Te joiden mies ei noteerannut raskausaikaa juuri mitenkään-

mutten ollut asiasta mitenkään erityisen masentunut. Olen ylipäänsä tässä vuosien varrella tullut siihen tulokseen että mieheni on melko epäempaattinen ja itsekeskeinen. Se on luonnollisestikin vaikuttanut avioliittomme onnellisuustasoon noin ylipäänsä. Raskausajan välinpitämättömyys oli vain yksi saman luonteenpiirteen ilmentymä.



Pikkuvauva-ajat muistan erittäin onnellisina, joskin kyllä enemmän äitiyden kuin avioliittoni kannalta.

En nyt itsekään ole sitä suuremmin "noteerannut" vaan elellyt ihan tavalliseen tapaan - loppua kohti oli pakko vähän hidastaa tahtia.



Toista odottaessa ehdotin mahan kasvaessa, että mies veisi esikoisen perhejumppaan. Vei ihan mielellään, ja se jäikin meillä isän etuoikeudeksi, vei sitten kakkosenkin aikanaan.

että ko. mies on siis hyvä ja rakastava isä. Ja hyvä mies myös, ainakin mulle ;)

Miten se olisi pitänyt noteraata? Tavallista elämää elettiin.

Mitenkä raskaus pitäisi erityisesti huomioida??

Kantaa jäätelöä ja hemmotella? Ei raskaus nyt sentään mikään sairaus ole. Eletään normaalisti mahan kasvun mukaan.

Jos sitten ei jaksa pahoinvoinnin tai ison mahan takia niin sitten hidastetaan vauhtia mutta en tosiaankaan halua että mua olis alettu paapomaan!!



Taitaa AP olla ollut tasan kerran raskaana....

mieheni ei tuon taivaallista välittänyt muusta kuin itsestään, ei raskausaikana eikä vauva-aikana.

Sitten viimeisillä voimillani muutin lasten kanssa pois hänen luotaan takaisin kotipaikkakunnalleni. Siihen hän hieman havahtui, mutta ei tuo koskaan tule välittämään minusta tavalla jolla haluaisin.



Isäksi hän on kasvanut, sekin on jo paljon... se otti samanverran aikaa mitä minulla raskaus kesti, eli kun lapsensa oli n.10kk niin alkoi vasta ymmärtää oman roolinsa lapsen elämässä.

Minä olin raskaana mies ei.

Enemmän minusta on merkitystä miten mies huolehtii lapsistaan niiden synnyttyä.

Enäkä vieläkään tarkoita vaipanvaihtoa tai yösyöttöjä, vaan kokonaisvaltaisesti isyyden vastuun ottamista.

kun mies hemmottelee ja pitää huolta ja joo kauhistus 3 kertaa raskaana,en vaadi mitään mutta kyllä se mun ihana kulta huolehtii minusta ja lapsista.Aina välillä tuo mulle jotain hyvää ruokaa ja tarjoutuu tekemään erilaisia kotitöitä helpottaakseen mun töitä.Nämä nyt pari esimerkkiä.

sen olisi pitänyt tehdä? Normaalia elämää.. Kyllähän se esim. kauppakassit kantoi, mutta kantaa muutenkin.

teidän joidenkin vastaajien miehet tosiaan noteeranneet mitenkään raskautta (tulleet mukaan ultraan, kiinnostuneet sukupuolesta, kokeilleet potkuja, miettineet nimeä, hankkineet varusteita, ottaneet vauvaa esille keskusteluissa omien vanhempiensa kanssa jne) ja se oli teistä täysin ok ja oikein ettekä tunteneet olevanne ollenkaan yksin raskauden kanssa? Jos näin kerran on niin mä olen vähän järkyttynyt ja ehkä helpottunutkin, koska sittenhän meidän tilanne on vaan ihan normaali. Meillä mies ei siis noteeraa raskautta mitenkään, ei noteerannut ensimmäistä eikä tätä toistakaan. Isänä ihan ok. Harmittaa vaan, kun useimmilla ystävillä mies kyllä huomioi raskauden, ja mikä tärkeintä; osoittaa jonkinlaista iloa ja ylpeyttäkin siitä että on saamassa lapsen.



ap.

Ei pidä hankkia lapsia, jos ei pää kestä.

Ei pidä hankkia lapsia, jos ei pää kestä.

eikö sun mies huomioi sua kun sairaana vaan?

taisi käydä toisessa ultrassa, sukupuolta ei kyselty eikä arvailtu kumpikaan. Ehkä joskus kokeili potkuja, mutta enemmän katseli kiinnostuneena siinä vaiheessa, kun koko maha muljahteli puolelta toiselle...

Sänky ja rattaat käytiin yhdessä hankkimassa, kun minä sanoin suht yksiselitteisesti että nyt mennään. Nimeä alettiin miettiä vasta lapsen synnyttyä, joten ei sitäkään. Anopin (joka on ihan kiva ihminen) utelut raskauden sujumisesta mies kuittasi lyhyesti "ihan hyvin" mikä oli minusta ainoa oikea tapa - en todellakaan olisi halunnut, että mies ja anoppi puivat minun voimisiani keskenään.

En tuntenut olevani yksin raskauden kanssa, koska en suoraan sanottuna keskimäärin ajatellut koko asiaa. En siis myöskään jutellut, laulanut enkä kertonut iltasatuja syntymättömälle lapselleni... Lapsi oli siinä vaiheessa osa minua, ei toinen henkilö.

Jos minulla olisi ollut mies, joka olisi iloinnut, ylpeillyt ja huolehtinut, olisin varmaan alkanut huutaa. Mutta kukin tyylillään ;)

PS. Tämä mies on kyllä sittemmin ollut hyvin iloinen ja ylpeä lapsistaan (ja niin minäkin!).

teidän joidenkin vastaajien miehet tosiaan noteeranneet mitenkään raskautta (tulleet mukaan ultraan, kiinnostuneet sukupuolesta, kokeilleet potkuja, miettineet nimeä, hankkineet varusteita, ottaneet vauvaa esille keskusteluissa omien vanhempiensa kanssa jne) ja se oli teistä täysin ok ja oikein ettekä tunteneet olevanne ollenkaan yksin raskauden kanssa? Jos näin kerran on niin mä olen vähän järkyttynyt ja ehkä helpottunutkin, koska sittenhän meidän tilanne on vaan ihan normaali. Meillä mies ei siis noteeraa raskautta mitenkään, ei noteerannut ensimmäistä eikä tätä toistakaan. Isänä ihan ok. Harmittaa vaan, kun useimmilla ystävillä mies kyllä huomioi raskauden, ja mikä tärkeintä; osoittaa jonkinlaista iloa ja ylpeyttäkin siitä että on saamassa lapsen. ap.

Nyt tokan aikana en edes kerro hänelle raskauteen liittyviä seikkoja ellei niillä ole mitään merkitystä arjessa.

Mies on hyvä isä ja tottakai rakastava mies, mutta raskaus aiheena taitaa olla hänelle vähän vieras ja pelottava (en osaa sanoa miksi). Nyt, kun olen asian hyväksynyt, niin se on ollut ihan ok. Minulla on äiti ja paljon ystäviä jotka kyselee miehenkin edestä voimisia ja kuulumisia. Mies menee ihan hiljaiseksi, jos kerron, että minulla on hemoglobiinit alhaalla tai, että vauva on alknut potkia. Ekan raskauden aikana aika kireenä yritti pitää kättä mahalla jne. mutta huomasihan sen, että se oli pikemminkin kiusallista kuin jännittävää.

Mielestäni siis on ollut parempi olla syyllistämättä mitenkään. En tiedä tuon tunteen taustoja. Isänä hän on kuitenkin ollut innokas ja rakastava, kaikinpuolin osallistuva. Myöskin tulevan vauvan hankintalistasta puhuminen on ihan okei. Ainoastaan nuo fyysisen voinnin asiat on kamalan kiusallisia hänelle.

Voin hyvin koko raskauden ajan, mitä nyt alussa ja lopussa olin vähän tavallista väsyneempi. Muutimme kun olin raskaana, siinä minut kyllä huomioitiin kun en kantanut juuri mitään käsilaukkuani painavampaa :D



Mutta en siis edes kaivannut mitään sen kummempaa huomioimista, kun olo oli ihan tavallinen. Meillä siis vaan yksi lapsi.

Miten vanhoja te olette? Jotain kolme vee tms.?

Pitääkö oikein pippaa puhaltaa? Isinkö te olette itsellenne naineet, ettekä aviomiestä?

että valkotakit pitäis susta huolehtia..onko sinua käytetty hyväksi?

Kirjoitusvirheiden kera.

Mies kävi 2 ultrassa (meidän kunta tarjoaa 2) ja oli ekassa neuvolassa mukana, enempää en kaivannutkaan. Sukupuolta ei pohdittu, mies ei kokeillut potkuja (vähän hämmästyin, mutta en sen kummemmin asiaa pohtinut), nimeä mietittiin mutta enemmän vasta kun lapsi syntyi. Mies inhoaa shoppailua joten hoidin ne yksin/äidin/anopin kanssa ja se oli ihan fine sillä sain taatusti mieleiseni kamat :D

Mies kertoi uutisen vanhemmilleen, ja jonkun verran puhuttiin vauvasta ja sen tuomista muutoksista. Mutta iso osa oli puhuttu jo ennen raskautta, ja päälimmaisenä oli mielessä asuntoasiat: kun tulin raskaaksi asuimme 38 neliön opiskelija-asunnossa jonka hissiin ei olisi mahtunut vaunuja...

teidän joidenkin vastaajien miehet tosiaan noteeranneet mitenkään raskautta (tulleet mukaan ultraan, kiinnostuneet sukupuolesta, kokeilleet potkuja, miettineet nimeä, hankkineet varusteita, ottaneet vauvaa esille keskusteluissa omien vanhempiensa kanssa jne) ja se oli teistä täysin ok ja oikein ettekä tunteneet olevanne ollenkaan yksin raskauden kanssa? Jos näin kerran on niin mä olen vähän järkyttynyt ja ehkä helpottunutkin, koska sittenhän meidän tilanne on vaan ihan normaali. Meillä mies ei siis noteeraa raskautta mitenkään, ei noteerannut ensimmäistä eikä tätä toistakaan. Isänä ihan ok. Harmittaa vaan, kun useimmilla ystävillä mies kyllä huomioi raskauden, ja mikä tärkeintä; osoittaa jonkinlaista iloa ja ylpeyttäkin siitä että on saamassa lapsen.

ap.

että sainhan mäkin erikoiskohtelua: muutossa olin tyänjohtaja ja kokki, en roudannut sohvia (n. 3 kk ennen laskettua aikaa). Esikoista odottaessa (alkuraskaudessa) talvivaelluksella avasin latua vain sen verran kuin jaksoin (eli kun oltiin perinteisesti vähän eksytty ja vedettiin ylimääräinen 7 km ketunlenkki umpihangessa, niin en joutunut kärkeen vaikka kaikki muut - jotka olivat btw miehiä - olivat vielä enemmän puhki kuin minä)

Voin hyvin koko raskauden ajan, mitä nyt alussa ja lopussa olin vähän tavallista väsyneempi. Muutimme kun olin raskaana, siinä minut kyllä huomioitiin kun en kantanut juuri mitään käsilaukkuani painavampaa :D Mutta en siis edes kaivannut mitään sen kummempaa huomioimista, kun olo oli ihan tavallinen. Meillä siis vaan yksi lapsi.

mutta en kokenut itse, että miehen olisi edes pitänyt noteerata sen kummemmin. Mahaani hän vältteli, ei koskenut, eikä halunnut seksiä, koska pelkäsi sen sattuvan sikiöön. Muuten hän oli kyllä oma rakastava itsensä. Olin ensimmäistä odottaessani varsin kiukkunen ja raivoava, niin kyllähän hän sitten lepytteli yms., mutta ei enempää kuin normaalistikaan. Luulen, että minun miehelleni esim. vaatteet ja tarvikkeet ovat täysin toisarvoisia asioita.