Olen eronnut nyt syksyllä ja olen kyllästynyt vaihteleviin tunteisiin. Milloin ne tasoittuvat?

Ensimmäisen kerran luin sen lokakuussa ja huomasin, että puolet kirjasta oli sanahelinää eikä kolahtanut. Nyt huomaan, että olen selvästi pidemmällä. Nyt lukeminen tyssää luottamus-lukuun.

Olen ihan unohtanut, että niitä seminaarejakin on. Pitää googlettaa ensi vuodeksi.

ap

niitä järjestää mm. seurakunnat, kansanopistot ja yksinhuoltajaliiton paikallisjärjestöt eräänlaista ryhmäterapiaa (10 krt). olen käynyt ja voin suositella!

ex-miehesi edelleen yhteydenpitoa ihastuksensa kanssa?

itsekin olin jo lukenut sen, ei haitannut, eri asia kun keskustelee muiden eronneiden kanssa ja kuulee heidän näkökulmiaan

erosta yllättävän nopeasti yli koska en jäänyt riippuvaiseksi lasten kanssa olosta ja toisekseen olin suhteessa jo kun erosimme. En kadehdi niitä miehiä jotka joutuu jäämään olosuhteiden takia lähivanhemmaksi. Enkä sen takia kadehdi varsinkaan naisia.

Ne viimeiset viikot kotona olivat tosi kamalia, koska mies istui häenen kanssaan puhelimessa kaikki illat. Tosi kivat fiilikset itsellä...

Ei mies iltoja poissa ollut kuin ehkä kerran viikossa,enkä tiedä kenen kanssa.

Mies muuten ihmetteli muuttopäivänäni, että on se kumma, kun haluan heittää 20 vuotta noin vain vessanpytystä alas...Hän ei ymmärtänyt, kun emme voi jatkaa kavereina...

ap

ex-miehesi edelleen yhteydenpitoa ihastuksensa kanssa?

Mies muuten ihmetteli muuttopäivänäni, että on se kumma, kun haluan heittää 20 vuotta noin vain vessanpytystä alas...Hän ei ymmärtänyt, kun emme voi jatkaa kavereina..

olen vielä täysin kiinni exässä. Kaipaan häntä, tarvitsen jatkuvasti hänen apuaan ja tukeaan, tunnen rakastavani häntä. Minusta tuntuu mahdottomalta haudata haaveita, jotka liittyvät yhteiseen loppuelämäämme. Olen onnellinen, kun perheemme on koossa.

Mies kaipaa minua valtavasti, soittelee, katuu tekojaan, itkee ja halailee. Haluisimme vain olla sylikkäin...

Mutta...paljon sellaista on tapahtunut, mitä ei saisi tapahtua. Exäni on päihderiippuvainen ja suhtemme on ollut siitä syystä yhtä vuoristorataa. Sekopäissään hän ollut ilkeä ja välinpitämätön. Liian ilkeä, liian kauan ja liian monta kertaa aina katumusten jälkeen. Kun mieliteot vie, ei meidän suhteella ole väliä, mutta kuivina kausinaan hän taas vannoo, että kaikki muuttuu...

Kaikesta pahasta, pahoista sanoista ja teoista huolimatta meillä on ollut niin paljon hyvääkin. Hän on joka tapauksessa ollut ystäväni ja rakastettuni, hellä ja rakastava useinkin. Jään kaipaamaan niin paljon, että en tiedä osaanko erota oikeasti, vaikka tahdon. Aina kun alamäki on pahimmillaan, olen varma erosta ja siitä, ettemme palaa koskaan yhteen. Raastavaa, mutta yritän irtautua päivä kerrallaan.

hukkaan 20 yhteistä vuotta ja on itsekäs kun eroaa miehestä, joka on pettänyt. On miehellä kieroutunut ajatuksenjuoksu.

hukkaan 20 yhteistä vuotta ja on itsekäs kun eroaa miehestä, joka on pettänyt. On miehellä kieroutunut ajatuksenjuoksu.

että ero on aina vain naisen syy ja yksinhuoltaja on sen logiikan kautta halveksittua pohjasakkaa. Aika karua syyttelyä, kun lukee tänkin ketjun tarinoita...

Keskeneräisyyttä on vain kestettävä.



Tunteet vaihtelevat ja se, että niitä ei pysty kontrolloimaan on inhottavaa.



Omassa elämässä on tullut tehtyä muutama tosi väärä ratkaisu. Aikaisemmin arvostelin itseäni paljonkin ja etsin syitä asioihin. Nykyisin ajattelen, että mun pitää suhtautua itseeni (ja muihin) armollisemmin. Kuitenkin niidenkin kokemusten takia olen juuri tässä ja tällainen.



ja p.s. Onnea uuteen kotiin :-)

taisit kyllästyä samalla tavalla siihen parisuhteeseen?



Nyt tätä kyllästymistä kannattaisi hieman analysoida.

taisit kyllästyä samalla tavalla siihen parisuhteeseen?

Nyt tätä kyllästymistä kannattaisi hieman analysoida.

-mutta pointti olikin että pääset syyllistämisen vauhtiin vai mitä.

olen tällainen järki-ihminen, että ajattelen, että kun on surtu ja olen itkenyt, niin sitten se on ohi. Tai kun olen purkanut vihaani ja vatvonut jotain asiaa loputtomiin niin, että se on käsitelty, niin sitten se on käsitelty. Mutta piru vie, kun ne samat tunteet sittenkin tulevat takaisin! Paria-kolmea vuotta en suostu odottamaan!!! ap

se pari kolme vuotta, vaan sun elämää. Elämä vaan on sellaista, vaihtelevaa. Välillä onnea, välillä surua, vihaa, tasaista... Nyt tällä hetkellä on juuri tätä - sulla siis vaihtelevaa, vihaa surua - aina on vaan se hetki. Parin kolmen vuoden päästä voi olla uudet murheet ja uudet ilot. Kannattaa vaan elää täysillä ja hyväksyä, että elämä on tällaista.

Se pari vuotta sitten eronnut, en muista millä nrolla tuossa aiemmin vastasin.

Yritän muistaa, että elämä on tällaistä. Mutta nämä tunteet ovat kamalan rasittavia! Juuri kerroin tapauksesta eräälle kaverilleni ja alahuuli väpätti. En ole tottunut tällaiseen, että itkettää. Tai siihen, että viha nousee niin, että otsasuoni pullistuu.

Yritän muistaa, että elämä on tällaistä. Mutta nämä tunteet ovat kamalan rasittavia! Juuri kerroin tapauksesta eräälle kaverilleni ja alahuuli väpätti. En ole tottunut tällaiseen, että itkettää. Tai siihen, että viha nousee niin, että otsasuoni pullistuu.

Joku sinussa pistää kovasti vastaan niiden läpielämistä, eli olet selkeästi erokriisin ensimmäisessä vaiheessa: "kieltäminen". Niin kuuluukin olla, sillä eroprosessi on sinulla alkuvaiheessa. Ehkä sun kannattaisi tosiaan hakea sitä vertaistukea jotta pystyisit saamaan tunteita ulos rakentavalla tavalla. Myös yksilöterapia kannattaa erokriisissä, ehdottomasti.

ajatteletko, että eihän miehessä ole mitään suremista kun se osoittautui sellaiseksi paskiaiseksi, mutta mieshän oli ne 19,5 ekaa vuotta kuitenkin vissiin aika ihana ja mahtava niin kyllähän sen menettämisessä on surtavaa, eikä niinkään sen miehen, joka mies on ollut muutaman kuukauden ajan.

Sitten kun lopullinen päätös erosta oli selvä, niin itkin kuukauden sekavissa tunnelmissa. Sitten sain aikaan eropaperit ja asunnon. Sitten alkoi se ylämäki. Voi kestää vähemmänkin aikaa siis kuin vuoden, vuosia.