Haluaisin tehdä tietyn aihepiirin ympärille sivuston, jossa olisi kuitenkin myös blogi.
Bloggerissa olen aiemmin blogannut ja osaan sitä käyttää ja muokata vaikka unissani, mutta sivuja ei saa lisättyä kuin 10 - alkaa olla liian vähän minulle.
Google Sitesissä olen värkännyt ihan eri aiheista sivustoa mutta siellä taas ei saa kuin miniblogin, joka ei sovellu tarkoitukseeni (tarvitsen tunnisteet, joita ei näyttänyt siellä olevan muistaakseni eikä muutenkaan ole järjesteltävissä, kai.
Mainoksiakaan ei saisi olla yhtäkään, mikä on Google Sitesin etu kyllä, mutta haluaisin myös muokata html:ää kuten Bloggerissa onnistuu ja osaankin, mutta tarpeet menevät liian monimutkaisiksi.
Wordpressissä saisi sivuja vaikka kuinka, mutta ilmainen pohja ei ole muokattavissa, enkä juuri innostunut valmiista.
Onpa hankalaa.