Lue keskustelun säännöt.
Nautitteko lastenne seurasta?
30.12.2010 |
Kuinka paljon nautitte lastenne seurasta ja kuinka paljon jaksatte puuhailla ja leikkiä yhdessä? Mustaon alkanut tuntua viime aikoina siltä, että yhdessä oleminen ja tekeminen on vain suorittamista, mutta en osaa yhtää relata ja nauttia. Vilkkaat ja riehakkaat lapset úuvuttavat minut kokonaan. Jatkuvasti saa kieltää ja olla selvittämässä riitoja ja ongelmia. Lapsiani rakastan yli kaiken, mutta nautinto elämästä on kadonnut. En aina jaksaisi seisoa puistossa paria tuntia tai pelata, ajaa pikkuautoilla tms. Teen sen, mutta en nyt suuremmin pidä siitä.
Kommentit (10)
Minua ei vain jostain syystä ole ohjelmoitu leikkimään ja vajoamaan kaksivuotiaan tasolle enää aikuisena. Rakastan lapsiani yli kaiken ja leikin heidän kanssaan kokoajan, lukuunottamatta pakollisia - ruuanlaitto, siivous, vessassa käynti yms - silti se leikkiminen on tervanjuontia. Mielummin olen kuitenkin ulkona touhuamassa, kuin sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastan lapsiani, mutta yleensä uuvuttavat mut jo puoleen päivään mennessä niin, että en paljon jaksa kuin pakolliset ruokailut ym.
Kun välillä tuntuu, että vedän kivirekeä perässäni. Varsinkin 4v. on varsinainen vastarannan kiiski. KAIKKI asiat ovat vaikeita.
Huokaus.
Mutta... Olenkin ollut vähän liian kauan lasten kanssa putkeen kotona, ilman kunnon "omia lomia". Sen tiedän, asialle vaan nyt ei voi paljon tehdä. Ehkä ensi kesän jälkeen asiat ovat toisin... Toivottavasti. Siihen asti koita asennoitua positiivisesti.
en nauti, oikeastaan lainkaan. Rakastan kyllä, mutta aika tuskaa tämä on päivästä toiseen.
Minua ei vain jostain syystä ole ohjelmoitu leikkimään ja vajoamaan kaksivuotiaan tasolle enää aikuisena. Rakastan lapsiani yli kaiken ja leikin heidän kanssaan kokoajan, lukuunottamatta pakollisia - ruuanlaitto, siivous, vessassa käynti yms - silti se leikkiminen on tervanjuontia. Mielummin olen kuitenkin ulkona touhuamassa, kuin sisällä.
En nauti siis itse leikistä, vaan siitä, että katson, miten oivaltavasti lapseni sitä leikkii ja mitä kaikkea hauskaa hän siitä saa irti. Nautinto ei siis tule vaikkapa moxien pukemisesta, vaan siitä, että katson lastani pukemassa sitä ja kertomassa, mitä leikissä tapahtuu.
Kuulostaa aika kauhealta, että vaikka inhoat leikkimistä, katsot silti välttämättömäksi leikittää lastasi jatkuvasti. Miksi ihmeessä? Lapsen kanssa toki kannattaa leikkiä, mutta vähempikin riittäisi. Olisi hyvä lapsellekin, että hän joutuu itse keksimään tekemistä ja leikin käänteitä.
En nyt sano, että olisi väärin kokea leikki puuduttavana. Se on myös ikävaihejuttu, vähän isomman lapsen leikit ehkä jo kiinnostavat toisella tapaa.
Mutta kun tosiaan sitä yhdessäoloa ei ole mikään pakko suorittaakaan tuolla lailla! On SÄÄLI, ettei rakkaan lapsen seurasta nauti, that's all...
-3-
En ollenkaan odottanut että tämän otsikon alla keskusteltaisiin lasten kanssa leikkimisestä. Se ei edes tullut mieleeni kun ajattelin kokeeksi nautinko itse lasteni seurasta. En ole oikeastaan koskaan leikkinyt lasteni kanssa, mainittakoon nyt että he ovat kaikki poikia, vaikka eipä sillä ole merkitystä välttämättä. Olen kyllä seuraillut heidän leikkejään ja kehunut yms. mitä muutkin tässä ketjussa mainitsivat. Nyt he onneksi leikkivät keskenään. Pelaan kyllä lasten kanssa niin sisällä kuin ulkona, siis lautapelejä ja jalkapalloa yms. Ja laulamme yhdessä, ja leivomme, ja teemme yhdessä kotiaskareita, saunomme yhdessä, käymme kävelyretkillä.... En ole koskaan ymmärtänyt miksi aikuisen pitäisi pakottaa itsensä leikkimään jos ei halua. Ei se ole aikuisen tehtävä. Ehkä, jos on vain yksi lapsi, jolla ei ole muita leikkikavereita, mutta onneksi meillä ei näin ole. Sen sijaan pidän äärettömän tärkeänä sitä että lapset otetaan mukaan jokapäiväisiin askareisiin ja opetetaan niitä heille siinä sivussa. Ei se aina niin hauskaa ole aikuiselle mutta itse ainakin silti nautin lasten seurasta suurimman osan aikaa. Useimmiten hyvin paljonkin. En kyllä nauttisi jos pitäisi väkisin yrittää leikkiä! Tässä on palattu ikään kuin määrä- ja laatuaikakeskusteluun. Laatuaika on lasten kanssa leikkimistä, määräaika sitä että lasten kanssa ollaan koko ajan ja otetaan heidät mukaan kaikkeen mitä tehdään. Itse tietenkin kannatan sitä määrä(töntä) aikaa. Jotkut sanovat niinkin että kaikki lasten kanssa läsnä ollen vietetty aika on laatuaikaa. Niin munkin mielestä, jos sekä aikuinen että lapsi viihtyvät ja ovat aidosti läsnä. Jos yrittäisin väkisin leikkiä pikkuautoilla, en taatusti olisi ollenkaan läsnä, vaan todellakin vajoaisin johonkin. Vähän sama kuin jos pakottaisin lapsen vaikka askartelemaan vaikka hän ei haluaisi. Eipä olis sitten kivaa kummallakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en erityisesti nauttinut. Odotin vain, että kasvaisi isommaksi. Kaikki sanoivat, että tuota pikkulapsiaikaa tulet vielä kaipaamaan.
Enpä ole kaivannut. Mutta lapsen tultua vähän isommaksi on hänen kanssaan ollut mainiota aikaa, ja paranee vaan:) Myöskin kavereidensa seura on miellyttävää ja heitä saakin tulla meille lähes koska vain.
en mä nyt oikein leiki,mutta pakostikkin ollaan paljon yhes,ku oon koti-äiti,ja en missää juur käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tykkään leikkiä lasteni kanssa.
Pohdi väsymyksesi syitä, mistä voisi johtua? Oletko perfektionisti, vaaditko liikaa itseltäsi ja alat suorittaa? Vai tuntuuko "normaali lasten kanssa oleminenkin" liian työläältä? Lapset on välillä uuvuttavia, viettääkö miehesi aikaa lastenne kanssa?
Pyri tietoisesti eroon suorittamisesta, väkisin väännettynä mikään ei ole kivaa. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän. Voimia!
Olennaista minusta on, että en ole LIIKAA olemassa lasten ehdoilla ja pyri tosiaan suorittamaan kaikkea. Olen lasten kanssa, koska se on hauskaa, en siksi, että joku Hyvä Äitiys minulta sitä edellyttää.
Ota sinäkin vähän rennommin ja varaa itsellesi oikeus viihtyä. Älä seiso siellä puistossa, vaan lue kirjaa tai lehteä samalla. Soita kaverille. Tekstaa sähköposteja.
Ja hei: minä leikin usein lasten kanssa niin, että olen vieressä ja luen, kun lapset leikkivät. Ihailen heidän aikaansaannoksiaan ja saatan keksiä juoneen lisämutkan. Mutta istun samalla siis mukavasti ja luen ;-)
Kannattaa muistaa lastenpsykiatrinen viisaus: on tärkeää olla lapsistaan kiinnostunut, mutta on myös tärkeää antaa heille tilaa ITSE keksiä ja kehittää itselleen leikkejä. Liika aikuisen ohjailu nujertaa mielikuvituksen ja oma-aloitteisuuden.
Mitä tulee sisarusten riitelyyn, niin älä ota jatkuvaa erotuomarin roolia. Lapset oppivat pian, että kaiken voi raahata äidin ratkottavaksi. Kyllä lapset voivat itsekin ratkoa riitansa, suuria välikohtauksia toki lukuunotamatta. Ja fyysiseen tappeluun toki on puututtava aikuisen nopeasti.
PS: tuntuuko sinusta mahdollisesti muutenkin apealta ja uupuneelta? Saatatko kenties olla lievästi masentunut, mieti sitäkin mahdollisuutta...