Lue keskustelun säännöt.
Teinillä vaativa joukkuelaji harrastuksena, jossa kova kilpailu paikoista joukkueessa
17.12.2010 |
Laji antaa kyllä paljon, mutta välillä on kausia, että tuntuu, ettei kehity ja osaa. Kokee, että muut vain kehittyy ja menee ohi. Kokee, että pikkusiskokin on taitavampi. Tuntuu niin pahalta, kun harrastuksen pitäisi tuottaa iloa eikä surua. Tuohan tuo laji paljon iloakin ja sitä haluaa harrastaa itse. Harkkoja on monta tuntia 6xvko:ssa. Nyt on aika väsynyt. Välillä tuntuu, että pääsisi helpommalla, kun lopettaisi harrastuksen, joka vielä kovin kalliskin. On harrastanut lajia 7 vuotta. Joskun ennenkin ollut tuollainen vaihe, että kokee, ettei kehity ollenkaan ja haluaisi olla parempi, mutta sitten onkin päässyt eteenpäin ja oppinut. Koulu sujuu loistavasti ja muuten asiat kunnossa, mutta kurjalta tuntuu nyt, kun harkkojen jälkeen kotona itketään ja kiukutellaan...:( Onko muita kilpaurheilijoiden vanhempia täällä? Ehdotin, että katsoo nyt tämän kevään vielä ja tekee sitten ratkaisunsa. Jos ei tunnu tilanne helpottavan, niin sitten lopettaa. Toisaalta on aina tottunut käymään harkoissa ja siellä on tärkeä kaveripiiri, mistä on vaikea luopua. Kokee myös asian niin, että luuserit lopettaa:(
Kommentit (33)
Hän vain kyllästyi kun koki ettei aikaa jää muuhun, pärjäsi ja kehittyi kyllä. Hän teki ratkaisunsa itse, ja me sitten tyydyttiin siihen.
Mä sanoisin, että juttele nuorelle ja sano, että lopettaminen on ihan, jos hän siihen tulokseen tulee. Myös jatkaminen on ok, mutta sitten pitää terästäytyä henkisesti.
Oletteko jutelleet valmentajan kanssa tilanteesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä kanssa kilpailevat SM-tasolla. Viime keväänä oli myös jakso, jolloin teini otti kovin paineita ja tällöin juteltiin valmentajien kanssa. Se helpotti sitten noin parin kuukauden päästä(!), kun kehittyi. Nyt on vähän ikävä aika puhua valmentajille ja myöntää heikkoutensa (ikävää, mutta näin on), koska sitten joutuu erityistarkkailun alle ja huonossa lykyssä menettää sen paikkansa:( Joten kisakauden jälkeen on vasta parempi aika jutella. En usko, että muutkaan joukkueessa tekee virheettömiä suorituksia, mutta teinimme on niiiin tunnollinen ja vaatii paljon. Tässä kohtaa olisi helpompaa, jos olisi vähän hälläväliä-luonne. Lisäksi ottaa paineita vähän nuoremmasta pikkusiskosta, joka on tosi taitava ja vertaa itseään häneen...Kyllä tämä vanhempikin on taitava, muttei sitten kai tarpeeksi ja pelkää nuorempien menevän hänestä ohi...en tiedä miten saisin hänet uskomaan, että tuo laji ei ole elämässä ja tulevaisuudessa maailman tärkein juttu. Hän on niin taitava ja menestyvä muutoin. Kai se on osittain tuota murrosiän epävarmuuttakin. Lisäksi joukkuelajissa, jossa nähdään usein, tulee sellainen jokin henkinen juttu, jolloin se koetaan niin tärkeäksi asiaksi. Hänellä on siellä kyllä oikeasti tosi hyviä kavereita. On tää vaikeeta...
kohta jossa sanoit ettei lajinvaihto tanssiin ole enää mahdollista. Oma äitini sanoi minulle samaa tuon ikäisenä, kun harrastin toista tanssia. Sanoi että baletin harrastaminen olisi pitänyt aloittaa jo 7-vuotiaana jos haluaisin ammattilaiseksi jne.
Olen nyt 31-vuotias ja olen katkera etten jatkanut tanssimista ja vaihtanut balettiin, vaan ajattelin kapeakatseisesti että 15-vuotias on johonkin liian vanha. Jos tyttäresi haluaa vaihtaa tanssiin, on hän parin vuoden ajan varmasti muita jäljessä mutta kovasti treenaamalla ottaa kyllä muut kiinni, jos lahjakkuutta löytyy. Helpoin tie ammattilaiseksi käy varmasti niin, että aloittaa aikaisin ja jatkaa säännöllistä harjoittelua, mutta ainoa tie se ei ole. Ja onhan tyttärelläsi tanssitaustaa jo ennestään, eikä hän aloita nollasta. Sinä voit vanhempana mahdollistaa kehittymisen vaikka järjestämällä synttärilahjaksi yksityisopetusta, ja tukea häntä kun epävarmuus omista kyvyistä valtaa mielen.
vaikka onhan muitakin mahdollisia.
Kuulostaa siltä, että tyttösi ei pärjää tarpeeksi hyvin ja tajuaa sen itse, luopumisen tuska on iso.
Seurasin viime syksynä samaa täällä meillä kotona, eli tyttäreni lopetti rakkaan harrastuksensa, tajusi, ettei tule olemaan se paras, eikä tavallaan riittävän hyvä, vaikka sitä olikin. Luonnollista karsintaa, jota valkutkin toivovat.
Aikaa tajusi haluavansa tehdä muutakin kuin siellä treenisalilla olla päivittäin.
Nyt joulutauolla olisi hyvä tehdä jokin päätös, joko jatkaa vielä kevään tai siirtyy suosiolla uuteen elämänvaiheeseen.
kohta jossa sanoit ettei lajinvaihto tanssiin ole enää mahdollista. Oma äitini sanoi minulle samaa tuon ikäisenä, kun harrastin toista tanssia. Sanoi että baletin harrastaminen olisi pitänyt aloittaa jo 7-vuotiaana jos haluaisin ammattilaiseksi jne. Olen nyt 31-vuotias ja olen katkera etten jatkanut tanssimista ja vaihtanut balettiin, vaan ajattelin kapeakatseisesti että 15-vuotias on johonkin liian vanha.i]
aloitat baletin nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on siellä ihan luuseria siirtyä kansallisiin joukkueisiin, jotka ottavat lajin vähän rennommin
on siellä ihan luuseria siirtyä kansallisiin joukkueisiin, jotka ottavat lajin vähän rennommin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdotin itse tytölle tuota paluuta tanssiin, mutta itse on sitä mieltä, että on liian vanha. Olisin sitä mieltä, että olisi ihan kiva vain harrastaa jotain lajia ilman kilpailujen paineita, mutta haluaa vielä kilpailla...On tämä hankalaa, kun tosiaan on itselleen noin vaativa. Tosiaan paineet tulee siitä, kun ei koe olevansa tarpeeksi hyvä ja pelkää menettävänsä kisapaikan. Kurja juttu. Miksi se on niin tärkeää? Voi, kun saisin hänen ymmärtämään, että moni muu asia elämässä on paljon tärkeämpää kuin menestyminen lajissaan. Tyttö on kovin kauniskin, mutta ei sekään ole mitään...Ajattelisin, että se on murrosiän ehdottomuutta. Aikaa jäisi moneen mukavaan juttuun enemmän, jos ei tuo laji veisi niin paljon aikaa. Tosiaan tyttö tykkää kovasti musiikista, pianon soitosta,askartelusta ja käsitöistä, jolloin voisi käyttää niihinkin enemmän aikaa. Lisäksi koulujutut saisi hoitaa rauhassa, kun olisi niihinkin aikaa. En ymmärrä, miten koulumenestys voi tuolla ajankäytöllä olla noin loistava. Ikävältä tuntuu, koska omasta mielestäni tämä on aivan turha paine hänen elämässään. Toisaalta, jos nyt kamppailee tämän kanssa ja sitten huomaan onnistuvansa ja kehittyvänsä, niin tämän vaiheen ylitys on erittäin kasvattavaa. MUTTA, jos ei kehitykkään ja opi kaikkia vaadittuja, niin sitten olisi parempi varmaan lopettaa nyt. Eihän tätä voi etukäteen tietää...voi kun tietäisi ja osaisi tukea.
Meillä ei ole joulutaukoa vaan harjoitellaan entistäkin aktiivisemmin tulevia kisoja varten. Päätös jatkamisesta varmaan kypsyy tämän kevään aikana. Joukkueen kannalta lopetusta ei kertakaikkiaan voi tehdä kesken kisakautta. Tämä on hyvä tapa kunnioittaa muuta joukkuetta.
Vielä silti kaipaisin lisätukea, joten kertokaa vain lisää kokemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkein asia on selvittää itselleen miksi harrastaa?
Minulle se oli tärkeää siksi että pääsin todella taistelemaan jonkun asian takia. Koulunkäynti oli niin helppoa ettei se antanut tyydytystä kovalle kunnianhimolleni.
Ja vaikka välillä oli kausia että koville otti se kasvatti paljon. Ja niiden "itsensävoittaja" fiilisten avulla pärjätään vielä tänäänkin yli 35-vuotiaana, kun on kova paikka. Selkäytimessä on tunne siitä että minähän onnistun ja pärjään!
Kiitos kaikille, sillä niistä on ollut paljon apua ja tukea:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Verenmaku suussa ja silleen... huoh!
Ei taida tyttäresi joukkueen valmentaja olla ihan ammattilainen, jos töksäyttelee noin sanomisensa.
Voisiko tyttäresi "kunniakkaasti" vetäytyä hommasta, kun on kisakiireet hoidettu alta pois. Pitää pientä taukoa johonkin asiaan vedoten. Toimia edelleen vaikka apucoachina, mutta ottaisi itse löysemmin. Sitten kun pää on taas kunnossa, niin voi miettiä mitä "isona" tekee.
että joukkueissa roikkuu mukana sellaisia toistaitoisia nuoria, joilla ei aidosti ole lahjoja eikä kykyjä lajiin, mutta silti on pakko yrittää mukana. Pahimmassa tapauksessa nämä heikoimmat lenkit sitten vievät koko joukkueelta mahdollisuuden voittoon, kun eivät osaa vaadittavia asioita tai kroppa ei sovi lajiin. On suorastaan törkeää, että vanhemmat eivät ohjaa näitä heikompilahjaisia ja -tasoisia nuoria pois kilpaurheilusta. Uskoisi olevan nuorelle tai lapsellekin aika ikävää, jos oma joukkue häviää oman heikkouden ja lahjattomuuden vuoksi. Kyllä tietyssä ikävaiheessa tulisi ymmärtää, että toisten on parempi karsiutua pois pilaamasta joukkueen menestystä. Parempi, mitä aiemmin vanhemmatkin tämän ymmärtävät. Joillekkin ei vain ole suotu geenejä ja lahjakkuutta, jota tiettyyn lajiin vaaditaan. Tämä on pakko hyväksyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi tiedän, että tyttöni ei kuitenkaan ole huonoin, mutta ei parhaasta päästäkään. En sitten tiedä mitä pitäisi tehdä...toki tyttö itse saa tehdä ratkaisunsa, mutta mihin suuntaan yrittäisin ohjata hänen ratkaisuaan...on monessa liikkeessä ihan joukkueen huippu, mutta parissa jutussa heikohko...
Pääsevätkö sinun lajissasi sitten kaikki kisaohjelmaan, jos noin on? Meillä ei mahdu heikoilla taidoilla joukkueeseen ja siksi paikoista kilpaillaan...eikä ele ns. kakkosjoukkuettavaan muut on varamiehiä...
että on aika yleistä, että kisasuorituksen tekevät vain parhaat...niin rajulta kuin se kuulostaakin.
nuorena vastaavassa tilanteessa. Taisin mennä jopa "ylikuntoon" ja suoritukset laskivat kuin lehmän häntä. Sitten loukkaannuin ja jouduin odottamaan polven kuntoutumista useamman kuukauden. Tuon tauon jälkeen kun pääsin kunnolla treenaamaan, kehittymistä tuli aivan erilaisella tavalla. Näkisin, että tuo loukkaantuminen oli jopa minulle hyväksi.
Tuo ikä on vielä hankala. Lapsen kuvioista alkaa siirtymään kohti aikuisuutta ja alkaa vaatimaan itseltään eri tavalla asioita. Alkaa ymmärtämään, ettei se olekaan enää harrastamista vaan totista kilpailua. Ja siten vaatimukset nousee, eikä halua romuttaa sitä omaa mielikuvaa, ettei ehkä olekaan se mestari.
Juttele valmentajalle mikäli mahdollista. Sano hänelle, että tytär haluaa harrastaa, mutta kokee epävarmuutta kehittymisensä suhteen, koska on itseään kohtaan niin vaativa. Valmentaja kenties osaisi kannustaa häntä oikealla tavalla, tuoda esiin sitä kehittymistä pieninkin askelin ja siten luoda luottamusta tyttärellesi. Voit myös valmentajalta kysyä, että näkeekö hän lapsessasi sellaista potentiaalia, että harrastusta kannattaisi ehdottomasti jatkaa. Tyttärellesi sinun ei tarvitse näistä keskusteluista puhua ja voit valmentajalle sanoa, ettei hänkään puhuisi.
Itse muistan, että niinä kuukausina jolloin tunsin meneväni vain HUONOMMAKSI, suurinta kehittymistä tapahtui pään sisällä. Suoritukseen keskittyminen, pienien asioiden hiominen, oman suorituksensa RAKENTAVA miettiminen jne. Tuokin kehitys on pakko käydä läpi, koska se on valtavan tärkeää.
Jos lapsi haluaa lopettaa harrastuksen, niin yritä viedä hänen huomiotansa esimerkiksi kouluun. Tulevaisuuden opiskeluhaaveisiin jne. Tiedän että se on hankalaa, todella hankalaa, mutta jotain on pakko yrittää!
Tsemppiä teille!
että vaikka nuori ei huomaisikaan itsessään kehitystä, niin aina sitä tapahtuu. Se on tosi. Treenaus ei ikinä mene hukkaan. Se tuo varmuutta, lisää kuntoa jne. Eli hän kehittyy vaikka itse muuta väittäisi, näin uskallan väittää :) Ehkä häntä voisi yrittää kannustaa kiinnittämään huomiota jopa niihin ihan pieniin asioihin ja onnistumisiin. Niitä varmasti on. Lajista kun en tarkasti osaa nyt sanoa, niin en pysty antamaan mitään "esimerkkejä".
Mikäli hän haluaa jatkaa, niin voit yrittää kertoa hänelle, että varmasti jokainen kilpaurheilija käy samaa kamppailua mielensä sisällä, jossain vaiheessa harrastuksen/uran aikana. Silloin tarvitaan sinnikkyyttä ja kypsyyttä käsitellä näitä epävarmoja tilanteita. Kyllähän se on sanottu, että kilpaurheilu on myös "henkisesti raskasta".
reaalimaailmassa se hyvä koulumenestys on tytölle tulevaisuudessa varmasti tärkeämpää kuin lyhytaikainen menestys tässä joukkueurheilussa. Urheilusta ja etenkään joukkuelajeista ei ole elämänuraksi juuri kenellekään (poislukien muutama harva formulakuski, jääkiekkoilija ja jalkapalloilija) - ns. naislajeissa elantoaan ei kukaan urheilulla hanki. Ja viimeistään, kun urheilu siinä alle kolmikymppisenä (tai luistelussa, voimistelussa ym. reilu kaksikymppisenä) loppuu, täytyy elämässä olla muuta, joka vie eteenpäin ja jolla elantonsa hankkii. Harrastus voi olla tärkeä ja hyödyllinen mutta silti vain HARRASTUS.
Lapset harkoissa ja oikein jännityksellä odotan millä mielellä kotiutuvat. Jos tällaista jatkuu vielä pidempään, niin sitten on vakavasti tuettava lasta lopettamaan laji...:( Itse hän päätöksensä tekee, mutta tukea tarvitsee puoleen tai toiseen...Molemmissa on ratkaisuissa on puolensa.