*Operaatio -7 kg* Huomenna se alkaa!
Aion punnita itseni joka aamu ja tulen kirjoittamaan tuloksen tänne joka päivä, kunnes tavoite on saavutettu (jos vain olen tietoliikenneyhteyksien päässä). Minkään nimistä dieettiä en aio noudattaa, syön tavallista kotiruokaa, kun lapsille sitä täytyy kuitenkin tehdä. Pituuteni on 165 cm ja tällä hetkellä vaaka näyttää 65,2 kg.
En varsinaisesti ole ylipainoinen, mutta kilot hiipivät vuosien varrella kuin varkain. Aloitin keventämisen viikko sitten, mutta paino vain lisääntyi! Tuo 65 kg:n rajapyykki oli sitten viimeinen niitti. Jotain lisäkannustetta tarvitsen ja se on nyt tänne kirjoittaminen.
Painon lisäksi kirjaan myös päivittäin syömäni sapuskat ja urheilusuoritukset ym. liikkumiset. Varoitukseksi sanon, että olen vaatimaton kokki, laiska liikkumaan ja armoton herkkuperse. Kirjoittaminen ja kaiken listaaminenkin tuottaa tuskaa, mikä toivon mukaan auttaa saavuttamaan tavoitteeni nopeammin. Valitettavasti olen myös ehdottoman rehellinen, joten tulen kirjaamaan tänne myös kaikki karkkirepsahdukseni ja kyläilypullat.
Kirjaukset alkavat siis huomenna illalla viimeisen suupalan jälkeen! Kämmenet hikoaa ja sydän pamppailee, sillä en tee tätä todellakaan mielelläni. Mutta jos tämä viesti ilmestyy palstalle, niin sitten olen mennyttä kalua!
Kommentit (89)
Aivan sairasta, ethän sä syö paljon mitään! Aiotko tosiaan pärjätä noin vähällä loppuelämäsi? Sä olet ihan tyypillinen jojoilija, kituutat ja sitten kun painotavoite on savutettu, palaat vanhaan ruokavalioosi ja lihot taas. Ja ei, en ole kateellinen joten sen kortin voitte pitää piilossa vaan normaalisti kunnolla syövä normaalipainoinen.
On mukavampi ja helpompi jos ensin pääsee hyvään alkuun ja jatkaa siitä sitten maltillisemmin. Alun hyvillä tuloksilla saa innostuksen päälle. Itse pudotin aikoinaan kaloreita laskemalla (1000 / pvä) 10 kg, jotka ovat pysyneet poissa. Varsinaisen laihdutuksen jälkeen pitänyt huolen, ettei päivittäinen määrä nouse sen 2000 yli.
Ei tuossa oo kauhean vähän. Itse syön vain hieman enemmän/pvä ja mää kuitenkin täysimetän a,5kk ikäistä vauvaa. :P
Onpas painosi pudonnut upeasti. Sinulla on varmasti nyt hyvä olo! :)
Jos saan liittyä seuraan, niin kerron että itse laihdutan laskemalla senttejä, en kiloja - ihan vaan siksi, että meidän vaaka on rikki. Tarkoitukseni on kaventaa vyötäröä 80cm --> 70cm, koska sitä kapeampana näytän jo kuivalta rotalta.
En syö koskaan paljoa koska en voi harrastaa rankempaa liikuntaa (selkävaivaa), mutta koitan kävellä joka päivä tunnin verran. Painoni lähti nousuun kun otin loparit stressaavasta työstä - ilmeiseti stressi sitten kulutti kaloreita ja olinkin tosi hoikka vielä viime kesänä.
Mutta: aloitin dieetin maanantaina, ja olen syönyt lähinnä kreikkalaista jugurttia, kurpitsansiemeniä, munia, salaattia, lihaa, kalaa ja kanaa. En ole syönyt leipää ollenkaan, ja perunaa vain kerran.
Eilisen syömiset:
Aamulla 100g kreikkalaista jugurttia ja 25g kurpitsansiemeniä
Iltapäivällä keitetty muna
Päivälliseksi pieni possunkyljys, maissia ja yksi pieni peruna.
Senttejä on lähtenyt kolmessa päivässä vain 2, mutta mulla on menkat ja se kai sitten turvottaa. Ja oltuani ilman leipää, huomaan sen että leipä juuri laittoi mulla aamulla vatsan toimimaan - nyt tahtoo ummettaa kovasti. Vaan kyllä tämä tästä. Nälkä ei ole ollut ollenkaan.
Älkää suotta kauhistelko vähiä syömisiäni, kun en tosiaan normaalistikaan syö paljoa.
60,5 kg. Olen sitten varmaan ikuisesti tuomittu olemaan tämän painoinen. Alan harkita kitupäivän viettämistä, se on ainakin ennen tepsinyt ja antanut vauhtia kiloille.
Syöty:
*ohrauunipuuro, mansikkahillo
*appelsiini, lasi maitoa
*lasagne, rasvaton piimä
*salaatti-tomaatti-kurkku-omena-raejuustosalaatti
Tämä ei ollut vielä kitupäivä, söin lasagnea sen verran paljon. Jos olisin malttanut pysyä kohtuudessa sen kanssa, niin olisi varmaan parempi tulos huomenaamulla. Huomenna sitten tiukempi ote!
kun aivan normaalipainoinen olet jo.
Itse karppaan ja paino laskee n. 1kg kuussa(!), normaalipainon alueella minäkin siis laihdutan. Yritän olla sortumatta liian vähän syömiseen (mitä sinä mielestäni kyllä teet), sillä siinä lähtee rasvan ohella myös lihakset. Kiinnitä huomioita etenkin proteiinin saantiin :)
ihana ketju ap :P
Itsekin kilojen kanssa taistellessa tiedän tunteet, mulla tosin kiloja sataviiskytneljätuhatta miljoonaa enemmän kuin sulla, mutta... fiilikset päivän syömisistä samat, taistelua itsensä kanssa.
Mäkin vielä toissa päivänä luulin että makeanhimo on hävinny kokonaan kahden viikon jälkeen, mutta eilen lenkin päätteeksi kun kävin kioskissa ostamassa energiajuomaa ja tupakkaa, mukaan tarttui myös suklaapatukka... vein sen kuitenkin jemmaan miesystävän asunnolle :D
Eli vielä en " ratkennut ".
Tsemppiä jatkoon ap ja kaikki muutkin kilojen kanssa kamppaileville :)
Älä aloita liian rajusti alkuun muuten lopahtaa koko homma. Jos yleensä ostat suklaapatukoita. Ja syöt iltapäivällä kakkua, niin eiköhän tuo ole ihan hyvä , että korvaat sen näin alkuun limpulla. Tsemppiä!
Syön kaurapuuroa aamulla, koska pitää mun refluksitaudin kurissa. Joskus kun tekee mieli kovaa :) purtavaa syön täysruisleipää palan tai muutaman hapankorpun. Noina päivinä vähennän muiden hiilihydraattipitoisten tuotteiden (hedelmät, kasvikset) syöntiä.
Ja hei naiset, rasvaa pitää syödä riittävästi, jotta paino putoaa. Ei light-tuotteita! Käytän voita, oliiviöljyä, kunnon kermaa, täysjogurtteja ja -maitoa.
Lisäksi mulla on joka lauantai herkkupäivä, jolloin syön ihan mitä mieleen juolahtaa.
19; Syötkö tarpeeksi rasvoja? Ajattelin vaan kun sulla on näläntunnetta mukana. Tai voi johtua myös siitä että vasta maanantaina aloitit.. Jos ei nälkä pysy poissa jatkossa niin tarkista rasvan määrä.
Itselläni menossa elämäntapamuutos. Pyrin välttämään laihis tai dieetti sanoja, koska sillon mulla palaa hermo heti ja kohta on kilot takaisin. 2 vuotta olen nyt yrittänyt päästä kakkosen "raskauskiloista" eroon.
Aloitin 9.1., jolloin vaaka näytti 70,4 kg lukemia. Tänä aamuna (perjantai on punnituspäiväni) lukema oli 68,2 kg eli tosi hyvin ollaan aikataulussa. :) Minulla on pituutta 162 cm.
Itse syön su-to GFG ohjeella (jos olette kuulleet?), jossa tulee noin 1200 kcal. Perjantaina sitten jo hieman vapaammin ja lauantai on mässypäivä, jolloin saa syödä mitä mieli tekee. Esim. viime la söin lounaaksi makkaraperunat ja päivälliseksi pizzaa sekä iltapalaksi suklaalevyn ja päivälläkin meni pari suklaapatukkaa.
Liikuntaa harrastan ohjattujen jumppien muodossa 3 kertaa viikossa ja jos on hyvä sää, saatan käydä kerran kävelemässä.
Mä pyrin pääsemään normaali painoiseksi kesäkuun puoleen väliin mennessä (jolloin alkaa kesäloma)eli minun pitäisi silloin painaa 65 kg. Jos pääsen alle, se on vaan plussaa. :)
olen 166 cm ja haluaisin painaa myös 58 kg. Nyt paino on jotain 64 kg luokkaa.
Normaalipainoni on 60 kg, 164 cm. raskauskiloja jäi viisi pitkästä imetyksestä huolimatta, imetyksen loputtua syksyllä tuli pari kiloa lisää ja samoin jouluna vielä pari kiloa. Siis mittari näytti vuodenvaihteen jälkeen 70 kiloa!!!Pakko oli tehdä jotain, loppiaisena aloitin: Karkkilakko, leivonnaiset ja muut herkut minimiin, aamupalalla vain 1 voileipä, arkisin iltasyöpöttely pois. 2 lämmintä aikanormaalia ateriaa päivässä + välipala. Liikuntaa 3 kertaa viikossa jumppa,hiihto ja pitkälenkki. Painoa lähtenyt 3 kiloa, tavoite 10 kiloa kesään mennessä.
61,6 kg äsh! Välillä kyllä miettii mitä järkeä tässä hommassa on. Olisin luullut, että pelkästään jättämällä herkut pois, olisi paino hurahtanut alamäkeä ihan kunnolla. Toisaalta otan mieluummin silti tämän kituuttamisen kuin sen, että paino nousee hivuttamalla jatkuvasti.
Syöty:
*mysli, mustaherukkamehu
*appelsiini, lasi maitoa
*kaalilaatikko, puolukkahillo, rasvaton piimä
*omena
Yritin lykätä pääruoan syöntiä niin pitkälle kuin mahdollista. Kuola valuen katselin uunin ikkunan läpi, kun laatikko siellä kypsyi. Sitten tulikin syötyä aika iso annos, joten iltapalaksi söin pelkän omenan.
Alkaa sittenkin tuntua paremmalta ajatus, että liikkuisi enemmän että tarvitsisi kituuttaa vähemmän.
Tasan 62,0 kg. Uskaltaisinko jo sanoa, että 3 kiloa on lähtenyt kolmessa viikossa! Nyt tuntuu siltä, että tämä laiva on -kirskuen ja natisten, mutta kuitenkin- muuttamassa kurssiaan selvemmille vesille. Edessä on varmasti vielä myrskyä ja myllerrystä, mutta yritän pitää ruorista kiinni rystyset valkoisina!
Syöty tänään:
*mehukeitto, salaatti-kinkkuvoileipä
*liha-kasvispaistos, lasi maitoa
*appelsiini
*voileipä, savusiikaa, rasvaton piimä
*päärynä
Mies ei ole vielä maininnut mitään hoikistumisesta, ehkä sitä ei vielä huomaa. Olen ennenkin sanonut pitäväni herkkulakkoa, mutta jotenkin niitä suklaakääreitä on löytynyt aina auton roskiksesta, taskuista ja ties mistä. Eikä vieraille ole ollut koskaan mitään tarjottavaa, kun joku on aina syönyt ne. Luulen että hän on jopa minua hämmästyneempi siitä että kerrankin lupaus pitää.
61,0 kg! Kerrankin iloinen yllätys! Eilisiltainen saunominen saattaa olla tähän osasyynä, siellähän ne painijatkin painoansa pudottaa. Järki sanoo, ettei nestehukka ole pidemmän päälle fiksu tapa laihduttaa, joten täytyy tänään lipitellä vettä runsaasti.
Syömiset:
*mysli
*salaatti: tomaatti, kurkku, paprika, amerikansalaatti, aurinkokuivattu tomaatti, fetajuusto
*kaalilaatikko, puolukkahilloa, lasi maitoa
*juustovoileipä, mustaherukkamehu
*mustaherukkamehu
Toivon todellakin ettei elimistöni ole säästöliekillä, se olis kauhein tilanne mitä voisin kuvitella. Yritän välttää sitä syömällä vähintään 4 tunnin välein ja käyttämällä rasvaisia tuotteita joista saa energiaa. Esim. leivän päälle ja paistamiseen voita, juustot ovat täysrasvaisia kermajuustoja, maito kevytmaitoa -ei rasvatonta. Rasvatonta piimää käytän, sillä pidän siitä enemmän kuin tavallisesta. Vatsa tulee pienemmästäkin annoksesta tyytyväiseksi ja pientä kaiherrusta on oppinut jo sietämään. En ole mikään vuodepotilas, vaan ihan tavallista arkea pyöritetään. Työ on tosin pääasiassa istumatyötä.
60,5 kg. Nyt hävettää jo ihan oikeasti, kun ei mitään tapahdu! Tämä "jännitysnäytelmä" on lätsähtämässä ö-luokan farssiksi. Pitäisikö tiukentaa dieettiä ja vähentää syömistä, vai onko kroppa säästöliekillä ja täytyisi lisätä rasvan syömistä, vai onko hiilihydraatit keränneet kropan täyteen nestettä. Neste ei kuulosta yhtä pahalta kuin läski.
Syöty:
*kaurapuuro, mansikkahilloa
*paistettu muna, juustoraastetta, kruunukasviksia, maitoa
*juustovoileipä, salaatti-tomaatti-kurkku-raejuusto
*juoma, jossa mansikoita, persikkaa, luonnonjogurttia ja maitoa
Liikuntaa: 45 min sauvakävely
Perun sanani siitä, että makeanhimo on kokonaan talttunut ja sanon, että ruokakauppa on laihduttajan helvetti. Kaupan kassajonossa tuntui siltä, että puoli kiloa karisi jo pelkästään sillä kun haikailin mitä kaikkea sinne hyllyille jätin! Taitaa tosin olla vain toiveajattelua... Uskallanko huomenna mennä vaa'alle ollenkaan.
Hienostihan sinä olet kamppaillut itsesi kanssa, hiljaa hyvä tulee.
Itse olen 160kg/83-84kg enka osaa (=uskalla?) edes aloittaa. Ennen lapsia olin sellaisen 58kg ja tuosta on jo 9v aikaa...
Itsellä mitat 162/89,2 tammikuun alussa ja tänään oli 162/81,4. Olen selvästi hoikistunut ja röllykkäkin mennyt kasaan. Matkaa on vielä ja tuntuu hirveältä, kun tietää kilojen olevan aina vaan tiukemmalla. Ei auta kuin jatkaa. Ensimmäinen tavoite on saada BMI alle 30 eli se on sitten jotain 78kg. Luulen pääseväni tuohon tavoitteeseen maaliskuun loppuun mennessä. Sitten seuraava tavoite on alle 70kg ja lopullinen saada BMI alle 25. En kuvittele olevani edes erityisen hoikka. Normaali riittää.
Ap, hienosti menee. Ja ihanaa lukea täältä kirjoituksiasi!
Hienostihan sinä olet kamppaillut itsesi kanssa, hiljaa hyvä tulee.
Itse olen 160kg/83-84kg enka osaa (=uskalla?) edes aloittaa. Ennen lapsia olin sellaisen 58kg ja tuosta on jo 9v aikaa...
61,0 kg. Tiesin kyllä ettei paino ainakaan laske, kun on ollut vähän itsekuriongelmia ja väsymystä. Päätin, että kun 60 kg on alitettu niin pidän herkuttelupäivän. Joko varaan kotona itselleni aikaa syödä rauhassa suklaata tai jotain muuta herkkua tai sitten menen miehen kanssa ravintolaan syömään. Siihen saakka täytyy pinnistää!
Syöty:
*ruispuolukkapuuro, kerma
*jauhelihakastike, kruunukasvikset, rasvaton piimä
*omena
*voileipä, luonnonjogurtti-rahka-banaani
Pakko oli saada sitä ruisleipää, kun oli tuoreena ja lämpimänä kaupan hyllyllä. Tein kompromissin ja söin sitä vain pikkuisen palan ja sitten jogurttia ja rahkaa päälle.
Uutta virtaa antoi tuo päätös pitää herkkupäivä, tavoite on siinä vaiheessa jo niin lähellä että raaskin ottaa vähän takapakkiakin!
Sama kuin eilen aamulla, eli 62,4 kg. Tässä sen näkee, ettei liian vähän syömällä laihdu yhtään paremmin. Ja lisäksi päivät on kurjia. Jatkan siis hyväksi havaitsemallani linjalla.
Tänään syöty:
*voileipä, tomaattia, juustoa
*wieninleike, perunamuusia, kasviksia, fetajuustoa
*salaattia, pieni pala wieninleikettä JÄÄTELÖÄ ja PUNAVIINIÄ
Kiusaukset: Nyt täytyy kyllä tunnustaa etten joka suupalaa ja ruokalajia (ja ehkä ruokailukertaakaan) kirjannut ylös, pöydässä oli niin montaa sorttia ja päivässä paljon hulinaa. Illalla tuli vielä sorruttua jäätelönmässäykseen ja punaviiniin, joista osa tuli kyllä takaisin vessanpönttöön:( ´
Siitä olen ylpeä, että suklaat, pullat, vihreät kuulat ja keksit jätin koskematta. Annan itselleni anteeksi tämän poikkeustapauksen ja viikonlopun jälkeen lupaan palata taas nöyrästi ruotuun.
Liikunta: 3 h kylpylässä pulikointia
61,9 kg. Onpas aikamoista sahaamista. Luulen että tuo viikonloppu sekoitti aika paljon kuvioita vaikka ensin ajattelin ettei parin päivän irtiotto tunnu juuri missään. Opin taas uutta kantapään kautta.
Syöty:
*uuniohrapuuro, mansikkahilloa ja maitoa
*kasvissosekeitto, pala HK:ta, lasi maitoa
*paistettu muna, lämpimiä kasviksia, tomaatti-salaatti-paprika-feta, lasi maitoa
*uuniohrapuuro, puolukkamehukeitto
Kiitos kannustuksesta! Tämä on osoittautunut niin vaikeaksi projektiksi, että nostan hattua kaikille jotka ovat saaneet kiloja karistettua. Pitävä päätös on yksi avainasioita, ja se että ei lannistu vastoinkäymisistä. Tavoite kannattaa pitää myös kirkkaana mielessä varsinkin houkutusten ja vaikeuksien edessä.
60,4 kg. Kiire tulee, jos pitäisi pysyä tuossa viikko/kilo -tahdissa, mutta nyt taidan kyllä laistaa siitä. Sellaisen yllättävän havainnon olen tehnyt, että makeanhimo on kadonnut oikeastaan kokonaan. En olisi ikinä uskonut että minä, suklaasyöppö ja pullanmussuttaja, voisin näin sanoa, mutta kuola ei enää valu vaikka lapset vieressä söisivät karkkipäivän karkkejaan.
Syöty:
*mysli
*linssikeitto, voileipä
*luonnonjogurtti, rahka, puolukoita
*appelsiini, kurkkuvoileipä, lasi maitoa
Kylläpä pisti mahan myllertämään tottumattomalta tuo linssikeitto! Olo oli loppupäivän kuin ilmapallolla. Ja sitä jäi vielä huomiseksikin, mutta syön kuitenkin, kun linsseissä on sitä kaipaamaani rautaa. Prööt!
Liikuntaa: 1h sauvakävelyä, 1h jumppaa