Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minulla on yksi lapsi enkä halua enempää koska...
17.12.2010 |
en halua riistää tuolta ihanalta lapselta sitä mitä hän voi saada nyt, kun on ainoa lapsi. Jotenkin tuntuu täysin mahdottomalta ajatella, että voisin rakastaa toista lasta niin paljon kuin tuota lasta. Itsekin olen ainoa lapsi ja ehkä ajatukseni juontavat omasta lapsuudestani. Lapsena ajatus siitä, että olisin saanut sisaruksen, tuntui kauhealta. Kai mä olen sitten vähän narsisti.
Kommentit (58)
Meillä on ekasta satsista kaksi lasta, jotka jo kohta lentävät pesästä. Sitten on tämä iltatähti, nyt 2v. Haluaisin lapselle sisaruksen mutta mies ei. Ei siitä syystä ettemme jaksaisi lisää lapsia, vaan siksi että kokee tämän olevan ainutlaatuinen, vain yksin meidän rakkauden ja ajan anstaiseva.
Kummalista ettei ajatellut niin noiden teinejen kohdalla aiemmin.
Muistan kuinka heille oli seuraa toisistaan ja ovat erittäin läheisiä.
Mies on ainoa lapsi ja minulla monta sisarusta.
Mies ajattelee tämän asian kutakuin niin, että olemme tehneet ensin minun haluamallani tavalla, eli sisarukset toisilleen ja nyt teemme hänen tavallaan, eli ainokaisen.
Surullista :(
Tuntuu jokapäivä niin epäreilulta kun vanhemmilla lapsilla on toisensa ja pikkuisella ei ketään. Laskematta tietysti meitä aikuisia.
Minusta aika itsekäs ajattelutapa. Varmasti jokainen lapsi on onnellisempi sisaruksesta kuin olla yksin. Ja vanhempana sen vasta oikeasti huomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sanoi eilen: "Mä oon kyllä tosi onnekas, kun mulla on 2 pikkuveljeä, kaikilla ei oo yhtään".
Se huolenpito, yhteisöllisyys, läheisyys, yhteiset leikit, puuhat, toisten opettaminen ja huomioiinottaminen jne. Millään ei serkusten tai kavereiden välille synny sitä samaa. Omien lasten kasvaessa ei voi kuin nauttia noista tappelupukareista. Lapset osaavat olla myös yksin, saavat jakamatonta aikuisaikaa, mutta viihtyvät ylivoimaisesti parhaiten yhdessä. Kavreita tulee ja menee, meillä on välillä mieletön lauma lapsia kotona puuhaamassa, mutta sisaruksia ei voita mikään. Sisarussuhde on elämän pisin ihmissuhde ja kaikin tavoin voittamaton.
JOkainen tekee kuten haluaa, jos voi asiaan vaikuttaa. Takaan silti, että sisaruus on lapselle ainoastaan hyväksi!
Äitini on moneen kertaan harmitellut sitä kuinka minulla ei ole ollut sisaruksia.. Olen aina sanonut äidilleni että minua ei todellakaan haittaa, enemmän hänellä olisi anteeksi pyydeltävää jos minulla niitä sisaruksia olisi..
Että en ihan samaa mieltä ole siinä että kaikki lapset muka niitä sisaruksia haluaisivat.
t.35
Takaan silti, että sisaruus on lapselle ainoastaan hyväksi!
Itse olen ainakin joutunut silloin tällöin terapoimaan äitiäni ja kavereitani, joilla on ollut repiviä riitoja sisarustensa kanssa. Kaikilla sisaruksilla ei ole hyvät välit. Sisaruussuhde voi aiheuttaa myös monia murheita ja taakkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ekaluokkalanen sanoi eilen: "Mä oon kyllä tosi onnekas, kun mulla on 2 pikkuveljeä, kaikilla ei oo yhtään".
olevansa onnellinen siitä että hänellä ei ole sisaruksia ;). Hyvä, että kaikki ovat onnellisia.
ovat todella itsekeskeisiä! Juuri näitä, jotka ovat saaneet vanhemmiltaan jakamattoman huomion ja aivan kaiken "mitä heiltä lapsuudessa puuttui". Sinänsä kaunis ajatus, mutta tuloksena kusipäitä. Tosin kusipääksi voi tulla kyllä vaikka olis sisaruksiakin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos niitä ei ole koskaan ollut. Oma elämäni ois kyllä ollut mielestäni aika paljon köyhempää ilman sisaruksia... ehkä niitäki osaa arvostaa vasta kun niitä saa.
ettei hänellä olisi sisaruksia. Hänelläkin on siis kaksi pikkuveljeä, eikä yhtään epäröi tuoda tätä kantaansa ilmi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en minä koe kyllä olevani erityisen kusipäinen ihminen vaikka ainoa olenkin.... se riippuu ihan vanhempien kasvatuksesta että millaisia niistä lapsista tulee, oli niillä sisaruksia tai ei..
Ja jokainen ihminen saa kyllä mielestäni päättää että kuinka monta lasta on juuri hänelle sopiva.
Että lopetetaanko se yleistys taas..
t.35
Minulla on 2 veljeä ja 1 sisko. On ollut sisaruskateutta ja on tapeltu. Mutta kenen muun kanssa voit tapella niin, että tiedät, ettei hän hylkää.
Olemme nyt ikäjakaumassa 45-61. Isämme on kuollut ja äitimme vanha ja raihnainen. Nyt osaa olla kiitollinen varsinkin siskosta. Kuka muu tuntee minut niin hyvin ja kenen kanssa voin jakaa kaikkea mahdollista. Me sisarukset jaamme äitimme hoitoa ja huolenpitoa. Tuntuu hyvältä kuulua tähän sisarusparveen. Jotain perheestä jää jäljelle kun äiti kuolee.
Mutta en siis halua käännyttää ketään tekemään useampaa lasta kuin haluaa. Mutta tämä on oma kokemukseni perheestä, missä on 4 lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ettei hänellä olisi sisaruksia. Hänelläkin on siis kaksi pikkuveljeä, eikä yhtään epäröi tuoda tätä kantaansa ilmi.
Voi vitsi kun ärsytti kun en saanut niitä kalleimpia merkkifarkkuja kun meitä oli niin monta. Tai sisko jakoi huoneen kanssani. Olin niiiiiiin kateellinen kaverilleni, joka oli ainokainen ja jonka kaapit pursusi puutereita ja merkkivaatteita ja kamaa ja tavaraa.
Nykyään keski-iässä siunaan, että minulla on sisaruksia.
ovat todella itsekeskeisiä! Juuri näitä, jotka ovat saaneet vanhemmiltaan jakamattoman huomion ja aivan kaiken "mitä heiltä lapsuudessa puuttui". Sinänsä kaunis ajatus, mutta tuloksena kusipäitä. Tosin kusipääksi voi tulla kyllä vaikka olis sisaruksiakin...
ketään ei saa nimitellä. Hyvin on mennyt oppi perille. Minun lastanikaan ei ole lupa nimitellä. Ei edes aikuisilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ovat todella itsekeskeisiä! Juuri näitä, jotka ovat saaneet vanhemmiltaan jakamattoman huomion ja aivan kaiken "mitä heiltä lapsuudessa puuttui". Sinänsä kaunis ajatus, mutta tuloksena kusipäitä. Tosin kusipääksi voi tulla kyllä vaikka olis sisaruksiakin...
Tutkimusten mukaan ainoat lapset ovat epäitsekkäämpiä, älykkäämpiä ja empaattisempia kuin ne joilla on sisaruksia. Suurperheissä kasvaneet ovat kaikkein itsekeskeisimpiä.
Minäkin ajattelin toista odottaessani, että voiko sitä toista ikinä rakastaa niin paljon kuin sitä ensimmäistä. Se rakkaus kun oli niin voimakasta. Ja yllätys yllätys, niinpä sitä sai ajan myötä todeta, että kyllä voi eikä se ole edes esikoiselta pois. Rakkauden "määrä" vain lisääntyy perheessä.
enkä minä mistään voi varmaksi tietää, mikä on lapselle/lapsille parasta. Ekahan olisi voinut haluta olla ainoa, ja toinen taas saada pikkusisaruksen. Kolmas olisi ehkä tahtonut nimenomaan pikkuveljen, mutta tulikin tyttö...
Me olemme saaneet kolme lasta, niinkuin molemmat halusimmekin. Uskoisin, että eri ikä- ja elämänvaiheissa lapset ovat sisaruksistaan ja sisaruudestaan eri mieltä; joskus ärsyttää että niitä on, ja joskus se on maailman paras juttu. Täytyy vain toivoa, että jokainen olisi edes keskimäärin iloinen, että hänellä on kaksi sisarusta ja löytäisi siitä enemmän iloa kuin surua.
Me vanhemmat olemme joka tapauksessa todella onnellisia jokaisesta, ja toivomme että voimme kasvattaa heitä edes suunnilleen tasapuolisesti. Sisimmässäni uskon, että sisaruus on lapsille hyvästä, niin hyvässä kuin pahassakin. Tänään lämmitti, kun viisivuotias sanoi kolmevuotiaalle pikkusiskolleen: "minun ei tarvi olla ikinä yksin, kun minulla on sinut". Varmaan illalla jo riitelevät jostain pikkuasiasta.
Ei näitä asioita voi tietää, voi vain tehdä niinkuin parhaaksi tuntee :)
jos niitä ei ole koskaan ollut. Oma elämäni ois kyllä ollut mielestäni aika paljon köyhempää ilman sisaruksia... ehkä niitäki osaa arvostaa vasta kun niitä saa.
en sairauteni vuoksi voi toista tehdä. Se olisi hengenvaarallista. Lapseni on 4,5-vuotias ja joka päivä kuulen: Koska meille tulee pikkusisko?
Ei sillä, en jaksaisi ehkä toista vauva-aikaa, koska ensimmäinen oli todella rankka (oli isä ja äiti, mutta käytännössä vain äiti.... ) Olin siis käytännössä yksin koko ajan plussauksesta lähtien, vaikka lapsi oli toivottu. Sukulaiset asuivat 300km ja 700 km päässä.
välillä on rankkaa, kun lapsella ei ole sisarusta, jonka kanssa telmiä, ja sitä kaipaa.
Minkäs teet, toki adoptio on aina mahdollinen, mutta... ei. ei ainakaan nyt.
Olen 33-vuotias, joten vielä olisi pari vuotta aikaa, jolloin pienen kanssa jaksaisi kontata. Mutta .. ei.
Alue: Aihe vapaa
ihan ekologisista syistä. Koen kyllä ratkaisun olevan epäitsekäs, enkä itsekäs, kuten täällä ihmiset näyttävät ajattelevan. Ainokaisen kasvattaminen on haastavaa, jotta lapsesta ei tule itsevaltiasta, joka on tottunut saamaan kaiken. Vaatii myös vanhemmilta todella paljon osallistumista leikkeihin jne. kun ei ole samanikäistä seuralaista omassa perheessä.
Useimmilla meillä ONNEKSI on vapaus päättää lapsimäärästämme. Itse en voisi kuvitellakaan tekeväni esim. kolmea lasta, mutta hyväksyn tämän toisten ihmisten ratkaisuna. Hiukan suvaitsevaisuutta, olivat taustasyyt lapsimäärällä mitkä tahansa!