Odotus-blues..

Moi. Ymmärrän niin hyvin tämän olosi. Minua on vaivannut aivan sama tunne tämän ensimmäisen raskauteni aikana. Nimenomaan yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen tunteet. Olemme lisäksi vastikään muuttaneet vieraalle paikkakunnalle, ja olen siis todella paljon yksin, mies käy töissä ja on muutenkin luonteeltaan sosiaalisempi kuin minä. Kun jään yksin kotiin niin sitten tuntuu että olen tosi yksin, itkettää ja hajottaa. Minun on vaikea pyytää apua kun tarvitsen sitä, ja sitten vajoan itsesääliin..

Tuntuu kurjalta olla aina surkeana kun mies on poissa, pelkään että tarraudun häneen liikaa ja häntä alkaa ahdistaa. Minusta esim. tuntuu pahalta kun hän käy baarissa. Olenkin monesti sanonut hänelle, että jos tilanne olisi toisin päin, siis olisin suhteessa jossa toinen olisi raskaana niin en varmasti kävisi ulkona jos se toisesta tuntuu pahalta..Mutta kun mies ei kuitenkaan pysty samaistumaan vaikka kuinka yrittäisi ja tarkoittaisi hyvää. Mies ei voi ymmärtää miltä tuntuu olla raskaana, kai se pitää vaan hyväksyä.

Ongelmallista tilanteessa on, että on vaikea erottaa mikä vain kuuluu raskauteen ja hormonaalisiin muutoksiin ja mikä taas ei. Kyllähän raskauteen liittyy paljon pelkoa tuntemattomasta tulevaisuudesta, siitä, kestääkö parisuhde tulevan muutoksen, rakastaako mies enää minua, jne. Mutta mikä menee liian pitkälle, missä vaiheessa pitäisi miettiä onko takana jotain muutakin?



Tämä viestini ei nyt varmasti lohduttanut, enkä osaa myöskään antaa mitään ratkaisua, mutta tuntuu hyvältä tietää etten ole ainoa jolla on tällaisia tunteita :)

Ja niin hölmöltä kuin tämä ehdotus saattaa tuntua, niin mulle päiväkirjan pitäminen auttaa. Tuntuu, ettei ole aivan niin yksin kuitenkaan.



P.s minua taas on harmittanut se, ettei mieheni oikein paijaile mahaani vaan minua--> mies ehkä välitäkään vauvastamme-->suhde kariutuu lapsen myötä

:D ei oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Luultavasti molemmat tekevät hyvää.

Tosin mulla se oli pahimmillaan loppu raskaudesta(jatkui koko raskauden ajan kyllä), mutta loppu raskaudesta en enää tehnyt muuta kun itkin yöt ja mietin että ehkä mun on parempi yksin vauvan kanssa kuin perheenä ton miehen kanssa.



Kaikista eniten mua auttoi se että tasaisin väliajoin keskusteltiin asioista ja hetkellisesti tuli taas se luottamuksen tunne, kunnes se taas katosi jonkun ihan tyhmän pikku asia alle.



Mun oli itse tosi vaikea sitä ymmärtää, mutta mies onneks jaksoi mulle kertoa että ne on ne hormonit. Ja näin Jälkikäteen pahinta mitä olisin voinut tehdä olisi ollut kahlita se mies niiksi muutamiksi omiksi menoiksi kotiin, vain siksi että musta tuntui pahalta.



Mitään vinkkiä en voi sanoa siihen miten sen oman päänsä sais muutettua, mulla ei ainakaan mikää toiminut (muu kuin synnyttäminen, noi tunteet jäi laitokselle). Mutta puhuminen kannattaa aina. Yritä saada mies ymmärtämään että ne on ne homrmoonit jotka hettelehtii, mutta kannattaa myös selvittää se että sillä hetkellä se miltä susta tuntuu niin on se ainoa totuus mitä sä pystyt käsittämään (tai ainakin mulla). Myös on tärkeää kertoa miehelle se että sekä sinä että "vauva" tarvitsette tasapuolisesti huomiota jotta sinusta tuntuu että te molemmat olette hänelle tärkeitä.



Ja tärkein sinulle itsellesi... yritä pitää mielessä se että ne on tosiaan ne hormoonit jotka liioittelee asoita, ja että kun vauva syntyy niin ainakin meillä kaikki hylkäämis tunteet vain katosivat.



Tsemppiä tiedän että se on vaikeaa.

p.s älä päästä itseäsi siihen jamaan että alat lukea asunto ilmoituksia vain sen takia että mies viipyy kaupassa hieman odottettua pidempään

Huomasin, että tämänkin asian käsittely oli niiiin pal helpompaa, kun sen nosti itselleen (ja palstalle) esiin :)

Itse asiassa oman olotilan läpikäynti antoi pontta miehen kanssa keskusteluun, jonka jälkeen saatiin monen monta mörköä puhuttua pois kuleksimasta. Voimia kaikille odottajille!!

Tosin itse olen vasta alkuraskaudessa. Mutta noita ja monia muita tunteita on jo nyt. Kirjoitin tuonne uuden viestin, löytyy jostain tuolta ylempää tällä hetkellä. Ehkä jotain tuttua siinä sinullekin...