Jännittää.. Poikani saa ehkä huomenna asperger-giagnoosin..

Kuinka sattuikin. Me saimme saman diagnoosin lapselle eilen. 4 ja puoli vuotta meni.

Minäkin olen nyt shokissa vaikka ei tullut yllätyksenä. En vain tiennyt onko tuloissa psykiatrinen diagnoosi vai mikä.

Ajatellaanko että nyt lapsi saa viimeinkin apua ja tästä lähdetään vain ylöspäin. Näissä lapsissa on niin paljon hyvää jolla voi kompensoida mitä sosiaalisuudessa puuttuu.

Mistä ensimmäisenä aloitte epäillä poikkeavuutta?

vanhemmista helpottuu, kun lapsen oireille löydetään nimi.





T.psyk.sh

kun lapsi aloitti päiväkodin. Sitä ennen en olisi osannut arvata.

Meni yksin, ei reagoinut nimeensä, kuuloyliherkkyyttä. Poikkeava katsekontakti ja nyt myöhemmin kouluiässä mm. eläinroolit, mielikuvitushahmot.

On muuten älykäs lapsi, äidin mielestä nyt ainakin ;) Ja opettajan mukaan lahjakkaimpia lapsia luokallaan. Hän oli kuin puulla päähän lyöty diagnoosista. - ei ap-

eläinroolien ja mielikuvitushahmojen olevan ihan normaaleja lapsen leikeissä. Leikkiikö muiden lasten kanssa?

en ole asiantuntija, en osaa sanoa.

Mutta yhdessä kaiken muun kanssa.

Meidän lapselle on tyypillistä että on helpompi olla roolissa kuin omana itsenään. Voi vaikka tilanteessa jonka kokee itselleen hyvin vaikeaksi, alkaa käyttäytymään kuin koira.



Leikkii muiden lasten kanssa ja on ystäviä. Ihan ikäisiäkin. Hän on hyvin määräilevä leikeissä ja se on ongelma. Kun saa määrätä kaiken, on se hänelle turvallisempaa. -ei ap-

MUTTA AS-lapsilla monet jutut menee vähän niinkuin poetenssiin 10 - eli esim. eläinroolit ja mielikuvitushahmot jäävät ihan erilailla päälle kuin normaaleilla lapsilla ja häiritsevät sosiaalista kanssakäymistä.

eläinroolien ja mielikuvitushahmojen olevan ihan normaaleja lapsen leikeissä. Leikkiikö muiden lasten kanssa?

oletteko kertoneet avoimesti? Esim. lasten ystävien vanhemmille?



Missävaiheessa ja miten lapselle itselleen?



-ei ap

oletteko kertoneet avoimesti? Esim. lasten ystävien vanhemmille?

Missävaiheessa ja miten lapselle itselleen?

-ei ap

ja lapsi itse on (kouluikäisenä) kertonut kavereilleen.

Lapselle kerrottiin jo tutkimusten aikana, mitä tutkitaan ja lapsi oli mukana sekä tutkimuksissa (miten muuten sitä olisi voitu tutkia) että loppupalaverissa. Epäeettistä, jos ei kuitenkin täysin normaaliälyiselle lapselle kerrota, miksi häntä syynätään ja tarkkaillaan! Tätä mieltä oli myös hoitohenkilökunta, kun kysyin. Toki pitää kertoa iän mukaisella tavalla.

Me käytiin yksityisellä ja diagnoosi saatiin kahdessa kuukaudessa.



Yksityiseltä päästiin lähetteellä kunnalliselle puolelle seurantaan, ja kaikki on aina mennyt nopeasti ja kivuttomasti.



Lapsen diagnoosi on autismi.

Lapsella on ollut tukitoimia, ensimmäisen kerran jo 4- vuotiaana. Varsinkin tytöillä diagnoosin saaminen tapahtuu myöhemmin (kuulin eilen) ja ongelmia on vaikeampi huomata.



Itse tutkimukset kestivät n. 3 viikkoa. Odotusaikakin oli pitkä, ainakin meillä. Prosessi koulun puolelta alkoi n. 10kk sitten.



Lapselle kertomisesta sen verran että toki hänelle on kerrottu miksi sairaalassa olimme. Eli hän tietää syys miksi hänet lähetettiin tutkimuksiin (olimme huolestuneita koska hän eristäytyi muista ja vaikutti surulliselta).



Mutta häntä ei ole se ihmetyttänyt ollenkaan (ehkä tyypillistä asperger- lapselle sekin). Hänen mielestään ruoka sairaalassa on ollut loistavaa ja lelut hyviä. Muuta kommenttia, uteluita ei ole tullut. Kyllä mietin miten kerron, mutta kun diaqnoosista on alle 24h voitte arvata etten tiedä vielä millä sanoin sen hänelle kerron ja milloin.

Ei diagnooseja ole aina niin helppo antaa. Niissä on kuitenkin tietyt kriteerit, eikä niitä anneta ihan noin vaan. Monilla lapsilla on diagnoosia "piirteitä jostain" ennenkuin varsinainen diagnoosi varmistuu - Dignoosista on tosiaan se iso etu, ettei noilla perkillä piirteillä välttämättä saa kaikkea tukea ja apua.

Tosin täällä annetaan usein sellainen kuva, että kun vanhemmat eivät jaksa kasvattaa, he käyvät vaan hakemassa lapselle haluamansa diagnoosin, jonka saa kerta käynnillä neurologilla.

Me käytiin yksityisellä ja diagnoosi saatiin kahdessa kuukaudessa.

Yksityiseltä päästiin lähetteellä kunnalliselle puolelle seurantaan, ja kaikki on aina mennyt nopeasti ja kivuttomasti.

Lapsen diagnoosi on autismi.

Aika siirtyi maanantaille, joten vielä odotellaan.



Poika on fiksu, lahjakas koulussa, kiinnostunut monista asioista, uppoutuu täysillä siihen mikä milloinkin on in. Jo pikkupoikana luki tietokirjoja (oppi lukemaan 5-vuotiaana) ja on sellainen piiku pohdiskelija ja professori. Kaverisuhteissa ongelmia, niitä kuitenkin onneksi on. Vilkas ja levoton, koulussa ei pysty keskittymään. Aloitti heti ekalta pienryhmässä, ja nyt on sinnekin saatava lääkitys avuksi, on niin muissa maailmoissa ja levoton.



Kiva poika, sosiaalinen ja reipas, haastava tosin. Suurimmat ongelmat siis koulussa.



ap

Mikä diagnoosin myötä muuttuu, paitsi että teillä on nimi hänen erilaisuudelleen?

Ethän sitä voi ymmärtää, jos itselläsi ei ole erityislapsia.

T. Sivusta seurannut, jolle diagnoosi on myös tärkeä.

Ei meilläkään diagnoosi mitään muuttanut. Sama lapsi se edelleen oli kuin ennen diagnoosiakin.



Diagnoosi sinänsä ei poistanut yhtään ongelmaa. Pari uutta ongelmaa se sen sijaan aiheutti.



Se mikä jotain muutti (parempaan päin), oli kun saatiin kuntoutusta ja sopeutumisvalmennusta ja perhetyötä ja keksin, mitä kirjoja pitää lukea, jotta saan itse lisää tietoa tämän sorttisista kummallisuuksista ja sitten aikanaan opin soveltamaan sitä tietoa meidän lapseen. Mut ei sekään mitään lopullista ratkaise. Sori tämä: mutta sama vaikeuksien taso tulee aika olemaan edessä teillä ja teidän lapsilla, vaikka ne vaikeudet muuttavat muotoaan lapsen kasvaessa ja kuntoutuessa tai mennessä huonompan suuntaan (ja niitäkin tulee olemaan molempia vaiheita, jos lapsi on asperger). Ja kuitenkin se lapsi on yksilö vaikeuksineen ja hyvine puolineen, ei mikään "tyypillinen tai epätyypillinen aspergertapaus".

Aivan sama kaikkien sairauksien kohdalla.

Itselläni kehitysvammainen lapsi ja dysfasia lapsi(adhd??).

Myös diagnoosiin loppuu se jatkuva tutkiminen.

Esikoisen kanssa käytiin neurolla 3 vuotta ja kuopus kohta 7v. ja asia edelleen kesken.

Ei tarvitse enään rampata sairaalassa, kun diagnoosi on.

Samaa sanoo monet muutkin erityislasten vanhemmat, että diagnoosi on helpotus.

Ei sen tarkoitus olekkaan lasta mitenkään muuttaa. Ei kait kukaan niin yksinkertaisesti ajattele.

Toki on niitäkin, jotka ei halua edes totuutta tietää tai välitä, mutta itse en sellaisia tunne.

T.3

Myös diagnoosiin loppuu se jatkuva tutkiminen.

T.3

Itselläni Tourette-lapsi ja on todellakin helpotus, kun erilaiselle ja ajoittain omituiselle käytökselle löytyy virallinen selitys mustaa valkoisella, eikä kaikki ole vain minun omia päätelmiäni.



Päivä kerrallaan opitaan elämään sairauden kanssa, vaikka vuosia on jo mennyt.



Saako asperger-lapsesta kelan vammaistukea? Tourettesta saa.