Sinä joka asut kaukana suvustasi- miten kestät ikävän?

Olen asunut kaukana suvustani siitä lähtien, kun muutin opiskelemaan. Välimatka on vaihdellut parista sadasta kilometristä aina muutamaan tuhanteen. Etäisyyden otto oli ihan tarkoituksellinen juttu. Meidän suku on hanakkaa puuttumaan toisten asioihin. Koska halusin elää omalla tavallani, katsoin paremmaksi pysytellä kaukana myös sen jälkeen, kun olin valmistunut ammattiini. Nykyään sukulaisia on vain muutamia jäljellä ja tapaan heitä useammin kuin ennen, mutta edelleen on joitakin, joita näen vain satunnaisesti esim. kesäisin. En kuitenkaan ole mitenkään ikävöivää sorttia, joten ongelmia minulla ei ole ollut, sukulaisilla kylläkin!

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 17:21"]

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 16:55"]

Jos haluaa oll ilman kontaktia perheeseensä, fine. Mutta ei tarvitse haukkua niitä, joille perhe on tärkeä ja läheinen. Aikuinen voi olla, vaikka onkin hyvissä väleissä sukunsa ja perheensä kanssa. Ei siinä ole kyse mistään riippuvaisuudesta, vaikka äitini mielellään vahtiikin lapsenlapsiaan ja minä mielelläni asentelen hänen tietokoneensa. Ei ole kunnia-asia olla yksin.

Uskon, että missään perhekeskeisessä maassa ei ole tämän palstan kaltaisia törkypaikkoja. Ei ole tarvetta.

[/quote]

Vittu sä olet sekasin. Ensinnäkin, täällä ei ole haukuttu niitä joille suku on tärkeä. 

Toisekseen, mistä sinä tiedät muiden maiden törkypalstoista?

[/quote]

Käytät vittua välimerkkinä, joten lienet alle 20. Ehkä mielesi muuttuu kun kasvat.

Tiedän aika monen maan palstoista kielitaitoni takia ja koska olen asunut useassa maassa.

Täällä on annettu ymmärtää että aikuisen ei tarvitse olla perheensä kanssa tekemisissä ja että sukurakkaus olisi riippuvaisuutta.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 17:33"]

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 17:21"]

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 16:55"]

Jos haluaa oll ilman kontaktia perheeseensä, fine. Mutta ei tarvitse haukkua niitä, joille perhe on tärkeä ja läheinen. Aikuinen voi olla, vaikka onkin hyvissä väleissä sukunsa ja perheensä kanssa. Ei siinä ole kyse mistään riippuvaisuudesta, vaikka äitini mielellään vahtiikin lapsenlapsiaan ja minä mielelläni asentelen hänen tietokoneensa. Ei ole kunnia-asia olla yksin.

Uskon, että missään perhekeskeisessä maassa ei ole tämän palstan kaltaisia törkypaikkoja. Ei ole tarvetta.

[/quote]

Vittu sä olet sekasin. Ensinnäkin, täällä ei ole haukuttu niitä joille suku on tärkeä. 

Toisekseen, mistä sinä tiedät muiden maiden törkypalstoista?

[/quote]

Käytät vittua välimerkkinä, joten lienet alle 20. Ehkä mielesi muuttuu kun kasvat.

Tiedän aika monen maan palstoista kielitaitoni takia ja koska olen asunut useassa maassa.

Täällä on annettu ymmärtää että aikuisen ei tarvitse olla perheensä kanssa tekemisissä ja että sukurakkaus olisi riippuvaisuutta.

[/quote]

Eipä kuule taida muuttua.

Wow. Oikein useassa maassa. Viitsisitkö mainita muutaman näistä maista? Ai niin joo. Jossain Pakistanissa se "törky" hoidetaan heittämällä happoa miniän naamalle tai joukkoraiskaamalla väärin nainut nainen. Ei ihme jos siellä ei ole "törkypalstoja".

Ei aikuisen tarvitsekaan. Saa olla jos haluaa. Pitää vaan erottaa toisistaan vapaaehtoinen halu olla tekemisissä sukunsa kanssa ja sitten taas painostuksesta johtua pakko. Se, että sinä et tunnusta tälläisen painostuksen olemassaoloa kertoo sinusta aika paljon ihmisenä.

Vanhempiin on 160 joka valitettavasti ei estä jatkuvia yrityksiä sotkeentua asihoihini. Yksi serkku asuu naapuripaikkakunnalla, mutta em syystä en halua olla siihenkään yhteyksissä ettei vahingossa tule paljastettua asioita jotka saattaisivat sitä kautta päätyä vanhempieni tietoon, esim asuinkuntani tai osoitteeni joita ovat yrittäneet raivoisasti saada tietooonsa. Edellisestä osoitteesta jouduin muuttamaan pois kun isä tuli kirveen kanssa pihaan uhkailemaan; sen jälkeen on haettu turvakiellot eli viranomaiset ei luovuta osoitetta.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 15:29"]

Ei ollenkaan ikävä. Olen aikuinen ihminen ja siksi itsenäinen. Tarvitsin vanhempia pienenä, mutta nyt en enää. Ei minulla ole mitään tarvetta viettää aikaa heidän kanssaan. Ei heissä sinänsä mitään vikoja ole (alkoholismia, lusmuilua, rikollisia, jne.), mutta ei meillä vain ole mitään yhteistä, paitsi geenit.

Sanotaan että sukua ei voi valita mutta kaverit voi. Olen asiasta hieman eri mieltä. Tietenkin sukulaiset tulevat aina olemaan minulle geneettisesti sukua, mutta se ei tarkoita että minun olisi pakko viettää heidän kanssaan aikaani. Valitsen siis heidät pois kalenteristani. Kaverit, ne jotka olen valinnut elämääni koska meillä on yhteisiä kiinnostuksenkohteita, heidän kanssaan vietän aikani.

[/quote] ilmeisesti sulla ei oo lapsia. Mulle rakkaat ovat tietenkin vanhemmat, sisarukset ja heidän lapsensa. Mummot ja papat kuolleet. Muiden kanssa en oo tekemisissä. 

Minulla on kova kävä vanhempiani. Asun n. 450km päässä vanhemmistani ja veljestäni. Muutin vuosi sitten miehen perässä toiselle puolelle Suomea. Nyt viimeaikoina ikävä on ollut entistä kovempi.

Minulla on hyvä olla mieheni ja hänen sukulaisten kanssa. Ei se silti korvaa vanhempini. Käymme kotiseudullani lähes joka kuukausi. Silti takaisin palaaminen uuteen kotiin tuntuu aina pahalta. Soittelemme viikoittain, tuntuu kuitenkin ettei se riitä. Huoli heistä on aina kova.

Kotiseudulle palaamisesta haaveilen usein. Mitä jos me saamme lapsia joskus ja tuleeim ero. Olenko sittenkin jumissa täällä kaukana kotiseudustani. En kuitenkaan voi jättää miestäni, rakastan häntä. Miksi pelkään ja mietin edes tollaista. Miehen töiden takia emme voi muuttaa.

Ehkä joskus osaan olla ikävöimättä ka totun tähän. Ehkä joskus saan vielä asua mieheni kanssa kotiseudullani.

Asun 3000km päässä sukulaisistani ja perheestä, ainoa ketä on välillä ikävä on koira, ja sekin lähinnä siksi että hurtta on jo melko vanha, enkä tiedä että näenkö häntä kesällä kun kotona käväisen.

Kyllä minä perheestäni tykkään ja heitä rakastan, mutta lopussa me kaikki ollaan kuitenkin yksin, joten miksi en asuisi paikassa jossa olen onnellinen, kuin paikassa jossa olen onneton, mutta perheeni ympäröimänä?

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 09:14"]Asun 3000km päässä sukulaisistani ja perheestä, ainoa ketä on välillä ikävä on koira, ja sekin lähinnä siksi että hurtta on jo melko vanha, enkä tiedä että näenkö häntä kesällä kun kotona käväisen.

Kyllä minä perheestäni tykkään ja heitä rakastan, mutta lopussa me kaikki ollaan kuitenkin yksin, joten miksi en asuisi paikassa jossa olen onnellinen, kuin paikassa jossa olen onneton, mutta perheeni ympäröimänä?
[/quote]

Tuo oli hyvin mielestäni sanottu. Miksi asua paikassa, jossa on perhettä ja sukulaisia. Mutta ei ole samallalailla onnellinen. Olisin onnellinen siitä että saisin olla enemmän vanhenpieni kanssa. Mutta minulla ei olisi miestä, eikä välttämättä tulevaisuutta samalla lailla. Uuden miehen voi löytää jos hyvin käy. Ei ehkä koskaan kuitenkaan sellaista kuin nykyinen, jonka kanssa voi olla oma itsensä.

Ollakko onnellinen siis miehen kanssa, kaukana vanhemmista, joilla pääsee vierailemaan. Vai lähellä vanhemipiaan, mutta ilman omaa, läheisintä ihmistä, puolisoaan.

Minkä ikävän?

Tunnen n. 10 sukulaista. Muita tainnu nähdäkään. Akan puolelta 3 sukulaista tavannut. Muut esim. anoppi          13 000km tartte tulla mitään tupakaappitarkastusta tekeen. Vaan äiti on se nainen, jota en pyydä poistumaan.

Sellainen ihminen joka tarvitsee Äidin tuen vielä aikuisenakin ,käy siellä kotonaan viikottain ja pitää sairaan paljon yhteyttä /ripustautuu sukuun.

Sukulaiset asuu pääasiassa 350 km päässä, veli asuu naapuripaikkakunnalla. Meillä on perheen kesken tosi läheiset välit ja käydään lapsuuskotipaikkakunnalla noin kuukauden välein. Ollaan miehen kanssa kotoisin samalta paikkakunnalta, joten lähes kaikki sukulaiset tulee nähtyä samalla reissulla kätevästi. Sisarusten ja perheen kanssa on paljon sellaisia omia juttuja, sisäpiirivitsejä ja asioita, joita ei oikein voi jakaa kenenkään muun kanssa. Se, että he ovat minulle sukua, ei estä heitä olemasta myös ystäviäni. Itse asiassa veljeni on käytännössä yksi läheisimmistä ihmisistä minulle. Miksi en näkisi ihmisiä, joiden seurassa viihdyn?

No näillä mennään, olisihan se kiva nähdä useammin ja että olisi tukiverkostoa lasten kanssa, mutta olen tottunut.

En kestäkkään, joten muutan takaisin vanhempien lähettyville.Mommy I'm coming home

Sukuni asuu reilun 3000 kilometrin päässä, eli ei siellä kovin usein tule käytyä. En kuitenkaan kärsi ikävästä, sillä en koe että ikävöisin perhettäni. Tottakai on kiva nähdä heitä sekä skypeillä, mutta en silti ikävöi. 

Minun sukuni asuu 550 km päässä. Ei ole ikävä sukulaisia ! Voi helvetti ! Olen hankkinut ihan oman elämän ! Jotain kateellisia ja tyhmääkin tyhmempiä sukulaisia varmaan haluun koskaan nähdäkkään ! Ja häntä jota haluan nähdä, näen kyllä monta kertaa vuodessa! Skypet ja sun muut on keksitty ! Auto kulkee, samoin lentokone on keksitty.

Mikä ikävä? Perhe on pahin. Yksi sukulainen asuu reilun 100 kilsan päässä, mutta emme tapaa häntäkään usein. Muut sukulaiset asuvat tuhansien kilsojen päässä joten heitä tapaamme vielä harvemmin. Eikä ole kyllä ikävä

Miksi aina sanotaan että ripustautuu perheeseen. Ei itsenäsity. Ei katkaise napanuoraa jne... Jos haluaa olla tekemisissä omien vanhempien kanssa ja nähdä heitä sekä pitää yhteyttä ?

Ymmärrän kyllä että ihmiset ovat erilaisia. Toiselle perhe ja suku merkitsee enemmän. Voi olla itsenäinen, vaikka olisi tekemisissä vanhempiensa, sisarustensa tai sukulaisten kanssa. Ei itsenäistyminen ole eroa heistä.

Sukulaisia asuu lähellä, mutta en ole koskaan missään tekemisissä heidän kanssaan. Miksi olisin?

Täytyy sanoa, että en kaipaa sukulaisia. Soitellaan kyllä äidin ja siskon kanssa. Minusta on helpottavaa asua kaukana. Saa omaa tilaa ilman, että joku on yllättäin oven takana.