Kiukutteleeko teidän muiden lapset pk-päivän jälkeen?

lapset ovat väsyneitä pitkän päivän jälkeen. Lisäksi useimmat eivät kehtaa päiväkodissa kiukutella niin kuin kotona, joten kaikki paha olo puretaan sitten kotona vanhemmille.

ja jos jonkun lapsi kiukuttelee, on vanhemmuus hukassa, lapsiin ei ole mitään otetta ja perheneuvola on tarpeen :P

ja kaikki tulee sitten ulos illan aikana.

Meillä ainakin kiukutellaan loma-aikoina saman verran mutta se vaan sijoittuu tasaisemmin pitkin päivää, eikä ole niin rasittavaa.

hoitopäivän jälkeen. Olen ikävän ja kiukun pidättelyn lisäksi keksinyt kaksi muuta syytä:

- nälkä: pk:n lounas on aikaisin ja välipala tosi kevyt. Kun haen lapset 16.15, niin heillä on jo kirjaimellisesti kiljuva nälkä. Ratkaisu: lyö lapsille jo autossa banaani tms. käteen ensiavuksi.

- halipula: kun matkalla on syöty pieni välipala, niin kotona voidaankin sitten käpertyä hetkeksi sohvalle halimaan ja vaikka katsomaan pikkukakkonen. Päivällinen voi hyvin olla vasta klo 18. Kun sohvalla on saatu halittua ja juteltua, niin ilta menee leppoisammin.



Meillä nykyisin kiukutellaan lähinnä pk:n pihalla. Kun autoon asti päästään, niin pahin on jo takana.



Niin, ja syö itsekin se banaani, ennen kuin haet muksut! Olen huomannut, että olen itsekin nälkäinen ja väsynyt lapsia hakiessa, ja pieni välipala tekee kummasti stressaantuneesta äidistäkin vähemmän kärttyisen ja kiireisen, mikä helpottaa kestämään sen lasten iltapäiväkiukun!

ja jos jonkun lapsi kiukuttelee, on vanhemmuus hukassa, lapsiin ei ole mitään otetta ja perheneuvola on tarpeen :P

Meillä kiukuttelee milloin kukakin koulu-, pk- tai työpäivän jälkeen. Väsyneenä ihmisen pinna on kireä. Miten tällainen ilmiö voi olla ap:lle uusi?

hoitopäivän jälkeen. Olen ikävän ja kiukun pidättelyn lisäksi keksinyt kaksi muuta syytä:

- nälkä: pk:n lounas on aikaisin ja välipala tosi kevyt. Kun haen lapset 16.15, niin heillä on jo kirjaimellisesti kiljuva nälkä. Ratkaisu: lyö lapsille jo autossa banaani tms. käteen ensiavuksi.

- halipula: kun matkalla on syöty pieni välipala, niin kotona voidaankin sitten käpertyä hetkeksi sohvalle halimaan ja vaikka katsomaan pikkukakkonen. Päivällinen voi hyvin olla vasta klo 18. Kun sohvalla on saatu halittua ja juteltua, niin ilta menee leppoisammin.

Meillä nykyisin kiukutellaan lähinnä pk:n pihalla. Kun autoon asti päästään, niin pahin on jo takana.

Niin, ja syö itsekin se banaani, ennen kuin haet muksut! Olen huomannut, että olen itsekin nälkäinen ja väsynyt lapsia hakiessa, ja pieni välipala tekee kummasti stressaantuneesta äidistäkin vähemmän kärttyisen ja kiireisen, mikä helpottaa kestämään sen lasten iltapäiväkiukun!

Ei enää siksi että lapsi ei ole enää päiväkodissa, hih - vaan koulussa. Nyt sitten kiukuttelee välillä koulun jälkeen, mutta ei enää niin usein koska isompana hänellä on jo pikkurippunen itsehillintää.



Päiväkotipäivien jälkeen kiukutteli kyllä. Mielestäni useimmiten kiukku johtui nälästä. Ja tietenkin joskus uhmaiästä. Tai muutoin normaaleista syistä joista itsekin kiukkuan (on paha päivä / työkaveri oli mälsä / väsytti ym ym) Mutta matala verensokeri on kyllä meidän perheen kiukunaihe numero yksi.



Sanoihan se taannoinen mainoskin että siitä tulee kuin eri ihminen kun se saa vähän ruokaa tai jotain sinnepäin



Lasten kehitysvaiheisiin kuuluukin kiukutella. Pitäähän niiden saada hakea omaa tietään irti äidistä ja isästä.

Ja olin varautunut asiaan, kun hoito alkoi. Meidän perheen illat onkin sitten halittelua ja rauhaisaa olekselua, että saa pieni mahdollisimman paljon läsnäoloa, kyllä se mieli siitä paranee. Tarhan täti sanoi, että lapsi on niin reipas ja hyväntuulinen hoidossa, että ihme jos ei kotona kiukkuaisi.

että illat voivat olla tällaista kaaosta ja se on muka normaalia. Ei tietoakaan että rauhassa oltaisi yhdessä ja syötäisiin ym.. huutoa, kiukkua, pinnan kireyttä koko ajan. VIikonloput menee paremmin.

Pieni ryhmä ja kodinomaisuus oli meille "se juttu". Enää ei tarvitse pelätä, että tarhakaveri lyö.

lapset ovat 4½ ja vajaa 3 ja hoidon aloittivat syyskuussa. Alku oli raskasta, kiukuttelivat iltaisin paljon. Ihan väsymystään selvästi ja myös ikävää. Nyt tilanne on hieman rauhoittunut jo, viihtyvät hoidossa eikä meillä onneksi ole ihan täysi hoitoaika, vapaita on välillä ja päivät yleensä max 8h, joku päivä viikossa lyhyempikin. Hyvä neuvo tuli edellä, välipalaa heti kotiin tullessa ja ruoka vasta vähän myöhemmin. Jos joutuvat odottamaan ruokaa tunnin on kalabaliikki valmis. Pieni sylittelyhetki heti kotiin tullessa auttaa myös. Jos äiti alkaa heti kiireesti laittamaan ruokaa tms eikä laskeudu lasten tasolle, roikkuvat puntissa koko illan. Kun saavat hetken hellyystankkausta haluavatkin sitten jo mennä leikkimään ja äiti voi rauhassa laittaa ruokaa.

Kovin surullista lasten kannalta. He selvästikin oireilevat. Hoitoaika on aivan liian pitkä noin pienille.

ja kyllä nyt on pakko maksaa asuntolainaa pois. Lisäksi olen juuri päässyt takaisin kiinni työelämään joten ei todellakaan ole mahdollista jäädä kotiin.. ap

Esikoinen 3v käy kolme aamupäivää viikossa päiväkodissa, olen kuopuksen kanssa kotona. Lapsi selvästi tarvitsee sitä, on kotipäivinä aina ihan myrkynniellyt mutta päiväkodissa käytyään paljon hyväntuulisempi.

Meillä vanhempi on hyvin rauhallinen ja nuorempi kiukuttelee muutenkin paljon, enkä ole eroa huomannut ;)

Ovat jo 'isoja' tarhalaisia. Sitä en enää muista kiukuttelivatko pienempänä tarhapäivän jälkeen.



Väsyneinä, nälkäisinä tai kipeinä kiukuttelevat tavallista enemmän. Sen huomaa jos pk:ssa on ollut tavallista raskaampi päivä, silloin tulee enemmän kiukuttelua illalla kotona.

Lapsi saa ja hänen pitääkin kiukutella.



Mutta kohtuus kaikessa. Lapsenahan käytössäännöt opetellaan ja opitaan. Eli mielenosoitukselle ja kiukkuamiselle pitää laittaa rajat, että mihin asti sitä hyväksyy. Omassa lapsessani tunnistinkin tämän rajan hakemisen, vielä joskus 7-vuotiaana oikein tarkoituksella kiukkusi ja äyski että sai haettua rajansa mihin asti kodin turvakaaren rajat joustaa. Nyt lapsi on 9 ja voihan olla että niitä turvakaaren joustoja ruvetaan taas parin vuoden päästä hakemaan, jos menee niinkään kauan.



Mutta rajat on rakkautta. Jokaisen vanhemman tärkein tehtävä on tuottaa lapselleen pettymyksiä. - Tätä en ole itse keksinyt, vaan oliko nyt Tahkokallio joka tämän on sanoiksi pukenut. Allekirjoitan periaatteen.



Edellä on annettu hyviä neuvoja, eli pikku hiukopalaa ja sitten syliä ja päivän purkamista. Jos ei päiväkodissa ole ulkoiltu, niin sitten ruuan jälkeen yhdessä pihalle riehumaan niin kyllä se siittä. Niin ja niitä rajoja kannattaa tosiaan asettaa. Ja pitää niistä kiinni, että ne on aina samat, sitä lapsi sisimmässään haluaa.

elä suotta kanna huolta siitä että joudut töissä käymään. Ei lapset hoidossa käynnistä vahingoitu, päinvastoin heille on siitä etua, sosiaalistuvat ja kaikkea.



Pidä huolta myös itsestäsi, että saat jostain mielihyvää. Silloin jaksaa arkea paremmin.



T. se rajojen asettaja

Toinen 2-vuotisuhmassa ja toinen nelivuotisuhmassa, jippii.



Ei 8,5 tunnin hoitopäivä ole pitkä. Yli 10 tunnin olisi eri asia. Iso osa meistä äideistä joutuu töitä tekemään, että syyllisyys pois.



Nuo rajat on kyllä asiaa, sitähän varten lapset uhmaankin tulee että saisivat rajoja ja kasvaisivat täyspäisiksi yhteiskunnan jäseniksi =)

Minun lapseni ei kovin paljon kiukuttele, joku kriisi yleensä joka ilta koetaan. Vanhempi on jo tosin melkein 5 v. ja kokenut päiväkotilapsi. Nuorempi 1 v 9 kk on myös sopeutunut ihan hyvin päiväkotielämään. Isompi ikäero varmasti auttaa, äidin huomiota haetaan erilaisilla keinoilla.