mitä tehdä kun oma lapsi kiusaa?

[quote author="Vierailija" time="20.01.2011 klo 11:56"]Miks sä teit musta keskustelun?Mä kostan niille.

niin alentui kiristämään ja kiusaamaan. Pitkät juttelut ja hyvien arvojen korostaminen on auttanut, nyt ihan "kiltti" kakkosluokkalainen.

Miksi hän tekee sitä?

Jokaisella on hintansa eli jonkun asian poisottaminen kyllä varmasti kirpaisee niin paljon, että lapsi lopettaa kiusaamisen.



Ja toinen kysymys: kiusataanko lasta itseään? Usein kiusaajat ovat itse kiusattuja. Minkälaiset kotiolot?

sitten hakemaan apuvoimia esim. koulupsykologin luota! Meistä av-mammoista ei ole sen ammattin harjoittajiksi tästä näin vain. Vai haluatko tällaisten palstapsykologien apua, oikeesti? Lapsellasi voi olla vaikka kehittymätön empatian tuntemisen kyky. Ainakin on helpompi hoitaa lapsen käytös kuntoon, jos löytyy syyt. Jos sen aiheuttaa jokin ulkoinen syy, esim. vanhempien taustalla oleva avioero, niin tiedätte senkin, että vaivannut lasta ja purkautuu toisiin heikompiin kiusaamisena. Ja tuopa voidaan parantaa, tuskin itse pystyt. Hae siis apua.

Jokaisella on hintansa eli jonkun asian poisottaminen kyllä varmasti kirpaisee niin paljon, että lapsi lopettaa kiusaamisen.

Ja toinen kysymys: kiusataanko lasta itseään? Usein kiusaajat ovat itse kiusattuja. Minkälaiset kotiolot?

harrastusten lopettaminen ehkä kirpaisisi, mutta siellä tosiaan käyttäytyy hyvin ja siellä on hänelle kavereita.

lasta on kiusattu ja nimitelty aikaisemmin, mutta ei enää. Olen yrittänyt puhua tästä, että mietipä miltä sinusta silloin tuntui, miksi jatkat samaa muille?

kotiolot ovat normaalit ja minusta hyvät, olemme tavallinen keskiluokkainen perhe. Teemme asioita yhdessä, lapsi ei saa kaikkea mitä haluaa jne. Isompi sisarus löytyy (10v. on kyllä ikäero) eli kuopus, iltatähti kyseessä.

Koulu sujuu ihan hyvin (lapsi ekalla). Luonteeltaan lapsi on arka ja vetäytyvä, joten ehkä epävarmuuttaan peitelläkseen yrittää saada kavereita tällä tavoin. on siis kiusaajaporukan kingi (suullista haukkumista ja muiden jättämistä pois porukasta) näin olen ymmärtänyt eli vetää muitakin mukaan.

Miksi hän tekee sitä?

jonkinlainen valtataistelu siellä koulussa on menossa, yrittää saada kavereita. Uskon syyksi, että pelkää jäädä yksin. Nuorempana hänellä ei ollut kavereita oikeastaan lainkaan (on sellainen tutkijatyyppi, itsekseen leikkivää sorttia).

ja oli pahantuulinen minulle joskus. Suutuin ja sanoin suoraan miltä se tuntuu (oli jatkunut pitempään). Siitä se alkoi loppua ja on nyt mitä ihanin tokaluokkalainen. Selvisi kyllä jotain, mikä ehkä aiheutti ekaluokalla pahaa mieltä. Toiset tytöt pomotti eli määräsivät kuka saa johtaa leikkiä ja oma taipuisa tyttöni oli vaan seurannut perässä, kunnes toisen tytön kanssa lopettivat. Onneksi kaverisuhteet ovatkin nyt muuttuneet jonkin verran.

Hyvä, kun etsit neuvoa, ja otat asian tosissaan.



Kannattaa viestittää lapsellesikin, että otat tosissaan tämän asian.



Pienet lapset (eikä aina isommatkaan) eivät välttämättä ymmärrä, miltä kiusaaminen tuntuu. Voisiko vaan vääntää rautalangasta lapsen kanssa hyvässä hengessä siitä, miltähän se kiusaaminen siitä kiusatusta tuntuu.



Tekisin tämän lapsen kanssa sillä tavalla, että teillä on hyvä hetki, otat vaikka lapsen kainaloon ja juttelette. Ei huutaen, vaan sillä lailla jutellen, että pistät lapsen miettimään sitä, miltä toisesta mahtaa tuntua. Ja myös miettimään sitä, mikä ajaa lapsesi kiusaamaan. Saako lapsesi sillä muiden kunnioitusta jne. Eli ihan keskustelette rauhallisesti asian läpi.



Sen sijaan en usko lainkaan, että heti ainakaan kannattaa ottaa suuria rangaistuksia käyttöön. Tärkeintä on että ensin varmistat, että lapsesi ymmärtää tilanteen kaikkien osapuolien kannalta.



Sitten voisitte miettiä jotain hyvitystä. Eli voisiko lapsesi pyytää anteeksi, vaikka yhdessä sinun kanssa?



Jossain vaiheessa sitten ottaisin käyttöön sen, että jos ei osaa olla muiden lasten kanssa kiusaamatta, niin sitten ei mennä koulun jälkeen mihinkään, vaan pysytään kotona.



Ehdottomasti mielestäni voit saada asian loppumaan vain, jos saat luotua sellaisen suhteen lapseesi, että voitte avoimesti ja syyttämättä käydä asian läpi. Jos lapsi heti pelkää rangaistuksia, niin hän ei varmasti kerro sinulle koko totuutta, vaan tulee valehtelemaan asiasta.



MInä olen oman lapseni kanssa ottanut sellaisen linjan, (ei kiusaamisjutussa, vaan yleisesti) että yritän saada lapseni ymmärtämään, että ensisijaisesti suutun hänelle, jos hän valehtelee minulle, en niinkään siitä mitä hän on tehnyt. Tavallaan vaadin häntä kertomaan minulle totuuden.

kiusattujen ja kiusaajien vanhemmat ja ehkä lapsetkin. Voisitte keskustella yhdessä mistä on kyse. Esimerkiksi ensin vanhempien puheenvuorot ja sitten lapset mukaan keskusteluun. Teidän aikuisten vaan pitäisi ensin sopia keskustelulle hyvä pohja, eli ei tuoda niitä traumoja siihen tilaisuuteen huonona käytöksenä ja ollaan asiallisia. Siitä lapset saa esimerkkiä.

Koulussako tuota kiusaamista ilmenee? Vai myös pihakavereiden keskuudessa? Mistä saitte tiedon kiusaamisesta? Onko kiusaamistapahtumat kerrottu teille niin että ymmärrätte, kuinka tilanteet kehkeytyvät?



Joskus minun on vaikea muistaa, millaisia ekaluokkalaiset ovat. Tapaan heitä harvoin. Mutta villi arvaukseni on, että jos koulussa tehdään pahoja, niin kotona tapahtuva ohjaus ei ihan kunnolla yhdisty tapahtumiin. Tilanteeseen pitäisi ehkä päästä käsiksi silloin kun kiusaamiseen johtavat tunteet ja ajatukset ovat lapsella tuoreina mielessä. Mutta minäkään en ole mikään psykologi, joten ehdotan myös, että hankitte ammattiapua. Jos ongelmaan pääsee puuttumaan ajoissa, on ainakin mahdollisuus käsitellä sitä ennen kuin se syvenee.



Harrastuksen rajoittaminen taitaisi olla lähinnä haitaksi. Hyväähän kannattaa vaalia.

sitten hakemaan apuvoimia esim. koulupsykologin luota! Meistä av-mammoista ei ole sen ammattin harjoittajiksi tästä näin vain. Vai haluatko tällaisten palstapsykologien apua, oikeesti? Lapsellasi voi olla vaikka kehittymätön empatian tuntemisen kyky. Ainakin on helpompi hoitaa lapsen käytös kuntoon, jos löytyy syyt. Jos sen aiheuttaa jokin ulkoinen syy, esim. vanhempien taustalla oleva avioero, niin tiedätte senkin, että vaivannut lasta ja purkautuu toisiin heikompiin kiusaamisena. Ja tuopa voidaan parantaa, tuskin itse pystyt. Hae siis apua.

näin teemmekin. Keskusteluaika on sovittu helmikuulle kouluun ja asiaa yritetään tottakai korjata asiantuntija-avulla. En vaan pääse asiasta yli, koen olevani täydellisen epäonnistunut äitinä ja asia pyörii mielessä koko ajan. Lapseni varmasti pelkää tulevansa kiusatuksi. Empaattisuutta hänessä kuitenkin on esimerkiksi lohduttaa siskoaan, kun hänellä huolia, hellii koiraansa, kun joskus itkin isäni kuolemaa, hän lohdutti ja silitti päätäni. Lapsi on kuin jekyll ja hyde. Mitään dramaattista ei ole tapahtunut elämässämme ja olemme onnellinen perhe minusta. Koulun alku tietysti on ollut iso muutos.

Hyvä, kun etsit neuvoa, ja otat asian tosissaan.

Kannattaa viestittää lapsellesikin, että otat tosissaan tämän asian.

Pienet lapset (eikä aina isommatkaan) eivät välttämättä ymmärrä, miltä kiusaaminen tuntuu. Voisiko vaan vääntää rautalangasta lapsen kanssa hyvässä hengessä siitä, miltähän se kiusaaminen siitä kiusatusta tuntuu.

Tekisin tämän lapsen kanssa sillä tavalla, että teillä on hyvä hetki, otat vaikka lapsen kainaloon ja juttelette. Ei huutaen, vaan sillä lailla jutellen, että pistät lapsen miettimään sitä, miltä toisesta mahtaa tuntua. Ja myös miettimään sitä, mikä ajaa lapsesi kiusaamaan. Saako lapsesi sillä muiden kunnioitusta jne. Eli ihan keskustelette rauhallisesti asian läpi.

Sen sijaan en usko lainkaan, että heti ainakaan kannattaa ottaa suuria rangaistuksia käyttöön. Tärkeintä on että ensin varmistat, että lapsesi ymmärtää tilanteen kaikkien osapuolien kannalta.

Sitten voisitte miettiä jotain hyvitystä. Eli voisiko lapsesi pyytää anteeksi, vaikka yhdessä sinun kanssa?

Jossain vaiheessa sitten ottaisin käyttöön sen, että jos ei osaa olla muiden lasten kanssa kiusaamatta, niin sitten ei mennä koulun jälkeen mihinkään, vaan pysytään kotona.

Ehdottomasti mielestäni voit saada asian loppumaan vain, jos saat luotua sellaisen suhteen lapseesi, että voitte avoimesti ja syyttämättä käydä asian läpi. Jos lapsi heti pelkää rangaistuksia, niin hän ei varmasti kerro sinulle koko totuutta, vaan tulee valehtelemaan asiasta.

MInä olen oman lapseni kanssa ottanut sellaisen linjan, (ei kiusaamisjutussa, vaan yleisesti) että yritän saada lapseni ymmärtämään, että ensisijaisesti suutun hänelle, jos hän valehtelee minulle, en niinkään siitä mitä hän on tehnyt. Tavallaan vaadin häntä kertomaan minulle totuuden.

lapsi on kyllä valehdellut ja pimittänyt totuutta minulta. tuli sillä tavalla kuin kirkkaalta taivaalta yllätyksenä minulle. luulin ennemminkin että minun lasta kiustattaisiin, koska osaa hakea huomiota kantelemalla muiden tönimiset jne. tuo on hyvä neuvo saada valehtelu loppumaan.

ensin saa itkeä surusta, kun lasta nimitellään esikoulussa ja ei ole kavereita. sitten saa itkeä pettymyksestä kun oma lapsi on ilkeä muille. ei ole äidin osa helppo.

Koulussako tuota kiusaamista ilmenee? Vai myös pihakavereiden keskuudessa? Mistä saitte tiedon kiusaamisesta? Onko kiusaamistapahtumat kerrottu teille niin että ymmärrätte, kuinka tilanteet kehkeytyvät?

Joskus minun on vaikea muistaa, millaisia ekaluokkalaiset ovat. Tapaan heitä harvoin. Mutta villi arvaukseni on, että jos koulussa tehdään pahoja, niin kotona tapahtuva ohjaus ei ihan kunnolla yhdisty tapahtumiin. Tilanteeseen pitäisi ehkä päästä käsiksi silloin kun kiusaamiseen johtavat tunteet ja ajatukset ovat lapsella tuoreina mielessä. Mutta minäkään en ole mikään psykologi, joten ehdotan myös, että hankitte ammattiapua. Jos ongelmaan pääsee puuttumaan ajoissa, on ainakin mahdollisuus käsitellä sitä ennen kuin se syvenee.

Harrastuksen rajoittaminen taitaisi olla lähinnä haitaksi. Hyväähän kannattaa vaalia.

kiusaamista on vain koulussa havaittu, ei pihalla, kotona kavereiden kanssa leikkien tai harrastuksissa (joukkuelajia harrastaa kerran viikossa). järkyttävää huomata, että oma lapsi on aivan toinen ihminen kuin olen luullut. ei paljon vielä opettajan kanssa puhuttu (aika sovittu helmikuulle open ja psykologin kanssa), mutta ymmärtääkseni tunneilla menee ok, mutta välitunnilla pihaleikit on raakoja ja kiusaamista tulee. Eli leikin lomassa jätetään toiset ottamatta mukaan, haukutaan, määräillään ja aiheutetaan mielipahaa muille.

Meillä molempien lasten luokalla tuo ekaluokka oli paha, kun lapset tuntuvat jotenkni olevan epävarmoja ja hakevat rooliaan kavereiden joukossa. Mutta kiusaamista ei tietenkään voi hyväksyä. Omasta kokemuksesta muistan, että monesti kiusaajat olivat juuri vähän epävarmoja ja siitä syytä heidän piti yrittää kääntää kaveripiiriä jotakin lasta vastaan. Kannattaa yrittää tukea itsetuntoa, mutta puuttua heti kiusaamiseen. Mutta ei siitä kauheaa syyllisyyttää vanhempana voi kantaa. Lapset ovat julmia jos se heille sallitaan.

Rangaistukset voi auttaa katkaisemaan toiminnan, muttei muuta sitä ajattelutapaa ja poista tarvetta alistaa muita. Lapselle voi sanoa että et saa ottaa muiden tavaroita, heittää pipoa ojaan tai koskea muihin lapsiin, koska jokaisella on oikeus koskemattomuuteen, ja jos teet niin seuraavaksi ne kutsuvat poliisin selvittämään tilanteen. Se ei silti vielä opeta lapselle mitä voisi tehdä kiusaamisen sijaan.



Muistan itse ala-asteelta, että ne porukoiden väliset valtataistelut oli sitä että ollaan niin lyhytnäköisiä ja itsekeskeisiä. Kuvitellaan että se koulumaailma on kaikki.



Jos lapsi toisaan on "kiusaamisporukan kingi", niin voisi olla hyvä mahdollisuus puhua hänelle vaikka johtamisesta ja vastuusta, sellaisilla sanoilla kuin tuon ikäinen ymmärtää. Voi myös vedota siihen oman edun tavoitteluun, että mitä useammalle ihmiselle on ystävällinen, sitä enemmän on kavereita ja ystäviä, ja sitä enemmän saa apua jos itse sitä tarvitsee. Sitä enemmän tulee synttäritkutsuja ja sitä enemmän saa lahjoja. Ystävällisyyys ei maksa mitään ja siitä tulee itsellekin hyvä mieli. Miksi lapsi haluaa kilpailla tietysti ystävistä, ja minkälaista hän luulee että se ystävyys sitten on. Jos ystävyys on saavutettu kiusaamalla, se luultavasti aika pian myös päättyy kiusaamiseen. Kummatkaan ei muuta yhtäkkiä kilteiksi ystäviksi, vaan se kilpailku ei lopu koskaan, aina on joku muka parempi kaveri. Kerro ihan vaikka sadun muodossa esimerkki.



Ja pane lapsi miettimään niistä kiusaamistaan joku hyvä puoli, miksi hänen kannattaisi olla heille ystävällinen, mitä hän voi hyötyä siitä että on heille mukava eikä kiusaa. Sen lisäksi voi olla miljoona muuta asiaa, joita lapsi ei arvaakaan koska ei tunne niitä luokkakavereitaan todellisuudessa yhtään. Missä tilanteissa ja millä tavalla hän voisi olla ystävällisempi, jotta ne kiusatut pitäisivät hänestä vähän enemmän?



Lapsi voi sanoa ettei hän halua olla niiden kiusaamiensa kaveri. Tilanteet kuitenkin muuttuu nopeasti, vaikkei lapsesta siltä tuntuisikaan. Ensi vuonna tai yläasteella viimeistään voi olla sellainen tilanne, että kaikki kiusaajakaverit on hävinneet luokalta ja jäljellä on vaan niitä, joita on kiusattu. Miltä sitten tuntuu olla yksin ulkopuolisena, kun muut inhoaa sinua ja kääntyvät sinua vastaan. Usein käy niin, että onkin kiusattu jotakin, joka vähän ajan päästä on itse se suosituin lapsi. Muut huomaa että hei se onkin hyvä tyyyppi ja sen kotona saa katsoa leffoja. Sitten yritetään olla hyvää kaveria, ihan älytöntä. Tai aikuisena voikin käydä niin että joku niistä kiusatuista osuu sinun pomoksi tai naapuriksi tai hammaslääkäriksi, ja lapsuusiän kiusaaminen ei unohdu ihan helpolla. Ne kiusatut ei häviä elämästä, vaan tulevat vastaan tulevaisuudessa. Paha saa palkkansa jne. Myös hyvät



Voi kuulostaa raa'alta, mutta minusta aikuiset helposti vähättelee lapsen ajatusmaailman raakuutta.



Miksi lapsi luulee että kiusaaminen on kiellettyä? Kertoisin siitä miten ihmistä voi satuttaa henkisesti tai fyysisestikin niin pahasti, ettei ihminen enää toivu. Joku pieneksi tarkoitettu tönäisy voikin johtaa vaikka miten pahaan loukkaantumiseen, jos se sattuu väärässä tilanteessa. Eikä sitä voi tietää mikä tilanne on se väärä tilanne ja mikä tönäisy liian kova, ennen kuin sattuu. Siksi ei saa töniä missään tilanteessa. Tai yksikin lumipallo voi viedä näön. Tai ilkeästi sanottu sana voi jäädä mieleen loppuiäksi. Siksi ei saa tehdä sellaisia juttuja, joiden vaikutusta ei osaa itse arvioida ja jotka voi vahingoittaa muita, eikä muutkaan saa tehdä niitä sinulle.



Jos lapsi vaikuttaa ymmärtäväiseltä, kertoisin myös siitä miten paljon hyvä ystävä ja turvallinen koululuokka voi tehdä jollekin lapselle, jolla on kotona vaikeaa. Ne koulukaverit voi olla tärkein asia maailmassa, ja on väärin että kenenkään olo on koulussa kidutusta, saati sitten jos kotonakin on vaikeaa. Lapsista ei näe päälle päin välttämättä millaiset kotiolot heillä on. Jollakin niistä muista kiusaajistakin voi olla vaikea tausta, ja silloin erityisesti pitäisi koulussa olla yhteistyön ja ystävällisyyden ilmapiiri, koska kiusaamisella saa vain itselleen huonomman olon. Voit sanoa että sinua hävettää että sinun lapsesi, jolla on kotona kaikki hyvin, kehtaa kiusata muita koulussa. Ja voit sanoa että tiedät miten häntäkin on kiusattu, ja syynä voi olla juuri niiden kiusaajien oma pahoinvointi. Sinusta tuntuu pahalta että oma lapsesi on lisäämässä sitä pahoinvointia, vaikka voisi olla poistamassa sitä.



Kiusaajaporukan kingillä olisi hyvät mahdollisuudet kääntää luokan asennetta niin, ettei sellaista kilpailua kavereista ole, tai että se ainakin vähenee. Hän pystyisi omalla esimerkillään kääntämään muidenkin mieltä sen verran, että hyötyy siitä rauhallisemmasta tilanteesta itsekin.



Vaikka lapsi ei tajuaisikaan ihan joka asiaa näistä keskusteluista, hän ei ainakaan voi välttyä siltä äidin mielipiteeltä, ja siltä että äiti arvostaa sitä ettei kiusaisi.

Hei



Ensin sinun pitää päästä yli omasta pettymyksestäsi. Ei sinun lapsesi ole epäonnistunut, vaikka kiusaakin. Ihan oikeasti, kaikki lapset tekevät niin joskus.



Ja, varsinkin se, että lapsesi oli ensin itse kiusattu, niin tekee varmasti sen, että on kiva kiusata muita eli olla joskus se "vahvempi".



MItä jos juttelisit opettajan kanssa? Itse alaluokalta muistan edelleenkin hyvin tarkasti sen, kuinka ope otti minut ja pari muuta tyttöä puhutteluun. Olimme ilmeisesti jättäneet jonkun tytön leikkien ulkopuolelle. Itse en ollut tajunnut tätä lainkaan. Mutta kun ope siitä sanoi, me ns. kiltit tytöt muutimme oitis käytöstämme.



Lapsesi tarvitsee varmasti ennen kaikkea itsevarmuutta, ja se ei kyllä lisäänny rankaisemalla, vaan hyvin kokemusten kautta.



Jatka vaan juttelemista ymmärtävään sävyyn niin kauan kun kiusaamista on tai mitä tahansa muutakin.



Mutta ensin sinun pitää selvittää asia itsesi kanssa. Luota lapseesi ja muista että lapsesi on erilainen kuin sinä. Meidän vanhempien omat muistot ja pelot peilautuvat helposti omiin lapsiimme. Älä näytä pettymystäsi lapselle, vaan osoita kaikin tavoin, että uskot, että pääsette asian yli, ja että lapsesi osaa lopettaa kiusaamisen ja että lapsesi osaa saada kavereita.



Vala siis positiivista uskoa lapseesi.

muutama päivä sitten aloin miettimään, josko pyytäisin kiusatun meille kylään, jotta saisivat tavata toisensa erilaisessa ympäristössä ja löytää toisistaan uusia puolia. Tämä toivottavasti saisi suhtautumisen muuttumaan.

Meillä molempien lasten luokalla tuo ekaluokka oli paha, kun lapset tuntuvat jotenkni olevan epävarmoja ja hakevat rooliaan kavereiden joukossa. Mutta kiusaamista ei tietenkään voi hyväksyä. Omasta kokemuksesta muistan, että monesti kiusaajat olivat juuri vähän epävarmoja ja siitä syytä heidän piti yrittää kääntää kaveripiiriä jotakin lasta vastaan. Kannattaa yrittää tukea itsetuntoa, mutta puuttua heti kiusaamiseen. Mutta ei siitä kauheaa syyllisyyttää vanhempana voi kantaa. Lapset ovat julmia jos se heille sallitaan.

uskon, että asiasta päästään yli asiantuntija-avulla ja asian nostamisella pöydälle. Itsetunnon parantamiseen pitää panostaa. Lapsi ei taida oikein luottaa omiin kykyihinsä ja omaan "ihanuuteensa". Helposti myös kieriskelee itsesäälissä, jos ei onnistu jossain asiassa esimerkiksi läksyissä "mä oon surkimus". Koskaan ei kukaan kotona ole häntä surkimukseksi sanonut tai emme mekään itseämme/toisiamme noin hauku.

toivottavasti asiaan saadaan korjaus pian ja tilanne normalisoituu. jotenkin olisi kiva, jos kiusattujen kanssa voisi parantaa välejä, pitäisiköhän pyytää yksittäin meille leikkimään (sen lisäksi että pyytää anteeksi ja että puhumme heidän vanhempiensa kanssa asiasta)? jos siis nämä lapset uskaltavat/haluavat olla oman lapseni kanssa tekemisissä enään.

voi yrittää kotona kuroa sitä välimatkaa näiden kiusattujen ja lapselle rakkaiden ihmisten välillä umpeen. Siitähän siinä on kyse, lapsi ei miellä niitä tyhmiä pompoteltavissa olevia koulukavereita yhtä arvokkaiksi ihmisiksi kuin vaikka sitä omaa pikkusiskoaan tai äitiään. Eikä osaa siis eläytyä niiden muiden tunteisiin samalla tavalla kuin äidin tai siskon tai koiran tunteisiin.



Tätä voi auttaa kertomalla lapselle itse eläytyen miten juuri äiti on ollut joskus myös pieni, ihan samanlainen lapsi kuin joku niistä luokkakavreista, ja miltä kiusaaminen ja ulkopuolelle jättäminen on tuntunut. Ja miltä on tuntunut kun on kavereita ja otetaan huomioon leikeissä. Tai voidaan kuvitella millaista on pikkusiskolla parin vuoden päästä koulussa, jos luokalla on lapsia jotka käyttäytyy samalla tavalla kuin ap:n lapsi ja nämä kiusaajakaverit. Vaikka lapsi itse ei olisikaan mukana kiusaamassa pikkusiskoaan, hän toimii ihan samoin luokkakavereiden kanssa. Ne luokkakaveritkin voi olla jonkun pikkusiskoja ja -veliä. Miltä tuntuisi jos pikkusiskoa kiusattaisiin koulussa, ja hän tulisi itkien kotiin. Voi kertoa että ei ole mitään syytä miksi pikkusiskolle ei kävisi niin, jos koulussa ylipäätään kiusataan toisia. Lapsi voi kuvitella että on ne kiusatut ja kiusaajat, mutta eihän se niin ole, vaan asemat voi muuttua hyvin äkkiä.



Lasta voi kehottaa kuvittelemaan pikkusiskonsa niiden kiusaamiensa paikalle, ja kertomaan miten leikin pitäisi mennä ja mitä hän itse yhtenä leikkijänä voisi tehdä, jotta kenenkään mieltä ei pahotettaisi turhaan.