Kuinka pettynyt olisit lapseesi, jos

vaikeaan masennukseen. Eihän se lapsen vika ole, jos sairastuu.

Meillä on pieni toivonkipinä vielä, että valmistuu mutta se että työllistyykö mihinkään, on toinen juttu. Ja mitä siitä seuraa itsetunnolle, jos ei työllisty.

Olisin pettynyt lapseni puolesta mutta en lapseen.

Koittaisin todella tukea, jos tilanne olis kuvailemasi. Ehkä koittaisin auttaa pohdiskelemaan mitä mielenkiintoista voisi harrastaa ja tehdä, jotta elämänilo säilyisi. Vaikka jotain vapaaehtoistoimintaa tms, jossa kokisi olevansa tarpeellinen ja josta saisi iloa.

Mikäli lapsi on sairas, ts. ei itse voi asiaan vaikuttaa, niin tuen häntä kaikin keinoin mitä voin. En tosiaan siinä tilanteessa ole pettynyt siitä menetetystä korkeakoulututkinnosta.



Niin ja tällä hetkellä minun lapset 3v ja 2v. Toivon, että opiskelevat ja menestyvät elämässään. Jos heitä ei opiskelut kiinnostaisi, niin sitten korpeaisi ja kunnolla.

monethan pitävät masennusta pelkkänä asennevammana, joten varmaan joku vanhempi suhtautuisi niin, että ota itseäsi niskasta kiinni ja sitä ennen ei tipu rahaa vaan menet töihin ja jos lennät ulos kämpästäsi niin asut sitten kadulla.