Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kirpputori Akseli

Vierailija
21.01.2011 |

Tässä pääpiirteet. Sovin Akselin kanssa kokonaispalvelusta, jossa he siis hoitavat periaatteessa kaiken, kunhan vain toimitan heille tavarat. Tavaroita saa toimittaa Akseliin lisää viikon ajan sopimuksen allekirjoittamisesta. Näin tein useaan otteeseen. Akseli piti tavaroitamme lähes kuukauden, eikä lopputulos vastannut lähimainkaan omaa arvioitani kokonaismyynnistä. Otin Akseliin yhteyttä asiasta ja he lähettivät minulle kopiot päivän päätteiden tilityksistä, joista ei tosin selvinnyt kuin summa, jolla yhden päivän aikana oli kokonaisuudessaan aina myyty. He myös ilmoittivat, että myynti aloitettiin vasta 10 päivää sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Kävin kuitenkin useampaan otteeseen sen ensimmäisen viikon aikana Askelissa tuomassa lisää tavaraa ja itse omilla silmilläni näin tavarani heillä myynnissä. En käynyt kertaakaan enää Akselissa tämän jälkeen, joten on mahdotonta, että olisin nähnyt tavarani Akselin hyllyillä minään muuna ajankohtana. Seuraavan kerran kun siellä kävin, oli päivä, jolloin noudin vain rippeet pois. Mainitsin tästä Askelille useampaan otteeseen, mutta he eivät noteeraa tätä millään lailla. Eivät siis kommentoi sähköposteissaan mitenkään, että miten on mahdollista, että he kuitenkin myivät tavaroitani ennen kuin niitä alkoi näkymään tilityksissään. Tavaroitamme ei myöskään ole vain varastettu, sillä niitä oli Akselin vitriinissä, sekä varashälyttimillä varustettuina. Itsepalvelukirpputorit ovat sitä paitsi velvollisia korvaamaan varastetunkin omaisuuden. Olen nyt lähtenyt selvittämään asiaa, sillä Akselin kanssa yhteistyö ei suju. Haen nyt sitten muita vastaavia kokemuksia tässä muiden selvittelyiden lomassa ja odotellessa vastauksia...



Minulla oli siis Akselin kanssa sopimus kokonaispalvelusta, joten valitettavasti näitä kokemuksia ei välttämättä niin paljon löydy, sillä harvempi allekirjoittaa sopimuksen tästä kokonaispalvelusta. Jos kuitenkin joltain löytyy vastaavaa (vaikkei olisikaan kyse kokonaispalvelusta), niin kerrothan tarinasi. Voit laittaa sähköpostiinkin tulemaan.



Haluan vielä huomauttaa, että olen ollut "tavallisena" myyjänä Akselissa pariinkin otteeseen ennen tätä tapahtumaa. Myynti ei ollut silloinkaan mitään erikoisen hyvää, mutta minkäs sille voi... Ei nyt ollut muuten niistä kerroista sen huonompaakaan sanottavaa, joten uskaltauduin siis sopimaan kokonaispalvelusta. Kokemus nyt siis olikin todellinen pettymys. Toivottavasti kellekään muulle ei nyt enää käy samoin...



Kommentit (42)

Vierailija
21/42 |
22.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monet saavat 100-500e viikon myynnistä, jos on lasten merkkivaatetta ym. hyväkuntoista tavaraa!



Näin olen ainakin kuullut. En siis usko että huijaavat mitenkään. Myyjätkin sanovat kassalla että jos on kalliimpaa tavaraa,kannattaa laittaa hälytin(joka maksaa vain 20c), ettei varasteta.



Mulla ollut yksinkertainen pöytä,lasten ulkovaatetta ym ja vähästä määrästä tavaraa tullut helposti se parisataa...

Vierailija
22/42 |
22.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monet saavat 100-500e viikon myynnistä, jos on lasten merkkivaatetta ym. hyväkuntoista tavaraa! Näin olen ainakin kuullut. En siis usko että huijaavat mitenkään. Myyjätkin sanovat kassalla että jos on kalliimpaa tavaraa,kannattaa laittaa hälytin(joka maksaa vain 20c), ettei varasteta. Mulla ollut yksinkertainen pöytä,lasten ulkovaatetta ym ja vähästä määrästä tavaraa tullut helposti se parisataa...


Minä olen sen toisen ketjun alkuperäinen. Olen kyllä saanut kaksi kertaa aiemmin satasen (joka minusta ei ole mitenkään erikoisen hyvä myynti), mutta ei sitä tavaraa silloin minulla siellä niin paljoa ollutkaan ja tavarat tosiaan olivat tuolloin viikon. Tällöin ei myöskään ollut kyse kokonaispalvelusta.

Tällä kertaa oli siis kyse kokonaispalvelusta. Akseli itse oli laittanut tavarat vitriiniin ja varustanut ne varasthälyttimillä ja tavaraa meni paljon, mutta tuotossa se ei näkynyt. Mukana oli paljon arvotavaraa, sekä ne olivat todellakin siistejä. Tavarat oli siellä lähes kuukauden.

Ne asiat, jotka tässä mättävät ovat siis ne, että tuotto ei todellakaan vastannut myyntiä (enkä nyt siis tuijota omaa osuuttani, vaan se alkuperäinen summa, josta ei oltu vielä edes otettu pois heidän osuuttaan, on aivan liian pieni). Myytyjen tavaroiden lukumäärä on myös liian pieni. Kaiken kukkuraksi, asia josta varmistui, että tässä todellakin on jotain vikaa, on väite, että tavaroiden myynti olisi aloitettu vasta 10 päivää sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, vaikka itse näin tavarat myynnissä ennen tuota ajankohtaa.

En ole sitä paitsi syyttelemässä, vaan kerron vaan faktat. Jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä. Minulle on nyt tullut netissä vastaan vastaavanlaisia kokemuksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/42 |
22.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monet saavat 100-500e viikon myynnistä, jos on lasten merkkivaatetta ym. hyväkuntoista tavaraa! Näin olen ainakin kuullut. En siis usko että huijaavat mitenkään. Myyjätkin sanovat kassalla että jos on kalliimpaa tavaraa,kannattaa laittaa hälytin(joka maksaa vain 20c), ettei varasteta. Mulla ollut yksinkertainen pöytä,lasten ulkovaatetta ym ja vähästä määrästä tavaraa tullut helposti se parisataa...


Kommentoin vaan ylipäänsä huijaamaista siinä mielessä, että ei kai huijarit aina huijaa, sillä silloin tiedettäisiin huijareiksi, eikä huijattavia enää olisi... Normaalisti on siis esiinnyttävä rehellisinä, jotta huijaus ylipäänsä onnistuu.

Vierailija
24/42 |
22.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

tein noin 500 euron tilin. Kauppa käy, jos vaatteet ovat ehjiä, puhtaita ja silitettyjä. Ja OIKEIN hinnoiteltuja. Myös aikuisten vaatteet menivät hyvin kaupaksi. Lelut ja kirjat menivät äärimmäisen hyvin kaupaksi.

Mitään kallista myytävää minulla ei ole ollut (tyyliin esprit, mexx, lindex, h&m). Molemmilla kerroilla tavaroiden keskihinta oli n. 2,5 euroa eli kaupaksi meni yli 200 tuotetta.



Vierailija
25/42 |
22.01.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

tein noin 500 euron tilin. Kauppa käy, jos vaatteet ovat ehjiä, puhtaita ja silitettyjä. Ja OIKEIN hinnoiteltuja. Myös aikuisten vaatteet menivät hyvin kaupaksi. Lelut ja kirjat menivät äärimmäisen hyvin kaupaksi. Mitään kallista myytävää minulla ei ole ollut (tyyliin esprit, mexx, lindex, h&m). Molemmilla kerroilla tavaroiden keskihinta oli n. 2,5 euroa eli kaupaksi meni yli 200 tuotetta.

Olen yhä sen toisen ketjun ap. Meillä kaikki oli pestyjä ja silitettyjä, sekä puhtaita. Jokainen tavarakin oli pyyhitty. Meillä oli myös paljon kallista, sillä luotin, että Akselin henkilökunta varmaan haluaa pitää niistä hyvän huolen, sillä tuleehan heille se isoin osa tuotosta. HE olivat sitä paitsi hinnoitelleet tuotteet ja vielä korkeammin kuin itse olisin hinnoitellut ja tavarat menivät tosiaan kaupaksi, vaan ei näy tuotossa. Minulla meni enemmän tavaroita kuin sinulla, eikä tuotto ollut edes yhtä suuri kuin sinulla. Tavarat oli sitä paitsi siellä kuukauden, eikä vain 2 viikkoa.

Vierailija
26/42 |
24.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokonaispalvelun ottajat varmaan osaavat ihan itse etukäteen laskea, että kuinka paljon kannattavaa heidän on siihen ryhtyä. Ainakin me olimme sen verran tarkkaan laskeneet, että viitsimme hommaan ryhtyä. Tavaraa oli niin paljon, että hommaan olisi mennyt liikaa aikaa. Tuoton piti olla moninkertainen noihin sinun arvioihisi, mutta koimme Akselissa karvaan pettymyksen. En voi suositella kenellekään kyseistä kirpputoria!



Todellisuudessa kokonaispalvelu on siis vielä kalliimpi, kuin tuo 50€+60%, sillä tavarat + tuotto katoaa siellä kuin tuhkana tuuleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/42 |
24.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

kaupaksi. Tavoite oli tavarasta eroon pääseminen, ei niinkään suuri tuotto.



Yhdet pelikortit oli varastettu, sen ainakin huomasin. Muista varkauksista en osaa sanoa. Löysin nimittäin pelikorttien hintalapun (oli teipattu korttipakettiin hyvin) rypistettynä hyllyltäni. Eipä se ollut suuri menetys, 50 c. Mutta silti harmitti ihmisten epärehellisyys.



Kyselin henkilökunnalta erään hyllyn tavaroista, kun hintalapuissa oli aivan eri numero kuin pöydässä. Myyjä sanoi, että tavarat on kokonaispalveluasiakkaan. Tavarat sijoitetaan sinne, missä on tyhjää tilaa. Tässä pöydässä oli hyvin vähän tavaraa minun mielestäni, jotta olisi voinut tehdä hyvät rahat. Vaatteita enimmäkseen. En sitten tiedä, oliko tämän asiakkaan tavaroita ripoteltu muualle saliin...



Olisiko nämä olleet ap:n tavaroita? Tammikuun 2 viimeistä viikkoa ja tavarat oli kassasta katsottuna ensimmäisessä rivissä oikealla.

Vierailija
28/42 |
24.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toimituksenkin pitäisi hieman katsoa, mitä tänne kirjoitellaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/42 |
24.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toimituksenkin pitäisi hieman katsoa, mitä tänne kirjoitellaan.


Miten niin?

Vierailija
30/42 |
24.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokonaispalveluun kuuluu, että tavaroita on muuallakin, kuin yhdellä paikalla. Asia on ihan kokonaispalvelun myyjillä tiedossa. Niitä tavaroita on nimittäin usein niin paljon, ettei ne yhdelle paikalle mahtuisikaan...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/42 |
24.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toimituksenkin pitäisi hieman katsoa, mitä tänne kirjoitellaan.


Oletko sinä sitä mieltä, että pitää vain kirjoitella positiivisiä kokemuksia, eikä asiallisesti tosiasioita. Joku muu voi välttyä mielipahalta, kun osaa varoa.

Vierailija
32/42 |
04.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toki ovat viimeisiä, ihan niinkuin normaalipöydissäkin ne -50% ovat. Mutta siis hintataso on tuo. Eli hinnat ovat suht halpoja, jotta tuotteet menisivät kaupaksi, eivätkä jäisi myymättä.

Ihan uusissakin kokonaispalvelupöydissä (ilman -50% alennusta) hinnat ovat 1-3e/tuote. Tottakai joskus joukkoon mahtuu joku kalliimpikin tuote, mutta aikalailla tuota hintaluokkaa ne ovat. Esim lasten housut näyttäisivät aika järjestelmällisesti olevan 1,50e/kpl.


Eiköhän kokonaispalvelun valitsevat itse tiedä vähän sitä hintatasoa, kun hehän saa ne ylijääneet tavarat takaisin myynnin loputtua halutessaan, vai mikä ihme lienee sun pointti?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/42 |
08.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset


Eiköhän kokonaispalvelun valitsevat itse tiedä vähän sitä hintatasoa, kun hehän saa ne ylijääneet tavarat takaisin myynnin loputtua halutessaan, vai mikä ihme lienee sun pointti?

Saavat takaisin ne tuotteet, jotka eivät ole menneet kaupaksi. Mutta eivät tiedä millä hinnalla kaupaksi menneet tuotteet on myyty. Eli montako päivää ne ovat olleet -50%, ja vieläpä montako päivää peräti 50 senttiä kappale.

Siinä hintalapussa lukee se alkuperäinen hinta. Eli kun asiakas saa tuotteet takaisin, hän näkee millä hinnalla niitä on alunperin yritetty saada kaupaksi. Mutta siitä ei todellakaan näe sitä, mitkä tuotteet on myyty puoleen hintaan tai vielä halvemmalla. Se ei niissä lapuissa lue, ainoastaan pöydissä. Ja sitten sen pöytä/tuotenumeron perusteella alennus vähennetään kassalla.

Ja nuo kokonaispalvelutuotteet ovat usein myynnissä alennetuin hinnoin. En tiedä kuinka pitkään kunkin asiakkaan tuotteet ovat alennuksessa, mutta kyllä ne ainakin viikon näyttävät olevan, jos ei enemmänkin. Noin kerran viikossa olen Akselissa käynyt, ja aina siellä näyttää olevan peräkkäisillä kerroilla samat tuotteet alennettuina.

Vierailija
34/42 |
08.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinä hintalapussa lukee se alkuperäinen hinta. Eli kun asiakas saa tuotteet takaisin, hän näkee millä hinnalla niitä on alunperin yritetty saada kaupaksi. Mutta siitä ei todellakaan näe sitä, mitkä tuotteet on myyty puoleen hintaan tai vielä halvemmalla. Se ei niissä lapuissa lue, ainoastaan pöydissä. Ja sitten sen pöytä/tuotenumeron perusteella alennus vähennetään kassalla.

Ja nuo kokonaispalvelutuotteet ovat usein myynnissä alennetuin hinnoin. En tiedä kuinka pitkään kunkin asiakkaan tuotteet ovat alennuksessa, mutta kyllä ne ainakin viikon näyttävät olevan, jos ei enemmänkin. Noin kerran viikossa olen Akselissa käynyt, ja aina siellä näyttää olevan peräkkäisillä kerroilla samat tuotteet alennettuina.


Asiasta tietävänä vastaan, että Akseli itse on sanonut, että valtaosa myynnista tapahtuu ensimmäisen 10 päivän aikana, joten on aika lailla mahdotonta, että ensimmäisen 10 päivän aikana ei tapahtuisi yhtään myyntiä!!! Tilityskuitit nähneenä voin myös sanoa, että se lopun -50% myynti ei tee melkein mitään eroa myyntiin, sillä -50% myynti tuottaa loppupeleissä aivan minimaalisen summan enää, siis jotain 10 euroa, että vaikka ne jutut olisi myyty täydellä hinnalla, niin ei siitä olisi koitunut kuin joku 10 euron tappio, joka siis ei merkkaa loppusaldossa paljon mitään. Tässä on siis jotain ihan oikeasti mätää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/42 |
08.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset


Siinä alkuperäisessä ei sanota, että tuotteita olisi myyty, vaan että ne ovat olleet esillä. Onko siis joku oikeasti ostanut jotain kyseisestä kokonaispalvelupöydästä ennenkuin se 10 päivää on kulunut. Myynti on alkanut näkyä 10 päivää myöhemmin, eli jospa se myynti ihan oikeasti on alkanut juuri silloin.

Eli olisiko mahdollista, että tuotteet ovat kyllä olleet esillä, mutta kukaan ei ole halunnut niitä aiemmin ostaa. Ja ostaminen on alkanut esim kun niihin tuotteisiin on laitettu se -50% lappu.


Kohdassa, jossa Akselissa ilmoittaa, että milloin myynti on aloitettu, lukee "tavarat myyntiin XX/XX", eli päiväys tohon. Tavarat siis on väitetty laitettavan myyntiin vasta tiettynä päivänä, vaikka ne olivat myynnissä jo etukäteen. Kyse ei siis ole päiväyksestä, jona myynti olisi vain esiintynyt ensimmäisen kerran tilityksessä, vaan Akseli tosiaan ilmoittaa sen päivän, jona tavarat on laitettu myyntiin, joka siis on vale.

Vierailija
36/42 |
24.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokonaispalvelun ottajat varmaan osaavat ihan itse etukäteen laskea, että kuinka paljon kannattavaa heidän on siihen ryhtyä. Ainakin me olimme sen verran tarkkaan laskeneet, että viitsimme hommaan ryhtyä. Tavaraa oli niin paljon, että hommaan olisi mennyt liikaa aikaa. Tuoton piti olla moninkertainen noihin sinun arvioihisi, mutta koimme Akselissa karvaan pettymyksen. En voi suositella kenellekään kyseistä kirpputoria!

Todellisuudessa kokonaispalvelu on siis vielä kalliimpi, kuin tuo 50€+60%, sillä tavarat + tuotto katoaa siellä kuin tuhkana tuuleen.

Osaavathan ihmiset laskea, mutta tietävätkö mitä laskevat? Sen kokonaispalvelun ideahan on nimenomaan se, että asiakas ei päätä niitä hintoja, vaan Akselin henkilökunta hinnoittelee tuotteet. Eli tiedätkö millä summalla mikäkin tuote on ollut myynnissä?

Itse ainakin olen näistä kokonaispalvelupöydistä tehnyt todella halpoja löytöjä. Esim muutaman topin olen ostanut hintaan viisi senttiä kappale. Niissä siis oli hintana 10 senttiä, ja lisäksi oli -50% lappu.

Tuotteita on siis voinut mennä kaupaksi paljonkin, mutta hinnat ovat olleet jotain muuta kuin asiakas olisi itse hinnoitellut.

Vierailija
37/42 |
24.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse ainakin olen näistä kokonaispalvelupöydistä tehnyt todella halpoja löytöjä. Esim muutaman topin olen ostanut hintaan viisi senttiä kappale. Niissä siis oli hintana 10 senttiä, ja lisäksi oli -50% lappu.

Ja paljonko tuosta summasta tulee myyjälle? Siis tuotteet paikalle toimittaneelle asiakkaalle... kokonaiset kaksi senttiä!

Jos siis tuollaisesta hinnasta otetaan vielä 60% pois, niin saa kyllä olla jo aika monta tuotetta, että saisi edes yhden euron verran voittoa.

Tosin varmasti tuotteita myydään kalliimmallakin, mutta joukkoon mahtuu noita halpojakin tuotteita. Eikä asiakas todellakaan tiedä, millä hinnalla mikäkin tuote on myyty.

Helpompaa, tai ainakin tuottavampaa, olisi hinnoitella itse. Vaikka toisaalta eihän kirpputorin tarkoitus ole niinkään tuottaa voittoa, vaan päästä turhasta tavarasta eroon.

Vierailija
38/42 |
24.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis ei se itse hinnoittelu välttämättä ole tuottavampaa. Jos nimittäin laittaa tuotteeseen liian korkean hinnan, se ei mene kaupaksi ollenkaan. Eli parempi saada se tuote kaupaksi halvalla, kuin että se jäisi myyntiajan jälkeen kotiin tuotavaksi. Siinä mielessä nuo kokonaispalvelussa käytetyt hinnat ovat varmasti ihan ok. Eli henkilökunta hinnoittelee tuotteet niin, että ne myös suurimmalla todennäköisyydellä menevät kaupaksi.



Mutta jos itse hinnoittelee tuotteet sopivan hintaisiksi, niin että ne menevät siis kaupaksi, sitten se itse hinnoittelu on kyllä kannattavampaa.

Vierailija
39/42 |
28.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne kokonaispalvelupöydät ovat myös hoidettuja, ei liian täyteen sullottuja, ja usein niissä on lappu "pöytä xxx ja yyy ja zzz kaikki tuotteet -50%". Normaalipöydissä alennus koskee vain sitä yhtä pöytää "pöytä xxx kaikki tuotteet -50%". Lisäksi normaalipöydissä on monesti epäsiistejä vaateröykkiöitä, jos niitä ei kukaan käy muutamaan päivään hoitamassa. Ja toisaalta niissä normaalipöydissä on usein esim vauvanvaatteet jaoteltu kokojen mukaan laatikoihin.

Pikkujuttu sinänsä, mutta korjataan nyt:

Niissä kokonaispalvelupöydissä siinä lapussa lukee "tuotteet numerolla xxx ja yyy ja zzz -50%", ei siis pöydän numeroa, vaan tuotteiden. Normipöydissä puolestaan lukee juuri noin, että "pöydän xxx kaikki tuotteet -50%, hintalapussa nro xxx".

Kävin tänään Akselissa, ja nyt luki "tuotteet numeroilla 370-379 (370,371,372,373,374,375,376,378,379) -50%"

Katselin niitä hintojakin, eikä ne mitään kalliita olleet. Monet paidat olivat 1e, eli nyt siis 50senttiä.

Eli kyllä ne kokonaispalvelupöydät sieltä erottaa, ja halpoja löytöjä niisä tekee :) Hinnat ovat juuri sellasia, että tuotteet menevät mahdollisimman hyvin kaupaksi.

Vierailija
40/42 |
24.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

[/quote]

Osaavathan ihmiset laskea, mutta tietävätkö mitä laskevat? Sen kokonaispalvelun ideahan on nimenomaan se, että asiakas ei päätä niitä hintoja, vaan Akselin henkilökunta hinnoittelee tuotteet. Eli tiedätkö millä summalla mikäkin tuote on ollut myynnissä? Itse ainakin olen näistä kokonaispalvelupöydistä tehnyt todella halpoja löytöjä. Esim muutaman topin olen ostanut hintaan viisi senttiä kappale. Niissä siis oli hintana 10 senttiä, ja lisäksi oli -50% lappu. Tuotteita on siis voinut mennä kaupaksi paljonkin, mutta hinnat ovat olleet jotain muuta kuin asiakas olisi itse hinnoitellut.

[/quote]


Sinä et varmaan tiedä hirveästi kokonaispalvelusta, sillä silloin tietäisit, että ne tavarat ei esim. ole vain jossain tietyllä paikalla. Minä tiedän sen hintahaitarin, jolla meidän tuotteita oli hinnoiteltu, sillä sain jotain tavaroita takaisinkin. Akseli minusta vielä ylihinnoittelee kokonaispalvelun tuotteet, jotta itse saisivat maksimaalisen voiton siitä myös. Kokonaispalvelun asiakkaat kyllä tietävät senkin, että lopussa tavarat myydään puolella hinnalla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme neljä