Lue keskustelun säännöt.
1-luokkalaisella ei ole ystäviä. Kaveriksi ei kelpaa kenellekään.
22.12.2010 |
Koulussa on mukana välituntitouhuissa, jos pelataan isommalla porukalla tms. Kotona ei ole kavereita, eikä koulussakaan ketään "omaa" kaveria.
Usein kun yrittää esim. kolmanneksi johonkin porukkaan, sanotaan et häivy ei me sun kans olla.
Tai välitunnilla jos yrittää pyytää jotain mukaansa mäen laskuun tms. kukaan ei lähde jne.
Eskarissa jo yritettiin kutsua koulututtuja meille kylään ja leikkimään. Pidetty on isoja synttäreitä johon on kutsuttu koko luokka jne. Mitään pysyvää ei ole käteen jäänyt.
Lapsi ei ole pahapäinen eikä ilkeä, mutta ei ilmeisesti riittävän kiinnostava.
Koulussa oli yksi kaveri, mutta hänkin löysi hiljattain kiinnostavampaa seuraa, nyt ei lapseni kelpaa siihenkään seuraa enää.
Harrastuksia on, mutta siihen ne sosiaaliset kontaktit jääkin.
Onko muilla yksinäisiä lapsia? Tuntuu että kaikilla on isot kaveripiirit omaavia lapsia.
Kommentit (18)
Toivotaan parempaa tulevaisuutta näille nyt yksinäisille lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siihen muuta tarvi. Noi puutteelliset sosiaaliset taidot, hohhoijaa...
Olen kovin pahoillani. Itselläni on ollut samankaltaisia kokemuksia, olin aina se ylimääräinen tai "varakaveri". Kolmen tytön porukoissa minut lopulta suljettiin ulkopuolelle, enkä ikinä ymmärtänyt mistä se johtui. Olen kiltti, ystävällinen, reilu, en hauku tai puhu pahaa jne. Hieman vanhemmalla iällä (yläasteella) sain kuulla selän takana että olin "liian nöyrä" ja muuta vastaavaa. Eli ilmeisesti oli liian tylsä. Itkin niin usein äidilleni, että mikä minussa on vikana, hän onneksi kannusti minua aina ja vakuutti minun olevan ihana ihminen. Nykyään lähempänä kolmikymppisenä minulla onkin paljon kavereita ja olen pidetty.
En muuta osaa sanoa neuvoksi kuin kannustaa lasta hakeutumaan niiden muiden vähän yksinäisempien tai syrjässä olevien lasten seuraan koulussa tai naapurustossa, jos tällaisia sattuisi löytymään. En tiedä mistä päin olet, mutta yhtään isommissa kouluissa/pihapiireissä on varmasti muitakin hieman yksinäisiä lapsia. He saattavat olla ujoja, joten arvostavat jos joku lähestyy.
Tai sitten jo lasten maailma on mennyt muun kehityksen mukana vieläkin julmemmaksi :-(
opettajalle ja/tai koulukuraattorille (tai jos ei auta, niin rehtorille, terveydenhoitajalle, pyskologille). Kyllä koulussa pitäisi voida puuttua asiaan ja esim. jakaa pareja tai ryhmiä opettajan toimesta niin, että kukaan ei ole aina yksin.
Koulun aikuiset voivat myös opettaa lapsia leikkimään niin, että välitunnilla kukaan ei ole yksin tai syrjässä. Lapset eivät aina ilman opastusta ymmärrä miltä siitä syrjään sysätystä tuntuu. Jokainen yrittää taistella siitä, että ainkain itsellä on kaveri.
Nyt vaan rakentavasti etsimään apua opettajasta ja koulun aikuisista. Kannattaa käydä toimeen heti, ekaluokkalaiset ovat vielä pieniä ja heidän huonoon tapoihinsa voidaan puuttua ja opettaa hyviä tapoja. Tsemppiä!
että ehkä kuraattori voisi keskustella lapsesi kanssa ja miettiä miten kannattaisi toimia, jos sysätään syrjään. Sekin voi jo auttaa itsetuntoa, jos joku ulkopuolinen aikuinen käy lapsen kanssa läpi hänen vahvuuksiaan ja persoonan hienoja asioita.
Opettajalla voi myös olla näkemystä siitä miten lapsesi toimii ja pärjää ryhmässä.
t. nro 13
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ehkä osaa pitää kavereita?
Tältä palstalta saat vain vastaukset että sun pitää vanhempana tsempata enemmän. Vaikka ei siinä äiti paljon voi.
Itsellä ei ollu lapsena kavereita, koska olin liian kiltti! Kyse ei siis sosiaalisten taitojen puutteesta vaan siitä ettei osannut pitää puoliaan, juonitella, kieroilla. Sitähän ne pikkutytöt ja vähän isommatkin tekee. Nyt kolmekymppisenä kavereita on sitä enemmän, mitä enemmän uskaltaa olla ilkeä, hankala ja vaikea ja miehetkin tykkää. On tää kanssa. Älkää vaan opettako lapsianne liian mukaviksi.
auta, jos lapsi itsekään ei huoli muita...
Kun on sosiaalisesti kypsymätön käy usein noin, jää varalle.
Vuorovaikutustaidot pitääkin opetella heti pienenä, ei vasta kouluiässä. Toivottavasti tosiaan helpottuu, sillä tiedän kyllä, kuinka rankaksi elämä voikaan käydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapseen, joka on peruspositiivinen lastanne kohtaan ja lapsenne sitten yrittää sen kanssa aktiivisesti kaveerata. Kutsutte teille leikkimään, yökylään, viette kaverin ja oman lapsenne leffaan, keilaamaan, uimaan jne. Joka viikko teette jotain yhdessä tämän kivan lapsen kanssa. Kyllä se siitä alkaa muodostua se ystävyys, jos on muodostuakseen.
on tytöillä juonittelua ja juoruilua ja silmänpalvontaa. Ainakin eskarissa ja koulussa opet aina kehuu näitä lapsia.
Pojilla urheilullisuus, hyökkäävyys, hakkaaminen, repiminen, haukkuminen, juonitteleminen, kieroilu ja valehteleminen. Näitä eskarissa ja koulussa opet kehuu.
Meillä yks lapsista lempeä ja kiltti ja antaisi paidankin päältään. Ei kelvannut kaveriksi kenellekään ala-asteella. Minua haukuttiin huonoksi kasvattajaksi. Nyt yläasteella kelpaisi kun nämä opettajien kehumat sosiaalisesti kyvykkäät on pikkukriminaaleja.
Tyttö on osannut juonitella ja kieroilla ja on kaksnaamainen ja herranjumala sentäs kun kymppejä tippuu ja minua on kehuttu hyväksi kasvattajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin, että onko lapsilla nykyään enää kirjekavereita? Itselläni oli kyllä koulussa kavereita, mutta myös kirjekaveri, jolla oli sama harrastus kuin itselläni. Lapselle on tärkeä tulla hyväksytyksi ja tuntea olevansa kinnostava ja itselleni lapsena kirjekaveri ainakin tarjosi juuri näitä tunteita.
Meidän tytöllä, 8 v, on kirjekavereita. On vähän samantyylisiä ongelmia kuin ap:n lapsella eli kavereita ei ole jonoksi asti eikä häntä pyydetä usein muiden luokse. Aina koulusta tultuaan vastaa kirjeisiin heti, aika liikuttavaa... Kokeile ap vaikkapa Nalle Puh -lehden ilmoituksia! Meidän tyttö löysi sieltä muutamia hyviä kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vasta koulu alkaa ensi vuonna. Mutta tulipa paha mieli lapsesi puolesta. :( Olen itse ollut se yksinäinen, kelpasin joukon jatkeeksi ja kahdenkeskiseksi kaveriksi jos muita ei ollut, mutta ei ollut koskaan sellaista yhtä parasta kaveria. Olihan se ankeaa ja toivoin niin paljon että asiat olisi menneet toisin, mutta jos nyt jotain positiivista pitää hakea, niin ainakaan mitään kiusaamista ei ollut. Yksinäisyydestä vielä voi toipua ja löytää hyvää.
No, eihän tämä tietysti lohduta, voin eskarilaisen äitinä kuvitella miten pahalta tuntuisi oman lapsen puolesta, kun sitä tekisi mitä vaan että toisen olisi hyvä. :(
Oma tyttöni on kyllä kovin suosittu, on sellainen "luovija" niiden äänekkäämpien ja sitten rauhallisempien (paras kaverinsa on sellainen) välillä ja mulle on ollut kovin tärkeää opettaa, että ketään ei jätettäisi yksin.
Arvaatkos miten hyvältä tuntui kuulla palautetta hoitajilta, kun syksyllä siellä aloitti ulkomaalainen tyttö, joka ei osannut edes suomea, ja oma lapseni otti tämän niin hienosti huomioon... Kun eivät samaa kieltä ymmärtäneet, niin muutoin oli sitten näyttänyt elein miten tulisi toimia; tytön vanhemmat ovat vuolaasti kiitelleet meitä vanhempia (!) lapsen puolesta, miten hyvältä se on tuntunut heidän tytöstään ja saanut hänet paljon rohkeammaksi. Nythän tuo toki jo puhuu suomeakin sujuvasti, äkkiä oppivat, mutta pitää edelleen omaa lastani jonkinlaisena esikuvanaan. Kiva että jotain on mennyt perille, heh... :)
No joo, sori, ei liittynyt sinänsä asiaan. Mutta kauhean paljon hyvää toivon sulle ja lapsellesi, parempaa mieltä! :)
kavereita on, mutta koulusta ehkä se paras kaveri puuttuu, komantena tyttönä on aika vaikea sopia joukkoon. Ja yleensä "kelpaa" kaveriksi ulos tms. jos parhaalle kaverille ei sovi. Monet tytöt ovat tunteneet toisensa jo päiväkodista asti, ja on jo muodostunut "parhaat" kaverit. Muutimme tälle alueelle vasta vajaa puoli vuotta ennekuin koulu alkoi, ja tyttö kävi eskarin loppuun vanhassa paikassa. Kurjaa, mutta minkäs teet, kai se hyvä kaveri sitten joskus löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ehkä osaa pitää kavereita?
Tältä palstalta saat vain vastaukset että sun pitää vanhempana tsempata enemmän. Vaikka ei siinä äiti paljon voi.
pari kaveria on nyt kolmannella, mutta ihan varmoja tapauksia eivät hekään ole.
Jolle sanotaan että mä voin tulla hakemaan sua jos Tommi ei pääse ulos. Tai jos Ville on viikon etelän matkalla. Ja tietää jo että parhaiden kavereiden palattua ei kelpaa enää mukaan.
Mentyään seuraan saa olla hetken kunnes toiset ilmoittaa et moi sitten, me mennään nyt Samille sisälle leikkimään.
Olenkin jo koittanut pitää lasta perhepiirissä ettei yrittäisi väkisin näiden tiettyjen lasten seuraan josta saa aina hetken päästä potkut pois. En tiedä onko sekään oikein, mutta..
ap
Mutta jos aina ajetaan hetken päästä pois, tai jätetään yksin ja ilmoitetaan et me häivytään nyt moikka, niin onhan se aika lannistavaa. Ei lapsi niin tyhmä ole etteikö tajua aina olevansa se ylimääräinen.
Olenkin jo koittanut pitää lasta perhepiirissä ettei yrittäisi väkisin näiden tiettyjen lasten seuraan josta saa aina hetken päästä potkut pois. En tiedä onko sekään oikein, mutta..ap
Niin, mikä on sitten se oikea tapa toimia? Olen myös yrittänyt ehdottaa tytölle muita kavereita kuin ne kenen seurassa on kolmas pyörä, nyt alkaa itsekin hakeutumaan muiden seuraan, eikä välttämättä aina lähde ulos jos joku kenen bestis on vaikka sairaana hakee ulos. Kyllähän lapsikin tosiaan tajuaa sen että kelpaa vaan silloin kun joku toinen ei pääse. Aika julmaa.