Miten äitiys on muuttanut persoonaasi?

en koe muuttuneeni äitiyden myötä oikeastaan ollnekaan. Ehkä jotkut ominaisuudet on vähän hioutuneet, mutta muutos ei ole mitenkään radikaali enkä koe että varsinaiset luonteenpiirteeni olisivat muuttuneet.

ole enää niin itsekriittinen, enkä ajattele koko ajan mitä muut minusta ajattelevat. Eli itseluottamukseni on kasvanut paljon lasten myötä.



Olen oppinut arvostamaan paljon enemmän arjen pieniä asioita, kuten yhteistä päivällistä, rauhallista tv:n katselua jne.



Negatiivisena asiana on tullut huolimattomuus ja jatkuva asioiden unohtelu. unohdan usein tapaamisia ja muistan ne vasta viime hetkellä. Monet asiat jäävät kesken ja unohtuvat.

muutos on tapahtunut, jota en osannut ollenkaan odottaa. Tunnen olevani jotenkin enemmän nainen ja seksuaalisuuteni on puhjennut sellaiseen kukkaan, ettei ikinä ennen. Saan esim. orgasmin tai useamman jokaisessa yhdynnässä kun ennen en saanut miehen kanssa orgasmia ollenkaan.

En tiedä onko synnytys jotenkin muuttanut anatomiaani ratkaisevasti, alapään tiukkuus tuntuu ahkeran jumppaamisen johdosta ainakin ihan samalta kuin ennen synnytyksiä vai onko muutos tapahtunut korvien välissä, mene ja tiedä, mutta positiivisesti on äitiys muuttanut ainakin minua.

Mun mielipide on ihan yhtä tärkeä kuin muidenkin ja ilmoitan sen tai olen ilmoittamatta, tilanteen mukaan. Mies, suku, työ ja ystävät olivat ennen ja ovat edelleen tärkeitä asioita. Toki lapset menevät kaiken edelle.



Elämä muuten on muuttunut täysin, persoona ei.

Ennen olin vähän hissukka enkä viitsinyt edes omia mielipiteitä tuoda kovin esille. Toisaalta huono puoli myös tullut esille eli en kestä kauheaa tauotonta meteliä ja möykkää, mitä lapset pitävät. Aagh, hermo palaa helposti ja tulee huudettua.



Tuo oma rauha on nykyään autuas tila. Esim. nyt pienin nukkuu ja isommat ovat ulkona kavereiden kera leikkimässä, aah, nautinto, hiljaisuus... :)

Aiemmin pidin lastenkasvatukseen liittyviä kysymyksiä helppoina ratkaista. En tajunnut ollenkaan, millaista pienten lasten vanhempien arki on, kuinka on koko ajan ikään kuin päivystyksessä ja joutuu ratkomaan milloin mitäkin asioita, joista ei aiemmin tiennyt mitään.



Kuvittelin, että on järjestelykysymys käydä työssä, opiskella ja hoitaa lapset samaan aikaan ikään kuin.



Enää en kuvittele mitään. Kun sain oman lapsen, joka vaati läsnäoloa ja keskittymistä itseensä 24/7, niin opiskelu työn ohessa on jäänyt lähes kokonaan. Ehkä aloitan sitten uudestaan, kun muksu on aikuinen...



Minulla on myös tuo hajamielisyys lisääntynyt. Olin aiemmin enemmän perfektionismiin taipuvainen. Nykyään ajattelen, että kunhan mennään edes oikeaan suuntaan jollakin konstilla, niin ok.

Kyllä äitiys, etenkin kuopuksen (hyvin sairastelevainen ja allerginen) kohdalla, on tehnyt minusta huolestuneen pelkääjän. Maailma tuntuu olevan vaarojen karikko. Etukäteen jo murehdin kaikenlaista. Teininä ja ennen lapsia olin rennompi ja huolettomampi, optimistisempi. Olen myös jatkuvasti väsynyt ja rasittunut. En ollenkaan ole varma, että pääsisin kärkisijoille VuodenÄiti -kisassa. Onneksi lapselle riittää tällainen rupsahtanut rahjuskin :)

vuosia kestäneen huonon nukkumisen vuoksi pääni on tullut täyteen reikiä. En muista enää mitään ja kaikki jotenkin "valuu" ohitseni. Eikä ilmeisesti ole korjaantuva vika (kuopus jo koululainen). Ennen kuopusta olin oikea muistihirmu.



Muuten en koe äitiyden sinällään muuttaneen persoonaani. Luulen, että tietty itsellisyys, rohkeus ja (terve) piittaamattomuus muitten mielipiteistä on tullut ihan iän karttumisen mukana, ei äitiyden myötävaikutuksena.

mutta tässä mainittakoon, että koen joutuvani pitämään persoonaani ja mielipiteitä vakan alla, koska olen äiti.

Siis, ulkoiset paineet ovat saaneet minut käyttäytyämään tietyllä tavalla, sensuroimaan ja latistamaan itseni.



Ulkopuolinen maailma: negatiivinen muutos

Sisäinen maailmani, tietynlainen eheytyminen ja hyväksyminen plussaa.

puolena on varmaan se, että minusta on tullut (turhasta) huolehtija. Ennen lapsia olin huoleton ja siskoni joskus nauroikin että minun elämäntyyliini sopii sanonta "hakuna matata" =D



Toisaalta olen muuttunut paljon kärsivällisemmäksi enkä ole niin impulsiivinen enää. Räiskyvä persoona olen edelleenkin, mutta huomattavasti pienemmässä mittakaavassa kuin ennen.

mutta yksi huomattavimmista muutoksista on kotona viihtyminen. Enää ei ulkomaanmatkat juurikaan kiinnosta. Baarireissuista tai benji-hypyistä puhumattakaan. Olen rauhoittunut ja elämällä on muu tarkoitus kuin kokemusten haaliminen :)

huomattavasti paremmin "julkisesti" (esim. töissä) kuin kotona. Nykyään yritän kotona antaa hyvää esimerkkiä, enkä kiroile, yritän hillitä suurimmat kiukkuni jne. Niinpä sitten julkinen minäni onkin muuttunut huonokäytöksisemmäksi kuin kotiminäni.



Ennen jaksoin pitää palopuheita väryyksien esilletuomiseksi, mutta nykyään asenteeni on valitettavasti "jos ei varsinaisesti kosketa minua tai perhettäni, niin antaa olla". Luulisin, että tämä johtuu siitä, että mulla on vielä sen verran pienet lapset, että täytyy oikeasti miettiä, mihin sitä haluaa energiaansa käyttää.

kommentista tuli vielä mieleen, että ennen jaksoin murehtia paljon enemmän omia (ja sukulaisten) asioita. Nykyään on turhat murehtimiset jääneet. Mulle siis kävi päin vastoin kuin #11.



#13

ja olen paljon ahkerampi myös. Ennen lapsia saattoi laiskotella vaikka puolille päiville viikonloppuisin, mutta nyt olen täynnä virtaa jo aamusta ja saan enemmän aikaiseksi töissäkin (kun ei voi tehdä ylitöitä). Kunnianhimoakin äitiys on vähentänyt. Nyt haluan päästä töissäkin helpommalla, kun se ei ole koko elämän sisältö ja palkitsemisen tunnetta tulee kotonakin. Varmaan olen onnellisempikin. Turha hötkyily on jäänyt pois.

en ole enää niin itsekäs kuin ennen lapsia. En enää pidä itseäni maailman napana.

Samoin en ole enää niin kärsimätön. Osaan odottaa ja antaa periksi ja etsiä kompromisseja.