Eroaisitko, jos olisit minä? Mitä tekisit tilanteessani?

Olen suruissani ja poissa tolaltani nyt ja tulin tänne kirjoittelemaan, koska en voi kenellekään muulle puhua. -ap

kertoa taustoja. Ärsyttävää nyhtää lisätietoja pikkuhiljaa, koska jos olisit jo aloituksessa kertonut kokonaistilanteen, olisin vastannut aivan toisin. Jos haluaa neuvoja, kunnon aloitus taustoineen selkeästi eikä mitään pikkutipoittain kerrottavia lisäyksiä. Hyvin hankala on neuvoa "oikein" jos kysyjä ja vastaaja puhuvat oikeastaan ihan eri tilanteesta.

terapeutti oli entinen pappi, mutta sielä ei oltu mitään hihhuli meininkiä! :) ja oli ilmainen.



itse olen lisäksi käynyt perheneuvolassa "omaa päätä" hoitamassa. jos pääsette terapiaan, niin pidä milessä että se kestää kauan, kerta tai kaksi ei riitä. monesti ajattelin että enään en mene, koska sielä oli aika rankkaa jutella, joskus pois lähtiessä oli sellainen paska fiilis, ei puhuttu ehkä moneen päivään, joskus taas itkin ilon kyyneleitä.. se on aikamoinen vuoristorata, kun joutuu avautuu, ja joutuu kuuntelemaan sitä puolisoa! meillä ainakin terapeutti piti huolen siitä että kumpikin puhui samanverran, ja välillä tuntui että se ei pidä mun puolia ollenkaan, :) vaikka eihän sen siis kuulunutkaan pitää!

kärsivällisyyttä.

älä heitä kirvestä kaivoon,

tehkää töitä,

puhukaa jo nyt.

muista et koskaan saa syyllistää miestä yksistään, aina on kaksi osapuolta,

mieti omaa osuuttasi asioihin, miten sinä voit auttaa tilannettanne,

älä koskaan sano "sinä et koskaan"..

pyydä ja anna anteeksi.



t. 29

ole kovin rakentavia. Tänään ehdimme jo hetken puhua lounastauolla. Mies sanoi, että ei halua menettää minua. Hän sanoi, että me tarvitsemme niitä yhteisiä pieniä hetkiä, eikä hän saisi pilata niitä. Minä taas sanoin, että haluan helpottaa hänen arkeaan ja väsymystään JOS tunnen itseni arvostetuksi. Keskustelu on tottakai kesken. Mies oli myös yöllä miettinyt itsekseen asioita ja tuntui tajunneen jotakin.



Itse taas olen ajatellut, että ehkä meidän pitäisi lähteä myönteisestä näkökulmasta liikkeelle, miettiä, mitä mukavaa voisimme järjestää elämäämme, eikä takertua virheiden vatvomiseen ja ikäviin asioihin. Minun pitää uskoa, että asiat odottavat, että niitä ei pidä ratkaista laastarilla eli pikapuheilla. Miehen taas pitää ymmärtää, että kun asiat ovat huonosti, mies ei voi jättää minua yksin yhä syvenevään pahaan mieleen. Toivon myös tosiaan, että olen miehelle muutamaa kaljapulloa arvokkaampi (absolutismia en vaadi, mutta humalaisen miehen kanssa en halua vapaailtaani viettää). Ulkopuolinen apu olisi mielestäni tarpeen, mutta en tiedä saanko miehen suostuteltua siihen: hän kun uskoo, että tässäkin itseään niskasta kiinni ottaminen riitää.



Kiitos kaikista vastauksista. Sain paljon ajateltavaa. Itkinpä useat kyyneletkin, joita en miehen edessä ole enää itkenyt, koska olo on ollut niin tyhjä. -ap

terapiakäynneille...jos mies siis edes suostuu. Mies ei tänäänkään ole tullut luokseni, hänen tapansa on olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, paitsi että välttelee minua. On raskasta "jahdata" mies ensin kiinni, että voisi puhua. Yleensä hän sanoo, että yritetään ja ollaan avoimia jne. ja heti uuden tilaisuuden tullen unohtaa kaiken, mihin on sitoutunut. Näin siis tähän asti. Taidan olla aika katkera kaikesta. -ap

Mies ei tänäänkään ole tullut luokseni, hänen tapansa on olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, paitsi että välttelee minua. On raskasta "jahdata" mies ensin kiinni, että voisi puhua. Yleensä hän sanoo, että yritetään ja ollaan avoimia jne. ja heti uuden tilaisuuden tullen unohtaa kaiken, mihin on sitoutunut. Näin siis tähän asti. Taidan olla aika katkera kaikesta. -ap

tehdä välillä jotain muutakin kuin miettiä liittoanne. Lähteä vaikka naapurin rouveliinin kanssa lenkille.

Niinhän se mieskin tuntuu tekevän, puuhailee itsekseen. Se on hyväksikin liitolle, että kummallakin on oma elämä, ettei kumpikaan roiku liikaa toisessaan.

mutta se että lopetat sinun ja miehesi välisen ihmissuhteen ja annat perheen särkyä ei ole ainoa vaihtoehto. Miksiköhän monet luulee, että asiat jotenkin paranisi kun ottaa avioeron - eihän se ero poista sitä arjen raskautta vaan pelkästään lisää sitä. Pääsee toki eroon siihen asti läheisimmästä ihmisestä eli puolisostaan, mutta muuta siinä ei oikein "saavuta".



Annat miehesi rauhassa käydä kriisinsä läpi. Tuet jos voimasi riittävät tai koetat kehottaa miestä esim. perheneuvontaan tms. ennenkuin joku nuori tyttö tyrkyttää itseään kuuntelijan ja kyökkipsykologin paikalle...ja siitähän se kaikki vasta paskaksi ja sotkuun meneekin. Olen läheltä seurannut tällaisia tilanteita.

mutta kun ollaan eron partaalla, pitäisi päästä ensin normaalitilaan. Mutta jos me tästä vielä enemmän suuntaamme toisistamme poispäin, ei yhteiselämää käytännössä enää ole. -ap

Mies ei tänäänkään ole tullut luokseni, hänen tapansa on olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, paitsi että välttelee minua. On raskasta "jahdata" mies ensin kiinni, että voisi puhua. Yleensä hän sanoo, että yritetään ja ollaan avoimia jne. ja heti uuden tilaisuuden tullen unohtaa kaiken, mihin on sitoutunut. Näin siis tähän asti. Taidan olla aika katkera kaikesta. -ap

tehdä välillä jotain muutakin kuin miettiä liittoanne. Lähteä vaikka naapurin rouveliinin kanssa lenkille. Niinhän se mieskin tuntuu tekevän, puuhailee itsekseen. Se on hyväksikin liitolle, että kummallakin on oma elämä, ettei kumpikaan roiku liikaa toisessaan.

Tarinasi kuulostaa aika tyypilliseltä nuoren perheen tilanteelta kun rankka arki tulee vastaan.



Menkää terapiaan ennenkuin on liian myöhäistä

Mulla alkavat vain voimat olla lopussa. Erolla ajattelen tässä tilanteessa fyysistä eroa, asumuseroa, en vielä avioeroa. Puhuminen ei ole auttanut, sopimukset eivät ole auttaneet. Minulle on ehdottoman tärkeää, että pidän aina lupaukseni, mies taas lupaa, että pääsee tilanteesta eroon. Siltä minusta tuntuu. Vähän aikaa on hyvin ja sitten taas palataan lähtötilanteeseen. Voisikohan asumusero, välimatka auttaa? Sekin pelottaa. -ap

mutta se että lopetat sinun ja miehesi välisen ihmissuhteen ja annat perheen särkyä ei ole ainoa vaihtoehto. Miksiköhän monet luulee, että asiat jotenkin paranisi kun ottaa avioeron - eihän se ero poista sitä arjen raskautta vaan pelkästään lisää sitä. Pääsee toki eroon siihen asti läheisimmästä ihmisestä eli puolisostaan, mutta muuta siinä ei oikein "saavuta". Annat miehesi rauhassa käydä kriisinsä läpi. Tuet jos voimasi riittävät tai koetat kehottaa miestä esim. perheneuvontaan tms. ennenkuin joku nuori tyttö tyrkyttää itseään kuuntelijan ja kyökkipsykologin paikalle...ja siitähän se kaikki vasta paskaksi ja sotkuun meneekin. Olen läheltä seurannut tällaisia tilanteita.

Takana on 20 vuotta. Viimeiset viitisen vuotta ovat olleet tällaisia. -ap

Tarinasi kuulostaa aika tyypilliseltä nuoren perheen tilanteelta kun rankka arki tulee vastaan. Menkää terapiaan ennenkuin on liian myöhäistä

Minä valitsisin elämän.

lukea vielä, mutta en katselisi tuollaista. En, vaikka olisi lapsiakin.

[i Mistä tietää, milloin on aika lähteä eri teille?



ap

[/quote]

enää onnellinen parisuhteessa.

Tunteesi ovat normaaleja ja eritoten sinun on ajateltava mikä tekee sinut onnelliseksi. Lapsesi ja itsesi tähden ei ole hyvä, että mies juo noin paljon. Kuinka monta vuotta tätä on jatkunut?

Ilmeisesti hänellä voi olla masennus, eli hän ei itsekän nauti omasta olostaan ja ehdottomasti kärsii tillanteesta ja yrittää saada lohtua alkohloista. Minusta sinun ei kannata vielä heittää pyyhettä kehään. Neuvona voin suositella terveyskeskuslääkäriä miehellesi ja sitä kautta miettiä, onko hänellä masennus johon voisi hankkia lääkityksen. psykologille hän pääsee myös sitä kautta ja julkisella sektorilla psykologille pääsy ei máksa. Se, että suostuuko hän puhumaan stressistään ja pahasta olostaan on eri asia, mutta hoitoa hän tarvitsee alkoholi riippuvuuteeensa ja selvästi masennukseen. Toinen on parisuhdeterapia. Minusta nykypäivänä nuoret perheet luovuttavat liian helposti eivät tajua hankkia apua miten pelastaa oma liitto. Voisit kysyä parisuhdeterapiasta myös julkisen sektorin terveyskeskuksesta. Mikäli miehesi ei suostu näihin ja kohtaamaan faktoja, että haluat auttaa häntä samalla kuin, että haluat että hän huomioi sinut vaimona, uhrautumalla hankkimalla apua itselleen niin älä tuhlaa aikaa. Masennuslääkkeiden aikana ei voi käyttää alkoholia ja terapiasuhde on tärkeää pitää säännöllisenä ja vie muutamia kuukausia kunnes huomaa saavansa siitä avun.

Mikäli hän ei suostu niin ehkä teidän kannattaisi kokeilla asumuseroa ekaksi. Mutta todellisuudessa kuuntele omia vaistojasi ja tee mitä oma sydän sanoo, älä tee hätiköityjä päätöksiä mieti, ota etäisyyttä ja tunnustele tunteitasi ja sitten kun teet päätöksen pysy myös siinä.

Toivottavasti sait jotain...been there done all that. Ja aikoinaan oma psykologineuvoi luottamaan omiin vaistoihin. Tosin minulla ei ole vielä lasta mutta odotan ensimmäistä ihanan mieheni kanssa ja se, että aikoinani luovuin parisuhteesta, joka oli osittain samanlaista kuin sinulla, jättämällä hänet oli elämäni paras päätös :) Olen varma, että löydät itsellesi kumppanin joka arvostaa sinua sellaisena kuin olet.

kun jääminen pelottaa enemmän kuin lähteminen.



luin sen joskus täältä, noudatin neuvoa, ja oikein tein. yhtäkkiä se raja vain oli ylittynyt.

sellainen kuin hän omana itsenään on, siis ihana mies. En pidä hänen tilaansa niinkään masennuksena vaan työuupumuksena. Kun töissä on kevyempää, ovat muutkin asiat paremmin. -ap

Tunteesi ovat normaaleja ja eritoten sinun on ajateltava mikä tekee sinut onnelliseksi. Lapsesi ja itsesi tähden ei ole hyvä, että mies juo noin paljon. Kuinka monta vuotta tätä on jatkunut? Ilmeisesti hänellä voi olla masennus, eli hän ei itsekän nauti omasta olostaan ja ehdottomasti kärsii tillanteesta ja yrittää saada lohtua alkohloista. Minusta sinun ei kannata vielä heittää pyyhettä kehään. Neuvona voin suositella terveyskeskuslääkäriä miehellesi ja sitä kautta miettiä, onko hänellä masennus johon voisi hankkia lääkityksen. psykologille hän pääsee myös sitä kautta ja julkisella sektorilla psykologille pääsy ei máksa. Se, että suostuuko hän puhumaan stressistään ja pahasta olostaan on eri asia, mutta hoitoa hän tarvitsee alkoholi riippuvuuteeensa ja selvästi masennukseen. Toinen on parisuhdeterapia. Minusta nykypäivänä nuoret perheet luovuttavat liian helposti eivät tajua hankkia apua miten pelastaa oma liitto. Voisit kysyä parisuhdeterapiasta myös julkisen sektorin terveyskeskuksesta. Mikäli miehesi ei suostu näihin ja kohtaamaan faktoja, että haluat auttaa häntä samalla kuin, että haluat että hän huomioi sinut vaimona, uhrautumalla hankkimalla apua itselleen niin älä tuhlaa aikaa. Masennuslääkkeiden aikana ei voi käyttää alkoholia ja terapiasuhde on tärkeää pitää säännöllisenä ja vie muutamia kuukausia kunnes huomaa saavansa siitä avun. Mikäli hän ei suostu niin ehkä teidän kannattaisi kokeilla asumuseroa ekaksi. Mutta todellisuudessa kuuntele omia vaistojasi ja tee mitä oma sydän sanoo, älä tee hätiköityjä päätöksiä mieti, ota etäisyyttä ja tunnustele tunteitasi ja sitten kun teet päätöksen pysy myös siinä. Toivottavasti sait jotain...been there done all that. Ja aikoinaan oma psykologineuvoi luottamaan omiin vaistoihin. Tosin minulla ei ole vielä lasta mutta odotan ensimmäistä ihanan mieheni kanssa ja se, että aikoinani luovuin parisuhteesta, joka oli osittain samanlaista kuin sinulla, jättämällä hänet oli elämäni paras päätös :) Olen varma, että löydät itsellesi kumppanin joka arvostaa sinua sellaisena kuin olet.

Pisti silmään kun ap sanoi, että hänen mielestään mies ei saa jättää häntä yksin syvenevään pahaan oloon. On totta, että sellainen tuntuu julmalta, olen sen itsekin kokenut. Silti sanon, että jokainen luo ja valitsee tunteensa itse. Minun tunteeni tai ap:n tunteet eivät ole miehen aiheuttamia eivätkä miehen vika. Ne voivat olla reaktiotia miehen käytökseen, mutta ne ovat valittuja reaktiota. Pelkästään tämän tajuaminen voi helpottaa: koska valitsen ne itse, voin valita seuraavalla ahdistavalla kerralla toisin. Voin valita, että ajattelenkin jotakin muuta. En anna pahan olon syventyä.



Pikkulapsi ei osaa vielä hallita omia tunteitaan, vaan tarvitsee aikuisen asettamaan itselleen rajat ja tuomaan turvallisuuden. Ap, minä itse aiemmin ja moni muukin nainen odottaa miehensä asettuvan turvallisen isän rooliin. Isän, joka pitää huolta, ettei pikkutytölle tule liian paha mieli.



Aikuisen pitää kuitenkin ottaa vastuu tunteistaan itse. Ei ole niin isoa miestä, että hänen syliinsä enää voisi käpertyä kuten pikkutyttö käpertyi isän syliin. Se juuri on aikuiseksi tulemista ettei enää odota, että joku muu tulee ja pelastaa, että joku muu kantaa vastuun tunteistani minun puolestani.



Ap:stä tuntuu, että hän jo nyt kantaa koko vastuun parisuhteestaan. Ehkä niin. Mutta itsestään hänen pitäisi ottaa enemmän vastuuta. Moni on jo neuvonut tekemään asioita, joista tulee itselle hyvä mieli. Siihen suuntaan kannattaa edetä.



Kun on oikein paha mieli, kannattaa ensin ilmaista tunteet jollakin turvalisella tavalla, kuten kirjoittamalla tai vaikka paiskomalla tyynyjä. Itse olen kokenut tämän jälkeen hikiliikunnan hyväksi, se purkaa turhat aggressiot. Sen jälkeen sitten jotain mukavampaa ajateltavaa.

jos hän on väsynyt ja stressaantunut? Vai salliiko palsta juomisen ja kylmästi kohtelemisen vain miehille?

Tai löytää aikaa oman olosi selvittämiseen ja voimien keräämiseen, netistä löytyy apua siihenkin ongelmaan:



https://www.tukinet.net/



http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/



Tsemppiä!

..ihan siltä kuin sillä olisi isot nielurisat.



Tuollainen kuorsaaminen on pahasta.