Mun on pakko nyt taas pakko avautua

Voisit kokeilla kirjoittaa noista poikaystäväongelmistasi myös jonnekin nuorten keskustelupalstalle. Siellä olisi muita ikäisiäsi joiden mieliä kuohuttavat ihastukset ja poikaystävät. He osaisivat puhua kanssasi samalla aallonpituudella.



Teininä on ihanaa vatvoa asioita tuntikausia muiden tyttöjen kanssa, varsinkin pojista. Täällä on enimmäkseen aikuisia naisia jotka eivät enää jaksa, eivätkä osaa innostua teinitytön ja 18-vuotiaan pojan suhdedraamasta. Aikuisten maailmassa toki on aivan samoja ongelmia, mutta keskustelu on erilaista. Tarvitset selvästi ikäisiäsi kavereita joiden kanssa voisit olla vielä teini ja puhua teinien kieltä, vaikka äidiksi olet jo tullutkin. Lasta koskevissa asioissa kannattaa tietenkin kirjoitella tänne, niihin saat paremmin vastakaikua.

mä tulin raskaaksi 17-vuotiaana. lapsen tuleva ukki yritti painostaa aborttiin, huoritteli ja käyttäytyi epäasiallisesti. mähän olin hänen poikansa sänkyyn painostanut. laitoin välit poikki raskausaikana, mutta 7h lapsen syntymän jälkeen ukki oli sairaalassa kukkapuskineen ja suklaarasioineen.

hän oli unohtanut pahat sanansa (tosin minä siinä vaiheessa vielä en...) ja oli lapsesta hyvin innoissaan.

annoin lapsen edun nimissä anteeksi kaikki hänen sanomansa typeryydet, ja se kannatti.

lapsi on nyt 14 vuotias, ja mummola kuin toinen koti. sinne saa aina mennä, siellä välitetään täysillä ja esim. kuskataan treeneihin.

kannatti antaa toinen mahdollisuus moiselle ukille vaikka alkuun otti pannuun aika rankasti :)



ja hyvin sitä voi elämässä pärjätä vaikka/tai ehkä juuri siksi että nuorena lapset tekee! tsemppiä!

Tänään kun mentiin kauppaan mä näin entisen luokkakaverini lehtihyllyllä. Sitten kun olin pakkaamassa ostoksia tämä ennen niin pieni ja laiha tyttö tuli meidän luo maha jonkin verran pullottaen juttelemaan mulle vauva-lehti laukusta törröttäen. Halusi tarjota mulle kahvit. Kahvilassa se maha näkyi ihan selvästi kun takki oli auki (aivan selvä vauvamasu) joku toinen av-mamma varmaan olisi sanonut että yööök vauvamasu ja susta tulee mieleen k*... :-D mutta musta ne on söpöjä, jopa omanikin oli vaikka masuni ei olekkaan palautunut toistaiseksi entiselleen, pitäisi varmaan liikkua enemmän. Sain vastailla todella moniin kysymyksiin pikkuisesta. Ei olla oltu koskaan mitään parhaita kavereita eikä nähty koulun ulkopuolella mutta nyt sovittiin että nähdään ensi viikolla että voisi taas pitää tyttöä sylissä kun se on niin ihana ja suloinen. Sain tietää että oli jättänyt amiksen joskus syksyllä kesken. Mä kysyin miksi? Ei kuulemma ala kiinnostanut ja on tärkeämpiä asioita. Olen aivan varma että se on raskaana, en usko että olisi sen näköisesti lihonut ja ostanut vauva-lehteä muuten vaan ja että sitä olisi alkanut yhtäkkiä muuten vaan vauvat kiinnostaa. Ei sitten kuitenkaan mitään maininnut että olisi raskaana jota mä kyllä vähän ihmettelin mutta en itse kehdannut kysyä, onko teistä outoa kun ei mainitse mitään vaikka maha selvästi on kasvanut? Ap

Luin koko ketjun äsken, ja ymmärrän sinua niin täysin, ap.

Itselläni on ikää jo yli 40, mutta muistan nuoruusvuoteni ja ajatukseni kuin eilispäivän. Sain oman esikoiseni 19-vuotiaana, tuolloin monilla kavereillani oli jom lapsia, enkä pitänyt itseäni mitenkään erityisen nuorena. Mutta jo synnytyssairaalassa sain osakseni kummaa ihmettelyä ja omituista "huolta" tulevasta jaksamisestani, kun olin muka kovin nuori. No, en ole hetkeäkään katunut sitä, että tuossa iässä tulin äidiksi, kymmenisen vuotta myöhemmin olin henkisesti paljon pahemmassa tilanteessa silloisen ihmissuhteen takia ja taas pienen vauvan äiti. Mutta siis halusin ilmaista, että elämäntilanne voi vaikuttaa paljon, ei niinkään ikä tai kypsymättömyys. Tiedän monta ylikypsää nelikymppistä ensi kertaa äidiksi tullutta, enkä tosiaan haluaisi vaihtaa osia.



Enkä ymmärrä kyllä yhtään tämän palstan ilkimyksiä ja p****npuhujia. Älä välitä heistä. Kaikki eivät kykene koskaan ymmärtämään mikä on elämässä olennaisinta. Toivon sinulle voimaa. Tulet tarvitsemaan sitä, etkä ainoastaan lapsesi takia, vaan jotta jaksat voimakkaana luottaa itseesi ja kykyihisi, vaikka ympärillä epäileviä ihmisiä olisikin. Sinä olet varmasti hyvä äiti ja paras äiti lapsellesi!



P.S. Abortin tyrkyttäjiin valitettavasti voit varautua törmäämään milloin tahansa taas, jos odotat uutta vauvaa. Iästäsi riippumatta, tai siitä miten hyvin sinulla menee. Olen itsekin tuosta mieleni pahoittanut :(

Eikö paikalla ole ketään joka ymmärtäisi mua?

Minä ainakin. On mielestäni tosi hienoa, että halusit pitää lapsesi. Suomessa ihan liian vähän rohkaistaan siihen.

Uskon, että äitisi ym kuitenkin tarkoittavat hyvää ja sun parastasi. Toivon, että suhteet sukulaisiisi paranevat.

Voi luoja, millaisia tampioita täällä kirjoittelee.

Kuule älä pahpita mieltäsi noistä ääliöiden viesteistä.

Mukava, että sulla on lapsi, jota ilmiselvästi rakastat.

Rakkaudetomat paskiaiset täällä vaan huutaa, omaa tunneköyhyyttään.

Rakasta, rakasta, rakasta lastasi se on tärkeintä, mitä voit hänelle antaa.

Terv satu

Tulin itsekin raskaaksi melko nuorena. Isäni sai tietää raskaudestani kun olin muistaakseni viidennellä kuulla, kuitenkin niin ettei abortti olisi ollut mahdollinen ja maha oli pyöristynyt selvästi ja olin tuntenut potkut jo jonkin aikaa.



Isäni soitti minulle ja kysyi; voisitko tehdä abortin!?



Olin tietysti aivan pöyristynyt. Mutta ymmärsin, että isä oli järkyttynyt, eikä oikein tajunnut ettei se ole enää mahdollistakaan.



Olen antanut hänelle anteeksi, vaikkei sitä ole pyytänyt. Nyt lapseni on hänelle todella tärkeä ja viettävät aikaa yhdessä. En todellakaan estä heidän tapaamisiaan.



Että tulee sitä sanottua vaikka mitä kun on järkyttynyt. Sait lapsen todella nuorena, olisin itsekin aivan shokissa jos kuulisin tuollaisen uutisen teini-ikäiseltä tyttäreltäni. Kyllä, vaikka itsekin sain lapsen teininä tai ehkä jopa juuri siksi.

En tietenkään aio kertoa tytölle että mun äitini ei olisi tahtonut hänen syntyvän. Voin vaan kuvitella miten kamalaa olisi ollut jos mun äiti olisi sanonut mulle kun olin pieni että tiedätkö mitä mummo sanoi kun olit äidin masussa? Mummo sanoi että: Tapa vauva, ei susta ole sen äidiksi ja yritti kaikin tavoin saada äidin tekemään sen ja sai melkein koko suvun puolelleen. Siitä äiti suuttui kovasti, muutti pois ja vei sut turvaan. Miltä susta olisi kuulostanut pienenä? Mulle tuli tippa linssiin kun ajattelinkin tuollaista. Mutta sitä mä en tiedä tarkkaan mitä mun sitten joskus pitäisi tuosta asiasta sanoa. Mä en koe olevani "epäonnistunut teiniäiti", me ollaan pärjätty tyttöjen kesken ihan hyvin. AP

Äitini on tehnyt selväksi ettei kadu ja kehtasi vielä ääneen jouluna myöntää sen. Se mitä äitini sanoi ja teki ei ole mun mielestä lähelläkään rakkautta vaan jotain muuta tosi julmaa...

Paras ohje minkä minä sinulle osaan antaa on että sinulla on edessäsi tavanomaista nopeampi aikuistuminen ja sinun pitää keskittyä aivan ensiksi elämän perusasioiden paikoilleen laittamiseen ja uuteen vauvaasi. Ja siinä tarvitset muiden apua. Joko nyt sitten olet niin katkeroitunut äitiisi että pistät hänen kanssaan välit poikki ja unohdat sitten sen asian kokonaan että pystyt keskittymään oleelliseen, tai hyväksyt sitten että mielestäsi äitisi teki virheen, ja annat hänen olla edelleen sinun ja lapsesi elämässä ja tukemassa sinua. Mutta se ei ole hyvä vaihtoehto että takerrut ikuisiksi ajoiksi pohtimaan kuinka äitisi on "murhaaja" ja poltat vain itsesi loppuun näissä ajatuksissa.

Sinulla on varmasti parhaillaan aika rankkaa kun on yhtä aikaa äitiys ja nuoruus meneillään. Sinulla on edessä haaste, jossa sinun on vain näytettävä muille että pystyt sen hoitamaan niin kuin kypsästi ajatteleva fiksu nuori nainen. Nyt et voi enää kiukutella kuin pikkukakara. Vaikka sinusta jo nyt tuntuisi että olet kypsä äidisi, aivan jokaisella uudella äidillä iästä huolimatta on opeteltavaa ja kasvettavaa. Sinulla haaste on vielä suurempi. Se henkilö jolle sinun on eniten todistettava pystyväsi olemaan hyvä äiti on lapsesi. Sen jälkeen kakkosena tulet sinä. Siinä on nyt ydinperheesi. Ajattele kaikkia asioita siten että saavutat parhaan mahdollisen lopputuloksen lapsesi ja itsesi kannalta.

Minun mielestäni - ja tämä on vain oma mielipiteeni - sinun kannattaisi pitää vanhempiisi hyvät välit, sillä heistä olisi apua ja tukea kun sitä tulet tarvitsemaan. Ajattele kuinka hävettävää sinulle olisi katkaista ensin välit totaalisesti ja sitten palata hattu kourassa vanhempiesi luokse. Jos olet varma että taloutesi ja henkinen kanttisi on täysin turvattu, etkä koskaan tule tarvitsemaan vanhempiasi yhtään mihinkään, ja olet sitä mieltä että äitisi on murhaaja, katkaise välit heihin kokonaan ja ilmoita ettet halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.

Mutta älä hitto vie jää roikkumaan jonkinlaiseen syyttelyn ja itsesäälin kehään, jossa elämäsi pyörii sen ajatuksen ympärillä mitä äitisi sinulle ehdotti tultuasi raskaaksi. Sitäkö nyt sitten aiot pohtia seuraavat kaksikymmentä vuotta ja toitottaa myös lapsellesi? Kerrot sille että "isoäitisi halusi tappaa sinut ja on murhaaja". Onko se nyt sitten aikuista? Vai pitäisikö sinun keskittyä lapsesi hyvinvointiin sen kaikista näkökulmista, siten että lapsesi ja sinun tulevaisuus olisi mahdollisimman valoisa?

Mitä teetkin, tee päätös ja pysy siinä. Vatvominen tule vain syömään kaiken energiasi. Usko pois, niin siinä käy. Ja sitten olet entistä enemmän hermoraunio ja ulkopuoliset näkevät sinut epäonnistuneena teiniäitinä joka ei pystynyt pitämään huolta lapsestaan.

En tietenkään aio kertoa tytölle että mun äitini ei olisi tahtonut hänen syntyvän. Voin vaan kuvitella miten kamalaa olisi ollut jos mun äiti olisi sanonut mulle kun olin pieni että tiedätkö mitä mummo sanoi kun olit äidin masussa? Mummo sanoi että: Tapa vauva, ei susta ole sen äidiksi ja yritti kaikin tavoin saada äidin tekemään sen ja sai melkein koko suvun puolelleen. Siitä äiti suuttui kovasti, muutti pois ja vei sut turvaan. Miltä susta olisi kuulostanut pienenä? Mulle tuli tippa linssiin kun ajattelinkin tuollaista. Mutta sitä mä en tiedä tarkkaan mitä mun sitten joskus pitäisi tuosta asiasta sanoa. Mä en koe olevani "epäonnistunut teiniäiti", me ollaan pärjätty tyttöjen kesken ihan hyvin. AP

Äitini on tehnyt selväksi ettei kadu ja kehtasi vielä ääneen jouluna myöntää sen. Se mitä äitini sanoi ja teki ei ole mun mielestä lähelläkään rakkautta vaan jotain muuta tosi julmaa...

Paras ohje minkä minä sinulle osaan antaa on että sinulla on edessäsi tavanomaista nopeampi aikuistuminen ja sinun pitää keskittyä aivan ensiksi elämän perusasioiden paikoilleen laittamiseen ja uuteen vauvaasi. Ja siinä tarvitset muiden apua. Joko nyt sitten olet niin katkeroitunut äitiisi että pistät hänen kanssaan välit poikki ja unohdat sitten sen asian kokonaan että pystyt keskittymään oleelliseen, tai hyväksyt sitten että mielestäsi äitisi teki virheen, ja annat hänen olla edelleen sinun ja lapsesi elämässä ja tukemassa sinua. Mutta se ei ole hyvä vaihtoehto että takerrut ikuisiksi ajoiksi pohtimaan kuinka äitisi on "murhaaja" ja poltat vain itsesi loppuun näissä ajatuksissa.

Sinulla on varmasti parhaillaan aika rankkaa kun on yhtä aikaa äitiys ja nuoruus meneillään. Sinulla on edessä haaste, jossa sinun on vain näytettävä muille että pystyt sen hoitamaan niin kuin kypsästi ajatteleva fiksu nuori nainen. Nyt et voi enää kiukutella kuin pikkukakara. Vaikka sinusta jo nyt tuntuisi että olet kypsä äidisi, aivan jokaisella uudella äidillä iästä huolimatta on opeteltavaa ja kasvettavaa. Sinulla haaste on vielä suurempi. Se henkilö jolle sinun on eniten todistettava pystyväsi olemaan hyvä äiti on lapsesi. Sen jälkeen kakkosena tulet sinä. Siinä on nyt ydinperheesi. Ajattele kaikkia asioita siten että saavutat parhaan mahdollisen lopputuloksen lapsesi ja itsesi kannalta.

Minun mielestäni - ja tämä on vain oma mielipiteeni - sinun kannattaisi pitää vanhempiisi hyvät välit, sillä heistä olisi apua ja tukea kun sitä tulet tarvitsemaan. Ajattele kuinka hävettävää sinulle olisi katkaista ensin välit totaalisesti ja sitten palata hattu kourassa vanhempiesi luokse. Jos olet varma että taloutesi ja henkinen kanttisi on täysin turvattu, etkä koskaan tule tarvitsemaan vanhempiasi yhtään mihinkään, ja olet sitä mieltä että äitisi on murhaaja, katkaise välit heihin kokonaan ja ilmoita ettet halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.

Mutta älä hitto vie jää roikkumaan jonkinlaiseen syyttelyn ja itsesäälin kehään, jossa elämäsi pyörii sen ajatuksen ympärillä mitä äitisi sinulle ehdotti tultuasi raskaaksi. Sitäkö nyt sitten aiot pohtia seuraavat kaksikymmentä vuotta ja toitottaa myös lapsellesi? Kerrot sille että "isoäitisi halusi tappaa sinut ja on murhaaja". Onko se nyt sitten aikuista? Vai pitäisikö sinun keskittyä lapsesi hyvinvointiin sen kaikista näkökulmista, siten että lapsesi ja sinun tulevaisuus olisi mahdollisimman valoisa?

Mitä teetkin, tee päätös ja pysy siinä. Vatvominen tule vain syömään kaiken energiasi. Usko pois, niin siinä käy. Ja sitten olet entistä enemmän hermoraunio ja ulkopuoliset näkevät sinut epäonnistuneena teiniäitinä joka ei pystynyt pitämään huolta lapsestaan.

Voi luoja, millaisia tampioita täällä kirjoittelee.

Kuule älä pahpita mieltäsi noistä ääliöiden viesteistä.

Mukava, että sulla on lapsi, jota ilmiselvästi rakastat.

Rakkaudetomat paskiaiset täällä vaan huutaa, omaa tunneköyhyyttään.

Rakasta, rakasta, rakasta lastasi se on tärkeintä, mitä voit hänelle antaa.

Terv satu

Sillä he eivät taatusti kirjoittaisi tuollaista tekstiä.

En suostunut alkoi heti juoruta sukulaisille raskaudesta ja kohta lähes kaikki olivat mukana juonessa. Ap

Tulin itsekin raskaaksi melko nuorena. Isäni sai tietää raskaudestani kun olin muistaakseni viidennellä kuulla, kuitenkin niin ettei abortti olisi ollut mahdollinen ja maha oli pyöristynyt selvästi ja olin tuntenut potkut jo jonkin aikaa.

Isäni soitti minulle ja kysyi; voisitko tehdä abortin!?

Olin tietysti aivan pöyristynyt. Mutta ymmärsin, että isä oli järkyttynyt, eikä oikein tajunnut ettei se ole enää mahdollistakaan.

Olen antanut hänelle anteeksi, vaikkei sitä ole pyytänyt. Nyt lapseni on hänelle todella tärkeä ja viettävät aikaa yhdessä. En todellakaan estä heidän tapaamisiaan.

Että tulee sitä sanottua vaikka mitä kun on järkyttynyt. Sait lapsen todella nuorena, olisin itsekin aivan shokissa jos kuulisin tuollaisen uutisen teini-ikäiseltä tyttäreltäni. Kyllä, vaikka itsekin sain lapsen teininä tai ehkä jopa juuri siksi.

Sillä he eivät taatusti kirjoittaisi tuollaista tekstiä.

Anteeksi jos suutuit tuosta kun kiittelin viestissä 202 lainauksen kirjoittajaa. En mä itse olisi aivan noin kirjoittanut mutta mä kiitin lähinnä puolellani olosta. Ap

Meille ja jopa äitini osasi käyttäytyä asiallisesti ja mitään vihjailematta jopa 3 tuntia ja jopa kehui mua. Mutta sitten kun sain tytön nukkumaan alkoi äitini vihjailut. Äiti mm. Sanoi että haluaisi mut takaisin kotiin ja että olen vielä ihan liian nuori huolehtimaan pienestä lapsesta. Mä kysyin sitten että olisiko se ollut parempi että mä olisin tehnyt abortin? Äiti sanoi tosi hiljaa mutta varmasti olisi sitten hiljaisen minuutin jälkeen ehkä. Mä kysyin mitä ehkä? Mitä tuo ehkä tarkoitti kun kukaan ei ainakaan minuuttiin kysynyt mitään? Sitten isä aukaisi suun ja sanoi ettei äiti nyt ihan sitä tarkoita vaan on niin jääräpäinen ettei koskaan halua myöntää olleensa väärässä. Ja isä sanoi että vaikuttaa siltä että mä pärjään vauvan kanssa tosi hyvin. Siitähän äitini sitten suuttui ja huusi että isäni vaan yrittää mielistellä ja että haluaa että tulen takaisin kotiin ja......,...,... Sitten tyttö heräsi ja huuto loppui. Yritin rauhoitella pientä eikä tissikään heti kelvannut ja juuri kun tyttö alkoi imemään alkoi uusi möly "eihän se saa edes lastansa rauhoittumaan!"... Ja hirveä riitely alkoi taas ja sitten kun se varmaan puolen tunnin pauhaus loppui mä ja vauva itkettiin kumpikin yhdessä. Sitten mun veli kurkkasi ovesta ja näki että mäkin itken ja tuli rauhoittelemaan mua ja kertoi ettei kohta itsekkään kestä kotona asumista kun äiti on nykyään aina kamalan pahalla tuulella ja tahtoisi muuttaa mun luokse. Mutta ei taida onnistua kun veli on 11v mutta ehkä isän luokse. Sitten kun tyttö vihdoin nukahti oli äitini olohuoneessa tippa linssissä anelemassa anteeksi. Mä sanoin etten pysty antamaan anteeksi kaikkea sitä hirveää paskaa... Ja sanoin isälle että lähtevät nyt ja raahaa äitimuorinkin täältä helvettiin ettei herätä enää mun perhettä. Ja että velipoika jää sitten tänne yöksi että saa nukkua rauhassa. Isä pyyteli anteeksi, antoi 200e ja lähti yllättävän hiljaisen mutta ääneen pillittävän pikku äitimummeroisen kanssa. Kellokin oli jo melkein 2 ihme ettei naapurit soittaneet kyttiä. Veli jäi yöksi meille ja aamulla tai siis sitten kun herättiin leikittiin kaikki 3 yhdessä eikä pikkuveli muistanut olevansa tosi kova jätkä :-D Äsken isä haki velipojan ja nyt ollaan taas kahdestaan tyttöjen kesken. Ei äiti ole mitenkään muuttunut ja isäkin on sama tilanteen mukaan mukautuva mielipiteetön itsensä. Mun käy kyllä velipoikaa sääliksi ehkä olisi parempi että veli muuttais isäpapalle kun rakas äityliinimme taitaa olla tunteeton mieleltään sairas eukko. Ap

Päästää heidät joksikin aikaa sisälle mutta jossain vaiheessa pikkuista alkaa väsyttää ja tyttö haluaa että äiti imettää ja nukuttaa rauhassa ja silloin ei mummeleita ja papparaisia kaivata. Mutta heti jos alkaa paskaa lentää niskaan lentävät ulos saman tien!!! AP

Meille ja jopa äitini osasi käyttäytyä asiallisesti ja mitään vihjailematta jopa 3 tuntia ja jopa kehui mua. Mutta sitten kun sain tytön nukkumaan alkoi äitini vihjailut. Äiti mm. Sanoi että haluaisi mut takaisin kotiin ja että olen vielä ihan liian nuori huolehtimaan pienestä lapsesta. Mä kysyin sitten että olisiko se ollut parempi että mä olisin tehnyt abortin? Äiti sanoi tosi hiljaa mutta varmasti olisi sitten hiljaisen minuutin jälkeen ehkä. Mä kysyin mitä ehkä? Mitä tuo ehkä tarkoitti kun kukaan ei ainakaan minuuttiin kysynyt mitään? Sitten isä aukaisi suun ja sanoi ettei äiti nyt ihan sitä tarkoita vaan on niin jääräpäinen ettei koskaan halua myöntää olleensa väärässä. Ja isä sanoi että vaikuttaa siltä että mä pärjään vauvan kanssa tosi hyvin. Siitähän äitini sitten suuttui ja huusi että isäni vaan yrittää mielistellä ja että haluaa että tulen takaisin kotiin ja......,...,... Sitten tyttö heräsi ja huuto loppui. Yritin rauhoitella pientä eikä tissikään heti kelvannut ja juuri kun tyttö alkoi imemään alkoi uusi möly "eihän se saa edes lastansa rauhoittumaan!"... Ja hirveä riitely alkoi taas ja sitten kun se varmaan puolen tunnin pauhaus loppui mä ja vauva itkettiin kumpikin yhdessä. Sitten mun veli kurkkasi ovesta ja näki että mäkin itken ja tuli rauhoittelemaan mua ja kertoi ettei kohta itsekkään kestä kotona asumista kun äiti on nykyään aina kamalan pahalla tuulella ja tahtoisi muuttaa mun luokse. Mutta ei taida onnistua kun veli on 11v mutta ehkä isän luokse. Sitten kun tyttö vihdoin nukahti oli äitini olohuoneessa tippa linssissä anelemassa anteeksi. Mä sanoin etten pysty antamaan anteeksi kaikkea sitä hirveää paskaa... Ja sanoin isälle että lähtevät nyt ja raahaa äitimuorinkin täältä helvettiin ettei herätä enää mun perhettä. Ja että velipoika jää sitten tänne yöksi että saa nukkua rauhassa. Isä pyyteli anteeksi, antoi 200e ja lähti yllättävän hiljaisen mutta ääneen pillittävän pikku äitimummeroisen kanssa. Kellokin oli jo melkein 2 ihme ettei naapurit soittaneet kyttiä. Veli jäi yöksi meille ja aamulla tai siis sitten kun herättiin leikittiin kaikki 3 yhdessä eikä pikkuveli muistanut olevansa tosi kova jätkä :-D Äsken isä haki velipojan ja nyt ollaan taas kahdestaan tyttöjen kesken. Ei äiti ole mitenkään muuttunut ja isäkin on sama tilanteen mukaan mukautuva mielipiteetön itsensä. Mun käy kyllä velipoikaa sääliksi ehkä olisi parempi että veli muuttais isäpapalle kun rakas äityliinimme taitaa olla tunteeton mieleltään sairas eukko. Ap

Päästää heidät joksikin aikaa sisälle mutta jossain vaiheessa pikkuista alkaa väsyttää ja tyttö haluaa että äiti imettää ja nukuttaa rauhassa ja silloin ei mummeleita ja papparaisia kaivata. Mutta heti jos alkaa paskaa lentää niskaan lentävät ulos saman tien!!! AP

Äitisi on selvästi pahoillaan.

Meille ja jopa äitini osasi käyttäytyä asiallisesti ja mitään vihjailematta jopa 3 tuntia ja jopa kehui mua. Mutta sitten kun sain tytön nukkumaan alkoi äitini vihjailut. Äiti mm. Sanoi että haluaisi mut takaisin kotiin ja että olen vielä ihan liian nuori huolehtimaan pienestä lapsesta. Mä kysyin sitten että olisiko se ollut parempi että mä olisin tehnyt abortin? Äiti sanoi tosi hiljaa mutta varmasti olisi sitten hiljaisen minuutin jälkeen ehkä. Mä kysyin mitä ehkä? Mitä tuo ehkä tarkoitti kun kukaan ei ainakaan minuuttiin kysynyt mitään? Sitten isä aukaisi suun ja sanoi ettei äiti nyt ihan sitä tarkoita vaan on niin jääräpäinen ettei koskaan halua myöntää olleensa väärässä. Ja isä sanoi että vaikuttaa siltä että mä pärjään vauvan kanssa tosi hyvin. Siitähän äitini sitten suuttui ja huusi että isäni vaan yrittää mielistellä ja että haluaa että tulen takaisin kotiin ja......,...,... Sitten tyttö heräsi ja huuto loppui. Yritin rauhoitella pientä eikä tissikään heti kelvannut ja juuri kun tyttö alkoi imemään alkoi uusi möly "eihän se saa edes lastansa rauhoittumaan!"... Ja hirveä riitely alkoi taas ja sitten kun se varmaan puolen tunnin pauhaus loppui mä ja vauva itkettiin kumpikin yhdessä. Sitten mun veli kurkkasi ovesta ja näki että mäkin itken ja tuli rauhoittelemaan mua ja kertoi ettei kohta itsekkään kestä kotona asumista kun äiti on nykyään aina kamalan pahalla tuulella ja tahtoisi muuttaa mun luokse. Mutta ei taida onnistua kun veli on 11v mutta ehkä isän luokse. Sitten kun tyttö vihdoin nukahti oli äitini olohuoneessa tippa linssissä anelemassa anteeksi. Mä sanoin etten pysty antamaan anteeksi kaikkea sitä hirveää paskaa... Ja sanoin isälle että lähtevät nyt ja raahaa äitimuorinkin täältä helvettiin ettei herätä enää mun perhettä. Ja että velipoika jää sitten tänne yöksi että saa nukkua rauhassa. Isä pyyteli anteeksi, antoi 200e ja lähti yllättävän hiljaisen mutta ääneen pillittävän pikku äitimummeroisen kanssa. Kellokin oli jo melkein 2 ihme ettei naapurit soittaneet kyttiä. Veli jäi yöksi meille ja aamulla tai siis sitten kun herättiin leikittiin kaikki 3 yhdessä eikä pikkuveli muistanut olevansa tosi kova jätkä :-D Äsken isä haki velipojan ja nyt ollaan taas kahdestaan tyttöjen kesken. Ei äiti ole mitenkään muuttunut ja isäkin on sama tilanteen mukaan mukautuva mielipiteetön itsensä. Mun käy kyllä velipoikaa sääliksi ehkä olisi parempi että veli muuttais isäpapalle kun rakas äityliinimme taitaa olla tunteeton mieleltään sairas eukko. Ap

Päästää heidät joksikin aikaa sisälle mutta jossain vaiheessa pikkuista alkaa väsyttää ja tyttö haluaa että äiti imettää ja nukuttaa rauhassa ja silloin ei mummeleita ja papparaisia kaivata. Mutta heti jos alkaa paskaa lentää niskaan lentävät ulos saman tien!!! AP

Äiti nimen omaan teki selväksi että on samaa mieltä kun ennenkin ja toivoisi ettei mulla olisi tuota pientä ihanaa enkeliä joka nyt tuhisee tosi söpön näköisenä pinnasängyssään.

Äitisi on selvästi pahoillaan. Ap

Meille ja jopa äitini osasi käyttäytyä asiallisesti ja mitään vihjailematta jopa 3 tuntia ja jopa kehui mua. Mutta sitten kun sain tytön nukkumaan alkoi äitini vihjailut. Äiti mm. Sanoi että haluaisi mut takaisin kotiin ja että olen vielä ihan liian nuori huolehtimaan pienestä lapsesta. Mä kysyin sitten että olisiko se ollut parempi että mä olisin tehnyt abortin? Äiti sanoi tosi hiljaa mutta varmasti olisi sitten hiljaisen minuutin jälkeen ehkä. Mä kysyin mitä ehkä? Mitä tuo ehkä tarkoitti kun kukaan ei ainakaan minuuttiin kysynyt mitään? Sitten isä aukaisi suun ja sanoi ettei äiti nyt ihan sitä tarkoita vaan on niin jääräpäinen ettei koskaan halua myöntää olleensa väärässä. Ja isä sanoi että vaikuttaa siltä että mä pärjään vauvan kanssa tosi hyvin. Siitähän äitini sitten suuttui ja huusi että isäni vaan yrittää mielistellä ja että haluaa että tulen takaisin kotiin ja......,...,... Sitten tyttö heräsi ja huuto loppui. Yritin rauhoitella pientä eikä tissikään heti kelvannut ja juuri kun tyttö alkoi imemään alkoi uusi möly "eihän se saa edes lastansa rauhoittumaan!"... Ja hirveä riitely alkoi taas ja sitten kun se varmaan puolen tunnin pauhaus loppui mä ja vauva itkettiin kumpikin yhdessä. Sitten mun veli kurkkasi ovesta ja näki että mäkin itken ja tuli rauhoittelemaan mua ja kertoi ettei kohta itsekkään kestä kotona asumista kun äiti on nykyään aina kamalan pahalla tuulella ja tahtoisi muuttaa mun luokse. Mutta ei taida onnistua kun veli on 11v mutta ehkä isän luokse. Sitten kun tyttö vihdoin nukahti oli äitini olohuoneessa tippa linssissä anelemassa anteeksi. Mä sanoin etten pysty antamaan anteeksi kaikkea sitä hirveää paskaa... Ja sanoin isälle että lähtevät nyt ja raahaa äitimuorinkin täältä helvettiin ettei herätä enää mun perhettä. Ja että velipoika jää sitten tänne yöksi että saa nukkua rauhassa. Isä pyyteli anteeksi, antoi 200e ja lähti yllättävän hiljaisen mutta ääneen pillittävän pikku äitimummeroisen kanssa. Kellokin oli jo melkein 2 ihme ettei naapurit soittaneet kyttiä. Veli jäi yöksi meille ja aamulla tai siis sitten kun herättiin leikittiin kaikki 3 yhdessä eikä pikkuveli muistanut olevansa tosi kova jätkä :-D Äsken isä haki velipojan ja nyt ollaan taas kahdestaan tyttöjen kesken. Ei äiti ole mitenkään muuttunut ja isäkin on sama tilanteen mukaan mukautuva mielipiteetön itsensä. Mun käy kyllä velipoikaa sääliksi ehkä olisi parempi että veli muuttais isäpapalle kun rakas äityliinimme taitaa olla tunteeton mieleltään sairas eukko. Ap

Päästää heidät joksikin aikaa sisälle mutta jossain vaiheessa pikkuista alkaa väsyttää ja tyttö haluaa että äiti imettää ja nukuttaa rauhassa ja silloin ei mummeleita ja papparaisia kaivata. Mutta heti jos alkaa paskaa lentää niskaan lentävät ulos saman tien!!! AP

Vastaus voisi olla fyysinen ja en tiedä mitä se tarkoittaa tässä tilanteessa. AP

Kannattaisiko kysyä suoraan.

Oltiin koko ilta tytön mummolassa, tytöllä oli hauskaa vaikka ensiksi aina vähän vierastaakin. Mutta rauhoittui sitten kun istui jonkun aikaa ensin mun ja sitten isänsä sylissä. Ja kohta peuhasikin jo isovanhempiensa kanssa. Mulla taas oli ensiksi aika jännittynyt olo mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua jo ihan "normaalilta" ilta meni siis kaikenkaikkiaan hyvin. Siitä uuden vuoden tapahtumasta mä en uskaltanut autossakaan mainita mitään. Tytön isä toi meidät kotiin ja eteisessä halasi kumpaakin, antoi mullekkin suukon poskelle, sanoi hyvää yötä ja lähti siinä mä vaan tuijotin enkä saanut sanottua mitään. Mitä h*lv*ttiä se jätkä musta mahtaa ajatella? Voi mua poloista mä en tiedä nyt mistään mitään. AP

Vai kävittekö eilen kyläilemässä? Miten meni? Puhuitteko siitä mitä teidän välillä tapahtui Uutena vuotena?

Sulla ei sentään oma suku ole ollut sua vastaan. Ja mun äitini on edelleen mun edessä samaa mieltä kun ennen. Mun tytön isän vanhemmat ovat suhtautuneet vauvaan ihan hyvin tai sitten ovat todella hyviä esittämään vaikka eivät niin kamalasti yhteyksiä pidäkkään. Tänänään me olaan menossa tytön isän kanssa heille kylään. Mua jännittää ja hermostuttaa nyt aivan kamalasti sen tois öisen takia vaikka olihan se ihanaa pitkästä pitkästä aikaa mutta se oli väärin. Mulla on tunteet ennallaan tuota petturia kohtaan. Mutta mä ihmettelen että miksi se petti ja jätti mut kun nyt sillä on mua ikävä vaikka sillä on se muija jonka kanssa se mua petti? Ja nyt jätkä petti sitä mun kanssa. Mä en nyt ole yhtään perillä siitä mitä se musta haluaa vai vaan just sitä, luulisi sitä saavan tarpeeksi siltä muijaltaankin kun oli ihan hyvin varatullekkin irronut. Enkä mä uskalla alkaa puhua mun tunteista sille ja kysellä mitä se musta ajattelee? Kun jätkä varmaan vaan kaataisi mut taas sänkyyn ja lopuksi vastaisi kysymykseen jotain sä oot ihana tms. Mua hävettää hirveästi se mitä tapahtui. Mä en tiedä osaanko mä edes puhua sille enää. Ja se tulee tässä ihan tunnin parin sisällä hakemaan meidät ja vie tytön mummolaan kylään mä olen sieläkin varmaan ihan outo. Pitäisikö laittaa tekstari ja valehdella että olen kipeänä? Jos valehtelisi että tyttö on kipeänä se tulisi vaan hoivaamaan pientä ja jäisin kiinni enkä mä edes halua valehdella mitään pahaa tuosta pikkuisesta söpöliinistä. En tiedä. AP

mä tulin raskaaksi 17-vuotiaana. lapsen tuleva ukki yritti painostaa aborttiin, huoritteli ja käyttäytyi epäasiallisesti. mähän olin hänen poikansa sänkyyn painostanut. laitoin välit poikki raskausaikana, mutta 7h lapsen syntymän jälkeen ukki oli sairaalassa kukkapuskineen ja suklaarasioineen.

hän oli unohtanut pahat sanansa (tosin minä siinä vaiheessa vielä en...) ja oli lapsesta hyvin innoissaan.

annoin lapsen edun nimissä anteeksi kaikki hänen sanomansa typeryydet, ja se kannatti.

lapsi on nyt 14 vuotias, ja mummola kuin toinen koti. sinne saa aina mennä, siellä välitetään täysillä ja esim. kuskataan treeneihin.

kannatti antaa toinen mahdollisuus moiselle ukille vaikka alkuun otti pannuun aika rankasti :)

ja hyvin sitä voi elämässä pärjätä vaikka/tai ehkä juuri siksi että nuorena lapset tekee! tsemppiä!

Uskon, että tyttäresi saisi isovanhemmat (pahimmassa tapauksessa huonotkin)elämäänsä, mutta isovanhemmat kuitenkin ja muodostaa heihin omanlaisensa suhteensa, joita joskus tulee kaipaamaan. Katkeraa äitiä ei kukaan lapsi halua.

Sait ainakin minun sympatiat heti. Ammenna voimia arkeen siitä ihanasta prinsessasta, niin kuin tunnut tekevänkin.



Tuntuu, että äitisi katuu. Hän vain tuntuu olevan persoona, joka ei osaa rakastaa ehdoitta ja ei kykene näkemään tai avoimesti myöntämään ettei hän olekaan täydellinen.



Antaisit äidillesi uuden mahdollisuuden vaikka sinun täytyy joustaa enemmän. Hän on kuitenkin äitisi ja joskus ollut siis läheinen. Kerro vaikka viestillä (saat muotoiltua toiveesi, äitisi ei keskeytä sanomistasi ja hän saa hetken harkita vastaustaan) että äitisi saa tulla elämäänne, jos hän tekee sen sinun haluamallasi tavalla: Tarvitset tukea, et arvostelua tai äitisi mielipiteitä. Kerro millaisena hänet koet ja että voit antaa tilaisuuden olla muuta. Anna hänelle vähän armoa, jos hänen pitää edelleen saada olla oikeassa. Ajan kanssa hänkin voi myöntää virheensä. Sitten joskus, jos saatte puhevälit ilman kipunoivaa riitelyä.



Aikaa tarvitaan varmasti paljon. Siksi olisi hyvä aloittaa.