Tiedän, että minulla on monen uraorientoituneen unelmatyöpaikka

Simpsonien Nelsonin äänellä: "Ha-ha!"



Jokseenkin sama tilanne minulla, mutta julkisella puolella. Mutta miksi itkeä kun nämä ovat omia valintoja joihin jokainen voi itse vaikuttaa.

Minullakin on organisaatiouudistuksen jäljiltä varsin "monipuolinen" toimenkuva ja työstressi on ainainen kumppani myös vapaa-ajalla :-/ No, haen tilanteeseen muutosta mm. työhaastattelussa ensi viikolla.

minä jopa pohdin sitä, että jäisin kokonaan töistä pois... Mutta tyhmäähän se olisi näin 35-vuotiaana, kun kuitenkin on se hyväpalkkainen "huippuduuni". Ja tosiaan, uutta minäkin haen koko ajan.



ap

En kyllä itsekään jaksaisi tuommoista kuoppaa itselleni kaivaa.

aina saan itselleni vähän lisää tsemppiä omaan tylsään mutta suht stressittömään työhöni. Olen suorittanut korkeakoulututkinnon, mutta monien muiden tavoin ajautunut konttorirotaksi melko suorittavaan työhön. Jälkiviisaana voisi todeta, ettei olisi pitänyt alunperinkään ottaa paikkaa vastaan, mutta on siinä joitain hyviäkin puolia, oravanpyörästä ei ainakaan tietoakaan :)

että niistä huippuduuneista tulevia otetaan mielellään niihin vähemmän huippuduuneihin. Ihan varmasti pääset johonkin leppoisampaan työhön kun vain hetken aikaa haet, kokonaan työnteon lopettaminen olisi aikamoista liioittela tuossa tilanteessa.

pienellä palkalla, mutta itseäni ja omaa uraani kehittäen. Ja työ on koko ajan mielessä, yötä päivää, arkena ja lomalla. Ärjyn lapsille, hermostun kaikesta ja olen niin stressaantunut, etten edes muista, minkälaista on olla ilman stressiä.



Eli en ainakaan suosittele katkaisemaan oravanpyörää näin, vaikka aluksi ajattelin, että tämä on mainio homma pienten lasten äidille, kun työ on oman pään sisällä ja siitä on vastuussa käytännössä vain itselleen.



Onneksi tämä tila on niin kamala, että se ajaa saattamaan työn valmiiksi.

varsinkin, jos haen vähemmän vaativampaa positiota. Työnhaun motiiviani epäillään: "miksi haet tätä paikkaa, kun nykyinen työsi on paljon vaativampi/haastavampi".



Niin, vapaa-aika on sitä, että päässä pyörii ne kaikki kesken jääneet asiat. Töistä kiireesti hakemaan lapsia, työmatkalla autossa hoidetaan viimeiset työhön liittyvät jutut. Lapset hoidosta kotiin, pari tuntia perheen "laatuaikaa", kun olen vain puolittain läsnä lapsilleni ja miehelleni. Ja heti kun lapset ovat sängyssä, aukeaa äidin kannettava ja alkaa se "toinen" työvuoro. Töitä siihen asti, ettei silmät meinaa pysya auki ja sitten muutamaksi tunniksi nukkumaan. Ja aamulla sama juttu alkaa uudelleen.



Vielä vuosi sitten tilanne oli toinen. Ja oikeastaan vasta syksyn mittaan olen ajautunut siihen, missä nyt olen. Nykyisessä työssäni ei ole näköpiirissä helpotusta. Ainoa ratkaisu on lähteä.



ap

Kypsyttää tehdä kahden ihmisen työt, päivät palavereita täynnä ja neuvoa kysyvien joho on loputon... Illat pitäisi sitten vääntää niitä oikeita töitä, joita on siis tuplasti työaikaan. Juuri sain ylennyksen, mutta sekin tuli melkein vasten tahtoa.



Ja siis olen yrittänyt hakea "alempia" duuneja, vääntänyt työpaikkahakemuksia, joissa vähättelen kokemustani... Yhteenkään ei ole kutsuttu edes haastatteluun. Puhelimessa sanotaan, että "meillä ei ole haasteita kaltaisellesi osaajalle".



En halua haasteita! Olen jo todistanut itselleni, että etenen, osaan ja tiedän. Nyt kun lapset ovat pieniä, haluaisin klo 8-16 duunin, jossa voisi pitää kuukauden kesäloman putkeen. Palkka ei merkkaa mitään. Nykyinen 4 tonnia ei mitenkään korvaa menetettyä vapaa-aikaa ja yöunia...

juuri näin, sama juttu täällä. Päivät työpaikalla on yhtä kokoustiloissa istumista, kun sitten joskus satun omaan työhuoneeseeni, on koko ajan joku ovellani kysymässä apua/neuvoa/mielipidettä. Kotona tehdään sitten ne "oikeat työt". Mä en oikeasti edes janoa mitään superhaasteita. Olen vain "ajatunut" tähän kokemukseni kautta. Pidän kyllä siitä, että olen oman työni asiantuntija, mutta vähempi riittäisi...



ap



ap

Tunnollinen tyttö ohjailtiin lukemaan ja pyrkimään yliopistoon, sieltä "uralle" ja titteleiden perään. Kaikki siksi, koska ympäristö olettaa, että koska olen sosiaalinen, reipas ja fiksu, haluan ja pärjään. Nyt kärvistelen pörssiyhtiössä, jossa organisaatiomuutokset seuraavat toisiaan ja porukka vähenee, mutta työt lisääntyy. Burn-out odottaa nurkan takana.



Isäni luki korkeakoulututkinnon ja teki uran yhtiössä, josta tuli pörssiyhtiö 90-luvulla. Joskus hän matkusteli, mutta piti aina vapaata matkapäiviä vastaan. Työpäivät olivat 8-16.30 täysin säännöllisesti. Työ oli joskus kiireistä, mutta pääosin leppoisaa selkeine rutiineineen ja sosiaalisine kontakteineen. Titteli toi oikeasti statusta ja palkkaa.



Terv. tusina-KTM

voit kertoa sen jos joku epäilee motiivejasi. Haluat vaihtaa vähemmän vaativaan työhön, koska haluat pystyä nauttimaan myös vapaa-ajasta, jota sinulla nykyisellään ei ole.

Jos sen sanominen ääneen (että haluaa työn lisäksi myös vapaa-aikaa) tarkoittaa että et saa jotain paikkaa, silloin sun todellakaan ei sitä paikkaa olisi pitänyt saadakaan. Sehän olisi aivan ojasta allikkoon hyppäämistä jos uudessakaan paikassa ei voisi odottaa voivansa pyhittää iltoja ja viikonloppuja muulle elämälle!

Uuden työn saaminen on yllättävän vaikeaa varsinkin, jos haen vähemmän vaativampaa positiota. Työnhaun motiiviani epäillään: "miksi haet tätä paikkaa, kun nykyinen työsi on paljon vaativampi/haastavampi". Niin, vapaa-aika on sitä, että päässä pyörii ne kaikki kesken jääneet asiat. Töistä kiireesti hakemaan lapsia, työmatkalla autossa hoidetaan viimeiset työhön liittyvät jutut. Lapset hoidosta kotiin, pari tuntia perheen "laatuaikaa", kun olen vain puolittain läsnä lapsilleni ja miehelleni. Ja heti kun lapset ovat sängyssä, aukeaa äidin kannettava ja alkaa se "toinen" työvuoro. Töitä siihen asti, ettei silmät meinaa pysya auki ja sitten muutamaksi tunniksi nukkumaan. Ja aamulla sama juttu alkaa uudelleen.

Täällä yksi, joka istuu työkoneen ääressä (tosin kotona) ja just lopetti työnteon. Aamulla menin seiskaan, siirryin neljän maissa kotiin ja jatkoin samantien eli aika moooonta tuntia on takana taas tänäänkin ja huomenna jatkuu.



Helpomman duunin saaminen ei tosiaan ole niin helppoa kuin joku ketjussa antoi ymmärtää. Kukaan ei pidä ihmeenä sitä jos haet hieman ylihaastavia hommia, mutta jos yrität hakea hieman nykyistä helpompia, niin johan saat selittää asiaa monen monituiseen kertaan. Eikä sinua silti uskalleta palkata.



Ihmiset pitävät niiiiin hienoina asioina, kun istut johtoryhmässä ja palkka on yli keskitason, mutta kyllä sitä monesti miettii, että tätäkö tämä elämä on, yhtä työtä ja työtä.

voit kertoa sen jos joku epäilee motiivejasi. Haluat vaihtaa vähemmän vaativaan työhön, koska haluat pystyä nauttimaan myös vapaa-ajasta, jota sinulla nykyisellään ei ole.

Jos sen sanominen ääneen (että haluaa työn lisäksi myös vapaa-aikaa) tarkoittaa että et saa jotain paikkaa, silloin sun todellakaan ei sitä paikkaa olisi pitänyt saadakaan. Sehän olisi aivan ojasta allikkoon hyppäämistä jos uudessakaan paikassa ei voisi odottaa voivansa pyhittää iltoja ja viikonloppuja muulle elämälle!

Uuden työn saaminen on yllättävän vaikeaa varsinkin, jos haen vähemmän vaativampaa positiota. Työnhaun motiiviani epäillään: "miksi haet tätä paikkaa, kun nykyinen työsi on paljon vaativampi/haastavampi". Niin, vapaa-aika on sitä, että päässä pyörii ne kaikki kesken jääneet asiat. Töistä kiireesti hakemaan lapsia, työmatkalla autossa hoidetaan viimeiset työhön liittyvät jutut. Lapset hoidosta kotiin, pari tuntia perheen "laatuaikaa", kun olen vain puolittain läsnä lapsilleni ja miehelleni. Ja heti kun lapset ovat sängyssä, aukeaa äidin kannettava ja alkaa se "toinen" työvuoro. Töitä siihen asti, ettei silmät meinaa pysya auki ja sitten muutamaksi tunniksi nukkumaan. Ja aamulla sama juttu alkaa uudelleen.

Työantaja ei halua ottaa riskiä, että vuoden päästä homma on nähty ja siirryn toisaalle. Mielummin valitaan paikalle ei ehkä niin kokenutta/koulutettua ihmistä, koska tämä todennäköisesti pysyy paikassa pidempään. (Siis oikeastihan sitä ei voi tietää, mutta näin mulle on sanottu.) Lisäksi moni esimies ei uskalla ottaa alaisekseen yhtä kokenutta ja pätevää ihmistä kuin hän itse on. Been there...

joissa tehdään pitkää päivää - tai ainakin niin oletetaan tekevän. Kyllä sitä tehdään muuallakin. En aina ymmärrä mitä johto uskoo tällä saavuttavansa kun potkii ihmisiä pellolle ja sen jälkeen teettää lopuilla niin paljon töitä ettei kukaan sitä jaksa muutamaa vuotta kauempaa. Ja huvittavinta on kun saa "ylennyksen" ja kun kyselee palkankorotuksen perään niin saa vastauksen ettei palkkaa voida korottaa kun on yt-neuvottelut meneillään....

Huoh...

tämä odottaa minuakin. Lapset menee kohta nukkumaan, sitten alkaa taas yksi "työvuoro"...

ap

Täällä yksi, joka istuu työkoneen ääressä (tosin kotona) ja just lopetti työnteon. Aamulla menin seiskaan, siirryin neljän maissa kotiin ja jatkoin samantien eli aika moooonta tuntia on takana taas tänäänkin ja huomenna jatkuu. Helpomman duunin saaminen ei tosiaan ole niin helppoa kuin joku ketjussa antoi ymmärtää. Kukaan ei pidä ihmeenä sitä jos haet hieman ylihaastavia hommia, mutta jos yrität hakea hieman nykyistä helpompia, niin johan saat selittää asiaa monen monituiseen kertaan. Eikä sinua silti uskalleta palkata. Ihmiset pitävät niiiiin hienoina asioina, kun istut johtoryhmässä ja palkka on yli keskitason, mutta kyllä sitä monesti miettii, että tätäkö tämä elämä on, yhtä työtä ja työtä.

juuri näin, sama juttu täällä. Päivät työpaikalla on yhtä kokoustiloissa istumista, kun sitten joskus satun omaan työhuoneeseeni, on koko ajan joku ovellani kysymässä apua/neuvoa/mielipidettä. Kotona tehdään sitten ne "oikeat työt". Mä en oikeasti edes janoa mitään superhaasteita. Olen vain "ajatunut" tähän kokemukseni kautta. Pidän kyllä siitä, että olen oman työni asiantuntija, mutta vähempi riittäisi...

ap

Liikaa kokouksia, eli joudut tekemään työt omalla ajalla. Saisiko kokouskalenteria raivattua yhtään? Onko kaikki kokoukset välttämättömiä? Entä etätyöpäivät eli tekisit työajalla kotona ne työt, jotka nyt jäävät iltaan. Eli luulen, että yksi vaihtoehto irtisanoutumiselle olisi oman työpäivän järkeistäminen. Ei kukaan muu sano stop, jos päällesi on kaadettu koko ajan vain lisää työtä, ja olet tähän asti niellyt kaiken.

juuri näin, sama juttu täällä. Päivät työpaikalla on yhtä kokoustiloissa istumista, kun sitten joskus satun omaan työhuoneeseeni, on koko ajan joku ovellani kysymässä apua/neuvoa/mielipidettä. Kotona tehdään sitten ne "oikeat työt". Mä en oikeasti edes janoa mitään superhaasteita. Olen vain "ajatunut" tähän kokemukseni kautta. Pidän kyllä siitä, että olen oman työni asiantuntija, mutta vähempi riittäisi...

ap

Liikaa kokouksia, eli joudut tekemään työt omalla ajalla. Saisiko kokouskalenteria raivattua yhtään? Onko kaikki kokoukset välttämättömiä? Entä etätyöpäivät eli tekisit työajalla kotona ne työt, jotka nyt jäävät iltaan. Eli luulen, että yksi vaihtoehto irtisanoutumiselle olisi oman työpäivän järkeistäminen. Ei kukaan muu sano stop, jos päällesi on kaadettu koko ajan vain lisää työtä, ja olet tähän asti niellyt kaiken.

Priorisoi ja valikoi sanoo meikäläisenkin pomo ja pukkaa koko ajan lisää töitä päälle. Ja kenelle mä ne pukkaisin: niille burnoutin partaalla oleville työkavereilleko? Ja kun olen viimeisen vuoden priorisoinut, niin puhelut pääkonttorilta alkaa olla aika lailla vähemmän maireita. Pomo kitisee, että "on ne paineet kovat meillä senior managereillakin".

Terv. 5 vkoa mennyt sairaslomalla ja lyhyt vilkaisu työpaikalle kertoi, että tasan mitään ei ole tehty vaan työt odottavat siellä sitä, että minä palaan levänneenä takaisin puskemaan

Sano sille pomolle, että sinä olet priorisoinut ja valikoinut! Jos ei pomoa tyydytä, niin pyydä häntä priorisoimaan ja valikoimaan, mutta rajaa työt työaikaan. Töihin klo 8, kone kiinni klo 16 ja vapaa-ajalle. Ylitöitä tietty joskus, mutta niistä asianmukainen korvaus rahana tai vapaa-aikana.

juuri näin, sama juttu täällä. Päivät työpaikalla on yhtä kokoustiloissa istumista, kun sitten joskus satun omaan työhuoneeseeni, on koko ajan joku ovellani kysymässä apua/neuvoa/mielipidettä. Kotona tehdään sitten ne "oikeat työt". Mä en oikeasti edes janoa mitään superhaasteita. Olen vain "ajatunut" tähän kokemukseni kautta. Pidän kyllä siitä, että olen oman työni asiantuntija, mutta vähempi riittäisi...

ap

Liikaa kokouksia, eli joudut tekemään työt omalla ajalla. Saisiko kokouskalenteria raivattua yhtään? Onko kaikki kokoukset välttämättömiä? Entä etätyöpäivät eli tekisit työajalla kotona ne työt, jotka nyt jäävät iltaan. Eli luulen, että yksi vaihtoehto irtisanoutumiselle olisi oman työpäivän järkeistäminen. Ei kukaan muu sano stop, jos päällesi on kaadettu koko ajan vain lisää työtä, ja olet tähän asti niellyt kaiken.

Priorisoi ja valikoi sanoo meikäläisenkin pomo ja pukkaa koko ajan lisää töitä päälle. Ja kenelle mä ne pukkaisin: niille burnoutin partaalla oleville työkavereilleko? Ja kun olen viimeisen vuoden priorisoinut, niin puhelut pääkonttorilta alkaa olla aika lailla vähemmän maireita. Pomo kitisee, että "on ne paineet kovat meillä senior managereillakin".

Terv. 5 vkoa mennyt sairaslomalla ja lyhyt vilkaisu työpaikalle kertoi, että tasan mitään ei ole tehty vaan työt odottavat siellä sitä, että minä palaan levänneenä takaisin puskemaan

Ja sanon tämän kaikella empatialla. Sain vahvistusta omaan ratkaisuuni. Pähkäilin pitkään äskettäin minulle tarjotun ylennyksen kanssa, mutta kieltäydyin lopulta juuri kaikkien yllä olevien syden vuoksi. Sanoin rehellisesti syyn, ja sain pitää stressittömämmän työni ja palkankorotuskin tuli kaupan päälle. Kaiken järjen mukaan olisi pitänyt rynnätä kiinni ylennykseen, mutta minä valitsin mieluummin mielenterveyteni ja vapaa-aikani.

Tsemppiä teille ihan oikeissa uraputkissa kamppaileville. Uskaltakaa tehdä rohkeitakin ratkaisuja, jos ette koe olevanne onnellisia työssänne. Muuten elämä vilahtaa yhtenä stressimöykkynä ohi, ja jää iltaluistelut ja pulkkamäet tähtitaivaan alla kokematta.