Onko musiikkiluokat parempia kuin tavisluokat?
Kommentit (25)
Oman kokemukseni mukaan ainakin yläasteella kaikki kolme musiikkiluokkaa oli parempia verrattuina kolmeen rinnakkaisluokkaansa. Meidän luokalla ei myöskään ollut yhtään heikkoa oppilasta, kaikki olivat hyviä tai taviksia.
Bonuksena on että yhteisen harrastuksen myötä tulee luokkaan ihan toisenlainen yhteishenki kuin tavallisilla luokilla.
Tyttäreni koulussa musiiikkiluokan keskiarvo on korkeampi kuin rinnakkaisluokkien.
Suurin osa harrastaa musiikkia soittaen jotain instrumenttia musiikkiopistossa tai bändikoulussa.
Tyttäreni on ollut kolmannelta alkaen musaluokalla, pääsykoe alakoulun sekä yläkoulun musaluokille.
Musaluokkalaiset pystyy sitoutumaan pitkäjänteisesti asiohin, näin ainakin minä asian näen.
Kyseisessä luokassa on monta laaja-alaisesti lahjakasta nuorta. Luokan keskiarvo ysillä 8,7 joten ei huono luokka lainkaan.
Jos lapsella on lahjakkuutta musiikin saralla suosittelen musaluokkaa.
Olen itsekin kiinnostunut lasteni koulunkäynnistä, mutta on syitä,miksi en halua lapsiani musiikkiluokalle. Toka ei ole musiikillisesti lahjakas, mutta on hyvä piirtämään. Ekalle taas on parempi pienempi luokka ja löytyipä sieltä nyt kaverikin (on aspergerlapsi ja siksi kaverin löytyminen on tärkeä asia), meillä siis 30 oppilasta musaluokalla, tavallisella 24. Tämän vuotinen musaluokka on suurimmaksi osaksi tyttöluokka eli poikia tosi vähän, miksi? Pojan luokalla taas vain 1/3 tyttöjä. Lisäksi kuvistunteja on 3 ja musatunteja 1. Toka lapsellemme tämä sopii oikein hyvin, koska kuvis todella kiinnostaa. Ilmeisesti musaluokalla toisin päin. Itse toivoisin, että olisi ollut jokin muu painotus tai ei ollenkaan painotusta lähikoulussa, sillä väistämättä tulee mieleen, että aina ne musiikkiluokkalaiset saavat esiintyä. Onneksi nyt muutakin ja opetus on hyvää tavisluokallakin. Kyllä kuitenkin peruste sinne hakemiseen pitäis olla se, että lasta kiinnostaa musiikki ja on siinä tarpeeksi hyvä.
Siis oon nyt vitosella ja aattelin mennä yläasteella musapainotteiselle luokalle. Onks sinne joku pääsykoe tai semmonen? Mulla on todistuksessa joka aineesta 9 tai 10. Onks se ihan ok?
ehdottomasti. Sinne on pääsykokeet eli ne jotka ne läpäisevät osaavat ainakin noudattaa ohjeita ja kuunnella. Vaatii ainakin jonkinlaista keskittymiskykyä mikä ei ole nykyään taviskouluissa tavallista.
Vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa opinnoista ja valmiita näkemään vaivaa lastensa eteen toisin kuin taviskouluissa.
Lisäksi musiikillinen lahjakkuus helpottaa kielten ja matikan oppimista.