G: Onko kylmä ja rakkaudeton kulissiliitto lasten kannalta parempi kuin avioero?

luulevat olevansa kaiken keskipiste ja silloin heille on ihan herttaisen yhdentekevää millainen liitto vanhemmilla on, ei lapsi osaa sitä analysoida. Lapselle on tärkeintä että äiti ja isä ovat molemmat hänen käytettävissään silloin kun hän tarvitsee. Näin vähän kärjistetysti sanoen.

Kun eroatte, ja sitten pian astelee elämäänne uusi suuri rakkaus... ja puolen vuoden päästä löytyy vaikkapa työpaikalta vielä suurempi rakkaus... ja kuinka ollakaan, siitä vuosi ja lähikuppilasta löytyy taas astetta ihanampi prinssi. Pitääkö joka kerta elää tunteella ja vaihtaa miestä? Sehän se vasta lapsille ihanaa onkin, kun isäpuolia lappaa taloon ja takaovesta ulos.

Vai koskeeko tunteiden mukana meneminen vain eroa lasten isästä?

Ollaan niiiin tunneihmisiä niiiiin tunneihmisiä. Lasten tunteista hevon vitun viis!

Ajatelkaa nyt, samoilla tuloilla pitääkin yhtä äkkiä maksaa kahta asuntolainaa tai vuokraa, ja tuleehan niitä muitakin kustannuksia lisää verrattuna siihen, että asuttaisiin saman katon alla...

Itse mietin samaa, ei tästä suhteesta enää mitään tule, mutta haluaisin tarjota lapsille mahdollisuuden edes samaan elintasoon kuin nyt, ja se ei vaan eron jälkeen enää olisi mahdollista. Ja ne puhevälitkin alkaa olla jo mennyttä. Silti vielä yritetään, ei siis enää edes korjata suhdetta, vaan selvitä saman katon alla. Tällasta tää nyt vaan on...

Onko mies tehnyt jotain? Sinä? Miksi ette voi tulla toimeen? Onko hän muuten mukava tyyppi? Jos on niin mikä on ongelma?

oli tunnekylmä mutta muuten "normaali", mies oli hyvä isä, tunnollinen ja kunnnollinen. Arvojärjestys oli vain mies, lapset ja minä jos jotain jäi tai oli varaa (yleensä ei jäänyt/ollut). Lopulta kyllästyin arvottomudentunteeseen ja lähdin 3 lapsen kanssa. Onneksi.

Esikoispoika toki kaipasi isäänsä suunnattomasti, olihan hän ollut isänsä aarre ja suurin aikaansaannos (tyttärillä ei niin väliä).

Kun sitten tutustuin nykyiseen mieheeni pojalla oli vaikeuksia antaa itselleen luvan pitää isäpuolestaan ettei olisi "pettänyt" isäänsä, tytöt taas rakastuivat mieheeni samoin kuin minäkin.

Ja nyt olikin toinen komento talossa - ensin oli äiti sitten vasta muut. Tämä oli lapsille outoa, he olivat tottuneet siihen ettei äitiä tarvinnut huomioida ja nyt uusi mieheni asettikin minut etusijalle.

Olen 100% varma että tämä toinen elämä oli lapsille parempi - poikanikin oppi kuinka toista ihmistä pitää rakastaa ja arvostaa ihan arjessa ja tytöt saivat hellän ja rakastavan mieskuvan. Ettei tarvitse tyytyä ihan mihin tahansa.

Lapset ovat aina tärkeämpiä kuin puoliso. Jos ex mies olisi pistänyt sinut tärkeämmäksi kuin lapset olisi hän ollut sairas päästään. Lapset ensiksi ja sitten katsotaan loput. Näin se pitää mennä.

Ero on hyväksi niin kauan, kunnes mies löytää uuden naisen. Sen jälkeen alkaa av-mamman päässä suhista kun miettii sitä isän uutta huoraa lasten kanssa. Av-mamma sensijaan saa vaihtaa lennosta uuteen ihanaan Jormaan.

Kun eroatte, ja sitten pian astelee elämäänne uusi suuri rakkaus... ja puolen vuoden päästä löytyy vaikkapa työpaikalta vielä suurempi rakkaus... ja kuinka ollakaan, siitä vuosi ja lähikuppilasta löytyy taas astetta ihanampi prinssi. Pitääkö joka kerta elää tunteella ja vaihtaa miestä? Sehän se vasta lapsille ihanaa onkin, kun isäpuolia lappaa taloon ja takaovesta ulos.

miehestä joka olisi halunnut sen kulissiliiton. Erosta on muutama vuosi; jotka olen panostanut sekä omaan että lasten hyvinvointiin. Ihan on sun omia pimeitä ennakkoluulojasi että ero on sama kuin lukuisat uudet miehet. Että vaihtoehto on näivettyminen kulissiliitossa TAI miesten perässä juokseminen? Kovin on kapeat kuvitelmat sulla. Mulla sen paremmpin kuin niillä ystävilläni jotka ovat eronneet ei todellakaan lappaa mitään isäpuolia ovista- joku tosin on löytänyt ihan sen kumppanin. Ja aika moni nauttii elämästään lastensa kanssa kun on sen surkean suhteen kuorma pois harteilta.

Vai koskeeko tunteiden mukana meneminen vain eroa lasten isästä?

Kun eroatte, ja sitten pian astelee elämäänne uusi suuri rakkaus... ja puolen vuoden päästä löytyy vaikkapa työpaikalta vielä suurempi rakkaus... ja kuinka ollakaan, siitä vuosi ja lähikuppilasta löytyy taas astetta ihanampi prinssi. Pitääkö joka kerta elää tunteella ja vaihtaa miestä? Sehän se vasta lapsille ihanaa onkin, kun isäpuolia lappaa taloon ja takaovesta ulos. Vai koskeeko tunteiden mukana meneminen vain eroa lasten isästä?

Lasten isän kanssa sinnittelin lähes 14v onnettomana - nyt uudessa suhteessa olemme olleet lähes 17 vuotta ja elämä senkuin paranee!! Väliä suhteilla oli 3 vuotta (toki oli pari "laastaria" joita ei lapsille esitelty)

Eli mistään ei voi ennustaa onnistuuko toinen kerta paremmin kuin ensimmäinen - mutta ainakin on oppinut jotain kun näin hyvin menee

onnellinen 68

oli tunnekylmä mutta muuten "normaali", mies oli hyvä isä, tunnollinen ja kunnnollinen. Arvojärjestys oli vain mies, lapset ja minä jos jotain jäi tai oli varaa (yleensä ei jäänyt/ollut). Lopulta kyllästyin arvottomudentunteeseen ja lähdin 3 lapsen kanssa. Onneksi. Esikoispoika toki kaipasi isäänsä suunnattomasti, olihan hän ollut isänsä aarre ja suurin aikaansaannos (tyttärillä ei niin väliä). Kun sitten tutustuin nykyiseen mieheeni pojalla oli vaikeuksia antaa itselleen luvan pitää isäpuolestaan ettei olisi "pettänyt" isäänsä, tytöt taas rakastuivat mieheeni samoin kuin minäkin. Ja nyt olikin toinen komento talossa - ensin oli äiti sitten vasta muut. Tämä oli lapsille outoa, he olivat tottuneet siihen ettei äitiä tarvinnut huomioida ja nyt uusi mieheni asettikin minut etusijalle. Olen 100% varma että tämä toinen elämä oli lapsille parempi - poikanikin oppi kuinka toista ihmistä pitää rakastaa ja arvostaa ihan arjessa ja tytöt saivat hellän ja rakastavan mieskuvan. Ettei tarvitse tyytyä ihan mihin tahansa.

Lapset ovat aina tärkeämpiä kuin puoliso. Jos ex mies olisi pistänyt sinut tärkeämmäksi kuin lapset olisi hän ollut sairas päästään. Lapset ensiksi ja sitten katsotaan loput. Näin se pitää mennä.

ex asetti itsensä ensimmäiseksi, ei lapset.

Ja nykyinen mies tietää että vanhempien arvostus ja onnellinen äiti on tärkeintä lapsille. Heiltä ei puutu mitään, en todellakaan käytä asemaani hyväkseni mutta saan ansaitsemani arvostuksen. En ole enää kenenkään kynnysmatto.

ei ero välttämättä tarkoita elintason laskua. Itse erosin ja asun nyt paremmalla alueella, aina siistissä asunnossa lapseni kanssa ja rahaa jää säästöönkin kun ei tarvi maksaa autosta (pärjätään nyt julkisilla) ja miehen entisen liiton lapsien takia isommasta kämpästä ja isommista kuluista. Isä jeesailee phoitomaksuissa jne oman puolikkaansa. Takaisin en siihen alistavaan kuvioon mene ja samalla lapseni saa kasvaa vahvan äidin kanssa eikä kynnysmaton.

Ja komppaan nelosta. Jos ulkoiset puitteet ovat hyvät, ja tunnelma kotona rauhallinen (ei suurempia riitoja), niin antakaa lapsille se perhe ja turvallinen koti...Niin kauan kuin vain voitte kohdella toisianne suht ok.

"G: Onko kylmä ja rakkaudeton kulissiliitto lasten kannalta parempi kuin avioero?"

Vaihtoehdot ovat tuossa, muita ei ole.

Ei ole. Lapset ei ole niin tyhmiä kuin jotkut aikuset niitä pitää.

tuntuu olevan "rakkauden ja uuden kumppanin" löytyminen. Itse, jos eroaisin, niin se olisi varmaan viimeinen asia mitä miettisin. Ei tuo omakaan mieheni täydellinen ole, mutta pyrinkin ottamaan itse vastuun omasta onnellisuudesta tekemällä asioita joista nautin.

minäkin ihmettelen. Miten se mies, jota kohtaan ei ole tunteita, mutta jonka kanssa tulee toimeen, estää onnellista elämää, jos ei sillä onnellisuudella tarkoiteta uutta kumppania. Jos ihan oikeasti saman katon alla asuu kaksi aikuista ihmistä eikä heidän välillään ole mitään isompia ongelmia, mikä siitä elämästä tekee niin hiton vaikeaa. Siis mikä se onnellisuus on jota tässä kaivataan?

tuntuu olevan "rakkauden ja uuden kumppanin" löytyminen. Itse, jos eroaisin, niin se olisi varmaan viimeinen asia mitä miettisin. Ei tuo omakaan mieheni täydellinen ole, mutta pyrinkin ottamaan itse vastuun omasta onnellisuudesta tekemällä asioita joista nautin.

minäkin ihmettelen. Miten se mies, jota kohtaan ei ole tunteita, mutta jonka kanssa tulee toimeen, estää onnellista elämää, jos ei sillä onnellisuudella tarkoiteta uutta kumppania. Jos ihan oikeasti saman katon alla asuu kaksi aikuista ihmistä eikä heidän välillään ole mitään isompia ongelmia, mikä siitä elämästä tekee niin hiton vaikeaa. Siis mikä se onnellisuus on jota tässä kaivataan?

mikään ei suju, kaikki mättää, naamakin ärsyttää... tajuatko miten paljon helpompi olisi YKSIN?

tuntuu olevan "rakkauden ja uuden kumppanin" löytyminen. Itse, jos eroaisin, niin se olisi varmaan viimeinen asia mitä miettisin. Ei tuo omakaan mieheni täydellinen ole, mutta pyrinkin ottamaan itse vastuun omasta onnellisuudesta tekemällä asioita joista nautin.

minäkin ihmettelen. Miten se mies, jota kohtaan ei ole tunteita, mutta jonka kanssa tulee toimeen, estää onnellista elämää, jos ei sillä onnellisuudella tarkoiteta uutta kumppania. Jos ihan oikeasti saman katon alla asuu kaksi aikuista ihmistä eikä heidän välillään ole mitään isompia ongelmia, mikä siitä elämästä tekee niin hiton vaikeaa. Siis mikä se onnellisuus on jota tässä kaivataan?

mikään ei suju, kaikki mättää, naamakin ärsyttää... tajuatko miten paljon helpompi olisi YKSIN?

Ja seksiähän meillä ei ole... kumpikaan ei halua sitä toisensa kanssa.

Ei kai kukaan ikuisesti tunne mitään intohimoa puolisoa kohtaan? Arki tulee vastaan aina. Pääasia on, että osataan elää rauhassa ja sovussa, liikoja stressaamatta. Joskus on hyvä katsoa peiliin ja miettiä ensin omia tekojaan. Jos siltikin tuntuu, että on varmasti parhaansa tehnyt ja mitään ei ole enää tehtävissä parisuhteen eteen, niin sitten on kai parempi erota.



Miksi muuten joulunaikaan on niin paljon erosta puhuvia? Ette kai te sekoita talviväsymyksen vuoksi elämäänne?

Eikös alkuperäisen kirjoittajan mukaan kyse ollut KYLMÄstä avioliitosta, silloin on parempi lähteä, jotta lapset ei kärsi ahdistavasta ilmapiiristä.





Ao. lainaus on otettu suhdesoppa.fi sivulta:



2. Parit, jotka eivät hoida suhdettaan



Avioliitto ei voi pysyä kasassa, jos sitä ei hoideta. Tällaisissa suhteissa keskinäinen vuorovaikutus ei yleensä toimi, suhteen tunneilmasto on kylmä ja suhde on epätasa-arvoinen. Tällaisessa suhteessa toinen osapuoli voi joutua esimerkiksi vastaamaan yksin työnsä lisäksi lapsista ja koko kodinhoidosta.

Eikös alkuperäisen kirjoittajan mukaan kyse ollut KYLMÄstä avioliitosta, silloin on parempi lähteä, jotta lapset ei kärsi ahdistavasta ilmapiiristä.

Ao. lainaus on otettu suhdesoppa.fi sivulta:

2. Parit, jotka eivät hoida suhdettaan

Avioliitto ei voi pysyä kasassa, jos sitä ei hoideta. Tällaisissa suhteissa keskinäinen vuorovaikutus ei yleensä toimi, suhteen tunneilmasto on kylmä ja suhde on epätasa-arvoinen. Tällaisessa suhteessa toinen osapuoli voi joutua esimerkiksi vastaamaan yksin työnsä lisäksi lapsista ja koko kodinhoidosta.

Lisään vielä tähän omaan mielipiteeseeni sen, että alkuperäsen kirjoittajan mukaanhan kysymys oli Mikä on lapsen kannalta parasta, ei aikuisten, eli lasten kannalta tässä tapauksessa on parempi lähteä.

siitä, mitä lastesi haluat oppivan parisuhteista kotona. Haluatko heidän etsivän rakkautta ja intohimoa vaiko kylmää tyytyväisyyttä vieraan ihmisen kanssa?

puolitoista vuotta mennyt.

mikä tilanne?

mun vanhemmilla ei ollut seksiä mun siittämisen jälkeen (kutakuinkin), ei edes kädestä pitämistä. Ei ollut rakkautta. Oli riitelyä, mutta oli päätös pitää kiinni sitoutumuksesta olla yhdessä, oli yhteistä työtä perheen hyväksi, asiat hoidettiin hyvin. Ei ollut mitään syvällisiä keskusteluja taikka syvällistä yhteyttä. Naimisiin oli vähän niin kuin ajauduttu avoliiton jälkeen (joka siihen aikaan oli kauhistus) ja isä oli sitä katunut tavattuaan naisen, jonka koki olevan elämänsä nainen (se nainen tosin ei ollut sitä mieltä, joten pettämistä ei ollut). Mutta he kokivat olevansa perhe ja oli itsestään selvää, että perhe pysyy kasassa.



Ja vaikka riidat ja se ettei hellyyttä tai läheisyyttä näkynyt vanhempien välillä, on jättänyt omat jälkensä muhun, niin olen äärettömän kiitollinen siitä, etteivät vanhempani koskaan eronneet! Olisin ollut ihan hajalla, jos niin olisi käynyt.



Ehdottomasti parempi lapsille pysyä yhdessä, jos ei siis kyse väkivallasta, henkisestä tai muusta... ja jos lapset saa heihin kohdistuvaa rakkautta ja huomiota tarpeeksi. Jos sekin puuttuu kokonaan, niin sitten eri asia.