kaikillahan joku sairaus on jos tarpeeksi tutkitaan

vaan anoppisi tarkoitti kai suunnilleen sitä, että sairaita ollaan kaikki jollakin tapaa kun kylliksi tukitaan.

sinusta tuntuisi, jos kärsisit kovista kivuista ja toinen jalkasi olisi halvaantunut ja sinulle sanottaisiin noin?

Että ehkä sanojalla itselläänkin on joku sairaus joka tuli esille kun tutkittiin tarpeeksi. Ei toi lause nyt ollut empaattisuuden huippunäyte mutta ei se nyt niin kamalan pahastikaan ollut sanottu. En vetäisi hernettä nenään.

Vaikka tietäisit, että jatkossa vointisi muuttuu vain huonommaksi.

Tosin tietysti jos toinen on sanonut sen pahantahtoisin ilmein ja halveksivasti tuhahdelleen, ehkä sitten. Mutta sanoiko ap:n anoppi sen niin?

ap:n anoppi ei ole hirvean tokero: onko teilla itsellanne tai lapsellanne jotain todettua kroonista vakavaa sairautta joka vaikuttaa joko elaman laatuun tai sen pituuteen tai molempiin? Kun minusta tuo ajatus etta "kukaan muukaan ei ole terve" on todella omituinen, koska toki monet ovat - jos eivat terveita - vahintaankin _huomattavasti_ terveempia kuin toiset, ja ap MS-diagnoosinsa kanssa on objektiivisesti sairaampi kuin anoppi levottomine jalkoineen... Meilta loytyy seka minulta etta lapselta tuollainen sairaus, ei kuitenkaan MS, ja vetaisin - ja vedankin - herneen rankasti nenaan kun sita vahatellaan.

on itseasiassa lohduttava. Minusta ainakin on lohduttavaa tietää, etten ole ainoa sairas vaan että muutkin kärsivät jostakin vaivasta. Kuka vähemmän, kuka enemmän. Mutta mä en olekaan ollut koskaan ihan terve.

Mulla on reuma ja mun isoäiti diagnoosista kuullessaan mietti ensimmäiseksi että mahtaako kukaan nyt enää palkata mua töihin...

Eli ongelma on tavallaan enemmän siinä miten yhteisö suhtautuu eikä niinkään sairauden oireissa.