Avioliittoa 15v, mies lähti

hänen ja isän väliset ongelmat alkaen isän vieraista naisista päättyen isän ja äidin välisiin kommunikointiongelmiin, ja kaiken siltä väliltä. Seksistä hän ei onneksi puhunut kuin yleisellä tasolla.



En olisi halunnut kuulla heidän ongelmiaan, mutta minulla ei ollut sydäntä sanoa sitä äidille, kun hänellä ei tainnut silloin olla muita joille puhua ja minä olin hänelle läheisin ihminen.



Niin nuorella ei vaan ole välineitä käsitellä vaikeita aikuisten asioita, joita aikuiset eivät osaa aina itsekään käsitellä. Ymmärsin kuitenkin jo silloin olla tarkka siitä, että en asetu kummankaan puolelle, en neuvo tai ota kantaa vaan ainoastaan tarjoan myötätuntoa ja kuuntelevia korvia.



Tiedostin jo silloin sen, että kuulin aina kaikesta vain puolittaisen totuuden ja isän näkemys olisi voinut olla hyvin erilainen kuin äidin. Silti välini isääni ovat tänä päivänä etäiset ja äitiin hyvin läheiset. Minusta tuntuu, että olen menettänyt isäni koska en tunne häntä lainkaan, enkä edes luota häneen. Äidin kanssa olen läheinen, mutta samalla hänelle vihainen siitä, että en tunne isääni. Yhdessä he ovat edelleen.



Oma tunne-elämäni on pahassa solmussa, yritän aukoa solmuja lääkityksen ja psykoterapian avulla. Miehiin minun on äärettömän vaikea luottaa, ja se rasittaa avioliittoani kohtuuttomasti.Toivon kuitenkin, että mieheni sen kestää. Hän on hyvä mies ja rakastan häntä kovasti, toivottavasti oman pääni sisäiset ongelmat eivät tuhoa meidän suhdettamme.



Muuhun en ota kantaa, mutta koeta saada miehesi ymmärtämään, että teinin psyyke ei ole valmis käsittelemään hänen vanhempiensa välisiä ongelmia. Miehesi saattaa vahingossa tuhota lapsenne luottamuksen muihin ihmisiin, omiin vanhempiin ja maailmassa selviämiseen ylipäänsä. Miehesi työntää 13-vuotiastanne kovaa vauhtia kohti epäonnistuneita ihmissuhteita, terapiaa ja mielialalääkitystä.



Voisitko vaikka näyttää tämän tekstin miehellesi, jotta hän ymmärtäisi lopettaa teinille uskoutumisen? Te ette halua lapsestanne yhtä onnetonta ihmistä kuin itse olen.

Sattuipa hauskasti, että täällä oli omaa tunnettani sivuava aihe keskustelun alla.

Sikäli tilanne on totaalisen erinlainen, että en pysty lähtemään, koska ensinnäkin vastuuntunne lapsista on silti lähtöhaluja suurempi, eikä tässä mitään erityisiä haluja ole vaimonkaan elämää tehdä kurjaksi.

Oma elämä tässä vaan on jäänyt kokonaan elämättä ja vastuut perheen tulevaisuudesta ahdistavat todella kovasti. Murheita riittää ja yöt on unettomia. Aika ei riitä mihinkään ja muutoinkin tuntuu kaikki menevän päin persettä.

Lapset on murrosiässä ja niitä ei saa tekemään mitään järkevää itsensä hyväksi, ei hyvällä, eikä pahalla.

Erityisen katkera olen kuitenkin siitä tosiasiasta, että vaimoni sai minut "narrattua" ja "kiristettyä" tämän suurperheen perustamiseen, jonka tulevaisuudesta ei kanna vastuuta kuin minä.

Vaimon kanssa on sikäli mennyt todella hyvin, jos ei lasketa sitä, että olen 16 vuotta purrut lähes taukoamatta hammasta, kun vaimon hälläväliä asenne kaikkeen ärsyttää välillä niin, että verisuonet pullistuu päästä.

Ehkä moni muu mies olisi aikaa sitten luovuttanut, mutta itselleni tämä perheen säilyminen on ollut omia odotuksiani ja haaveitani tärkeämpi asia.

Seksiä on saanut aina kun on halunnut, mutta nykyisellään "inho" vaimoa kohtaan ei paljon haluja herätä. Seksi onkin minulle vaimon kanssa enempikin "velvollisuus", jota pidän yllä, jottei tämä liitto vaikuttaisi kulissilta, vaikka se sitä minulle itselleni onkin.

Usein toivon, että vaimoni pettäisi minua, jotta ero tulisi vaimon puolelta, mutta toisaalta vaimo on minulle korvaamattoman hyvä kaveri, silloin kun mitään velvollisuuksia ei ole hoidettavana. Vaimo on hyvää lomaseuraa, ja on se vielä kauniskin, ja sosiaalinen, eikä nalkuta.

Pelkään siis sitäkin, että jos haaveilemani lähtö tapahtuisi, tulisi äkkiä tilalle suunnaton kaipuu...

Sellaista se elämä on, ja juuri siitä syystä en ainakaan itse aio tehdä lopullista ratkaisua, koska omista ratkaisuista voi syyttää vain itseään... Niinhän minä syytän tästäkin... Mitäs piti silloin 17 vuotta sitten rakastua naiseen joka oli pelkästään kaunis ja mukava.... Ja vielä suostua isäksi, tietämättä alkuunkaan kuinka suunnattomia vastuita ja murheita isyys mukanaan tuo. Tämä on todellinen elinkautinen, johon edes itsemurha ei ole ratkaisu.

Olkaa onnellisia te, joilla ei ole lapsia.... Te oletta vapaita...

Ehkä sun pitäis oman mielenterveyden vuoks ajatella yhteistä kulunutta aikaa vaimos kanssa hyvällä, muistaa ne iloiset hetket, iloita siitä että olette käynyt elämän koulua tuon aikaa yhdessä ja vaalia sitä muistoa. Tollasella katkeruudella et pääse ikinä mihinkään. Sä rakastuit ja halusit, spontaanisti, teit niinkuin silloin hyvältä tuntui. Haluatko todella elää elämääsi jatkossa toisin?

Kun sisäistät ylläolevan ero tulee paljon helpommin. Asiat vaan tulee tiensä päähän, turhaan sä siinä kiukuttelet kotona, lopputuloksena on vaan vanha kärttynen lihava äijä. Hoidat eron sivistyneesti ja lasten kannalta hyvin. Ellei ole katkera niin tämä on paljon helpompaa ja kaikilla on parempi olo. Elä elämääs, ei sitä ihan hirveesti ole tuhlattavaks.

mutta voisitko kertoa tarkemmin niistä (nyky)ongelmista (siis tuo on kurjaa, että esim. esikoiselle ei ollut aikaa, mutta jos lapset on jo murrosiässä niin se ongelma ei ehkä ole enää ajankohtainen)?

Siksi vaan, että kerrot vaimosi olevan hauska, sosiaalinen, kaunis, ei nalkuta, ja saat seksiä niin usein kuin haluat - kuulostaa siltä, että monelle miehelle tuo olisi haaveiden täyttymys. Siis eikö vaimosi tee kotitöitä/kanna taloudellista vastuuta/kasvata lapsia?

Niin, sitä sopii miettiä, kumpi mies tuossa sarjakuvassa on onnellisempi/onnettomampi?

Olen ehkä katkerin siitä, että lapsia on monta.

Kenellekkään ei ole ollut kunnolla aikaa. Jopa säälin esikoista, joka jäi niin paljosta vaille, kun aina nuorempi sisaruksista oli "tärkeämpi".

Noista sarjakuvan miehistä vielä, että toi vankilassa oleva voisi ottaa pyssynsä ja tosauttaa aivot pellolle, eikä kukaan olisi pahoillaan. Mutta perheen parissa murehtiva mies tietäisi, että lapsilla olisi vielä kurjempaa, jos isä lähtis...

Kyllä minä tiedän, että kaikilla on murheensa, itselläni on taipumus ottaa murhetta turhastakin, mutta olen ylpeä itsestäni, sillä minun sitkeyteni ansiosta täällä elää yksi onnellinen perhe, jos isää ei lasketa.¨

Ja eihän niillä miehillä mitään arvoa tai väliä olekkaan, onhan se täälläkin tuhansia kertoja todettu.

Älä nyt hyvä nainen tuollaista miestä halua. Paskasta pääset eroon, ole tyytyväinen.

sitten kun sinulla ei ole kummoisia tunnereaktioita miestäsi kohtaan, olet valmis eroon.

Tuossa olisi minulle jo kolme asiaa, jotka yksinäänkin riittäisivät minulle syyksi eroon:

- "Suuttuu aina jos ei saa silloin kun haluaa"

- "Hän ei osallistu perheen kustannuksiin."

- "Lisäksi jos tappelemme, hän kertoo kaikki, siis kaikki, ongelmansa meidän 13v tyttärellemme"



Mieti nyt, ap, vähän!

Maailman on parempia miehiä pullollaan.

Jos mies ei ole väkivaltainen, peliongelmainen, alkoholisti sosiopaatti, niin miettisin koko perheen etua. Onko lapselle/lapsille parempi elää arkeaan ilman isäänsä, voiko eroa siirtää muutaman vuoden että lapset ehtivät aikuista?

Eihän isä erossa minnekään katoa.

ja lapset näkevät molmpia, niin ero parempi kuin yhdessä olo ja riitely.



Lapsi syyttää itseään riidoista.

Sattuipa hauskasti, että täällä oli omaa tunnettani sivuava aihe keskustelun alla.



Sikäli tilanne on totaalisen erinlainen, että en pysty lähtemään, koska ensinnäkin vastuuntunne lapsista on silti lähtöhaluja suurempi, eikä tässä mitään erityisiä haluja ole vaimonkaan elämää tehdä kurjaksi.



Oma elämä tässä vaan on jäänyt kokonaan elämättä ja vastuut perheen tulevaisuudesta ahdistavat todella kovasti. Murheita riittää ja yöt on unettomia. Aika ei riitä mihinkään ja muutoinkin tuntuu kaikki menevän päin persettä.



Lapset on murrosiässä ja niitä ei saa tekemään mitään järkevää itsensä hyväksi, ei hyvällä, eikä pahalla.



Erityisen katkera olen kuitenkin siitä tosiasiasta, että vaimoni sai minut "narrattua" ja "kiristettyä" tämän suurperheen perustamiseen, jonka tulevaisuudesta ei kanna vastuuta kuin minä.



Vaimon kanssa on sikäli mennyt todella hyvin, jos ei lasketa sitä, että olen 16 vuotta purrut lähes taukoamatta hammasta, kun vaimon hälläväliä asenne kaikkeen ärsyttää välillä niin, että verisuonet pullistuu päästä.



Ehkä moni muu mies olisi aikaa sitten luovuttanut, mutta itselleni tämä perheen säilyminen on ollut omia odotuksiani ja haaveitani tärkeämpi asia.



Seksiä on saanut aina kun on halunnut, mutta nykyisellään "inho" vaimoa kohtaan ei paljon haluja herätä. Seksi onkin minulle vaimon kanssa enempikin "velvollisuus", jota pidän yllä, jottei tämä liitto vaikuttaisi kulissilta, vaikka se sitä minulle itselleni onkin.



Usein toivon, että vaimoni pettäisi minua, jotta ero tulisi vaimon puolelta, mutta toisaalta vaimo on minulle korvaamattoman hyvä kaveri, silloin kun mitään velvollisuuksia ei ole hoidettavana. Vaimo on hyvää lomaseuraa, ja on se vielä kauniskin, ja sosiaalinen, eikä nalkuta.



Pelkään siis sitäkin, että jos haaveilemani lähtö tapahtuisi, tulisi äkkiä tilalle suunnaton kaipuu...



Sellaista se elämä on, ja juuri siitä syystä en ainakaan itse aio tehdä lopullista ratkaisua, koska omista ratkaisuista voi syyttää vain itseään... Niinhän minä syytän tästäkin... Mitäs piti silloin 17 vuotta sitten rakastua naiseen joka oli pelkästään kaunis ja mukava.... Ja vielä suostua isäksi, tietämättä alkuunkaan kuinka suunnattomia vastuita ja murheita isyys mukanaan tuo. Tämä on todellinen elinkautinen, johon edes itsemurha ei ole ratkaisu.



Olkaa onnellisia te, joilla ei ole lapsia.... Te oletta vapaita...

Et eroa vastuuntunnosta lapsia ja perhettä kohtaan, mutta toisaalta kaipaat sitä eroa juuri niistä murrosikäisistä kakaroistasi.

Et ymmärrä, miksi mies tekee ison asian seksistä ja heti perään jatkat, että hän on aina ollut siinä huono.



Olet vissiin muistanut kertoa siitä hänelle? Olisitko jopa sälyttänyt kaiken vastuun seksin parantamisesta hänelle? Kävikö mielessäsi lainkaan, että puolet seksielämän vastuusta kuuluu sinulle? Että jos hän ei tyydytä sinua, teidän yhdessä pitää etsiä siihen ratkaisua... Onko mikään ihme, että petiasiat ovat pinnalla ja mielessä, kun paskaa kaadetaan niskaan, onko?



Kävikö mielessäsi, että hänellä ei ole enää ketään muuta kelle purkaa tuskaa kuin murkkuikäinen tytär?



Se toki on kurjaa, jos hän ei osallistu perheen kustannuksiin. Teillä muuten olisi ollut 15 vuotta aikaa opetella sitäkin asiaa.



Lähde menemään! Anna miehellesi tilaa hengittää... älä terrorisoi enempää hänen elämäänsä, maailmassa on hyviäkin naisia!

että olisiko minun mielestä minulla parempi suhde vanhempiini jos he olisivat eronneet.



tosi vaikea kysymys.

Hänen vanhemmat olivat eronneet, kuitenkin hyvät suhteet kumpaankin. Minun vanhemmat yhdessä, ja olin aina heidä avio-ongelmien keskellä. Niitä heillä oli.

Et ymmärrä, miksi mies tekee ison asian seksistä ja heti perään jatkat, että hän on aina ollut siinä huono. Olet vissiin muistanut kertoa siitä hänelle? Olisitko jopa sälyttänyt kaiken vastuun seksin parantamisesta hänelle? Kävikö mielessäsi lainkaan, että puolet seksielämän vastuusta kuuluu sinulle? Että jos hän ei tyydytä sinua, teidän yhdessä pitää etsiä siihen ratkaisua... Onko mikään ihme, että petiasiat ovat pinnalla ja mielessä, kun paskaa kaadetaan niskaan, onko? Kävikö mielessäsi, että hänellä ei ole enää ketään muuta kelle purkaa tuskaa kuin murkkuikäinen tytär?

nuo on asiat joista en vain voi puhua, en voi sanoa hänelle että hän on huono. sitä en voi tehdä. Enkä voi tällaisesta asiasta puhua. Kasvatukseni oli niin tiukkapipoinen, en vain pysty. Ja olen jonkinverran yrittänyt, päättänyt luovuttaa

Ja ei hänellä oli muuta kenelle purkaa kuin tyttäremme. Se on kuitenkin väärin

-- ap

Vastuuntunto on juuri sitä, että lenkkeilyttää sitä koiraa sunnuntaiaamunakin krapulassa, vaikkei voisi vähempää kiinnostaa.



En halunnut lapsia, ainakaan montaa, mutta kun kuitenkin olen niitä maailmaan saattanut, en voi lähteä kälppimään, kun homma tuntuu ikävältä.

Et ymmärrä, miksi mies tekee ison asian seksistä ja heti perään jatkat, että hän on aina ollut siinä huono. Olet vissiin muistanut kertoa siitä hänelle? Olisitko jopa sälyttänyt kaiken vastuun seksin parantamisesta hänelle? Kävikö mielessäsi lainkaan, että puolet seksielämän vastuusta kuuluu sinulle? Että jos hän ei tyydytä sinua, teidän yhdessä pitää etsiä siihen ratkaisua... Onko mikään ihme, että petiasiat ovat pinnalla ja mielessä, kun paskaa kaadetaan niskaan, onko? Kävikö mielessäsi, että hänellä ei ole enää ketään muuta kelle purkaa tuskaa kuin murkkuikäinen tytär?

nuo on asiat joista en vain voi puhua, en voi sanoa hänelle että hän on huono. sitä en voi tehdä. Enkä voi tällaisesta asiasta puhua. Kasvatukseni oli niin tiukkapipoinen, en vain pysty. Ja olen jonkinverran yrittänyt, päättänyt luovuttaa Ja ei hänellä oli muuta kenelle purkaa kuin tyttäremme. Se on kuitenkin väärin -- ap

Tämä menee jo vähän ohi aiheen jankkaamiseksi, mutta ihmetyttää tuo että mies on huono sängyssä, mutta et ole valmis keskustelemaan asiasta. Eikö seksin onnistuminen ole kahden ihmisen yhteistyötä? etenkin jos olette olleet nuoresta lähtien yhdessä eikä muita kokemuksia hirveästi ole, mistä muualta mies voisi oppia, mistä nainen pitää, kuin sinulta? Ja vaikka kokemusta olisi, naisetkin ovat yksilöitä. En oikein edes osaa ajatella, miten mies olisi hyvä sängyssä ilman, että nainen tekisin mitään tai kertoisi mistä tykkää. Tai vähintään ohjailisi miehen kättä oikeaan paikkaan jne.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että miehesi ei missään nimessä pitäisi puhua tyttärellenne ongelmistanne.

Tämä menee jo vähän ohi aiheen jankkaamiseksi, mutta ihmetyttää tuo että mies on huono sängyssä, mutta et ole valmis keskustelemaan asiasta. .

ja hän ei minua ole tässä edes auttanut.

taustani on siinä mielessä erilainen.

En vain pysty. Ja se on minun syy, ei hänen. Miten ihmeessä voisin sanoa hänelle jotain mikä häntä loukkaisi todella paljon. Ja siitä puhuminen on minulle vielä iso kynnys

Minkä takia miehesi sotkee tyttärenne teidän kahden välisiin asioihin? Ei tytön tarvitse huolta kantaa vanhempien välisistä asioista. Ei kai se tytölle jauha niitä seksiongelmiaankin?

Tämä menee jo vähän ohi aiheen jankkaamiseksi, mutta ihmetyttää tuo että mies on huono sängyssä, mutta et ole valmis keskustelemaan asiasta. .

ja hän ei minua ole tässä edes auttanut. taustani on siinä mielessä erilainen. En vain pysty. Ja se on minun syy, ei hänen. Miten ihmeessä voisin sanoa hänelle jotain mikä häntä loukkaisi todella paljon. Ja siitä puhuminen on minulle vielä iso kynnys

Siis tarkoitan juuri sitä, että eihän kyse ole siitä, että mies olisi huono sängyssä, vaan siitä, että teidän yhteistyönne sängyssä ei toimi! Minusta on hieman epäreilua sanoa sitä miehen syyksi, koska kyse on siitä, että teillä on parina ongelmia seksielämässä.