Lue keskustelun säännöt.
Kuinka kestätte ikääntymisen?
13.12.2010 |
Täytän kohta 38v ja tunnen itseni ikälopuksi. En ulkoisesti kylläkään, sillä näytän melko nuorekkaalta. Mutta noin ajatuksena tuo suurelta tuntuva numero ahdistaa kauheasti. Tiedä, että asiaa on turha murehtia. Tämä on tätä, kaikkien kohdalla. Mutta silti, kriisi on valtava. Onko muita?
Kommentit (52)
Näkymättömiä ryppyisiä mummoja kaikista naisista tulee ennemmin tai myöhemmin. Tätä ennakoi sekin, että lähes kaikki suomineidot ovat jo kolmekymppisinä vahvasti ylipainoisia. Näillä hölskytään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
35- vuotias on nuori 68- vuotiaaseen verrattuna, mutta 25- vuotiaaseen verrattuna taas vanha. Puhumattakaan nuoremmista. 35- vuotiasta ei voi enää sanoa nuoreksi sinällään. Minua ei haittaisi ikääntyminen, jos elinaikaa olisi vaikka 200 vuotta ja missä tahansa vaiheessa voisi aloittaa vaikka koko uran alusta, mutta nykyisin kaikki valinnat pitää tehdä nuorena jos meinaa mitään saada aikaan ja minulla on aina ollut huono itsetuntemus, joten olen valinnut alan ja kaiken ihan väärin.
Aika etikkainen elämänmaku kaikuu viestistäsi. Hyh. 35 ON nuori. Ja viisikymppisenäkin voi vaihtaa elämän suuntaa. Hankkia uuden ammatin ja tehdä töitä uudella alalla toistakymmentä vuotta.
Eri asia mitä odotuksia itselleen laittaa. "Minulla on oltava talo, puoliso, lapset, ylennys, mökki ja farmari kun olen 35.." Jollei ole, niin olen huono huono huono ja ah niin vanha vanha vanha.
Hyvää joulua ja toivottavasti nautit hetkistä edes silloin! :)
t-38
Nolottaa parin ystävän kanssa mennä juhlimaan kun he näyttävät samoilta kuin alle kaksikymppiset rokkarit.
Naama vain nelikymppisen.. Hui, ja ne selän takana tirskumiset mitä he saavat baarissa ovat kamalaa katsottavaa. Se yrittäminen haisee niin piiitkälle.
45:lle: ei viisikymppisenä enää alanvaihto oikein onnistu, paitsi ehkä joillekin aloille, joille on lyhyt koulutus. Tutkin itse hiljattain, voisinko vielä vaihtaa alaa ja ryhtyä psykoterapeutiksi. Ensin tarvittaisiin psykologin koulutus (6 vuotta) ja sen jälkeen pari vuotta työkokemusta. Sitten terapeuttikoulutus ja oma terapia, vähintään 2 vuotta. Tämän jälkeen olisin vasta aivan aloittelija ja ikäni olisi 60 vuotta. Jos tavoitteenani olisi vaativan erityistason pätevyys, en pystyisi saavuttamaan sitä ennen eläkeikää.
Eli eipä se enää niin helposti onnistu. Jos olisin tajunnut tämän nelikymppisenä, olisin vaihtanut. Siitä huolimatta, että minun olisi yliopistoon sisään päästäkseni pitänyt olla psykologian pääsykokeissa absoluuttisesti 4 parhaan hakijan joukossa, mukaanlukien siis kaikki hakijat eikä vain toista tutkintoa opiskelemaan pyrkivät.
Hyh. 35 ON nuori. Ja viisikymppisenäkin voi vaihtaa elämän suuntaa. Hankkia uuden ammatin ja tehdä töitä uudella alalla toistakymmentä vuotta.
Ei vaikka voissa paistais ;-D Hän voi toki olla nuorekas, mutta kyllä sen ikäisellä elämän jäljet alkavat jo näkyä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pääministeri on 35v niin puhutaan nuoresta pääministeristä.
pääministeri on 35v niin puhutaan nuoresta pääministeristä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.12.2010 klo 12:35"]
Ei toi 40-vuotiskriisi ole siihen verrattuna vielä mitään. Viisikymppisellä kun on lisänä muuhun sekin, että viimeinen myyntipäivä työmarkkinoilla alkaa olla ohi. Enää mitään ratkaisevaa ei ole tehtävissä: työpaikan vaihtaminen lähes mahdotonta ja sen myötä esimerkiksi muutto paikkakunnalta toiselle vaikeaa, vaikka lasten muuttaminen kotoa pois mahdollistaisi liikkuvuuden entistä paremmin. Ja kun lapset eivät enää tarvitse, tulee useimmille syvä tarpeettomuuden tunne. Ihan sama onko tämänikäistä enää olemassakaan.
En tiedä, voiko 60-vuotiskriisi olla enää tämän pahempi. Kuusikymppisenähän voi jo alkaa laskea viikkoja eläkkeelle pääsemiseen.
[/quote]
On ihmisiä jotka on aina kriisissä ulkonäkönsä tai ikänsä kanssa. Minä en esm ole tanssipaikoilla kelvannut ikäisilleni naisille, kun olin ikäisiäni vanhemman näköinen ja oloinen. tämän huomasin heti yritettyäni tanssimista ikäisteni tyttöjen kanssa. 20 vuotiaana olin jo puolittain kalju lyhyt kasvuinen 167 sm. Mieli teki kuitenkin tanssimaan, kun olen musikaalinen ja tykkään rytmillisestä liikunnasta. ratkaisin tämän ongelman siten, että menin seniori tansseihin, ja hyvin sopeuduinkin sitten siellä porukkaan. Minulle sitten löytyi vaimokin, joka oli minua 20 vuotta vanhempi. Hän on nyt jo kuollut. Noin 60 ikäisenä vaimoni kuoltua menin kuin vanhasta tottumuksesta, seniori tansseihin ja yllätyin kun huomasin, että hyvänen aika! Minähän olen nyt ikäisteni joukossa ja jopa sopeudun tänne hyvin! Hienot seniori naiset, ikäiseni halusivat ja vieläkin haluavat tanssia kanssani. Usein he ilmaisevat jollakin vihjeellä hluavansa jatkossakin tassia kanssani. Siitä kiitän kaikkia seniori naisia.
Näin siis ihminen voi olla kriisissä koko ikänsä, vaikkapa siitä syystä kuin olen yllä kirjoittanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 47 ja näytän paljon ikäistäni vanhemmalle.
Hyvälle kumminkin tuntuu; avioliitto kondikessa, lapsiin hyvät välit, työ mielenkiintoista ja harrrastaakin ehdin.
Mulle ahdistusta ei aiheuta niinkään ulkonäölliset seikat, vaan se tosiasia että kuolema kohta korjaa ja elämä oli siinä. Meidän suvussa ei pitkäikäiseksi ole päässyt kovin moni.
35- vuotias on nuori 68- vuotiaaseen verrattuna, mutta 25- vuotiaaseen verrattuna taas vanha. Puhumattakaan nuoremmista. 35- vuotiasta ei voi enää sanoa nuoreksi sinällään. Minua ei haittaisi ikääntyminen, jos elinaikaa olisi vaikka 200 vuotta ja missä tahansa vaiheessa voisi aloittaa vaikka koko uran alusta, mutta nykyisin kaikki valinnat pitää tehdä nuorena jos meinaa mitään saada aikaan ja minulla on aina ollut huono itsetuntemus, joten olen valinnut alan ja kaiken ihan väärin.