Toivotko joskus jonkun kuolemaa?

syövän loppuvaiheessa, rukoilin vain ettei hänen tarvitsisi enää kauan kärsiä.

että on molopäitä joiden poismeno ei suuremmin surettais... ei kyllä lähipiirissä, enkä toivottele kellekään mkuolemaa fb:ssä

olen joskus toivonut :(

exä

Hirveetä ajatella näin, mutta on aivohalvauksen saanut, täysin muiden ihmisten varassa. Puheesta ei saa selvää, ei voi liikkua lainkaan on hirveitä harhoja koko ajan. Luulee päivittäin, että me 3 lasta olemme kuolleet, hakattu päät irti tms.



Tätä on ollut kohta 10 vuotta. Alussa tilanne oli parempi, mutta nyt aina vain huononee. En tiedä, kaunko tämä voi kestää. Veljeni käy usein pitkän matkan takaa (asumme kaikki melko kaukana äidistä) hoitamassa, kun on perheetön, mutta hänelläkin menee elämä siellä hukkaan. Itse käyn nykyään harvemmin, kun lapset eivät voi koko ajan olla reissussa.

kyllä se viimeinen kuukausi aika toivomista oli.. viimeisenä yönä suunnittelin jo epätoivoisena oman isäni tappamista. Onneksi aamulla kuudelta puhelin soi ja isäni oli viimein päässyt pois :(



Tänä päivänä en toivo kenenkään kuolemaa, enkä ole toivonut ennen kuin tuolloin mistä kerroin.

Juurikin sukulaisen kohdalla.

toivoin, ettei äitini tarvitsisi kärsiä. Hän sai äkillisen aivoverenvuodon, joka oli niin massiivinen ettei edes leikkausta harkittu. Äiti sai vuorokauden aikaa elää, hän eli kaksi viikkoa, viikon päästä hänet siirrettiin pitkäaikaispaikalle. Sinä iltana jolloin siirto tapahtui toivoin ettei äidin tarvitsisi enää kärsiä. Onneksi hän pääsi pois melko pian. Äiti ei enää pystynyt liikkumaan, puhumaan eli hän vain makasi hengitysputki suussaan. Siellä oli hyvin raskasta käydä.

Tuhosi mun elämästä 5 vuotta ja rikkoi mut henkisesti ihan palasiksi. Hän saisi poistua.

Hän on lasteni isä, oikeasti persoonallisuushäiriöinen, joka ei kuulu elämäämme ollenkaan.

Toisaalta minulla on vielä tunteita häntä kohtaan, mutta ne vain hajottavat minua. Hänkin haluaisi minut takaisin, mutta ei pysty olemaan koskaan ihmisiksi.

Jos hän kuolisi, voisin ehkä jatkaa elämää eteenpäin. Nyt olen patissa, ollut jo muutamia vuosia. En halua muitakaan, toisaalta pelkään, että ex kostaisi jotenkin. On uhannut tappaa, jos otan uuden miehen. Pelottaa vähän...Sairasta.

chattitrollit sais poistua. .

Minua kohdeltiin lapsena uusperheessä sen verran huonosti, että toivoin hartaasti erään henkilön poismenoa ihan millä tavalla tahansa. Myös kuolemaa.

Nuorena kitkeryyksissäni toivon entisen poikaystäväni kuolemaa. Sitten kun poikaystäväni kuoli auto-onnettomuudessa mulla oli aivan karmea olo. Vaikka tiedän ettei pelkällä toivomuksella voi vaikuttaa, mutta se tieto, että olin ollut niin tunteeton ja tyhmä että olin halunnut jonkun kuolemaa piinasi minua itseäni. Sittemmin opin läksyni.

Mutta vanhan, pitkäaikaissairaan sukulaisen kuolemaa kyllä toivoin ja hyvällä sydämellä. Hän oli ollut jo pitkään sairaana, ensin halvaantui vasemmalta puolelta, toipui jotenkuten, sai sydänkohtauksen, toipui taas jotenkuten, sitten uusi halvaus josta ei toipunut liikuntakuntoon, vaan jäi vuodepotilaaksi kokonaan. Pikkuhiljaa dementoitui ja viimeiseksi oli aivan vihannes, ei tunnistanut ihmisiä ympärillään, ei reagoinut mihinkään, ruoka meni letkulla, ulosteet tuli toisella... Oli aivan hirveää seurata aiemmin elinvoimainen ihmisen kuihtumista ja pysymistä hengissä vain koska lääketiede edesautti.