Ahdistava joulu, vai olenko vain pikkumainen...
Kutsuimme tänä vuonna sukulaisia meille joulun viettoon, kun ensimmäistä kertaa miellä on kunnolla tilaa (muutettiin syksyllä omakotitaloon). Iso yhteinen sukujoulu on miellä perinne ja tykkään kun on iso porukka koolla, osaisi varmaan pelkästään oman perheen kesken ollakkaan.
Oletin kutsuessani että vietämme joulua samalla tavalla kuin muinakin vuosina kokoontuessamme milloin kenenkin luona. Eli yhdessä sovimme kuka valmistaa mitäkin jouluruokaa, ettei emännän kontolle jää kaikki hommat ja koko n.20 hengen ruokkiminen. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä että kaikki olettavat pääsevänsä valmiiseen pöytään ja ovat kovasti ihmetelleet kun olen soitellut ja kysynyt apua jouluruokien valmistukseen.
Tiedän että itseppähän heidät kutsuin jouluksi, eli kyllä aijon ruuatkin valmistaa vaikka koko porukalle. Ihmetyttää vain tämä yleinen suunnan muutos ja ahdistaa se että tekisin kaiken itse, kun en ole mikään keittiöihme. Laatikoiden valmistuksessa varsinkin jää aina toivomisen varaa...
Mieheni oli sitä mieltä että nyt vain nielen hämmästykseni ja ahdistukseni ja teen ruokaa koko populalle. Itse jäin kuitenkin miettimään voinko vaatia että muut tekevät osan ruuista niinkuin aina aikaisempinakin vuosina, se kun on ainakin ennen ollut tapana että yhdessä on sovittu ja laitettu! Ja tosissaan ihmettelen miksi tämä tapa nyt meidän kohdalla yhtäkkiä loppuisi.
Kommentit (52)
Ja ihan ok myös, jos pyydetään tuomaan jotain selkeää esim. viiniä tai juustoa.
Mutta jos minut kutsuttaisiin ja sitten pyydettäisiin, että voisitko hankkia kinkun ja paistaa sen meillä, olisin vähän harmissani. En mielelläni vieraassa kodissa kokkaile, eikä olisi aikaa ennen joulu leipoakaan.
Millaisia toiveita nakkeja ap jaoit? Kysyitkö, haluavatko toiset osallistua ja annoit jotain liikkumavaraa, miten osallistua? vai tuliko reseptit ja keittiöhukit valmiilta listalta?
Kokoonnutaan meille ja kutsun mukana on lista, mitä kukakin tuo/toimittaa edellisenä päivänä perille.
Juhlijoita on kymmenkunta + lapsia; ei missään tapauksessa oleteta että juhlapaikka kustantaisi kaiken. En ikinä kehtaisi mennä valmiiseen pöytään kenenkään luo!
Jos olisitte yhdessä sopineet, että nyt tullaan teille niin jokainen tekisi osuutensa. Olet kutsumalla kaikki teille samalla ilmaisussut, että järjestät juhlat eli ei ole oikeutta odottaa, että muut järjestävät ne puolestasi.
Jos joku kutsuisi meidät jouluna luokseen, ei mielessä edes kävisi, että kutsuun vastaaminen edellyttää keittiötöitä, siivousta tai tiskaamista. Jos ei niitä jaksa tai viitsi tehdä niin ei kutsu vieraslaumaa.
Nyt ei ole yhdessä sovittu eikä laitettu, siksi eivät kutsusut voi uskoa korviaan, kun heille soitat ja apua pyydät. Ainakin meillä sanottaisiin tässä vaiheessa, että kiva kun kutsuit, mutta mieluummin emme tule sinulle joulua tekemään vaan teemme sen täällä omassa kodissa itsellemme.
Meillä ei ole ollut tapana yhdessä sukulaisten kanssa päättää kenen luokse joulua menemme viettämään, vaan sukulaisista se joka porukan luokseen jaksaa/haluaa ottaa on kutsun esittänyt. Aina tähän asti kutsu on tarkoittanut sitä että joulu hoituu nyyttäriperaatteella. Asia on ollut itsestään selvä, eikä sitä ole erikseen tarvinnut kutsuessa mainita.
Toki nyt kun olen jo kutsunut, en ala perumaan vaikka joutuisinkin itse kaiken hoitamaan. Ihmettelen kuitenkin muuttunutta tapaa...
Ap
mieleen myös ettet ole tehnyt kutsuessasi selväksi ettei kyseessä ole kutsu joulupitoihin, vaan "nyyttärityylinen" kutsu.
Mutta kyllä itse ainakin haluan jotenkin osallistua jos jonnekin sukulaiselle mennään isolla porukalla joulunviettoon!
Eli kun menemme tänä jouluna appivanhemmille, teen vaikka jälkiruoan tai juustokakun viemisiksi. Ja keittiössä autan jos emannälle se sopii!
En ilkeis olla tekemättä mitään jos emäntä huhkis yksinään keittiössä ison porukan ateriaa!
Sanot, että "kuten edellisinäkin vuosina sinä tuot sitä ja sinä tätä jne."
Mies säestää sinua! 20 ihmisen ruokkiminen ei ole halpaa, eikä kovin kivaakaan.
eli laitan hyvissä ajoin sukulaisille kutsun, että tervetuloa jouluna meille ja sitten viikkoa ennen joulua ryhdyn jakamaan, kuka tuo mitäkin ruokaa. Minä tarjoan katon ja seinät, muut tuo ruuat, eli saan ihan ilmaiseksi kaiken. Hemmetti, miksi en ole tuota ennen keksinyt vaan kuvitellut, että juhliin kutsuja hoitaa myös tarjoilun. Päteekö tuo myös synttäreillä eli voinko helmikuussa kutsua miehen sukulaiset meille 30v juhliin ja sitten laittaa mukaan tarjoiluvaatimuksen?
Ei sukujoulua ja syntymäpäiviä voi verrata toisiinsa.
Ja ihan ok myös, jos pyydetään tuomaan jotain selkeää esim. viiniä tai juustoa.
Mutta jos minut kutsuttaisiin ja sitten pyydettäisiin, että voisitko hankkia kinkun ja paistaa sen meillä, olisin vähän harmissani. En mielelläni vieraassa kodissa kokkaile, eikä olisi aikaa ennen joulu leipoakaan.
Millaisia toiveita nakkeja ap jaoit? Kysyitkö, haluavatko toiset osallistua ja annoit jotain liikkumavaraa, miten osallistua? vai tuliko reseptit ja keittiöhukit valmiilta listalta?
En todellakaan esittänyt mitään "keittiövuorolistaa", enkä yrittänyt sanella mitä kenenkin pitäisi tuoda. Kysyin soittaessani mitä jouluruokaa kukakin haluisi valmistaa yhteiseen joulupöytään (kun en ole itsekkään mikään keittiöihme ymmärrän että jokaisella on ne jouluruuat mitä mielellään valmistaa ja toisia ei ehkä niin mielellään tai saattaa olla ettei edes osaisi).
Sellaiset ruuat mitkä eivät kestä kaukaa kuljetusta tai uudelleen lämmittämistä toki valmistan itse kotona. En edellytä että kukaan alkaa meidän vieraassa keittiössämme kokkaamaan. Toki olin myös valmistautunut tekemään ne ruuat joita vieraista kukaan ei lupaa/halua valmistaa, mutta kuuluvat kuitenkin meidän joulupöytään.
eikä mielessä käynyt, että he joutuisivat meille ruokaa tuomaan tai että olisimme niin köyhiä, että he joutuvat maksamaan siitä, että tulevat juhlapöytäämme. Kaikki oli tarkoitus itse laittaa tai ainakin maksaa, mutta nyt siis voikin olla niin, että kantavat tänne ruokaa, koska "se on sukujouluissa tapana".
Meillä joulukutsun esittäjä järjestää ihan kaiken, siis aivan kaiken pukin tilaamisesta ja pihan auraamisesta autojen parkkipaikaksi alkaen. Ikinä ei ole menty ruokien kanssa juhlataloon, eikä ikinä toivottavasti noin tarvitse toimia. Olisin äärettömän nolo, jos joku vieras toisi kinkun tai salaatteja mukanaan. Se olisi selvä epäluottamuksenosoitus meidän vieraanvaraisuuttamme kohtaan.
Pitänee kiivaasti soittaa vieraat (sukulaiset eli tutut) läpi ja muistuttaa, että meillä kyllä kutsuja huolehtii ruuat ja juomat ja joulumusiikin. Mitään ei tarvitse tuoda tullessaan, nythän on joulu ja juhlan aika.
Siis soittaessasi? Ehkä kaikki ovat entiseen tapaan tuomassa jotain - vai missä vaiheessa olette yleensä sopineet, kuka tuo mitäkin.
Voisin mennä vanhemmilleni tai miehen vanhemmille valmiiseen pöytään niin, että toisin esim. jälkkärin tms. Ihan tyhjin käsin en menisi mihinkään. Enkä loukkaantuisi, jos minua pyydettäisiin jotain tuomaan ja tekemään.
Siispä soittapa uudestaan ja sovi suoraan, mitä kukakin tuo.
eli laitan hyvissä ajoin sukulaisille kutsun, että tervetuloa jouluna meille ja sitten viikkoa ennen joulua ryhdyn jakamaan, kuka tuo mitäkin ruokaa. Minä tarjoan katon ja seinät, muut tuo ruuat, eli saan ihan ilmaiseksi kaiken. Hemmetti, miksi en ole tuota ennen keksinyt vaan kuvitellut, että juhliin kutsuja hoitaa myös tarjoilun. Päteekö tuo myös synttäreillä eli voinko helmikuussa kutsua miehen sukulaiset meille 30v juhliin ja sitten laittaa mukaan tarjoiluvaatimuksen?
Ei sukujoulua ja syntymäpäiviä voi verrata toisiinsa.
Molempiin kutsutaan sukulaisia juhlimaan saman pöydän ääreen. Yleensä kutsuja kustantaa kaiken, sukujuhlissa näköjään toimitaan nyyttäriperiaatteella, vaikka kutsussa ei niin mainita.
oletatko pääseväsi valmiiseen pöytään? Missä päin Suomea on tuollainen tapa, että kutsu on ehdollinen: olet tervetullut vain silloin, kun tuot mukanasi ruokaa?
Suku taitaa teillä miettiä, että ostivat ison omakotitalon, ja nyt on jo rahat loppu.
Siis kenellä olisi oikeasti VARAA ja ajallisesti mahdollista järjestää vaikka 15hengen joulupöytä yksinään? Sehän on valtava homma ja kallista! Jos kerran aiemminkin on jaettu kulut, niin miksi yhtäkkiä se kuuluisikin sille, jonka luokse kokoonnutaan?