Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kuolemanpelko, mikä auttaa ahdistukseen?
11.01.2011 |
Olen 24 vuotias, puolivuotiaan vauvan äiti. Meillä on elämä mallillaan, eikä mitään sen erikoisempaa ole sattunut, mikä selittäisi nämä kurjat ajatukset.
Eli minulle on kehittynyt viimeaikoina ihan järkyttävä kuolemanpelko,
herään yöllä/aamulla johonkin käsittämättömään uneen,
ja loppupäivän mietinkin sitten enemmän tai vähemmän intensiivisesti tätä kuolemahommaa.
Minua ahdistaa, että tämä kaikki tulee loppumaan joskus, että aika vaan kuluu eteenpäin, ja lopussa odottaa Kuolema.
Se ajatus puristaa rintaani, eikä hellitä. Haluaisin pysäyttää ajan tähän hetkeen, ja pitää kaikki rakkaat lähelläni ikuisesti.
Tiedän, että tämän asian vatvominen on turhaa, että kuolema tulee kaikille jossain vaiheessa, halusimme sitä tai emme,
mutta en jostain syystä pysty sulattamaan sitä.
Onko muilla vastaavia ajatuksia?
Johtuuko nämä kenties tästä tuoreesta äitiydestä, vai kuuluuko tähän ikään joku tällainen vaihe?
Olisi mukava kuulla ihan ammattilaisenkin näkemyksiä.
Onko tämä ohimenevää? Normaalia? Vai olenko tulossa hulluksi?
Keskustelua ja neuvoja, kiitos!
Kommentit (50)
Kuolemanpelko voi johtua tästä "hetkestä" ja siis ajasta jota elämme. Olet nuori ja pienen lapsen äiti ja olemme menossa kohti kamalia aikoja. Mutta nyt varmaan jokainen pelkää tulevaisuuttaan.
Älä kuitenkaan murehdi, vaan elä päivä kerrallaan ja huolehdi vauvastasi ja itsestäsi. Selvitä kuka olet ja mihin oikeasti kuulut.
Jos mahdollista niin etsi yhteyttä ihmisiin, joiden joukkoon todella tunnet kuuluvasi. Jos ei sellaisia ole, niin tule vaikka tänne palstailemaan, mutta älä jää toimettomaksi. Jos ei ole mitään töitä, niin opettele kutomaan, ompelemaan, tekemään hyvää ruokaa tyhjästä, jotakin vanhanajan taitoja, joilla selvittiin elämästä kun materiaa ja tavaraa ei mistään saanut. Miten juuri sinun sukulaisesi selvisivät vaikeina aikoina? Olisiko jotain taitoja, jota voisit niiltä oppia?
Aloita vaikka joku hyvä ketju tänne, jota pidät hengissä. Kirjoita ketjusi nimi paperille, niin että löydät sen Googlen avulla ja sen elossapitäminen onnistuu...
Aborttibloggari on aloittanut aiheita kuolemanpelosta m m osoitteeseen tukinet.net
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
paljon vastauksia niin mun on aivan pakko tulla kirjoittamaan että sama asia ahdistaa minua!
osittain, oma kuolemani ei pelota minua yhtään. eikä kuolema itsessäänkään niin paljoa.. minua pelottaa se että näen ihmisten vanhenevan ja lopulta kuolevan. se ettei heitä enään tule olemaan raastaa mun rintaani! ainoa toiveeni tässä maailmassa tällä hetkellä on että minä lähden ensiksi, etten joudu näkemään/tuntemaan läheisteni lähtemistä. en halua edes muistella oman äitini ikää koska kauhistuneena voin vain ajatella että jo niin paljon..
oman lapseni kuolemaa en ole ehtinyt pelätä vielä, pelkoni on kohdistunut minua vanhempiin ihmisiin/läheisiin.
olen myös normaali iloinen, niinkuin sinäkin sanoit itsestäsi. en ajattele tätä asiaa koko aikaa mutta jostain se aina pilkahtaa välillä esiin. yleensä kun olen yksin vaikka tupakalla. tai kun muistelen jotain lapsuudestani ja mietin kuinka nuoria vanhempani olivat vielä silloin.
olen aina miettinyt kuolemaa, aivan nuoruudesta asti. mutta nyt se on tullut voimakkaampana, omat tunteeni siis, ja olen itsekin epäillyt johtuisiko äitiydestä. tai sitten siitä että itse täytän pyöreitä ihan parin viikon päästä, ehkä vasta nyt tajuan että aina kun minä vanhenen ja kasvan aikuisemmaksi niin vanhenee muutkin. ja sama lapsen kanssa, joka ikinen kuukausi menee niin nopeasti, ja ne ovat ihania kuukausia kun muksu oppii niin paljon uutta niin nopeasti, mutta samalla takaraivossa se fakta että kaikki muutkin vanhenevat siinä samassa pilkistää esiin..
tämä on kauheeta ja toivoisin että voisin nauttia ajatuksesta että vanhenen): se ei tosiaankaan ole mielessäni kokoaikaa mutta silloin kun on niin ahdistus on hyvin suuri:(
anteeksi pitkät selitykset vihdoinkin vain löysin vertaisia, mies vain sanoo aina että älä ajattele sillätavoin...
Mulla oli tuota samaa myös synnytyksen jälkeen. Arvelin itse sen johtuvan tosi vaikeasta synnytyksestä, jossa tunsin kuolemanpelon tapaisia paniikin tunteita. Ajettelin että mulla jäi se synnytyskokemus vähäksi aikaa vaivaamaan. Meni lopulta ohi.
Nämä ajatukset tulevat usein pintaan silloin kun kaikki on hyvin ja asiat mallillaan. Sitten vanhempana kun paikkoja alkaa jo kolottamaan ja muutenkin tahti hiipuu, niin ehkä se loppu ei sitten olekaan niin kammotava ajatus, vaan ehkä jopa lohdullinen.
Tosin sillä erotuksella että lapsen saanti ei liity asiaan. Olen siis murrosiästä asti ajatellut enemmän tai vähemmän kuolemaa ja pelännyt sitä. Minulta kesti kauan tajuta että kuoleman ajatteleminen ja sen pelkääminen on normaalia ihmisille. Jossain vaiheessa on ikäänkuin pakko keksiä joku suuntautumistapa asialle. Olen pikkuhiljaa tullut siihen tulokseen, että ne pahimmat kauhuntunteet johtuvat siitä että kuolema ja erityisesti kuolemanjälkeisen elämän toivominen ovat tabuja. Sitä tulee sellainen olo niinkuin olisi ainoa ihminen joka haluaisi elää ikuisesti. Näin ei ole, kyllä meillä kaikilla eloonjäämisvietti toimii. Tietysti suurin osa tunnustaa että haluaa kuolla sitten joskus vanhana, mutta kuinka moni valmis luopumaan elämästään nyt? Sehän on se vanha vitsikin (en muista kunnolla eli tulee varmasti virheitä), kun joku puheenpitäjä kysyy yleisöltä "Kuka meistä oikeastaan haluaa edes elää 100 -vuotiaaksi", ja 99 -vuotias mummeli nostaa käden ylös :)
Puhu, puhu ja puhu. Huomaat ettet ole ainoa jolla on vastaavanlaisia ajatuksia. Tutustu erilaisiin maailmankäsityksiin, uskontoihin ja filosofioihin. Ala lukemaan vaikka jotain herättävää kirjaa, esim sofian maailma. Jos siltä tuntuu niin varaa aika ammattilaiselle, voin vakuuttaa että psykiatrit ovat kyllä tietoisia siitä että tällaisia ajatuksia voi olla olematta hullu. Jos siltä tuntuu niin mene juttelemaan jollekin papille. He ovat oikeasti kohdanneet monia kuolemanpelkoisia ja osaavat puhua asiasta myös uskontoaan tuputtamatta (jos sitä et halua).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei olen itse 47 vuotias mies ja olen usein myös ajatellut kuolemaa ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Tähän on syynä myös se että minulta on kuollut paljon sukulaisia viime vuosina uskon siihen että me näemme kaikki sukulaisemme kun itse kuolemme itse saan lohtua siitä ja toivon että se auttaisi sinuakin jaksamaan elämässä eteenpäin voimia sinulle ja hyvää joulua ja uutta vuotta.
Hei!
Tänne ei ole vastattu pariin kuukauteen, mutta päätän nyt kirjoittaa, jos joku vielä vastaisi.
Minä olen 21 vuotias nuori nainen. Minulla ei ole lapsia, mutta minulla on ollut nyt kk ajan näitä kuolemanpelko tuntemuksia.
Aika nykyäistä kyllä lähteä hakemaan vastausta ensiksi netistä, mutta täältä se löytyy.
En kaikkia aiheita uskalla edes avata, koska pelkään sortuvani vielä lisää.
Tällä palstalla kuitenkin uskoin olevan ihan aiheellista keskustelua. Ja niin on!
Ihana lukea, että en ole ainoa, kyllä sen tiesin mutta siltikin ahdistaa.
Mietin, että kyllä tämä menee ohi..tätä nuoruuden juttuja? Pelkään, että nämä asiat tulevat uudestaan mieleeni, niinkuin teilläkin vanhempana ja kun/jos saa lapsia!!
Olen aina ollut iloinen ja elämänmyönteinen. Nyt tuntuu koko ajan että haluan itkeä. Töissäkin on vaikea olla koska itkettää koko ajan.
Olen puhunut äitini kanssa, mutta jostain syystä en haluaisi puhua tästä asiasta, koska se alkaa ahdistamaan minua vielä enemmän!
Kaikki ollaan samassa veneessä ja kaikki kuolemme. mutta se ajatus ahdistaa.
Juurikin tämä että vanhempani kuolevat ja minä jään !
Haluaisin unohtaa kuoleman ajattelun ja elää tässä päivässä. En tiedä onko täällä pikku kylässä mahdollisuutta jutella juuri TÄSTÄ asiasta kenenkään ammattilaisen kanssa, ehkä sitten papin!?
Toivottavasti tähän vielä joku vastailee.
Kaikkihan tavoittelemme iankaikkista elämää, jotenki se tuntuu pahalta mutta toisaalta hyvältä. "who wants to live forever?"
Minkälaista elämä sitten taivaassa on..samanlaista kuin täällä? Minkälaisia olemme siellä? Kaikki vanhoja?
Maailma vain jatkuu. Mutta jotenkin ajattelen, että maailma on niin hullu että on pakko olla jotain muuta ja joku joka tätä juttua pyörittää!
äitini on myös käynyt näissä istunnoissa, missä otetaan yhteys tuonpuoleiseen ja saanut yhteyden omiin vanhempiinsa. Onko joku muu käynyt näissä?
Miten se on sitten niin vaikea uskoa, että vain hyvää tapahtuu.
Samanlaisia ajatuksia on niin paljon mitä teilläkin. Haluan pysäyttää ajan ja olla tässä vain, elämä on ihanaa!
Haluaisin vain unohtaa nämä ajatukset.
Joku puhua täällä noista kirjoista, en tiedä uskallanko alkaa lukemaan niitä ,jos ahdistus vain kasvaa. Onko joku muu lukenut niitä?
Kiitos kaikille vastanneille. Ja toivottavasti luette ja vastailette vielä tähänkin, vaikka olen vähän eri tilanteesa, kun ei ole lapsia.
Toivottavasti kaikki saamme tämän asian järjestymään mielessämme, niin ettei se vaivaisi meitä ://
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liittyykö pelkoosi hätä synnistä tai siitä mihin joudut kuoleman jälkeen. Jos näin on rukoile apua Jumalalta. Tule kuulolle seuroihin www.suviseurat.fi klikkaa sieltä kesäseuraradiota klo.12 tai klo. 20 joka päivä tämän kuun 28.pvä.n saakka. Toki olet tervetullut rauhanyhdistyksellekkin seuroihin.:)
Alue: Aihe vapaa
miksi monet sanovat, että ajatuksesta pitää päästä irti. Tottahan sinä puhut, jokainen syntyy ja kuolee. Et tiedä onko se huomenna vai 60 v päästä. Mitä haluat, että sinusta muistetaan? Mitä haluat kokea, miten auttaa muita? Mitä kuoleman jälkeen? Nuohan ovat ihan normaaleja olemassaolon kysymyksiä ihmisellä. Toki, jos alat ahdistumaan ihan hirveästi ja ajatukset häiritsevät arkeasi, niin voit ottaa yhtetyttä terveydenhuoltoon tai sielunhoitajaan.
Elämä on saamista ja luopumista. Enkä ole mikään hihhuliguru, vaan tuntuu vain, että monet (en tarkoita sinua, en sinua tunne, ap) ovat tehokkaasti vieraannuttaneet itsensä elämästä.
Onnea matkaan!