Tuli hirveän surullinen olo lapsen joulujuhlassa!

mietipä olisitko todellakin tehnyt niin kuin neuvottiin? Mä ainakin olisin tehnyt just eikä melkein päin vastoin.

Mutta kun ei sitä nuorena tajunnut, eikä kukaan varoittanut tai neuvonut.

luulen että se johtuu siitä että minusta on tullut keski-ikäinen (>40 v). Tajuaa elämän rajallisuuden.

Minua on elämä kohdellut aika kaltoin, sairauksia yms vakavaa ja hankala mies kaupan päälle.



Nyt olen keksinyt yhden haaveen, joka on mulla toteuttamatta ja joka saattaa olla realistinen :) Olen alkanut pyrkiä sitä kohti. Jos ei onnistu (=vaatii rahaa, jota minulla ei vielä ole) ei voi mitään. Mutta ainakin olen yrittänyt!



Mulla myös ihanat lapset, jotka kannustaa eteenpäin.

sellaisia ihmisiä, jotka ovat kaikin puolin tavallisia, mutta tyytyväisiä elämäänsä sellaisena kuin se on. En sano, etteikö saisi surra silloin kun suruja on. Toisille tulee enemmän taakkaa, työttömyyttä, vakavia sairauksia jne.



Mutta etenkin siinä vaiheessa kun murheista on päästy yli, on hienoa, jos pystyy vaikkapa arvostamaaan omaa työtään, olipa se mitä tahansa, löytämään siitä niitä hyviä puolia, ja etenkin löytämään arjesta niitä iloisia asioita. Jos ammatti tuntuu väärältä, vieläkö olisi mahdollista vaihtaa alaa/työpaikkaa? Monista meistä ei tule kuuluisia taiteilijoita tai johtajia, mutta monista meistä ei tule myöskään sitä tavallista työntekijää, mikä se mieluisin ala oliskaan ollut. Silti voi löytyä toinen, mieluinen ala. Todennäköisesti se rakennuspiirtäjän työkään ei olisi ollut juuri sellaista kuin olet kuvitellut.



Ajattele, ap, sinä olet saanut olla ihanan lapsesi joulujuhlassa! Teillä on ehkä ihan kiva asunto toisella asuinalueella, jossa voi myös olla hyviä puolia kuten vaikkapa joku mukava naapuri, jne. Kuinka moni olisikaan mielellään istunut paikallasi.

mietipä olisitko todellakin tehnyt niin kuin neuvottiin? Mä ainakin olisin tehnyt just eikä melkein päin vastoin.

Mutta kun ei sitä nuorena tajunnut, eikä kukaan varoittanut tai neuvonut.

Jos joku niistä aikuisista joita arvostin, olisin voinut kuunnellakin. Olin toki kapinallinen teini-iässä mutta en mikään tyhmä silloinkaan. Tajusin kyllä äkkiä mitä tässä elämässä pitää tavoitella, otin mallia niistä ihmisistä joiden huomasin olevan sekä fiksuja että arvostamisen arvoisia.

Periaatteessa voisin kyllä vieläkin saada kaiken sen mitä halusinkin mutta aika loppuu kesken. En millään enää ehdi vaikka eläisin 90 vuotiaaksi asti. Ja loppujen lopuksi, haluanko niitä asioita enää?

Joka tapauksessa, pointtini oli se, että tulin surulliseksi joulujuhlissa ja alkoi ketuttamaan

mutta kai tästäkin mielipahasta taas jotenkin selviää. Mutta sen vaan sanon, että omia lapsiani mä kyllä neuvon ja palstamammojakin aika ajoin, jos vaan joku viitsii kuunnella. ;-)

Hyvää joulua!

Jos voisin elää uudelleen, tekisin monet asiat ihan toisin. Mutta kun ei sitä nuorena tajunnut, eikä kukaan varoittanut tai neuvonut.

ei siitä, että elämä (tai yhteiskunta) olisi sinut pettänyt.

Niin se vaan menee kaikilla. Jotkut osaavat kuitenkin muuttaa kurssiaan ja tehdä jotain asioille eivätkä jää nyyhkimään surkeuttaan.

päästä äkkiä pois kotoa, mahdollisimman kauas. Äiti oli mielenterveysongelmainen ja käytti sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa koko lapsuuteni ajan. Ennen juhlia hän sai järjestelmällisesti jotain kohtauksia joten ei ollut oikein juhlafilliksiä. Joulut piti hiipiä nurkissa.



Olen päässyt pois kotoa ja paljon muutakin. Vasta aikuisena on elämä ollut helpompaa.

Ja siihen asti on vielä rutkasti aikaa tehdä kaikkea sitä mitä aina halusi tehdä.



Kuvitellaan että ap on nyt 40v, elämä ei ole mennyt suunnitelmien mukaan, ja elämäntilanne masentaa, tässä kohtaa on kaksi tienhaaraa.

Ensimmäinen on se, että teet listan kaikista niistä asioista mitä haluat vielä tehdä elämässä, ja alat tavoitella niitä. Haet opiskelemaan, haet uutta työtä, alat harrastaa jotain mikä antaa sinulle iloa, ja missä ehkä tutustut uusiin ihmisiin, jotka ehkä antavat lisää motivaatiota tavoitella enemmän asioita. Teet suunnitelmia ja tavoitteita itsellesi, ja elät seuraavat n.40-50 vuotta onnellista elämää.



Toinen vaihtoehto on se, ettet tee mitään, ajattelet että elämäsi on nyt ohi elät seuraavat n.40-50 vuotta onnetonta elämää, surren elämää mitä et koskaan saanut, ja sitten kuolet.



Kumpi kuulostaa mielekkäämmältä vaihtoehdolta?

Sulla on edelleen elämäsi avaimet käsissäsi.

Ensinnäkin, olet itse tehnyt valintoja, jotka ovat ehkä olleet vääriä. Olet itse vastuussa niiden korjaamisesta. Elämä ei ole sinua pettänyt. Olet varmaan oppinut jotain. Noudata oppimiasi asioita ja ryhdy heti parantamaan elämääsi.

Pyri opiskelemaan alaa, johon voit päästä, ja teet niin lujasti töitä, että pääset. Jos et pääse, ymmärrä, että ala ei ole sinua varten, sinulla ei ole lahjoja siihen tarpeeksi. Mene vaikka ammatinvalintapsykologin juttusille.



En tiedä mitä tarkoitat väärällä miehellä. Tällä palstalla näkee järkyttävän paljon viestejä, joissa ihmiset kertovat haikailevansa jonkun nuoruudenrakkauden perään. Juu, kyllä elämän saa silläkin tavalla tuhlattua! Voi löytämällä löytää miehestä, jonka kanssa on MENNYT NAIMISIIN(!!) (sitä ei ihan vahingossa pääse tapahtumaan) vääryyttä ja vikoja. Voi havitella toista ja erota ja märehtiä kurjuudessa. Toki voi olla joskus niinkin, että mies on oikeasti mätä, surkea ja kelvoton, petturi ja hakkaaja. Mutta silloinkin voi ottaa opikseen, lähteä ja valita seuraavan kerran toisin.



Jos joku itseäni ärsyttää "elän tunteella" -tyyppisten suomalaisnaisten jutuissa, on tämä käsittämätön kohtalonusko. Luullaan, että ihmistä ohjaillaan ylhäältäkäsin, mennään päättömästi tekemään typeryyksiä, koska uskotaan, että kun tuntuu joltain, pitää jättää aivot narikkaan. Himo vie ja järki jäätyy. Ja sitten syytellään elämää, kun ollaan itse tehty hölmösti. Kyllä muakin on tavallaan elämä johdatellut, mutta olen ollut kyllä aina tietoinen valinnoistani, ja edelleenkään en ajaudu minkään virran vietäväksi vasten tahtoani.

Tottakai voi tapahtua jotain todella traagisia asioita, joihin ihminen ei voi itse vaikuttaa. Mutta pääsääntöisesti ne avaimet ovat jokaisen omissa käsissä. Jos ei opiskelu ja työnteko kiinnosta jne. Anna sinä omalle lapsellesi hyvät eväät elämään tukemalla oikeanlaisissa harrastuksissa ja näyttämällä hyvää mallia, niin ehkäpä häntä ei "elämä petä".

mitä olin halunnut, en toisellakaan yrittämällä vaan ajauduin ihan väärään ammattiin , si6ten jäin työttömäksi, menin naimisiin väärän miehen kanssa, en saanut sellaista asuntoa kuin halusin, enkä edelleenkään työpaikkaa. Eli nämä elämän isoimmat asiat kuten työ, ammatti, asuminen, parisuhde meni ihan toisin kuin halusin. Kyllä tämä elämä tässä näinkin menee mutta se mitä silloin teinityttönä aioin ja tavoittelin, sitä en saanut ja se kaihertaa mieltäni yhä. Olen toki omien lasteni kohdalla yrittänyt korjata tilannetta mutta se ei poista pettymystäni siitä, että mun elämä meni toisin kuin aioin. ap

Sinä valitsit uudestaan ja uudestaan väärin, koska et halunnut pitää kiinni unelmastasi. Työ, ammatti, asuminen, parisuhde - ne ovat kaikki omia valintojasi, joten ehkä se syyllinen on lähempänä kuin uskotkaan eli peilissä.

Jatkat samaa linjaa eli itsesi sijaan syytät elämää. Siksi et saanut haluamaasi: koska et ottanut vastuuta!

Tosin "saada" on väärä sana, kyllä sitä piti aika paljon tehdä töitä, että tavoitteet toteutuivat. Nyt ei tarvitse itkeä sitä, että elämä petti.

Minä ajattelen monesti, että tyytyväiset ihmiset ovat pinnallisia ja vähän tyhmiä ihmisiä. Tyytyväisyys on hieno juttu, mutta ainahan voisi elämässä käydä paremminkin ja aina on varaa parantaa.

Tyytymättömyys ja pettymyksen tunne ovat merkkejä siitä, että ihminen on kuitenkin aika vireä ja tunne-elämä on elävää.

Minä en voinnut mennä lasteni kevätjuhliin suvivirren vuoksi, koska mulle tulee pintaan se kamala ahdistava tunne omilta kouluajoilta, eli kohta saan sen huonon todistukseni jota sitten kotona haukutaan. Jäi koulu kesken, mutta ei haittaa, nyt 30 vuotta myöhemmin mulla on toimiva yritys, iso perhe, okt. Eli vaikka on lukihäiriö ja keskivertoa tyhmenpi niin hyvin porskutan...