Hyvin tasapuolisesti lapsia hoitaneet vanhemmat eroavat. Kumpi on lapselle parempi?

Oma mieheni on kyllä vieraantunut lapsistaan, kun näkee heitä vain joka toinen viikonloppu ja yhtenä arki-iltana viikossa. Lapset pitävät häntä outona ja isä ei oikein aina ymmärrä lapsia.

missään päätöksenteossa. Täällä on hyvin vähän järkeviä viestijöitä. Nuo linkit sen sijaan ajattelevana vanhempana lukisin, ja olenkin lukenut kun itse pohdin samaa asiaa.

viikonloppu. Viikonloput voivat olla pidennettyjä esim. to-ma ja palautus hoitoon/kouluun, jos ei vanhemmat halua toisiaan nähdä niin usein. Lisäksi etä voisi ottaa hoitaakseen lasten kuljetuksia harrastuksiin tms viikoilla tai voisi muuten piipahtaa lähivanhemman luokse leikkimään lasten kanssa.

te luulette, että itse voi päättää nämä asumisasiat?



Meillä on vuoroviikkoasuminen, mutta lapsemme ovatkin jo koululaisia. Joka tapauksessa, mieheni ei ikinä, ei vaikka lapset olisivat olleet pieniä, suostunut etävanhemmaksi. Nytkin toinen lapsi on kirjoilla miehen luona ihan sen takia, että hän vaatii.



Minä en taas ymmärrä, miksi mies haluaisi lapset itselleen. Hän tekee pitkää päivää ja tulee kotiin vasta kuuden pintaan - siis normaalioloissa, jos lapset olisivat hänellä joka viikko. Minä taas opettajana tekisin lyhyttä päivää, joten luontevaa olisi, että lapset olisivat minulla. Varsinkin kun minä olen se, joka osaa tehdä ruokaakin.



Mutta ei, niin ei. Ei sitä yksin voi päättää näitä asioita. Varsinkaan,kun miehessä ei ole mitään "vikaa". Eli turhaan te täällä tuomitsette ne naiset, jotka antavat pienetkin lapset vuoroviikkoasumiseen - ehkä heillä ei vain ole vaihtoehtoa?

Jos vanhemmat suostuisivat siihen, että he asuvat vuoroviikoin lasten kodissa, niin sitten. Itsehän ovat soppansa keittäneet.

[/quote]

Vuoroviikoin on varmaan aika mahdoton järjestää, mutta vuoroviikonloput on ihan varteenotettava vaihtoehto. Toimi ainakin meillä tosi hyvin. Lapset saivat aina olla kotona ja kun oli "isäviikonloppu", isä tuli meille ja minä vietin sen viikonlopun joko lasten isän asunnossa tai sitten jossain muualla. Ei tarvinut raahata tavaroita eikä lapsia. Ei tosiaan toimi kaikilla, mutta meillä toimi loistavasti. Nyt lapset ovat jo aikuisia :)

Mikään ei puolla väitettäsi kidutuksesta, päinvastoin.

Keltikangas-Järvinen puhunut vuorosysteemiä vastaan?



Tutustukaa arvostetun lastenpsykiatrin Jukka Mäkelän materiaaliin niin olette vähän viisaampia.



Olen istunut hänen koulutuksessaan (Aiheena oli "Isät pois paitsiosta erovanhemmuudessa") ja siellä hän suhtautui hyvin epäillen tähän vaihtoehtoon. Koulutuksessa myös korkeimman oikeuden tuomari kertoi, että käytännössä jos huoltajuusriita menee heille asti, he eivät juuri koskaan määrää viikko-viikko -systeemiä.



Mutta tokihan nämä kaikki koulutetut ja asiaan perehtyneet ihmiset ovat väärässä ja palstamammat oikeassa, of course!

Kenellekään ei ole selvää, että suomalainen oikeuskäytäntö ja asiantuntijat suosivat naisia huotajuuskysymyksissä, varsinkin riitatilanteissa. Jos huoltajuusriita menee oikeuteen, silloin en itsekään suosisi vuoroviikkoja, sillä se vaatii toimivat suhteet vahempien välillä, ts. aikuisuutta, ja lähekkäin asumista.



On selvää, että oikeuteen saakka tulehtuneesta erosta ei sitä aikuisuutta löydy, ja tuomioistuin tekee järkiperusteisen ratkaisun todetessaan, että toimivaa yhteistyötä vaativa yhteishuoltomalli ei sovi niihin tilanteisiin.



Kokonaan toinen kysymys on kuitenkin se, että miksi niihin riitatilanteisiin sitten päädytään. Useimmin huoltajuusriidoissa se tahto ja aikuisuus puuttuu nimenomaan naisilta, jotka eivät hyväksy sitä toista vanhempaa eli isää vanhemmaksi.



Tuo jälkimmäinen linkki on Ruotsin sosiaalihallituksen virallinen julkaisu asiasta, ja siinä erikseen mainitaan, että he vastaavat sen antamista suosituksista. Siinä ei todellakaan sanota, että vuoroviikkoasuminen olisi lapselle vahingollista. Heidän mielipiteensä myös perustuu seurantatutkimukseen, ei mutuun ja rahiin ja freudilaiseen satuiluun.



Kehottaisin kaikkia huoltomallia pohtivia lukemaan ajatuksella molemmat tutkimukset. Se auttaa teitä paljon enemmän kuin yksittäisten lastenpsykiatrien mielipiteet.

Kenellekään ei ole epäselvää ----



Sanoisin muuten vielä sen verran, että kiihkoilu tässä asiassa ei auta yhtään. Järkevät vanhemmat punnitsevat kiihkottomasti omat resurssinsa ja haasteensa erotilanteessa ja valitsevat annetuista vaihtoehdoista itselleen toimivimman vaihtoehdon.



Absoluuttisia parempia ja huonompia vaihtoehtoja ei ole, vaan jokainen tilanne on uniikki.



Pidän pöyristyttävänä että täällä "asiantuntijoina" esiintyvät - tai julkisuudessa asiantuntijoina esiintyvät - ihmiset käyttäytyvät tässä asiassa kuin lapset ja kiihkoilevat oman ihmistieteensä sisäisiä ristivetoja absoluuttisiksi lausunnoiksi todellisissa valintatilanteissa oleville aikuisille ja ajatteleville ihmisille. Kenen etua se ajaa? Tuskin ainakaan lasten.



Jos noita Keltikangas-J:n lausuntoja lukee kuin piru raamattua, niitä voisi tulkita myös niin että ainoatakaan lasta ei tulisi laittaa päivähoitoon ennen kuin he täyttävät viisi vuotta. Lapsen eläminen kahdessa paikassa on nimittäin niin traumaattista ja vahingollista, että se tulisi kieltää lailla.



Elämä ei valitettavasti kuitenkaan taivu fanaattiseen idealismiin.



Itse pidän näkökantojani (tottakai, ymmärrän ironian) tasapainoisina järkevän ihmisen punnittuina ja kiihkottomina synteeseinä.



Yllätys, yllätys - olen päätynyt huoltajuuteen, jossa koen, että yhdessä ex-puolisoni kanssa pystymme kovalla työllä tarjoamaan lapsillemme vaihtoehdon, jossa vuoroviikkoasumiseen kiistatta liittyvät stressin lähteet enemmän kuin kompensoidaan sillä, että heidän elämänsä kiinteinä osina arjessa säilyy kaksi rakastavaa vanhempaa.



Uskon myös rehellisesti, että tämä onnistuu vain ajattelevilta ja joustavilta ihmisiltä. Se ei siis ole suinkaan mikään jokaiselle eroavalle parille tarjottava patenttiratkaisu, vaan vaatii uhrauksia ja valtavasti sitoutumista kaikilta osapuolilta.



Uskon kuitenkin, että siitä saatava palkkio on näille kaikille osapuolille - lapset ja vanhemmat - huomattavasti siihen liittyviä mahdollisia haittatekijöitä suurempi.



Mitä tulee asiantuntijoihisi ja av-palstamammoihin, olen itsekin siinä määrin opiskellut, opetellut ja työskennellyt, että minua ei titteleillä jyrätä. Käsissä täytyy olla jotakin tukevampaa kuin ihmistieteiden sisäisten oppisuuntausten kvalitatiivisten mittelöiden aiheuttamaa pintakuohua.



Onneksi sellaistakin tietoa on.



Kun itse aikanaa valitsin huoltovaihtoehtoja kaivoin luettavakseni jokaisen saatavilla olleen tutkimuksen ja tiedonjyväsen asiasta kaikilla niillä kielillä, jotka hallitsen. Koska tieteen ja analyysin metodiikka on minulle varsin tuttua, uskon tietäväni asiasta riittävän paljon oman päätöksen tekemiseen, ja myös valintani tein.



Tästä syystä minua ovat myös nyppineet asiasta julkisuudessa tittelien takaa esitetyt lausunnot, jotka sivuuttavat tyynesti julkaistun tutkimuksen, jota on.



Se jos mikä on kapeakatseista.



Itse asiassa asia nyppii minua niin paljon, että olen useaan otteeseen harkinnut Ruotsin sosiaalihallituksen julkaisun kääntämistä suoraan suomeksi, ja sen julkaisua blogissa vanhempien päätöksenteon tueksi heidän omassa uniikissa tilanteessaan.

Miehet on tyhmiä sikoja, lällätilää. Eiku...

Miehet on tyhmiä sikoja, lällätilää. Eiku...

Naiset korottavat itsensä miesten yläpuolelle.

äärettömän katkerat kaikesta tappelevat vanhemmat jotka ei yhdessä ollessaan saa mistään sovittua ilman lasten traumatisoimista on aina niin varmoja että eron jälkeen he pystyy hoitamaan lasten vanhemmuutta niin tasapainoisesti ja yhteisymmärryksessä lasten etua aina ajatellen

Molemmat tahtovat parasta mahdollista lapsille. Ja kun ollaan erossa, meidän ei tarvitse sietää toisiamme jokapäiväisesti. Miksi me lapsistamme taistelisimme, kun ei ole mitään syytä? Sitä paitsi me olemme hyvin sopuisia muutenkin nyt: kaikki on ohi, ei ole mitään syytä taistella. Ei jaksa tuntea enää edes kiukkua. Vähän surua. Siinä kaikki.

ap

meillä käytössä tuo joka toinen vkl -systeemi. Isänsä saa kyllä käydä lapsiamme katsomassa meillä oikeastaan ihan niin usein kun haluaa, hyvät välit. Ja kun on isäviikonlopun vuoro, ovat monesti meillä, kun on isompi asunto. Ja silloin olen itse muualla.

[quote author="Vierailija" time="18.12.2010 klo 12:43"]

Kaikki lapsipsykiatrit suhtautuvat erittäin kielteisesti vuoroviikkoasumiseen, ainakin pienten lasten kohdalla. Antakaa lapselle yksi koti ja kaksi rakastavaa vanhempaa ja lopettakaa turha riitely ja riepottelu.

Silti vuoroviikkokäytäntö on hyvin yleinen esim. länsinaapurissamme, ja siellä asiantuntijat eivät tuomitse sitä. Kuka on oikeassa? Etävanhempi vieraantuu väistämättä lapsistaan (ja päinvastoin). Minusta kaksi lapsen elämään tasapuolisesti osallistuvaa vanhempaa on lapsen etu. Lapsemme (3, 5 ja 7v) asuvat meillä vuoroviikoin. Asumme parin kilometrin päässä toisistamme, lasten kaverit pysyvät samoina, päivärytmi ja säännöt ovat samat molemmissa kodeissa. Pystymme hyvin sopimaan lasten asioista. Tämä on meille ehdottomasti paras ratkaisu.

Ei lapsi vieraannu etävanhemmastaan jos käy siellä joka toinen viikonloppu ja viikolla on arkitapaamisia.

Ei ole lapsen etu vaihtaa kotia joka toinen viikko. Kyllä siinä lapsen psyyke laitetaan liian kovalle koetukselle, joka saattaa näkyä vasta vuosien päästä.

Minä uskon ja luotan arvostettujen lapsipsykiatriemme sanaan, jotka ovat näiden lasten kanssa tehneet työtä ja tuloksia nähneet enemmän kuin vanhempien, jotka puolustelevat ratkaisuaan lapsen edulla, kun ensisijainen etu taitaa loppujenlopuksi olla vanhempien tarpeet.

Eikös pieni lapsi unohda etävanhemman jo viikossa vai kuinkas Keltikangas -Järvinen on sanonut? Kyllä silloin tyo joka toinen viikonloppu tuntuu aivan mahdottomalta ja nimenomaan vieraannuttamiselta!!!!!!

Joskus luin täältä? Että jollain oli jopa sellainen käytössä että lapset asuivat aina samassa asunnossa ja vanhemmat vaihtelivat paikkaa viikon välein. Heillä oli aluksi 1 ylimääräinen asunto, lopulta 2 asuntoa lisäksi. Lapsen koti ei siis vaihtunut milloinkaan, ainoastaan vanhempien. Joka viikko.