Naapurin äiti huutaa

on pakollista ainakin meillä! Kolme teiniä, kuulokkeet päässä 24/7 tai sitten joku muu möly taustalla (tv tai kaksisataa kaveria kylässä), mitään ei kuulla jos normaalisti sanotaan eikä kyllä oikein vaikka miten huudetaan.

Tässä just kuulutin ja kovaa kenen vuoro viedä roskat ulos ja kun aikani tätä olin kysellyt, eikä kukaan vaan vastaa, nousee volyymi ihan varmasti.

Hassua ettei kukaan noista näytä huutamisesta mitenkään kärsivän eikä pahemmin edes reagoida...

jokin vaaratilanne menossa. En mä tarkoita sellaista huutamista. Vaan tarkoitan pitkiä aikoja jatkuvaa huutamista ja sen sisältämää verbaalista väkivaltaa.



Mä en halua mitään ls-ilmoja vaan pohtia oikeasti että miksi asiat on siinä pisteessä että asioista pitää "jutella" karjumalla ja vanhemman auktoriteetti piilee siinä miten suurella volyymillä asia ilmaistaan. Itselläni on myös juuri tällä hetkellä uhmaa elävä kolmivuotias, ymmärrän että joskus ääni kohoaa ja pinna palaa. Mutta jos se huuto ja karjunta herättää mut joka viikonloppuaamu kokemaan harmia sekä kyseisen karjujan puolesta että hänen lastensa, niin tulee sellainen olo että "jotain tarttis tehrä".



En edes tiedä onko parisuhteellinen vai yh, ollaan sen verran isossa talossa ettei täällä paljon naapureita näe. Kumpa joku auttaisi minua jos olisin itse samanlaisessa tilanteessa.



ap

eivät saa itseään ylös, syövät naurettavan hitaasti, pukevat vielä hitaammin, eikä mikään suju. Herätän kaikki kaksi tuntia (!) ennen lähtöä. Niillä kaikilla menee kaksi tuntia, että saavat vaatteet päälle ja aamupalan syötyä.



Itse olen sellainen rouva ripeä, etten tarvitse kuin vartin ja olen syönyt, pukenut ja meikannut.



Menee hermo joka aamu..



Ihan kiva, jos naapurit eivät nyt kuitenkaan soittaisi lastensuojeluun..

Mulla oli seinän takana äiti joka huusi joka ikinen aamu ja ja suorastaan karjui.

Muuttivat keväällä pois.

Kerran ulkona katsoin tavallista pidempään kun se meni lasten kanssa ja se äiti ryhtyi heti puhumaan

kuinka sen toisen lapsen on niin vaikea liikkua ym..

25:jätä mies ja lapset hoitamaan itse itsensä ja painu sinä töihin ajoissa.Kyllä äkkiä oppivat toimimaan nopeammin kun et ole paapomassa.

huhhuijaa. Kyllä aika monta kertaa ollaan kilistelty että päästiin ko. ongelmatapauksesta eroon: yh-äiti mamumiehen kanssa saamiensa jälkeläisten ja koiran kanssa vietti sellaista elämää että oksat pois... Lapsille karjuminen oli järkyttävää ja jokapäiväistä. Lisäksi ala-asteikäiset lapset (itse asiassa nuorin ei vielä ollut edes ala-asteella) nimittelivät äitiään huoraksi ja kiroilivat ja karjuivat takaisin. Mistä mahtaneet oppia tuon huutamisen jalon taidon.



Onneksi päästiin niistä eroon.

olen erittän tempperamenttinen ihminen mutta kyllä aikuisen ihmisen pitää osata hillitä itteään sen verran että osaa johonkin sen stopin laittaa. Jos on niin väsynyt ettei osaa päivät pitkät muuta kuin huutaa niin silloin pitäisi ite tajuta hakea apua. Muistan kyllä ajanjaksom jolloin olin niin kertakaikkisen väsyny että olin kun perseelle ammuttu karhu ja huusin miehelleni jatkuvasti ja välillä myös vauva sai osansa väsyneen äidin kiukuttelusta. Mutta siihen tuliloppu kun otin asian neuvolassa puheeksi ja sain tarvittavaa apua itselleni Olin niin jumalattoman väsynyt. Enää ei meidänkään perheessä huudeta ja yhteiselo on rauhallista. Parisuhde kukoistaa ja vauva voi hyvin. Hakekaa ihmiset apua ongelmiinne. Toisaalta aika moni on "sokea" sille omalle käytökselleen ja pitää sitä täysin normaalina jopa hyväksyttävänä, mutta ei. Normaalia se ei ole.

En ole naapurisi, mutta voisin olla.



Olen temperamenttinen ja kovaääninen ja verbaalinen.

Kun elämä on umpikujassa, lukossa, tukossa, päin persettä .. kun olen yksin uupunut ja väsynyt aivan kaikkeen, tulee huudettua.

Ja sitten se vaan karkaa käsistä ja sitä karjuu kaiken ja koko ajan, vaikka joku nakuttaa päässä, että lopeta jo, tyhmää huudat ja vaikka jälkikäteen harmittaa ja hävettääkin oma käytös.



Naapuriin kuuluu vain huuto.

Sinne EI kuulu, kun asioista sanoo kauniisti, kun niistä sanoo napakasti, perustellusti ja monta kertaa. Kun niistä huomauttaa ja monta kertaa.



ja sitten

eikö se jumalauta mene perille minähän sanoin tästä sen sata kertaa, kerää helvettiin nämä rojusi tästä ja taasko olet minun tavaroihini koskenut ja nyt on verokortti hävinnyt, minä laitoin sen tähän pinoon, onko pakko räpeltää joka helvetin tavaraa...

ja käytän myös v-alkuista sanaa, mutta tähän en nyt tohdi kirjoittaa.



Hyvä ap, jos olet sitä mieltä että lastensuojelu ei ole se taho.



Minä itse olin se kerrostalon karjuva akka, kun elämä oli aivan nurinpäin ja sen takia pinna kireellä.

Inhosin, vihasin sitä kerrostaloa. Lapset riitelivät koko ajan, eikä mikään kaunis mennyt perille.. ja yksi iso tekijä oli se, että inhostin sitä paikkaa missä asuin, oli ikään kuin vitutus päällä senkin takia koko ajan.



Naapureiden mielestä huusimme koko ajan, vaikka aivan taatusti emme huutaneet. Tai minä en. joten inhosin vielä enemmän sitä paikkaa.



Esim. tiskikone hajosi, ja kun hakkasin ja itkin luukkua auki, naapuri hakkasi patteriin.



Kiitti vitusti, tule auttamaan tämän rakkineen kanssa.



Muitakin asioita tapahtui, esim. lapsi loukkaantui kerran tosi pahasti, kannoin sisään täyttä päätä ulvovan lapsen ja lähdimme sitten sairaalaan. Ihan varmasti naapurit luuli, että hakkaan lasta, ja että taas siellä huudetaan.. vaikka vain vartavuotava lapsi huusi ja sitten hermostui pienempikin huutamaan.



Tai se kerta, kun lapsi kaatui ison huonekalun kanssa, säikähti ja parkui. Ja kolina oli melkoinen. varmasti kuului, mutta ei kukaan tullut kysymään että mitä tapahtui, luulivat kait muuta.



Ja minä olen kuitenkin tosi kiva ihminen, ystävällinen, auttavainen, lojaali.

Ulospäin naapurille ei näkynyt eikä kuulunut, kun lasten kanssa oli hyviäkin hetkiä, kuten kaikilla.



Naapurin akka sitten tuli haukkumaan minut pataluhaksi. sehän se vasta mieltä piristikin. Hetkeä aikaisemmin lapset oli riidelleet ja olin erottanut sen riidan, sitten käskin toista lasta siivoamaan lelunsa lattialta (leegot ja pikkuautota ja pienet muovieläimet), eikä tehnyt sitä ennenkuin hermostuin huutamaan.

ja sitten tuli naapuri, seisoi pienessä kännissä ja haukkui minut, kun vittuperkelesaatanaa kuuluu vain meiltä.



Miksi samaa rohkeutta ei löydy tulla auttamaan kauppakassien kanssa? Kysymään, tarvitsetko apua kun siinä fillaria korjaat ? tai vaan siihen pihalle juuttelemaan? Miksi samaa rohkeutta ei löydy tehdä roskapussista asiaa, kun lapset parkuu rappukäytävässä? Ja sitten sanoa jotain, ihan ystävällisellä äänellä, "huono päivä?" "minkä ikäinen lapsi" tms.



Miksi suomalainen osaa auttaa soittamalla viranomaiset, ja jos kohtaa ihmisen, se on haukkumista?

Kun sillä ystävällisellä käden ojennuksela ihan oikeasti saisitte aikaan paljon paljon enemmän?!

olen erittän tempperamenttinen ihminen mutta kyllä aikuisen ihmisen pitää osata hillitä itteään sen verran että osaa johonkin sen stopin laittaa. Jos on niin väsynyt ettei osaa päivät pitkät muuta kuin huutaa niin silloin pitäisi ite tajuta hakea apua. Muistan kyllä ajanjaksom jolloin olin niin kertakaikkisen väsyny että olin kun perseelle ammuttu karhu ja huusin miehelleni jatkuvasti ja välillä myös vauva sai osansa väsyneen äidin kiukuttelusta. Mutta siihen tuliloppu kun otin asian neuvolassa puheeksi ja sain tarvittavaa apua itselleni Olin niin jumalattoman väsynyt. Enää ei meidänkään perheessä huudeta ja yhteiselo on rauhallista. Parisuhde kukoistaa ja vauva voi hyvin. Hakekaa ihmiset apua ongelmiinne. Toisaalta aika moni on "sokea" sille omalle käytökselleen ja pitää sitä täysin normaalina jopa hyväksyttävänä, mutta ei. Normaalia se ei ole.

En jaksa uskoa että ihmiset olisi noin sokeita omalle käytökselleen.

Minä itse kerroin neuvoilassa omasta jaksamattomuudestani ja raskaasta elämäntilanteestani.

Aivan kuten sinäkin.

Minä en saanut apua. Minä sain lastensuojeluilmoituksen, jonka johdosta lapset uhattiin ottaa minulta pois, vaikka meillä ei ollut väkivaltaa, alkoholismia tms. ja hoidin lapseet ihan normaalisti, en uhannut enkä ollut aikeissa tehdä mitään, en ollut väsynyt lapsiini, vaan muihin asioihin elämässäni.

Haukkua kyllä osataan mutta ei auttaa. Surullista.

Haukkua kyllä osataan mutta ei auttaa. Surullista.

Naapuri olisi voinut vain avata oven ja kysyä rappukäytävään, että mistä on kysymys, niitä tilanteita oli ja paljon.

Olisi voinut tarjota apua, olisin voinut sanoa, että autatko, kun en selviä yksin kaiken tämän kantamisen kanssa ja kertoa, miksi lapset huutaa.

Siinä auttaessaan olisi voinut kysellä, ja olisin aivan varmasti kertonut.

Sellaisella ystävällisyydellä olisin jaksanut pitkään, ja oma kärsivällisyys ja sietokynnys olisi kasvanut = olisin myös huutanut vähemmän.

Eipä ole pitkä aika siitä kun näin puolitutun äidin kadulla. Lapset itki, äiti oli pahantuulinen ja kiireinen, vihainen ja karjui lapsilleen että on kiire ja ala tulla jne, olivat menossa hoitopaikkaan ja äiti töihin. Matkaa taitettiin kävellen, ja se ei ihan lyhyt matka ole. Lapset ovat varmasti väsyneet ja äiti väsynyt.

Pahalta se tuntui, mutta tiedän, että jaksavana se äiti on todela hyvä äiti, rakastaa lapsiaan, mutta tiedän myös. että nyt just hänellä on elämäntilanne, jossa ei vaan jaksa.

Ei sitä tilannetta helpota, jos menen moittimaan.

Haukkua kyllä osataan mutta ei auttaa. Surullista.

niinhän se on tällä palstallakin.

Mutta miten tälläisessä tilanteessa autetaan, ilman että toinen ottaa asian ilkeilynä ja pelkää ls-ilmoa? Näkisin kuitenkin että on paljon ihmisystävällisempää ja lapsirakkaampaa tehdä jotain muuta, mutta mitä?



Kuten sanoin, uhmaisesta on omaakin kokemusta, ja toivoisin että minua joku auttaisi jos olisin samassa tilanteessa kun naapurin äiti.



ap

huudan lapsilleni joskus. Olen yksin melkein koko päivän lasten kanssa, mies auttaa sen tunnin-pari mitä töiltä, nukkumiselta ja omilta menoiltaan ehtii. Inhoan itseäni kun en osaa olla huutamatta lapsilleni. Olen vain väsynyt siihen etten saa apua vaikka mies on kotona. Toinen on uhmaikäinen ja toinen pieni vauva joten raskasta on. Parisuhde ja raha-asiat menee huonosti joten ongelmia riittää ihan muutenkin. Ole yrittänyt nyt hillitä itseni lasten takia ja olen jo huomattavasti vähentänyt huutamista. Huomaan että kun en huuda, lapsilla ja myös minulla on parempi olla. Yritän olla parempi äiti, mutta tuntuu että naapurit ovat suoraan leimanneet ja kyttäävät ja kuuntelevat joka huutoa. Pelkään aina jos lapsi satuttaa itsensä tms. että naapuri luulee että olen tehnyt niille jotain. Onneksi muutetaan pian pois ja voin "aloittaa alusta" uudessa paikassa.

Mutta miten tälläisessä tilanteessa autetaan, ilman että toinen ottaa asian ilkeilynä ja pelkää ls-ilmoa? Näkisin kuitenkin että on paljon ihmisystävällisempää ja lapsirakkaampaa tehdä jotain muuta, mutta mitä? Kuten sanoin, uhmaisesta on omaakin kokemusta, ja toivoisin että minua joku auttaisi jos olisin samassa tilanteessa kun naapurin äiti. ap

meillä naapuri teki ls-ilmoituksen "äiti ja lapset huutaa". Olen väsynyt ja kaksi pientä lasta ja kun toinen kiukuttelee ja toinen on väsynyt ja yksin yritän jaksaa jokaisen päivän kun mies paljon töissä. Nyt pelätään joka kerta kun lapset huutaa, että ilmoittaa meistä taas. On koputeltu lattiaan ja pattereihin, kun lapset huutaneet(satuttaneet itsensä, väsyneitä, kiukuttelee yms. "normaalia" itkua)

Mutta miten tälläisessä tilanteessa autetaan, ilman että toinen ottaa asian ilkeilynä ja pelkää ls-ilmoa? Näkisin kuitenkin että on paljon ihmisystävällisempää ja lapsirakkaampaa tehdä jotain muuta, mutta mitä?

Kuten sanoin, uhmaisesta on omaakin kokemusta, ja toivoisin että minua joku auttaisi jos olisin samassa tilanteessa kun naapurin äiti.

ap

Onko sinulla mahdollisuutta nähdä tätä äitiä taloyhtiön pihalla tai lähipuistossa? Jos, niin voisit mennä juttelee ihan niitä näitä - kysyt lapsen iästä, toteat jotain säästä tms. ja jatkat siitä vaikka vähän itseksesi jutellen.

Jos tiellä on juhlat tai jotkut kahvittelujutut tiedossa, pyydä tätä naista tulemaan, laita kutsu. Jos soitat ovikelloa, siis jos tulee tilanne että pitää soittaa ovikelloa, koeta valita sellainen hetki, ettei seillä ole hetkeen ollut huutoa, älä soita huudon aikana. Jos kuitenkin käy niin, että just kun olet varautunut soittamaan ovikelloa ja sielä onkin meteli, sanot pienen hymyn kera: sori, taidan tulla huonoon aikaan, mutta asia olisi....

Mieti, miten itse haluaisit itseäsi kohdeltavan tai kohdattavan vastaavassa tilanteessa.

Kyllä se vaan on niin että jos pystyy lapsen siittämään, pystyy siitä myös huolehtimaan! Ottakaa itsellenne aikaa kerran pari viikossa oman harrastuksen parissa. Vähemmästäkin hermot menee välillä jos niitä ei pysty mihinkään muuhun purkamaan kuin lapsiin.



Tiedätte sen itsekin että puratte siinä vaan turhautumistanne, ettekä huuda siksi että siitä olisi mitään hyötyä. Kuten jo todettu täällä, lapset turtuu siihen nopeasti ja lopulta äänen volyymiä pitää nostaa ja nostaa että menee perille. Joskus se hermo vaan menee.



Mutta helpottakaa elämäänne ja tehkää suunnitelma, miten teette muutoksia asioihin. Jos lelut lojuu lattioilla, siivoatte ne kyllä lapsen puolesta illalla, mutta roskikseen. Jos aamulla jäädään lukemaan sarjakuvia, niiden tilaukset lopetetaan. Laittakaa vaikka palkkiojärjestelmä: jokaisesta hyvin sujuneesta aamusta saa kultaisen tähde, ja jokaisesta huonosta lähtee yksi pois. Kun tähtiä on koossa 10, saa uuden lelun tms.



Tällainen suunnittelu ja varsinkin toteutus kysyy keskittymistä ja voimia että ei lipsu huutamiseen, mutta pidemmällä tähtäimellä se tuottaa hedelmää ja voitte itsekin paremmin kun ei tarvitse karjua. Ja ottakaa aikaa itsellenne, ihan oikeasti.

Mutta miten tälläisessä tilanteessa autetaan, ilman että toinen ottaa asian ilkeilynä ja pelkää ls-ilmoa? Näkisin kuitenkin että on paljon ihmisystävällisempää ja lapsirakkaampaa tehdä jotain muuta, mutta mitä? Kuten sanoin, uhmaisesta on omaakin kokemusta, ja toivoisin että minua joku auttaisi jos olisin samassa tilanteessa kun naapurin äiti. ap

meillä naapuri teki ls-ilmoituksen "äiti ja lapset huutaa". Olen väsynyt ja kaksi pientä lasta ja kun toinen kiukuttelee ja toinen on väsynyt ja yksin yritän jaksaa jokaisen päivän kun mies paljon töissä. Nyt pelätään joka kerta kun lapset huutaa, että ilmoittaa meistä taas. On koputeltu lattiaan ja pattereihin, kun lapset huutaneet(satuttaneet itsensä, väsyneitä, kiukuttelee yms. "normaalia" itkua)

tervetuloa kerhoon.

Meistäkin tehtiin ls-ilmoitus samasta syystä.

Se oli tosi loukkaavaa!! ja sen jälkeen on täytynyt sanoa lapsille, että suu kiinni tai meistä valitetaan taas.

Mulla on temperamenttiset ja kovaääniset lapset ja niin olen itsekin, mutta tilanteet ovat siis varsin arkipäiväisiä, kun pienempi heittäytyi eteisen lattialle kirkumaan. Se kuulostaa siltä, kuin lasta hakattaisi.

Tai kun ei puhumalla ja pyytämällä mitään tapahtunut, tai kun lapset riiteli, ja huusi ja kiukutteli, sitten hiljennettiin tai toteltiin vasta kun itsekin karjasin. Ulospäinhän se kuulostaa, että lapset leikkii somasti ja sitten tulee äiti ja alkaa yhtäkkiä karjua kuin heikkopäinen ja sitten lapsiparat itkee.. vaikka totuus seinien sisällä on jotain ihan muuta.

Miten otetaan aikaa itselle, jos mies ei ole elämässä mukana lainkaan? Tai on aina työssä?

ja miehelle huutaminen on ihan sama asia, lastensuojeluilmon paikka. Mistä ne ulospäin tietää kelle se hullu nainen huutaa.

Ja hyvä on neuvoja antaa että tee niin ja niin.. masentuneellekin voisi sanoa, että nouse ylös ja mene harrastamaan ja jalkansa taittaneelle että tule vaan zumpa-tunnille, siitä se paranee.. silloin kun on oikeasti on aivan loppu ja väsynyt, ei jaksa yhtään mitään, siihen voisi tarvita vaikka mukavaa naapuria juttelemaan kuin ihminen ihmiselle, ja se olisi se mikä auttaa irti huutamisen kierteestä

Kyllä se vaan on niin että jos pystyy lapsen siittämään, pystyy siitä myös huolehtimaan! Ottakaa itsellenne aikaa kerran pari viikossa oman harrastuksen parissa. Vähemmästäkin hermot menee välillä jos niitä ei pysty mihinkään muuhun purkamaan kuin lapsiin.

Tiedätte sen itsekin että puratte siinä vaan turhautumistanne, ettekä huuda siksi että siitä olisi mitään hyötyä. Kuten jo todettu täällä, lapset turtuu siihen nopeasti ja lopulta äänen volyymiä pitää nostaa ja nostaa että menee perille. Joskus se hermo vaan menee.

Mutta helpottakaa elämäänne ja tehkää suunnitelma, miten teette muutoksia asioihin. Jos lelut lojuu lattioilla, siivoatte ne kyllä lapsen puolesta illalla, mutta roskikseen. Jos aamulla jäädään lukemaan sarjakuvia, niiden tilaukset lopetetaan. Laittakaa vaikka palkkiojärjestelmä: jokaisesta hyvin sujuneesta aamusta saa kultaisen tähde, ja jokaisesta huonosta lähtee yksi pois. Kun tähtiä on koossa 10, saa uuden lelun tms.

Tällainen suunnittelu ja varsinkin toteutus kysyy keskittymistä ja voimia että ei lipsu huutamiseen, mutta pidemmällä tähtäimellä se tuottaa hedelmää ja voitte itsekin paremmin kun ei tarvitse karjua. Ja ottakaa aikaa itsellenne, ihan oikeasti.

välillä sitä vaan huutaa. Joskus huutaa ilman että on mitään syytäkään, mutta kyllä tänne on nyt tullut joukko äitejä purkamaan omantunnon tuskiaan omasta raivoamisestaan- ja kyllä. Tiedän että saan teidän kaikkien vihat niskaani, mutta otan sen riskin kuitenkin. Hakekaa apua, sitä on saatavilla. Itse käyn psykologilla ja minulla on myös lääkitys. Tiedän mitä helvetti on. Tiedän mitä on huutaa ja rääkyä pahaa oloaan rakkaimpiina. Elkää siis leimatko minuakaan. Ihminen minäkin. Koittakaa vaan ottaa vastuu itsestänne. Ei ne ls-ilmoitusta tee jos olet muuten tasapinoinen ja kunnollinen ihminen. Ei tullut mieleenkään että tekisivät.. tosin en kyllä itseäni ja perhettäni siihen jamaan päästäisikään että pitäisi moista pelätä. Kyllä apua olisi pitönyt hakea jo ajat sitten jos tuommoinen tilanne että lastensa vuoksi pelkää. Enkä halua nyt syyttää ja syyllistää.. yleensä se vaan on vaikeaa kuulla se totuus. Oma ylpeys vie voiton.. mutta siihenhän sitä monet sairastuukin.. yrittää jaksaa ja pärjätä yksin. Minä en yrittänyt ja sain apua. Terv: se jonka joku jo haukkui, jonka kodissa tätä nyk rauhallista.