Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tehdä?
09.01.2011 |
Olen ollut naimisissa 8 vuotta mieheni kanssa, meillä on kaksi lasta, 13-vuotias(siis biologisesti ei mieheni, lapsen bio-isä kuoli ennen tämän syntymää tapaturmassa) ja 4-vuotias.
Nyt olen tavannut toisen miehen, olen täysin ihastunut siihen, mutta en haluaisi rikkoa lapsilta kotia tai haavoittaa miestäni.
En tiedä enää mitä tekisi, toinen pyörii alati mielessäni. Tuntuu, että olen kerrankin löytänyt sen "oikean".
Tiedän, että tässäkin suhteessa tulisi arki ja muut realiteetit. Mutta olen aivan hukassa kaiken tämän kanssa, mikä on ihme koska olen aina ennen ollut hyvin kontrollissa asioiden kanssa.
En tiedä enää mitä tehdä. Jatkaako elämää miehen kanssa ja lopettaa suhde, tiedän että jään ehkä aina kaipaamaan tätä toista miestä. Vai mitä tekisin.
Tottakai tiedän, että olen itsekäs ja kusipää kun olen tehnyt näin, sekä minun pitäisi aikuisena pystyä hillitsemään itseni. En ole pystynyt, siinähän se onkin.
Kommentit (28)
En nyt tiedä, pitäisikö olla tapaamatta, vai jatkaa tätä tapailua harvakseltaan.
Pystytkö olemaan itsellesi rehellinen, jos jatkatte tapailua?
Itselleni ainakin käy niin, että aina kun tapaamme, tunteet nousevat taas pintaan ja siitä selviäminen vie oman aikansa. Parasta ajatustyötä olen voinut tehdä silloin, kun emme ole tavanneet pidempiin aikoihin, esim. lomien aikana. Mutta nämä asiat on toki jokaisen ratkaistava itse. Onnea matkaan.
Jos tapailemme, tunteet sekoittavat järjen. Tuntuu jo nyt olevan vaikeaa olla tapaamatta tuota toista, on ikävä ja huono olo.
Toisaalta tulee huono omatunto kun tapaan tuon miehen. Olo on fantastinen tapaamisen aikana, tuon jälkeen omatunto iskee päälle todella lujaa.
En ole pystynyt hetkeen suutelemaan omaa miestäni, saati harrastamaan seksiä. Ajattelen liikaa tuota toista miestä ja valheitani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse tietää mitä tehdä. Kyllä sinä sen tunnet onko hän ihan oikeasti sinulle se oikea, vaiko tosiaan vain ihastus. Ihastuksen takia en perhettäni rikkoisi. Jos sinulla olisi nykyisessä suhteessasi kaikki hyvin, niin ethän sä tapailisi toista?! Joten lopeta pelleily ja tee päätös, olet todella epäreilu molempia miehiä kohtaan.
itse tietää mitä tehdä. Kyllä sinä sen tunnet onko hän ihan oikeasti sinulle se oikea, vaiko tosiaan vain ihastus. Ihastuksen takia en perhettäni rikkoisi. Jos sinulla olisi nykyisessä suhteessasi kaikki hyvin, niin ethän sä tapailisi toista?! Joten lopeta pelleily ja tee päätös, olet todella epäreilu molempia miehiä kohtaan.
Tiedän, että teen kumpaakin kohtaa väärin. Kaikkia kohtaan väärin.
Ehkä silti pitää antaa ajan kulua, en voi tehdä päätöstä nyt heti. Tiedän että vedättäminen on karmeaa, sitä se onkin.
Jos sinulla olisi nykyisessä suhteessasi kaikki hyvin, niin ethän sä tapailisi toista?! Joten lopeta pelleily ja tee päätös, olet todella epäreilu molempia miehiä kohtaan.
Minä olen siis se, joka loppupeleissä jäi miehensä luo. Ikinä kuuna päivänä en olisi kuitenkaan uskonut joutuvani tuollaista edes miettimään. Mieheni oli nuoruudessani kolmas poikaystäväni ja olemme olleet yhdessä 20-vuotiaista saakka, yli 15 vuotta. Koskaan muutoin en ole edes vilkaissut muihin miehiin päin. En siis ole mikään miestennielijä tai aktiivisesti etsiskellyt suhdetta. Niin vain kävi. Teemme töitä yhdessä ja vuosien aikana huomasimme olevamme hyvin samalla aaltopituudella. Lopulta huomasimme, että pidimme toisistamme muutenkin kuin työkavereina. Henkisen puolen lisäksi toinen viehättää myös fyysisesti. Ihastukselle en voinut mitään, mutta sille kylläkin, miten käyttäydyin. Lojaalius miestäni kohtaan esti sen, että olisin vajonnut suhteessa kovin pitkälle. Rakastan aviomiestäni edelleen ja olen sitä mieltä, että arjessa hän on minulle paras mahdollinen kumppani. En silti voi mitään niille tunteille, joita minulla on tätä toista kohtaan. Mutta, kuten sanottua, olen oppinut elämään näiden ristiriitaisten tunteideni kanssa. Onnellinen olen siitä, etten hätiköinyt, vaan mietin rauhassa, mitä haluan. Olen varma, että omalle ja perheeni kohdalle tämä oli paras ratkaisu.
ette voi aloittaa uuden miehen kanssa arkea kovin nopeasti. Tulisiko hän toimeen lastesi kanssa?
Miten lasten tapaamiset, asumiset, muut. Kyseessä on aika iso prosessi kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt tiedä, pitäisikö olla tapaamatta, vai jatkaa tätä tapailua harvakseltaan.
kumman se sitten on bio logisesti, ota se ukko!!
Alue: Aihe vapaa
Pystytkö olemaan itsellesi rehellinen, jos jatkatte tapailua?
Itselleni ainakin käy niin, että aina kun tapaamme, tunteet nousevat taas pintaan ja siitä selviäminen vie oman aikansa. Parasta ajatustyötä olen voinut tehdä silloin, kun emme ole tavanneet pidempiin aikoihin, esim. lomien aikana. Mutta nämä asiat on toki jokaisen ratkaistava itse. Onnea matkaan.