G: Onko kylmä ja rakkaudeton kulissiliitto lasten kannalta parempi kuin avioero?

Paha olo masentaa. Ajan kuluessa lapsilla on masentuneet vanhemmat.



Onnentyttö

Eikös alkuperäisen kirjoittajan mukaan kyse ollut KYLMÄstä avioliitosta, silloin on parempi lähteä, jotta lapset ei kärsi ahdistavasta ilmapiiristä. Ao. lainaus on otettu suhdesoppa.fi sivulta: 2. Parit, jotka eivät hoida suhdettaan Avioliitto ei voi pysyä kasassa, jos sitä ei hoideta. Tällaisissa suhteissa keskinäinen vuorovaikutus ei yleensä toimi, suhteen tunneilmasto on kylmä ja suhde on epätasa-arvoinen. Tällaisessa suhteessa toinen osapuoli voi joutua esimerkiksi vastaamaan yksin työnsä lisäksi lapsista ja koko kodinhoidosta.

ero sitten parantaa tilannetta? Jos parisuhde on kylmä, eihän se tarkoita, ettei toisen kanssa tule mitenkään päin toimeen. Se vain tarkoittaa sitä, että toinen ei enää sykähdytä samalla tavalla kuin ennen.

Parisuhde on kuitenkin eri asia kuin ihmisten keskinäiset välit. Jos parisuhteen puolella on kylmää, voi arkielämä muuten sujua ilman suurempia ongelmia.

Ja jos erotaan, niin se lastenhoito ja kodin hoitaminen ainakaan tuskin helpottuu.

Onhan kautta maailman sivu kasvatettu lapset jos sun missä kulissi- tai taloudellisissa viritelmissä- joka on yksi osa perhettä. Mun vanhemmat oli ja on yhdessä mutta eivät rakasta, kunnioita. On vaikeuttanut huomattavasti mun ihmissuhteita kun yksinkertaisesti kotona ei ole mitään esimerkkiä (positiivista) miehen ja naisen suhteesta. Itse hakeuduin samantapaiseen liittoon kuin vanhemmilla ja voin niin huonosti että erosin sekä itseni että lasteni että myös miehen takia. Ehkä juttu on siinä et voiko vanhemmat kylmässä liitossaan itse hyvin. Huonovointiset vanhemmat on lapselle kauhea taakka. Ja luulen että on ihmisiä joille on ihan ok kun kulissit on kunnossa ja arki sujuu- ei niiden syvempien tunteiden ole niin väliäkään. Mut herkät, tunteelliset ihmiset voivat huonosti huonossa suhteessa ja se ei ole lapsen etu. Kokemuksesta voin sanoa et pelkällä päätöksellä tai yrityksellä ei voi alkaa voida paremmin jos suhde on huono.

Onhan kautta maailman sivu kasvatettu lapset jos sun missä kulissi- tai taloudellisissa viritelmissä- joka on yksi osa perhettä. Mun vanhemmat oli ja on yhdessä mutta eivät rakasta, kunnioita. On vaikeuttanut huomattavasti mun ihmissuhteita kun yksinkertaisesti kotona ei ole mitään esimerkkiä (positiivista) miehen ja naisen suhteesta. Itse hakeuduin samantapaiseen liittoon kuin vanhemmilla ja voin niin huonosti että erosin sekä itseni että lasteni että myös miehen takia. Ehkä juttu on siinä et voiko vanhemmat kylmässä liitossaan itse hyvin. Huonovointiset vanhemmat on lapselle kauhea taakka. Ja luulen että on ihmisiä joille on ihan ok kun kulissit on kunnossa ja arki sujuu- ei niiden syvempien tunteiden ole niin väliäkään. Mut herkät, tunteelliset ihmiset voivat huonosti huonossa suhteessa ja se ei ole lapsen etu. Kokemuksesta voin sanoa et pelkällä päätöksellä tai yrityksellä ei voi alkaa voida paremmin jos suhde on huono.

Kaunis kiitos. Puit sanoiksi sen sanomattoman, sen virtahevon siellä olohuoneessa. =) Helpotti paljon kaiken tämän syyllistämisen jälkeen.

ap

Arki ei muuten muuttunut kovinkaan paljon raskaammaksi eron jälkeen, päinvastoin kaikkien ristiriitojen jälkeet kaikilla talossa on selvät sävelet. Ainoa mikä muuttui oli taloudellinen turva- se ei ole niin turvattu kuin ennen. Mutta toisaalta- en kaipaa yhtään entisiä perhestatusjuttuja-matkoja sun muita- kun niiden sisällä voin niin pahoin.

ja enemmän kuin mitä vanhemmat heille kertovat. Lapset eivät ole tyhmiä.

ja tekevät niistä jotopäätöksiä jotka voivat olla sellaisia että vanhemamet eivät ikinä osaa kuvitellakaan. Siksipä avoimuus, rehellisyys, puhuminen ja tunteiden osoittaminen takaavat paremmat lapsuuden kuin mikään kulissi. jonka jokainen näkee tavallaan.

suhteessa, jossa ei ollut intohimoa eikä juuri muutakaan. Puhevälit olivat tallella, arkisia asioita puhuttiin, kuka käy kaupassa, kuka hakee lapset jne. Oli unelmatalo ja muutenkin kulissit kunnossa. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin antavani lapsilleni mallin perheestä ja parisuhteesta, jossa ollaan vain lasten takia ja unohdetaan se, mitä itse haluamme ja millaiseen elämään suostumme. Ymmärsin myös että haluan antaa mieluummin mallin parisuhteesta jossa halataan ja rakastetaan sekä kerrotaan avoimesti tunteista. Nyt olen eroamassa, kesällä asun toivon mukaan lasten kanssa omassa asunnossa. Välllä on vaikeita hetkiä, kun ajattelen kuinka lapset tulevat suhtautumaan asioihin tai ovatko katkeria minulle aikuisena. Ymmärrän vastuuni, mutta sen verran itsekäs olen, että en halua näyttää lapsilleni mallia siitä kuinka uhrataan oma elämä tai omat haaveet.

Haaveilen vain jatkuvan riidan ja pahan olon loppumisesta. ap

No eihän tässä ole kysymys lainkaan siitä, että oltaisiin väljähtyneessä liitossa vain lasten takia.

Mielihyvän perässä juoksemiseen en usko lainkaan. Eli on parempi pysyä liitossa lasten takia, vaikkei rakkauselämä juuri nyt niin kauhean huipulla olisikaan.

Mutta jos pitää riidellä ja on koko ajan paha olo, niin silloin on todella itsekäs ratkaisu jättää eroamatta vaikka rahan takia. Riidoista ja pahasta olosta kärsivät lapsetkin. Kun riitelet lastesi isän kanssa, on sama kuin riitelisit lastesi kanssa.

palasivat sitten kuitenkin yhteen, ja kyllä mä nyt ainakin olen nyt onnellinen, että sain vanhemmilta sen mallin, että isojakin ongelmia voidaan ratkoa ja kamalistakin riidoista voidaan päästä yli ja heti ei tarvitse heittää hanskoja tiskiin. Nykyisin heillä menee hyvin.



Olihan se tietysti kamalaa niin kauan kuin sitä kesti, mutta en oikein usko että kukaan meistä olisi nyt paljon onnellisempi jos he olisivat eronneet ja nyt sitten lastenlasten synttäreillä kyräilisivät että jaa exä tuossa, pitäiskö lähteä pois vai sylkäistä päälle. Sellainen katkeruuden tunne oli päällä silloin kun he olivat erossa, en usko että siitä olisi helpolla selvitty jos he olisivat jatkaneet lapsista riitelemistä jne.

Jos ei ole pahoja riitoja, kyllä mielestäni kannattaa ainakin harkita jatkamista lasten vuoksi. Pienten lasten vanhemmilla on raskasta ja se heijastuu parisuhteeseen. Sitten kun on lapset isompi ts. kouluiässä, jää enemmän aikaa parisuhteellekin.



Jos elämä on ahdistavaa, jatkuvaa kireyttä ja riitaa niin totta kai se heijastuu lapsiinkin. Jos tilanne on väliaikainen ja saatte parisuhdekriisinne selvitetyksi, tuskin siitäkään vahinkoa on.

Oletteko käyneet parisuhdeterapiassa? Oletko miettinyt, johtuuko ahdistuksesi oikeasti parisuhteesta vai omasta ikä/kehityskriisistäsi? Auttaisiko joku muu, kuin avioero? Onko toinen oikeasti syypää kurjaan elämääsi?

Minulla oli seksiä, intohimoakin, mutta ei rakkautta. Vihaa oli ja katkeruutta. Kylmää tunneilmapiiriä. Henkistä alistamista ja mollaamista. Kostamisen kierrettä. Riitoja lasten kuullen ja nähden.

Meinasi mennä lopulta väkivaltaiseksi nahisteluksi, lähdin lasten kanssa.



Lapsilla on nyt iloisempi äiti, eikä heidän tarvitse elää riitaisassa kodissa. Kun on tilaa itselle, on tilaa myös lapsille enemmän.

tuntuu olevan "rakkauden ja uuden kumppanin" löytyminen. Itse, jos eroaisin, niin se olisi varmaan viimeinen asia mitä miettisin.



Ei tuo omakaan mieheni täydellinen ole, mutta pyrinkin ottamaan itse vastuun omasta onnellisuudesta tekemällä asioita joista nautin.

Haaveilen vain jatkuvan riidan ja pahan olon loppumisesta. ap

No eihän tässä ole kysymys lainkaan siitä, että oltaisiin väljähtyneessä liitossa vain lasten takia. Mielihyvän perässä juoksemiseen en usko lainkaan. Eli on parempi pysyä liitossa lasten takia, vaikkei rakkauselämä juuri nyt niin kauhean huipulla olisikaan. Mutta jos pitää riidellä ja on koko ajan paha olo, niin silloin on todella itsekäs ratkaisu jättää eroamatta vaikka rahan takia. Riidoista ja pahasta olosta kärsivät lapsetkin. Kun riitelet lastesi isän kanssa, on sama kuin riitelisit lastesi kanssa.

minäkin olen yrittänyt sanoa. On kaksi ihan eri asiaa olla riitaisassa liitossa, kuin väljähtyneessä liitossa. Kun monesti tuntuu, että esim seksittömyys ja aikuisen kumppanuuden puute ahdistaa avioliitossa, mutta yksin eläessä ei, tulee mieleen, että oikeastaan vain haikaillaan uuden suhteen perään. Siis tuntuu, että ruoho on vihreämpää toisella puolella, vaikkei siellä välttämättä noihin ahdistuksen aiheuttajiin löydy välitöntä apua.

Eli olen vain ihmetellyt mistä se paha olo ja ahdistus tulee, jos ne eron myötä poistuu. Muuttuuko jonkun seksielämä paremmaksi tai tunteeko olevansa tärkeämpi ja rakastetumpi ilman sitä miestä siinä? Tuskin.

oli tunnekylmä mutta muuten "normaali", mies oli hyvä isä, tunnollinen ja kunnnollinen. Arvojärjestys oli vain mies, lapset ja minä jos jotain jäi tai oli varaa (yleensä ei jäänyt/ollut). Lopulta kyllästyin arvottomudentunteeseen ja lähdin 3 lapsen kanssa. Onneksi.



Esikoispoika toki kaipasi isäänsä suunnattomasti, olihan hän ollut isänsä aarre ja suurin aikaansaannos (tyttärillä ei niin väliä).



Kun sitten tutustuin nykyiseen mieheeni pojalla oli vaikeuksia antaa itselleen luvan pitää isäpuolestaan ettei olisi "pettänyt" isäänsä, tytöt taas rakastuivat mieheeni samoin kuin minäkin.



Ja nyt olikin toinen komento talossa - ensin oli äiti sitten vasta muut. Tämä oli lapsille outoa, he olivat tottuneet siihen ettei äitiä tarvinnut huomioida ja nyt uusi mieheni asettikin minut etusijalle.



Olen 100% varma että tämä toinen elämä oli lapsille parempi - poikanikin oppi kuinka toista ihmistä pitää rakastaa ja arvostaa ihan arjessa ja tytöt saivat hellän ja rakastavan mieskuvan. Ettei tarvitse tyytyä ihan mihin tahansa.

Jos arki sujuu hyvin ilman isompia lasten kuullen tapahtuvia riitoja, sanoisin että avioero on pahempi juttu. Ei lapset odota vanhemmiltaan palavia rakkauden tunnustuksia ja jatkuvaa halailua, meillä ainakin tuntuvat jopa nolostuvan siitä mitä isommaksi tulevat.

jos läheisyyttä ja hellyydenosoituksia ei ole.

Se on fakta, ja elän itse sellaisessa suhteessa jossa niitä ei juuri ole. On niin vaikeaa erota, että en ole vielä sitä tehnyt.

oman pahanolon määrästä, kyllä se kertoo mitä pitää tehdä. Lapset vaistoavat tämän pahanolon vanhemmastaan ja voivat jopa sairastua. Tästä oli juuri jossakin lehdessä referoitu tutkimusta, jonka mukaan stressaantuneet vanhemmat ovat riski lapsen terveydelle.

Jos arki sujuu hyvin ilman isompia lasten kuullen tapahtuvia riitoja, sanoisin että avioero on pahempi juttu. Ei lapset odota vanhemmiltaan palavia rakkauden tunnustuksia ja jatkuvaa halailua, meillä ainakin tuntuvat jopa nolostuvan siitä mitä isommaksi tulevat.

Mä kasvoin ihan ok kulissiliitossa ja voi mitä veroa olenkaan siitä elämässäni maksanut! Henkisesti, fyysisesti, ihmissuhteissa. teksi mieleni laittaa vanhemmille lasku kun tässä sinnittelen eteenpäin:((( Ja he tietysti parhaansa tehneenä, kaiken yrittäneenä viettävät aktiivisia eläkepäiviään, eivätkä edelleenkään eroa (=kumoavat edelleen ne kulissien takaiset valheet yms meidän kannettavaksi). Ihmettelevät vain miksi niin harvoin kaipaamme heidän seuraansa.

Kun eroatte, ja sitten pian astelee elämäänne uusi suuri rakkaus... ja puolen vuoden päästä löytyy vaikkapa työpaikalta vielä suurempi rakkaus... ja kuinka ollakaan, siitä vuosi ja lähikuppilasta löytyy taas astetta ihanampi prinssi. Pitääkö joka kerta elää tunteella ja vaihtaa miestä? Sehän se vasta lapsille ihanaa onkin, kun isäpuolia lappaa taloon ja takaovesta ulos.



Vai koskeeko tunteiden mukana meneminen vain eroa lasten isästä?

ja eroajat ajattelevat enemmän itseään.



Totta kai on tilanteita joissa vain ero tulee kyseeseen mutta pääsääntöisesti näin!