*Operaatio -7 kg* Huomenna se alkaa!
Aion punnita itseni joka aamu ja tulen kirjoittamaan tuloksen tänne joka päivä, kunnes tavoite on saavutettu (jos vain olen tietoliikenneyhteyksien päässä). Minkään nimistä dieettiä en aio noudattaa, syön tavallista kotiruokaa, kun lapsille sitä täytyy kuitenkin tehdä. Pituuteni on 165 cm ja tällä hetkellä vaaka näyttää 65,2 kg.
En varsinaisesti ole ylipainoinen, mutta kilot hiipivät vuosien varrella kuin varkain. Aloitin keventämisen viikko sitten, mutta paino vain lisääntyi! Tuo 65 kg:n rajapyykki oli sitten viimeinen niitti. Jotain lisäkannustetta tarvitsen ja se on nyt tänne kirjoittaminen.
Painon lisäksi kirjaan myös päivittäin syömäni sapuskat ja urheilusuoritukset ym. liikkumiset. Varoitukseksi sanon, että olen vaatimaton kokki, laiska liikkumaan ja armoton herkkuperse. Kirjoittaminen ja kaiken listaaminenkin tuottaa tuskaa, mikä toivon mukaan auttaa saavuttamaan tavoitteeni nopeammin. Valitettavasti olen myös ehdottoman rehellinen, joten tulen kirjaamaan tänne myös kaikki karkkirepsahdukseni ja kyläilypullat.
Kirjaukset alkavat siis huomenna illalla viimeisen suupalan jälkeen! Kämmenet hikoaa ja sydän pamppailee, sillä en tee tätä todellakaan mielelläni. Mutta jos tämä viesti ilmestyy palstalle, niin sitten olen mennyttä kalua!
Kommentit (89)
Olipa mukavaa luettavaa. Jatka vaan samaan malliin, hyvältä näyttää! Itse olen ollut matalahiilihydraattisella nyt kolme viikkoa ja saanut vain yhden kilon pois. Eli olen 166 ja lähtöpaino 65. 7 kg pois olis täydellistä! Ehkä siihen menee vuosi, mutta nälässä en suostu olemaan. Syön vain kanaa, munia, kalaa, kasviksia, juustoja ja pähkinöitä. Liikuntaa en pääse harrastamaan kuin vain kävelyä vauvan vaunujen kera. Kyllä me tästä sutkistutaan!
Aivan sairasta, ethän sä syö paljon mitään! Aiotko tosiaan pärjätä noin vähällä loppuelämäsi?
Sä olet ihan tyypillinen jojoilija, kituutat ja sitten kun painotavoite on savutettu, palaat vanhaan ruokavalioosi ja lihot taas.
Ja ei, en ole kateellinen joten sen kortin voitte pitää piilossa vaan normaalisti kunnolla syövä normaalipainoinen.
61,9 kg. Ihanaa olla uudella kilolukemalla, näyttää kirjoitettunakin paljon paremmalta. Tosin en kyllä vielä paljon hehkuta, tuon viikonloppurellestyksen jälkeen voi tapahtua mitä vaan. Oliskohan niin että perjantain kitupäivä näkyy vasta tänään, sunnuntaina. Silloin tuo lauantain mässäilyn vaikutus tulisi esiin maanantaina...
Tänään syöty:
*riisipiirakka, kinkkusiivu, tomaattia
*makaronilaatikko, lasi maitoa
*banaani
*salaatti-tomaatti-kurkku-raejuusto
*mysli
Kiusaukset: Tosi vaikea päivä. Vierailulta jäi pullaa, ja siivutin siitä lapsille palat. Miten voi pulla tuoksua niin houkuttelevalta! Sain käydä pitkään pään sisäistä taistelua pullan ääressä. Piru kuiski korvan takana, että et sinä nuoreksi, kauniiksi ja kiinteäksi muutu vaikka kuinka laihdutat, ei yhdellä pullan palalla ole merkitystä SYÖ, SYÖ, SYÖ! Mutta tuon viikonlopun rellestyksen jälkeen en olisi kehdannut tulla tänne raportoimaan pullan syömisestä, joten pelastuin kadotukselta toistaiseksi.
62,4 kg. Kahden viikon tulos on siis -2,6 kg, mihin olen kyllä ihan tyytyväinen tällä dieetillä. Saan syödä ruokaa josta pidän ja muutenkin valmistan perheelle.
Syömiset:
*tomaatti-raejuustovoileipä, mehukeitto
*kanafile, peruna, wokkikasviksia, voileipä, lasi maitoa
*tomaatti-juustovoileipä, riisipuuro ja hiukan mansikkahilloa ja kermaa
Kiusaukset: Kiire päivä oli ja kaupassa hirveä nälkä. En ostanut kuitenkaan suklaapatukoita, vaan menin kiltisti kotiin tekemään sapuskaa.
Kiireen takia tuli syötyäkin liian harvoin. Pari välipalaa jäi väliin, mikä vaikutti jo vähän jaksamiseen ja mielialaankin. Olis voinut edes banaanin syödä kauppareissun aikana. Viikonloppuvieraita tulossa illalla, katotaan miten käy herkkulakon!
62,4 kg, samperi soikoon. No, enpä ajatellutkaan 6 - 7 vuoden aikana hartaasti kerättyjen kilojen (11 kpl) lähtevän kovin helposti kävelemään.
Syöty:
*salaatti-raejuustovoileipä, omena
*kasvissosekeitto (bataatti, porkkana, sipuli, mausteet, fetajuusto), lasi maitoa
*salaatti-kinkkuvoileipä, luonnonjogurtti-rahka-mansikkahillo
*kinkkuvoileipä, omena, lasi maitoa
Liikuntaa: 1 h sauvakävelyä ja 1 h jumppaa
Kiusauksia ei tälle päivälle juuri ollut. Pidän jo niin luonnollisena sitä, että en koske pullaan vaikka sitä olisi pöydässä tarjolla. Illalla olisi tehnyt mieli pupeltaa vielä jotain, mutta olen ajatellut että ei ole järkeä mennä maha täynnä nukkumaan, kun yöllä ei tarvitse energiaa. Yritän painottaa syömisiä aamu- ja iltapäivään.
Kahvia en juo ollenkaan, mutta monta isoa mukillista teetä menee päivässä (ilman sokeria, maitoa tms). Korvaan niillä välipalat ja iltasyömiset tv:n ääressä.
Täällä 165 cm pitkä nainen, lähtöpaino tammikuun alussa 78,5 kg. Herkkuperse joo.
Liikuntaa tuli jo ennen dieettiä kolme kertaa viikossa (ti, la, su). Muut päivät melko mahdottomia, koska työmatka on niin pitkä, että autolla kuljettava, maanantai-iltana itsellä kurssi, torstaina miehen harrastus (oltava lasten kanssa kotona) ja perjantaina siivouspäivä. No joo, tietty jos kotona vaikka jumppais...
Ruokavaliota seuraamalla lähtenyt paino kuitenkin nyt tippumaan, tänä aamuna 73,8 kg!
Aivan sairasta, ethän sä syö paljon mitään! Aiotko tosiaan pärjätä noin vähällä loppuelämäsi? Sä olet ihan tyypillinen jojoilija, kituutat ja sitten kun painotavoite on savutettu, palaat vanhaan ruokavalioosi ja lihot taas. Ja ei, en ole kateellinen joten sen kortin voitte pitää piilossa vaan normaalisti kunnolla syövä normaalipainoinen.
On mukavampi ja helpompi jos ensin pääsee hyvään alkuun ja jatkaa siitä sitten maltillisemmin. Alun hyvillä tuloksilla saa innostuksen päälle. Itse pudotin aikoinaan kaloreita laskemalla (1000 / pvä) 10 kg, jotka ovat pysyneet poissa. Varsinaisen laihdutuksen jälkeen pitänyt huolen, ettei päivittäinen määrä nouse sen 2000 yli.
toivottavasti tuut ap raportoimaan vielä säännöllisesti, tosi hauska lukea ja vertailla omaan kilojenvähennysurakkaan!
Itse pudotin Allevo-kuurilla lähes 9kg (raportoin siitä täällä omalla ketjulla) ja pois ovat kilot pysyneet.
Älä vain luovuta, tuntuu mahtavalta, kun pääsee tavoitteeseen :)!
61,7 kg. Huh helpotusta, jospa se jatkuva painon edestakaisin hyppiminen jo olisi loppunut.
Syömiset:
*kaurapuuro, mehukeitto
*tomaatti-kurkku-paprika-savusiika-raejuusto-salaatti, rasvaton piimä
*appelsiini
*lihamureke, wokkikasviksia, juustovoileipä, lasi maitoa
*päärynä, kinkku-kurkkuvoileipä
Kiusaukset: Tänään oli ikävä entisiä herkutteluhetkiä. Haaveilin siitä, että voisin ottaa keksin, sitten toisen ja lopulta syödä koko paketillisen... Mutta ensin täytyisi saada se 7 kg pudotettua, huokaus!
Olen huomannut, että tavallinen ruoka on alkanut maistua jotenkin paremmalta kuin ennen. Sitä tulee maisteltua suun eri osissa ja pureskeltua hitaammin. Tänä iltana, kun söin päivän viimeistä voileipää, olisi tehnyt mieli oikein laittaa silmät kiinni ja mumista ääneen, mutta perhe olisi voinut sitä vähän ihmetellä.
61,8 kg. Alkaa tuntua siltä, että kilot on tästä lähtien tiukemmassa. Vatsa on selvästi litteämpi, minkä huomaa jo siitä, että lantiofarkut on tipahtamassa nilkkafarkuiksi. Onneksi ahteri pitää niitä vielä paikallaan.
Syöty:
*juustovoileipä, appelsiini
*lihamureke, lämpimät kasvikset, rasvaton piimä
*päärynä, mysli
Tästä tulikin aika kitupäivä. Messuilla ja kaupoissa tuli kierrettyä pitkään. Yleensä ollaan tällaisina päivinä menty vähintään Raxiin vetämään kunnon ähkyt, mutta nyt lapset halus mennä kotiin leikkimään uusilla leluillansa. Ja hulluahan se olis ollut, jos minä dieettiläinen olisin alkanut vaatia roskaruokaa. Kotona vatsa täyttyi kuitenkin ihan normaaliannoksesta, eikä iltasyöpöttely onneksi karannut käsistä.
61,6 kg. Kitupäivä näköjään kannatti. Se taitaakin olla nyt ainoa keino pudottaa painoa, kun ulkona paukkuu pakkaset ja kurkku on kipeenä ja muutenkin flunssainen olo.
Syöty:
*voileipä jolla tomaattia, salaattia ja raejuustoa, mustaviinimarjamehu
*savusiikaa, wokkikasviksia, rasvaton piimä
*appelsiini
*luonnonjogurtti-rahka-mansikkahillo
*juusto-kurkkuvoileipä, pala tuoretta ananasta
Nyt täytyisi pistää lisää vauhtia dieettiin, sillä kilo per viikko -tahti on vaarassa jäädä toteutumatta. Nyt sitten punnitaan mistä tämä nainen on tehty! Onneksi jo iso appelsiini ja muki teetä lykkää nälkää tunnin, tai parikin. Ehkä tämä kökkö olokin hillitsee ruokahalua, toivottavasti.
Eka kerran kommentoin sun ketjua - on muuten hauska ketju by-the-way.
Mun mielestä sä syöt aivan järkyttävän vähän.. miten IKINÄ tulet noin vähällä toimeen?? Jos sä et liiku koko päivänä minnekään, metriäkään, niin sitten just ja just ymmärrän.
Ookko varma, ettei sun elimistösi ole ns säästöliekillä?
61,0 kg. Tarkkaa työskentelyä, 4 kg hävinnyt neljässä viikossa. Enpä olisi uskonut aloittaessa että tämä näin sujuvasti menee! Ei sillä että hetkeäkään olisi helppoa ollut. Tuntuu hurjalta, että rasvakertymät muka noin vain haihtuisivat kropasta olemattomiin. Toivottavasti se on juuri sitä läskiä, mikä katoaa.
Tänään syöty:
*kaurapuuro, mansikkahilloa ja maitoa
*nakkisoppa, rasvaton piimä
*TOFFEEKARKKI
*maitorahka, banaani, tippa mansikkahilloa
*2 juustovoileipää, mustaherukkamehu
Taas tuli karkkia koiranhoitopalkaksi. 1kg pussi toffeekarkkeja! Tuoksuivat niin hyvältä, että oli pakko maistaa. Olisin ollut valmis syömään kunnon satsin, mutta maku oli vaatimaton, aivan kuin voipalaa olisi suussaan pyöritellyt. Silloin kun repsahdan, niin sen täytyy olla sen arvoista! Ehkä jotain suklaata, valuvalla toffeetäytteellä...
Itsellä olis 15kg pudotettava. Kun pääsis alkuun..
Mää olen sun tsemppaaja! Käyt välillä mielessä.
Saanko mää heittää kommenttia?
Minusta sulla on paha tapa syödä joko 3 kertaa päivässä ja kun tule tarve syödä enempi niin lisäät ruokailuja syömällä leipää.
On hienoa että syöt tomaattia yms leivän päällä, sillä voi liiotella laittamalla kasviksia ihan vuoreksi! :)
Mutta minusta sun kannattaa miettiä muita ruokia leivän tilalle! En ole leipää vastaan mutta huomasin että aika vähissä on smoothiet, rahkat yms. Viimesimmässä tiedotteessa taisi olla rahka?
Ja mehukeitto kannattaa tehdä itse! Siitä ei tule sokerimehua vaan keittele marjoja, niin saat niistä kuituja yms.
Olen laihtunut tuolla sinun tyylillä.
Määriin kannattaa tuijottaa: siis että saa riittävästi ruokaa sillä laihtuminen on hankalaa jos pitäisi pystyä liikkumaankin samalla..
Jos on pelko että syöt liian isoja annoksia ruokaa niin voit jakaa ruokia pienemmiksi ja syö useammin.
Ja yksi mikä pisti silmään oli että tuossa painon vahtimisessa kannattaa muistaa että kaikki edellisen päivän syömiset ei näy vain seuraavana päivänä vaan saattaa olla useamman päivän takaa. Siis meinaan että suola sitoo nesteitä ja näkyy vaa`assa ei ainoastaan edellisen päivän takaa vaan sun leivän puputuspäivällä voi olla useamman päivän vaikutus. Jossain välissä mietit ettei vähällä ruualla laihdu ja sitä edeltäneenä päivänä oli ollut ravinnossa valtaosa hiilaria.
Kuitupitoja kannattaa pitää silmällä: Osta leipää jossa päälle 8 kuituja.
Makaroonit/pastat ostaa täytenä tai vaikka pinaattisena yms että ne täydentää ruokavalioo.
Jos sulla on tuollasia kiirepäiviä ettet ehsi syömään niin hanki semmosia ateriakorvaajapatukoita (vaikka niitä parjaat) mutta silloin ainakin kropalla riittää energiaa, eikä kroppa jää kituuttamaan.
Oma kokemus on että kun kroppa saa riittävästi energiaa niin siitä poltetaan oikeita asioita, ei lihasta yms.
En tiedä miten paljon harrastat hyötyliikuntaa mutta kannattaa sitä pohtia:
* Voitko kävellä kauppaan?
* Voitko jättää auton kauemmas ja kävellä (jäädä aikasemmallä bussipysäkillä ja kävellä kauemmas pysäkille)?
* jätä hissi väliin ja ota rappuset -reppu on hyvä kantaa mukana; siihen saat ostokset painoksi!
* Leiki lapsien kanssa lattialla (hyvä paikka tehdä venyttelyjä ja pari vatsalihasta ((lapset painoksi)) ).
Kivoja laihdutuspäiviä!
Alkuun pääsee vaan aloittamalla!
"Ei kannata jättää huomiseen minkä voi tehdä jo tänään!"
Minulla on taas 10 kiloa karistettavaa tullut viimesimmistä lapsista. Aloitin eilen ihan kunnolla, sitä ennen olin tehnyt pieniä muutoksia: katsoin että söin vähän paremmin kuin ennen ja liikuin vähän enempi. Nyt alan ihan säännöllisen liikkumisen, ostin marketista Kilo-stoppeja, harkitsin jotain valmisateria-kuuria mutta minusta kivempi on syödä ihan tavallisesti. Syö tänään wienerin sijasta vaikka kermamunkki -siinä on vähempi kaloreita. :)
61
Tsemppiä tavoitteeseen! Kiva seurata kirjoitteluasi. Olen kyllä samaa mieltä, että syöt kamalan vähän. Mutta eiköhän jokainen löydä oman reittinsä hyvään oloon. :-)
65,0 kg. Ei tunnu paino liikkuvan mihinkään. Jostain täytyisi taas löytää se ylimääräinen ruuvi mitä kiristää.
Syömiset:
*mysli
*appelsiini, lasi maitoa
*linssikeitto, pekoni, vihannessekoitus
*mansikoita, rahkaa, luonnonjogurttia, juustovoileipä
Tuosta ruisleivästä en näköjään pääse irti millään. Toisaalta siinä on rautaa ja kuituja, joten en taida kovemmin edes yrittää.
Ihan hyvä olo on siitä että paino on pudonnut, mutta silti aina peilin edestä kävellessä sitä näkee ne jutut missä olisi kutistamisen varaa. Senpä vuoksi en anna vielä periksi, vaan ponnistelen eteenpäin!
Muistan kyllä nuorempana ja hoikkana, että todella vähän tuli päivässä syötyä. Joku hampurilaisateria oli ihan mahdottomuus saada alas jos ei poikakaveri olisi ollut auttamassa. Pienemmillä kerta-annoksilla yritän nyt saada vatsalaukkua pienenemään, että tulisin kylläiseksi vähemmästä ruuasta. Siinä olen aika hyvin onnistunutkin.
Olet ollut vahvana! Pidä kuitenkin mielessä, että ruokavalion täytyy olla semmoinen jonka voit ylläpitää jatkossakin. Ota mieluummin hitaasti kuin nopeasti, jotta totut muutoksiin. Hyvää jatkoa sulle!