olen ollut toinen nainen kaksi ja puoli vuotta ja
vielä kuukausi menee kun tiedän, mitä elämästäni tulee, aikooko mies jättää vaimonsa vai mut.
erottu on jo kahteen otteeseen, mutta aina mies haluaa aloittaa uudestaan ja nyt on sitten kuukausi aikaa miettiä mitä haluaa.
Kommentit (114)
Älä nyt edelleenkään niitä naisia solvaa, tiedä miten tasokkaita ovat. Toivotan sinulle silti onnea valitsemallasi tiellä, ei tuo nyt se ihan helpoin ole.
Olen sitä mieltä, että vaikka tietää jonkun varatuksi ja alkaa silti suhteeseen hänen kanssaan, ei ole rikkonut ketään kohtaan. Sen sijaan se, joka on suhteessa ja ryhtyy toisen kanssa sänkypuuhiin, on pettänyt: puolisoaan. En ole uskossa, että nuo 10 käskyä eivät toimi mulle.. Ja onhan mahdollista, että nämä miehesi suhteet ovat toiselta paikkakunnalta, että eivät oikeastikaan ole tienneet? Eivät ne miehet ensimmäisenä ole sormuksia esittelemässä, jos pillua tekee mieli.
Ihan siinä missä miehenikin:)
Hehe, rupesi väkisellä naurattamaan, kiitos kevennyksestä.
Todellakin, itse voi vaikuttaa asiaan omasta puolestaan. Toisen puolesta kuitenkaan ei voi, tai sitten se toinen on Pahasti Tossun Alla. Enkä minä ainakaan voi sietää alistettuja persoonallisuuksia ;-)
Jos haluat tulla petetyks, niin anna palaa.
Älä nyt edelleenkään niitä naisia solvaa, tiedä miten tasokkaita ovat.
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Sinä olet varmaan ollut joskus Se Toinen Nainen. Siis en tajua, miten joku voi alistua siihen.
Itse olen sinkku, ja olen monta kertaa ajatellut kun uutta suhdetta olen aloitellut, että voi herrajjestas jos tämä tapaus onkin jo jollakin koeajossa. Jos siltä on alkanut tuntua, niin olen laittanut miehen reippaasti kiertoon.
Minulla pitää olla omaani yksinoikeus =)
toista naista ovat pitäneetkin. hekin voivat rakastua ja olla onnellisia sen uuden naisen kanssa.
mutta varokaa vaan kaikki naimisissa olevat rouvat, miehet pettää.......
Minä olin pettäjämies tai oikeastaan rakastuin 10 vuotta nuorempaan naiseen ensisilmäyksellä. Vuoden oltiin vaan kavereita kunnes koko homma muuttui rakkaussuhteeksi tai minä olin häneen rakastunut alusta saakka. Siitä meni muutama kk ja erosin ja olen nyt tosi onnellinen eikä todellakaan tulisi mieleenikään erota tai pettää tätä nykyistä mielettömän hyvää naista. Teen kaikkeni, että hän olisi onnellinen ja tyytyväinen ja nyt kun hän minua kosikin niin kaippa hän on tyytyväinen. Hienoa kun nainen kosii :))
En luottaisi tuollaiseen ukkoon päivääkään enkä odottelisi milloin on pannut jonkun paksuksi tai saanut parantumattoman taudin.
Niinpä. Kaikki on mahdollista. Silti "tuollaisia ukkoja" on maailma täynnä. Osa vaimoista haluaa sulkea silmänsä tosiasioilta, ja osa sitten vain tyhmästi rikkoo suotta perheensä. No, tehköön kukin niin kuin parhaaksi näkee. Mielestäni tuo eka kirjoittaja on fiksu, mutta joillakin muilla taitaa vielä pipo kiristää. No, kyllä se paljon puhuttu elämänkokemus avartaa kummasti katseita.
et todellakaan voi tietää onko miehellä naisystävien kanssa tuota länsäoloa ja läheisyyttä- vaikka suhde kestäisi hetken- se voi olla intensiivinen ja molemmille tärkeä. Eivät kaikki halua miestäsi vaivoikseen- varsinkaan kun hänellä on jo perhe - mutta moni kaipaa sitä läheisyyttä. Ja koska sinä olet selvästi varautunut ja vahdit sitä miltä elämänne näyttää ulospäin- mies ehkä löytää toisista naisista jotain rentoa ja pakotonta läheisyyttä.
Tämä vastaus oli varmaan tarkoitettu minulle, jonka mies on joitakin kertoja ollut uskoton, siis mieheni näkyvässä asemassa. Nimittelen niitä naisia juuri niin halventavasti kuin mitä ansaitsevatkin. Selvyyden vuoksi, avioliittomme on kestänyt 18 vuotta ja tietooni tulleita irtosuhteita on ollut kolme. Eli ei niitä koko aikaa ole ollut, vaikka mistäpä tuon tietää. Ei se ulospäin näyttäminen minulle ole tärkeää. Mieheni on hakeutunut siihen työhön missä on, mieheni haluaa että asiat näyttää ulospäin siltä miltä näyttää. Mieheni myös itse on valinnut minut. Minä en häntä rinnalleni ole pakottanut enkä myöskään rinnallani pysymään. Voihan hänellä ollakin hyvinkin intiimi ja intensiivinen suhde jonkun kanssa. Ei kuitenkaan niin vetävä että minut jättäisi, näköjään, pitkästä liitostamme päätellen. Joskus ensimmäisen uskottomuuden tultua ilmi erosta oli kyllä puhetta, mutta niin päin että minä uhkasin lähteä - ja lähdinkin. Mies kuitenkin aneli takaisin. Silloin ei vielä ollut edes mitään näkyvää asemaa töiden puolesta. Joten kyllä me ihan puhtaasti rakastamme toisiamme. Ja haluamme olla yhdessä. Se että mieheni joskus on haksahtanut - ja tulee haksahtamaankin - saatavilla olevaan naikkoseen, niin se nyt on vaan elämän tosiasia. Vai jätätsä pöydältä suklaan syömättä jos kukaan ei näe?
kyllä ihailla vahvuuttasi ja hyvää itsetuntoa!
ootko itse pysynyt uskollisena?
harmittaa sun puolestas että ukkos on tollai munansa vietävissä oleva! :(
en tietäs tottavie mitä tekisin jos mieheni pettäisi mua.
Osa vaimoista haluaa sulkea silmänsä tosiasioilta, ja osa sitten vain tyhmästi rikkoo suotta perheensä.
Perheen ehjänä pysyminenkö on sitten ainoa asia, millä on mitään väliä?
vielä kuukausi menee kun tiedän, mitä elämästäni tulee, aikooko mies jättää vaimonsa vai mut.
erottu on jo kahteen otteeseen, mutta aina mies haluaa aloittaa uudestaan ja nyt on sitten kuukausi aikaa miettiä mitä haluaa.
ja valitsee taas sen uuden...
Voi olla että joku teistä tuomitsee tällaisen liiton, mutta korostan sitä, että mieheni on lapsilleen erinomainen isä ja puolisona myöskin todella huomaavainen ja minua kunnioittava. Jokin virhe meissä jokaisessa on ja se on vain hyväksyttävä. Siksi avioliitot kestivät aiemmin läpi elämän, kun ei heti annettu periksi ja lähdetty lätkimään.
On se joku panopuu joskus tainnut elätellä toiveita mieheni suhteen. Voi raukkaa =)
Voi sinua raukkaa, että sinun tarvitsee noin kovasti yrittää todistella, ettet ole onneton säälittävässä tilanteessasi.
Ennemmin olisin ehkä katkeroitunut jos olisin luopunut hyvästä miehestä ja loistavasta isästä jonkin ohimenevän suhteen ja halpahintaisen naikkosen takia.
Tuollaisen kulissimiehen vaikutuspiirissä eläminen on lapsille myrkkyä. Pettäjä on kypsymätön ihminen, joka ei pysty asettamaan muita omien halujensa edelle, ja välittää lapsilleen todella vastenmielisen arvomaailman.
Tuollaisen kulissimiehen vaikutuspiirissä eläminen on lapsille myrkkyä. Pettäjä on kypsymätön ihminen, joka ei pysty asettamaan muita omien halujensa edelle, ja välittää lapsilleen todella vastenmielisen arvomaailman.
No, tiedän minä lapsille monta myrkyllisempääkin ja vaarallisempaakin ympäristöä/vaikutuspiiriä. Silti lapset pakotetaan niissä olemaan, ja kenen toimesta - oman äitinsäpä tietysti. Viittaan nyt väkivaltaisiin perheisiin. Lapselle on liikaa kuunnella jo äänekästä riitelyä. Sekin muuttaa lasta ja hänen arvomaailmaansa.
Kärsin lapsuudenperheessäni väkivaltaa ja sen uhkaa, sekä myös alkoholismia. Kaverin perheessä elettiin niistä vapaata elämää. Murrosiän loppusalla sain tietää, että kaverin isukilla oli jossain vaiheessa ollut toinen nainen ja siitä suhteesta jopa lapsikin toisella paikkakunnalla. Silti kaverin perhe pysyi ehjänä.
Arvatkaa kummasta meistä tuli täyspäisempi ja eheämpi ja onnellisempi, minusta vaiko kaverista...
Pitänee kohta panna pino pystyyn siitä, kenellä on täydellinen perhe ja täydellinen parisuhde.
Tämmönen pointti tähän keskusteluun tässä vaiheessa... Mutta mielestäni tuo alkuperäinen on todella t y h m ä kun on itsensä saattanut tuohon tilanteeseen. En jaksa kaikkia viestejä lukea, mutta se on minun mielipiteeni.
Siis on kyllä taas niin naivi näkemys että huhhuijakkaa. Siis oletko oikeasti sitä mieltä, että jos jonkun tietää varatuksi ja alkaa silti vehtaamaan, niin ei riko ketään kohtaan mitään??? Mites ne menikään ne kymmenen käskyä, siellä loppupäässä taisi olla jotain toisen oman himoitsemisesta.
Minun mieheni avioliitto ja perhe-elämä ovat tällä paikkakunnalla ihan jokaisen tiedossa, siksi näkyvässä asemassa mieheni on työkseen.
Ei ole meidän liitossa kolmea, ihan vaan kaksi. Mä oon jo aika vanha, niin en varmaan katkeroidu. Ennemmin olisin ehkä katkeroitunut jos olisin luopunut hyvästä miehestä ja loistavasta isästä jonkin ohimenevän suhteen ja halpahintaisen naikkosen takia.
Hyvä että on myös uskollisia liittoja. Niin pitääkin. Valitettavasti sinä itse et voi vaikuttaa siihen, onko liittosi uskollinen vai uskoton. Joka ajattelee niin, että voi itse sen päättää, niin ei kyllä paljon pane arvoa miehen päätäntävallalle.