Kuinka kestätte ikääntymisen?

itseni ja muun maailman kanssa vissiin, ettei enää aiheuta kriisiä.



Olen 40v.

Tää on kauheeta! ja kauheempaa on kun ei saa edes puhua. Olen jollekin ystäville joskus maininnut ja kaikki kommentit ovat sen tyylisiä, että nuoriahan tässä vielä ollaa ja säkin oot niin nuorakas! Minua ahdistaa suuresti. En tiedä mikä, sillä en haluaisi olla nyt 20-v, mutta en haluaisi enää vanheta tästä! Ja kun mietin että viiden vuoden päästä sitä ja kymmenen päästä tätä, niin sydän särkyy..

koskaan ennen ei elämä ole tuntunut niin hyvältä, kuin nyt.

Olen 37 v ja musta tuntuu että usein mun ikää ei tiedetä tai luullaan vanhemmaki. Olen jopa tosissaan ruvennut ajattelemaan kauneusleikkaukseen menoa, ettei ainakaan vanhemmaksi luultaisi.

Henkisesti kun tunnen olevani n. 25-30 vuotias enkä yhtään vanhempi.



Haluaisin, että olisin henkisesti ja ulkoisesti samanikäisen näköinen. Turha toivo varmaan kun usein ihmiset kokevat olevansa nuorempia miltä näyttävät. Se on kovin ikävää.

Mä olisin tyytyväinen jos näyttäisin ikäiseltäni tai nuoremmalta. Mutta ilmeisesti tunnet sisäisesti itsesi jotenkin vanhemmaksi kuin ikäsi? Miksi?

Tosin olenkin vasta 30. Mutta koko elämää mullistavan kriisin koin vuosi sitten joten tämä ikä ei enää tunnu missään siihen verrattuna =) Jospa sitä osais sitten vanhempanakin sen iän suhteuttaa elämään.

Mä olisin tyytyväinen jos näyttäisin ikäiseltäni tai nuoremmalta. Mutta ilmeisesti tunnet sisäisesti itsesi jotenkin vanhemmaksi kuin ikäsi? Miksi?

hyvä asia, että minua yleensä luullaan entintään 30-vuotiaaksi. Mutta sitten joskus tulee tilanteita, että kuulija oikein ällistyy: ai, sä oletkin NIIN vanha -tyyliin. No, tämä ei tietty pahin asia tässä. Vaan jotenkin se, että monet asiat tuntuvat taaksejääneiltä asioilta, ei ole loputtomiin aikaa tehdä asioita. Kuuntelee 25-vuotiaiden työkavereiden puheita, niin tuntee isensä vanhaksi vessharjaksi jne.

huoh

ap

aloin käyttämään botoxia ja liikkumaan säännöllisesti.

itseeni, perheeseen, ja töihin, ilmeisesti joku hallintavaihe menossa elämässä. Näytän mielestäni mukavalta äiti-ihmiseltä. Osa lapsista muuttanut jo kotoa, mutta pieniäkin ala-aste ikäisiä löytyy. Elämä etenee aaltoliikkeellä, mutta toistaseks paremmat ajat on parempia kuin ikinä.

parisuhde voi upeasti, seksi on vielä upeampaa, lasten kanssa on kivaa, raha-asiat jotakuinkin kunnossa, jne jne.

Vielä vuosi sitten olisi vain kehua retostellut, miten hyvin menee jne.



Mutta nyt on iskenyt aikalainen repsahdusvaihde päälle. Kiloja on yhtäkkiä alkanut tulla väkisin vyötärölle ja takapuoleen, naaman iho on alkanut roikkua. Niin se usein menee, kuuluu ikään ja hormonitoimintaan - että vanheneminen ei etene tasaisesti, vaan sykäyksittäin.



Eikä sitä nyt ihan onnellisena peilistä tietenkään tarkkaile. Toki henkinen kasvu kompensoi jotain, eikä tälle varsinaisesti VOI mitään, se on kaikilla edessä, mutta silti...



-43 vee-

Taidankin huvikseni laskea, miten monta "ainakin 10 vuotta ikäistään nuoremmalta" näyttävää tähän ketjuun taas vastaa ;D

aamupäivisin varmasti 20v vanhemmalta, roikkuvine naamoineni. Usein ajattelen salaa että miten näin vanha voi olla näin lapsellinen, toisaalta en haluakaan luopua uteliaisuudesta eläämää kohtaan.



Ainoa mikä vanhenemisessa on alkanut pelottaa, ihan pikkuisen tosin vasta, että jossain vaiheessa varmaankin sairastuu johonkin tai muuten alkaa kolottaa.



Mutta ensiviikon vaihteessa aion pitää kunnon juhlat kun en vielä täytä 50v vaan vasta 49v:) Ehkä kuitenkin pikkuisen pelkään vanhenemista.

Tunsin itseni ikälopuksi 10 mvuotta sitten, kun elämässäni oli paljon todellisia vaikeuksia. Nyt 39 vuotiaana elän ihanaa aikaa ja nautin elämästäni, naiseudestani ja äitiydestäni.

Joku matemaatikko voisi tämänkin varmaan selittää miten suurin osa naisista näyttää ikäistään nuoremmalta.

Taidankin huvikseni laskea, miten monta "ainakin 10 vuotta ikäistään nuoremmalta" näyttävää tähän ketjuun taas vastaa ;D

Oon kanssa täyttämässä ensi vuonna 38 ja olen paininut ikäkriisin kanssa ehkä viimeiset kolme vuotta. Peiliin kun katson, niin olen tyytyväinen näkemääni, joskin ero vanhoihin valokuviin on selvä. Kriisini siis liittyy selvästi siihen, että olen kohta 40v.



Ahdistun kun ajattelen menopaussia, vaikka siihen on vielä aikaa. Ahdistun kun ajattelen olevani iäkäs mummo jonain päivänä. Tavoitteeeni on kuitenkin elää 100-vuotiaaksi, joten kyllä tässä ehtii ahdistua iän takia vielä kauan!



Ekan ikäkriisin koin 25-vuotiaana, se oli järkyttävän paha. Silloin vasta ymmärsin, että vanheneminen koskee myös minua. Siitä kun pääsin yli, niin 10 vuotta meni ilman että olisin miettinyt ikääni. Toivottavasti tääkin kriisi menisi jo ohi.

Joku matemaatikko voisi tämänkin varmaan selittää miten suurin osa naisista näyttää ikäistään nuoremmalta.

Taidankin huvikseni laskea, miten monta "ainakin 10 vuotta ikäistään nuoremmalta" näyttävää tähän ketjuun taas vastaa ;D

Totuus on (tai sanoisinko, että raaka totuus on), että kun katsoo peiliin, niin siellä näkee sen, mitä haluaa nähdä. Siksi kaikki on nuoren näköisiä :D

Niinhän se on usein, että kun näkee jonkun vanhan koulukaverin vuosien jälkeen, niin ajattelee salaa: "Onpas tuo Anne vanhentunut. Onneksi mä näytän ihan samalta, kuin silloin." Ja Anne ajattelee ihan samoin: "Onpas tuo Satu vanhentunut. Onneksi minä olen hyvin säilynyt." ;).

Ja molemmat sanoo kohteliaasti toisilleen: "Oi, sä olet ihan saman näköinen kuin ennenkin." :D

siihen liittyy omalla kohdallani myös se, että "urani" on varsinainen vitsi ja tällä hetkellä on selvää, että olen juuri niitä työelämän väliinputoajia, joilla ei koskaan tule menemään kuin keskinkertaisesti, ruohonjuuritason töissä.



Oma vika, silti tämä asia on toden totta konkretisoitunut erityisesti iän lähestyessä neljääkymppiä.



Nuorten tyttöjen kanssa en ole tuntenut kilpailevani enää vuosiin. Tunsin itseni ikälopuksi jo kun täytin 30v.

Ok, olen ap:ta 6 v nuorempi, mutta ei mulla ole vielä mitään ikäkriisejä ollut, vaikka monilla tutuilla on ollut (yhdellä jo 25 v iässä o_O). Niin kaua kun ei ole isoa ristiriitaa sisäisen ja ulkoisen olotilan välillä niin en jaksa kriiseillä.

Mulla on ollut ikäkriisi jo kohta 5 vuotta. Silloin tuli tietoisuus siitä, että tämä elämä ei jatku loputtomiin ja sitä vaan vanhenee :( Ei ole koskaan enää nuori, jotkut asiat on tehty ja niitä on vaikea enää muuttaa. Nyt sitten eletään näillä eväillä. Lisäksi vuodet tuntuvat vierivät aika nopsaan, justiinhan vasta oli kesä :P