Huumeongelma

Niin. Olen seurustellut kohta kolme vuotta maailman ihanimman miehen kanssa, jolla on ollut/on päihdeongelma.



Eli historia: hän käytti n. 7 vuotta kaikkia mahdollisia päihteitä. Lopetti pidennetyn myllyhoidon ym. avulla, meinattuaan menettää henkensä, n. 11. kerran. Tämän jälkeen hän oli kolme vuotta täysin absolutisti, kävi aikuislukion loppuun (9.9 keskiarvolla (oikeasti!)), tapasi minut, kun olimme kemian tunneilla ne eturivin parhaat hikarit. Pyrimme yhdessä TKK:lle, pääsimme 10% parhaimmistossa (laaja oppimäärä) sisään. Ja nyt....



...niin nyt tilanne ei ole niin ruusuinen. Opiskelemme nyt kolmatta vuotta TKK:lla, olemme molemmat pärjänneet aika lailla keskiverrosti opintopistesaldon ja arvosanojen perusteella. MUTTA viimeisen vuoden ajan elämäämme ovat varjostaneet mm. liiallinen alkoholin käyttö ja nyt mukaan ovat astuneet myös subutex ja bentsot. Aluksi tilanne oli vain satunnaista kokeilua ja "seikkailua", itsekin vedin nokkaan. Mutta nyt tässä on ollut kaiken laista. Olin mm. matkalla yksin reilun viikon, jolloin poikaystäväni oli varma (tai sitten se on tekosyy), että olin siellä erään naapurini (poikamies) kanssa. Tämän reilun viikon hän veti subutexiä/subuxonea noin 2 mg / pv. Eli tilanne, kun tulin takaisin oli, että rakkaani oli täydessä subukoukussa, vetäen suoneen.



Eli mitä teen? Mitä voin tehdä? Kaikki hänen ja minun ystäväni, jotka jotain asioista tietävät, ovat sanoneet, että rahahanat kiinni (minä olen se, joka tienaa taloudessa enemmän). Nyt olen sen tehnyt. Hänen tulonsa ovat: opintotuki (300 e), opintolaina (300e), asumistuki (180e) ja sossusta vielä (135e) tai aika tarkkaan noin. Minä tienaan vuokra (1200e)+palkka (1500e).



Hän on nyt nostanut etukäteen opintolainojaan (niitä voi nostaa, etukäteenkin) ja käyttänyt rahojansa mihin lienee. Minä olen tehnyt selväksi, että en tue millään tavalla. Subu on nyt hänen rakkaansa: kaikenlaisia selityksiä, lopetuspäätöksiä, laskusuunnitelmia ja vaikka mitä olen nyt kuullut. Tällä hetkellä hän on hakemassa subua lisää "vielä niihin yksiin vetoihin" (tuonkin olen kuullut jo aivan liian monta kertaa). "Huomenna hän lopettaa, kestää reflat ja sitten kaikki on taas hyvin". Mitä olette oikeasti mieltä?



Minulla voisi olla toisenlainenkin tulevaisuus. Huoli on vain niin suuri, tuntuu, ettei sitä, jolle joskus itsensä lupasi, voi yksinkertaisesti jättää yksin pärjäämään, vaikka kaikki sanoisivat, että niin on paras. Tuntuu, todella tuntuu, että olen vastuussa hänestä. Voin pitää rahahanat kiinni, olla rahoittamatta ja hänellä on oma kämppä, jonka vuokran hänen isänsä maksaa (tosin velaksi hänelle). Silti lipsun ja ostan ruokaa, tupakkaa jne. aina välillä, kun on tarve. Hän itse sanoo, että tekisi mitä vain, ettei uudelleen ajautuisi siihen subukoukku-helvettiin, josta on jo kerran päässyt. Silti hän on tällä hetkellä siinä taas koukussa. Koukku ei ehkä ole niin paha, kuin ennen (vetänyt päivittäin vain joitakin viikkoja), mutta tilanne on se, että se on aina "huomenna", kun "kestän ne reflat". Olenko oikeasti vain täysi idiootti, kun uskon kerta toisensa jälkeen, että "ehkä sittenkin tällä kertaa", vaikka kerta on mutu-tuntumalta laskettuna reilusti yli sadas, vai olenko luuseri, jos sanon, että ei enää.



Itse olen läheisriippuvainen = lyhyesti sanottuna: en voi olla kolmea tuntia yksin kotona ilman, että joudun sellaisiin oloihin, joita en yksinkertaisesti pysty mitenkään kestämään. Tilanne on siis todella hankala. En vain voi elää yksin. Tämä mies pysyy kanssani about 24/7, jolloin en joudu itse olemaan yksin, mutta sitten kaikki tämä, jota en kestä.. Tahtoisin keskittyä opiskeluun (minusta tulee vielä hyvä fyysikko, olen sen päättänyt!), omaan tulevaisuuteeni ja positiivisiin asioihin elämässä. Voimat ovat vain aivan totaalisen loppu tällä hetkellä. Olen niin rikki, etten enää tiedä mikä on järkevää ja mikä ei. Mielialani menevät taivaasta kattoon pitkin päivää, enkä tiedä mikä milloinkin olisi se oikea tie.



Minulla olisi yksi ihminen, joka on luvannut tukea minua joka hetkessä. En vain tiedä kykenisikö hän siihen töittensä ja muitten vastuittensa takia. Minusta myös tuntuu, että olen saattanut laittaa hänet kokemaan takiani jo aivan liikaa. Ehkä hän ei jaksa enää kauaa... Sitten olisin aivan yksin, joka on minulle yksinkertaisesti täysin kestämätön vaihtoehto = ei vaihtoehto.



Miten ihmeessä saisin tämän yhden ihmisen, jolla toisaalta tuntuu olevan motivaatiota, mutta ei lainkaan itsekuria, kestämään, selviämään ja pärjäämään elämässään? Miten pääsisin tästä vastuun tunteesta? Miten selviäisin ihan itse? Miten voisin rakentaa terveen ja hyvän suhteen ihmiseen, joka on jaksanut kahlata kanssani läpi tämän kaiken huumehelvetin ja silti pysyä tukenani? Mitä niin hyvää minussa on, että niin hyvä ihminen haluaisi jakaa elämänsä kanssani, vaikka olen itse näin rikkinäinen, yliherkkä ja liian paljon asioita ajatteleva ihminen?



Nyt olen elämässäni ehkä ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa tunnen todella olevani täysin voimaton yksin. Tällä kertaa asiat eivät vain tunnu järjestyvän itsestään. Tällä kertaa en todella itse tiedä mitä tehdä. Ehkä tämä on liian vaikea ja liian monta kysymystä sisältävä tilanne, mutta jos edes johonkin saisin edes jotakin vastakaikua... Jos osaisit edes johonkin asiaan sanoa edes jotakin, joka toisi lohtua... Voisit todella auttaa! Olen niin lopussa, kuin vain ihminen voi olla, ja pienikin toivon ja ymmärryksen kipinä saattaisi olla minulle niin iso asia, ettet voi ehkä sitä ymmärtääkään. Eli KIITOS, JOS VASTAAT, edes jotakin pientä!



Ystävällisin terveisin

Hyvin epätoivoinen olento tällä, joka niin kiitollinen kaikesta, joka auttaisi edes ihan pikkiriikkisen!