehdä töitä itsesi kanssa".

Lopulta kävi ilmi, että kyse ei ollut pelkästä ystävyydestä - ja senhän minä vaistosin jo alusta alkaen.

ap

Minun ukkoni ei myöskää auta ikinä muita mutta itse vain tekemisissä ihmisten kanssa kenestä on hänelle hyötyä...olisi mahtavaa kun esim ap:n ja 31:n kanssa voisi oikeasti tutustua ja viedä yhdessä nää suhteet päätökseen.. vertaistuki kuitenkin se paras!!

jos joku s.posti tms??

ai että noi kaikki narskut samalle saarelle ja tsunami perään...prkl.. niin paljon pahaa monelle aiheuttavat!!

narsisti ja psykopaatti. Antakaas analyysiä!

Exä tunkeutui mun elämään aivan mielettömällä innolla ja kiireellä. Sain kuulla olevani kaikkea sitä, mitä hän oli ikinä odottanut ja toivonut naiselta, kukaan muu ei ollut veroiseni. Hän halusi perustaa heti perheen kanssani ja vanheta yhdessä, meillä tulisi olemaan aivan taivaallista kimpassa. Hän löysi itsestään ne kaikki arvot, joita minä kannatin ja hän piti samoista asioista kuin minä.



Kun hääpäivä oli sovittu ja lapsikin ilmoitti tulostaan, alkoi minun "muokkaukseni" (koska en sitten joissakin asioissa ollutkana ihan perfect...). Miehen taustasta alkoi paljastua omituisia asioita, mm. kroonista pettämistä (johon löytyi aina syy silloisesta kumppanista), valehtelua, hyvin nopeasti katkenneita ihmissuhteita. Vain yhteen miehen ystävistä pääsin jotenkin tutustumaan - kas kun muita ystäviä ei edes ollut.



Mies sai mielettömiä raivareita jos katsoi, että en pidä häntä sillä jalustalla jonne hän itsensä oli asettanut tai jos muuten uskalsin kyseenalaistaa hänen erinomaisuutensa. Minun lapsuudenkotini oli aivan kelvoton hänen perheensä rinnalla (vaikka tosiasiassa minun vanhempani olivat kouluja käyneitä, hänellä oli surkea työläistausta), minun perheeni arvot olivat lopultakin ihan "syvältä" (hänen perheensä arvot olivat yleviä) ja niin edespäin. Toisinaan kuitenkin hän yhä jaksoi hehkuttaa minun erinomaisuuttani, toisinaan sitten tuli kylmää vettä niskaan.



Hän alkoi jäädä kiinni valheista. Lopulta hän ilmoitti, ettei ole alkun alkaenkaan pitänyt rehellisyyttä kovin suuressa arvossa.



Mies ei koskaan katunut mitään, ei koskaan nähnyt itsessään vikaa, ei koskaan tosissaan pyytänyt anteeksi. Sanomattakin lienee selvää, että empaattisia piirteitä hänessä ei lainkaan ollut - vaikka yhdessäolomme aikana tapahtui hyvin vaikeitakin asioita minulle, lapsille ja lapsuuden perheelleni.



Aina exäni ja hänen perheensä olivat niitä, jotka tekivät asiat esimerkillisesti - ne pienet heikkoudet, joiden olemassaolon hän joskus kepeästi tunnusti, olivat lähinnä hellyttäviä hänen omasta mielestään (muissa kuin hänen hovinsa ihmisissä ne heikkoudet olivat inhottavia, tuomittavia).



Mies oli tullut oman isänsä hylkäämäksi ja hän jatkoi toimintamallia omiin lapsiinsa. On perustanut perheen useammankin naisen kanssa, mutta yhdestäkään lapsesta hän ei kanna vastuuta taloudellisesti tai muutenkaan, osan lapsistaan hän on kylmästi hylännyt.



Kun minä sain lopulta sanottua miehelle, että haluan eron, hän alkoi kostaa minulle kaikin mahdollisin tavoin. Toisaalta hän jaksoi muistuttaa vielä eron hetkelläkin, miten olin maailman paras nainen....



Heti eromme jälkeen hän löysi uuden, joka oli aivan yhtä erinomainen kuin minäkin. Kihloista hän puhui tälle naiselle ensimmäisen viikon aikana, vaikka oma avioeromme ei ollut edes vireillä. Seuraavan naisen kanssa exä säntäsi heti naimisiin kun eromme astui voimaan, ja tästä naisesta hän onkin saanut vankkumattoman ihailijan - nainen myötäilee exää aivan kaikissa mahdollisissa asioissa, kuten omien lasten hylkäämisessä ja kaltoinkohtelussa.



Tässä oli vain pieni osa omista kokemuksistani (tähän astisen ) elämäni pahimmasta narsistista.

Joku täällä kirjoitti tällaisen asian;



'Oikeita narsisteja on jotain promillen luokkaa ja niistäkin osa on hullujen huoneella ja vankiloissa, joten aika epätodennäköistä, että sellaisen oikeasti löytää.'



Tuo ei pidä TODELLAKAAN paikkaansa. Narsistien uhrien tuki-ryhmässäkin korostetaan tätä, että narsistit ovat niin ovelia, ettei heitä ikään kuin useinkaan 'saada kiinni'. Tarkoitan tällä sitä, että ovat niin hyviä manipuloimaan ihmisiä ja jopa terapeutteja, että narsismi on ylipäätään aika vaikeaa diagnosoida. Ei heitä hullujen huoneella näe, eikä monikaan aavista ihmisestä että se saattaa olla pahemman luokan narsisti. Ihan totta.

joka kahdeskymmenes ihminen on väestötasolla narsisti. Mutta heitähän ei diagnosoida, koska narsisti pärjää elämässä siinä mielessä hyvin, ettei koskaan joudu hoitoon. Eikä hän sinne ikinä itse hakeudu.



Nämä tarinat vääntävät edelleen vatsaani. Vaikka eksäni ei olekaan pahimman laatuinen valehtelija ja raivojaja - silti näen niitä yhteneväisyyksiä. Minun eksäni on äärimmäisen taitava manipuloija. Hän osaa olla erittäin uskottava ja perustella niin vakuuttaavsti asiat, miksi juuri hän on oikeassa ja syy on siinä toisesa.



Kävin narsistien uhrien sivuilla, mutta ei siellä ole keskustelupalstaa.



ap

Mieheni exä esim, täysin kylmä, tunteeton ja miehet menevät hänen lankaansa aina ja soittelevat sille vielä vuosienkin päästä katkerana ja usein ovat henkisesti ihan rikottuja. Nainen oli niin onnessaan kun sai pyöriteltyä kenet vaan miehen pauloihinsa ja sitten sen jälkeen haukkua ne mielin määrin ja loukata ja survoa maan rakoon. Haukkui päin naamaa tyyliin, on sula pieni muna, olet narsisti, olet hullu idiootti ja silti miehet olivat ihan hulluna siihen. Miehiä oli mielettömästi, mutta kenestäkään se ei välittänyt, käytti ja imi kuiviin. Sitten pomoni, nainen ja ihan täysi hullu. Voisin väittää, että naispomot ovat lähes aina narsisteja, samoin naislääkärit.