Lue keskustelun säännöt.
Voiko oikeasti olla että vihaan 3-vuotiastani?? ov
10.12.2010 |
3,5-vuotias tyttöni on täysin sietämätön. Kiukuttelee, räyhää eikä tottele ikinä. Kai se on normaalia uhmaikää, mutta minä en jaksa sitä yhtään. Tuntuu että oikeasti vihaan tuota kiukuttelevaa lasta.
Sanon tytölle koko ajan tosi kamalia asioita, lähestulkoon haukun ja mollaan tyttöä kun suutun (=aika usein), tajuan itsekin että se on väärin mutta tuntuu että en vain HALUA olla kiltti lapselleni.
Mitä pitäisi tehdä? Onko normaalia että tuntee vihaavansa lastaan?
Kommentit (47)
Sitten katkaiset tuon haukkumiskierteen.
Alat viettää täyspainoista yhdessäoloaikaa tytön kanssa. Pidät kuitenkin selkeistä rajoista kiinni, et huutaen vaan todeten.
Vähitellen kun tyttö saa tarpeeksi huomiota sulta uhma laantuu ja sun pieni tyttö kietoo kätensä kaulasi ympärille ja kertoo rakastavansa sua.
Uhma ei ole pysyvää vaan väliaikaista. Muista se kun pakenet toiseen huoneeseen laskemaan kymmeneen. Kärsivällisyytesi avulla lapsi oppii käsittelemään tunteensa. Ole lempeä mutta paikallaan pysyvä seinä johon tyttösi voi testailla kiukkuaan. Suuttua saat toki, muttet haukkua lasta vaan sanot, että nyt äitiä suututtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joko hankkia omaa aikaa ja lepoa, ja jos se ei auta, niin sitten terapiaa. Esim. yksi vapaailta viikossa on mielestäni aika minimivaatimus jos aikoo säilyttää mielenterveytensä uhmaikäisen kanssa. Kannattaa tosissaan panostaa sellaisen hankkimiseen.
Jos luulet ettet ole vain yksikertaisesti liian väsyksissä, tarvisit varmaan jotain apuja tilanteen kanssa. Nääs tollaset jutut löytää sitten helposti edestään. Nyt on se aika kun lapses psyyke muokataan. Sit ei ole kivaa, kun se nuorena aikuisena rupeaa näkymään oikein kunnolla että mikä on lopputulos.
Näin ainakin luulen. Ei sitä lapsen käytöstä tarvitse hyväksyä ja edes aina sietää. Sen ei kuitenkaan pitäisi muuttaa rakkauttasi lastasi kohtaan. Käyttämistä ja tekoja saa vihata, mutta ei lasta.
Opettele haukkumaan tytön tekoja. Älä itse tyttöä hauku ja mollaa. On typerää tehdä noin, mutta ei voi sanoa, että olet typerä. Voit, vaikka sanoa, että voi, että mä vihaan tota sun kiukuttelua.
ja voin sanoa, että et ole ainoa!
Suuttua saatkin, ja useinkin. Mutta mollaaminen ja haukkuminen on väärin. Joskus lipsahtaa, ja niin lipsahtaa muiltakin. Tavaksi se ei saa tulla, anteeksi pitää pyytää ja yrittää kaikkensa, että oli viimeinen kerta.
Luulen, että tuossa on kyse ns. negatiivisuuden kehästä. Sinun on vaikea nähdä lapsessasi enää mitään hyvää. Tuttu tunne minullekin. Yritä jostakin repiä voimia keksimään edes jotain hyvää ja kehuja, ja sano niitä lapsellesi. Tiedän, että se on vaikeaa, mutta yritä. Aloita vaikka paijaamalla nukkuvaa lasta, ja kuiskaamalla jotain. Yritä jaksaa ja muistaa kehua, aina kun vain voit. Koita päästä sen tunteen yli, että vihaat etkä halua olla kiltti.
Sinulla on rankkaa. Lopeta mollaaminen, suuttuminen on ihan oikeutettua. Jos saisit vaikka vähän lepoa tilanteesta voisi pinnasi riittää pidempään.
Et todellakaan ole ainoa, huolimatta siitä mitä hurskastelijoita tähän ketjuun mahdollisesti tulee.
ei! ei kait se laps nyt koko aikaa kiukuttele?!
hui sinua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit, vaikka sanoa, että voi, että mä vihaan tota sun kiukuttelua.
Lapsi oppii, että ei ole suotavaa tuntea tai esiintuoda kiukkua.
Mutta muuten tosiaan niin, että teoissa voi olla moittimista, ei lapsessa: vrt. sinä olet tuhma/ tuhmasti tehty.
ei! ei kait se laps nyt koko aikaa kiukuttele?!
hui sinua!
Oletko vähän urpo? Sen lisäksi, että sinulla ei ole ikinä ollut uhmaikäistä siis....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On normaalia tuntea vihaavansa, ja voin sanoa, että et ole ainoa!
Suuttua saatkin, ja useinkin. Mutta mollaaminen ja haukkuminen on väärin. Joskus lipsahtaa, ja niin lipsahtaa muiltakin. Tavaksi se ei saa tulla, anteeksi pitää pyytää ja yrittää kaikkensa, että oli viimeinen kerta.
Luulen, että tuossa on kyse ns. negatiivisuuden kehästä. Sinun on vaikea nähdä lapsessasi enää mitään hyvää. Tuttu tunne minullekin. Yritä jostakin repiä voimia keksimään edes jotain hyvää ja kehuja, ja sano niitä lapsellesi. Tiedän, että se on vaikeaa, mutta yritä. Aloita vaikka paijaamalla nukkuvaa lasta, ja kuiskaamalla jotain. Yritä jaksaa ja muistaa kehua, aina kun vain voit. Koita päästä sen tunteen yli, että vihaat etkä halua olla kiltti.
Sinulla on rankkaa. Lopeta mollaaminen, suuttuminen on ihan oikeutettua. Jos saisit vaikka vähän lepoa tilanteesta voisi pinnasi riittää pidempään.
Et todellakaan ole ainoa, huolimatta siitä mitä hurskastelijoita tähän ketjuun mahdollisesti tulee.
Taisi olla ammattilaisen vastaus?
ei! ei kait se laps nyt koko aikaa kiukuttele?! hui sinua!
Oletko vähän urpo? Sen lisäksi, että sinulla ei ole ikinä ollut uhmaikäistä siis....
ittelles!! on kuule paraikaakin! täällä ei siis sanoa,jos jonkun kirjotustyyli karmasee? pitäs kukkia heitellä,ja sillei?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ellekirjoittaa tuon negatiivisyyden kierteen. Huomaan että kun minulla on hyvä päivä, niin tyttökin on paremmalla tuulella.
Meillä on toinenkin tyttö, koululainen jo, hänen kanssaan ei koskaan ole ollut näin vaikeaa. Esikoisellakin tietenkin oli uhmaa, mutta jotenkin se ei ollut niin kamalaa. Ja esikoinen on aina syönyt ja nukkunut hyvin, tämä nuorempi temppuilee joka välissa eikä ikinä suostu syömään kunnolla, ja heräilee edelleen öisin välillä.
Jotenkin tuntuu että rakastan esikoistani paljon paljon enemmän. Välillä tuntuu että haluaisin ihan oikeasti hankkiutua eroon tuosta kuopuksesta.
Oma äitini on varmaan ollut vähän saman tyylinen, ainakin isääni kohtaan. Kai tämä haukkuminen ja viha on jostain opittu.
Millaiseen terapiaan tällaisen ongelman kanssa voisi mennä? Tuleeko meistä lastensuojelutapaus jos kerron asiasta neuvolassa?
ap
Ei, että sinä olet hölmö. Se oli kurjasti tehty, ei että sinä olet kurja jne.
Opettele muotoilemaan sanasi vihassakin. Se ei tarkoita kiukun tai suuttumuksen tukahduttamista vaan aikuinen näyttää hyvää mallia lapselle: haukkuminen ei ole oikein eikä tuota mitään hyvää. Haukkuminen on nimittelyä. Päiväkodissa opetetaan lapsille, että nimittely ei ole oikein vaan kiusaamista. Metodeillasi tällä hetkellä kasvatat tulevaa epätasapainoista koulukiusaajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saat sieltä tarvitsemaasi keskusteluapua.
Kaikki järjestyy vielä, usko pois. :-)
Millaiseen terapiaan tällaisen ongelman kanssa voisi mennä?
Suhtaudut uhmasta kärsivään lapseen kuin vielä kakaramaisempi lapsi eli sanomalla kamalia asioita, mollaamalla jne.
Lapsesi tässä apua tarvitsee, koska hän on henkisen sadismisi kohteena. Sinun pitäisi olla lapsellesi äiti, ei jalkaansa polkeva pikkulapsi. Eli kasva aikuiseksi, hae apua, anna lapsi vaikka sijaisperheeseen, jossa hänet hyväksytään sellaisenaan ja annetaan turvalliset rajat alistamatta ja mollaamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt ja pohtinut tunteitani. Eniten hämmästynyt sitä, että uhman hetkellä VOISIN lyödä ja mäiskiä lastani, en ole kuitenkaan sitä tehnyt. Onneksi viimeistään illan tullen syvä rakkauden tunne valtaa (kun lapsi unessa:-). Mutta kyllä uhmaa on vaikeaa ottaa vastaan, kun sitä tuntuu olevan koko ajan! Oma 3,5-vuotiaani on nyt alkanut huomata, milloin oma käytös menee överiksi. Raivoaa hetken ja sitten pyytää, että halataan. Ja sanotaan, että rakastetaan. Tämä ihan parin-kolmen viikon aikana tapahtunut muutos. Aikaisemmin ei ottanut vastaan syliä, rauhoittelua ei mitään, vasta kun oli aivan nikellyksissä raivottuaan. Olen iloinen, sillä koen, että hommassa on menty eteenpäin. Koskaan en ole lasta hylännyt (mieli olisi kyllä tehnyt) vaan aina vakuuttanut rakastamistani. Nyt tuntuu, että olisi jotenkin oppinut hallitsemaan tunteitaan. En tiedä.
ja voin sanoa, että et ole ainoa! Suuttua saatkin, ja useinkin. Mutta mollaaminen ja haukkuminen on väärin. Joskus lipsahtaa, ja niin lipsahtaa muiltakin. Tavaksi se ei saa tulla, anteeksi pitää pyytää ja yrittää kaikkensa, että oli viimeinen kerta. Luulen, että tuossa on kyse ns. negatiivisuuden kehästä. Sinun on vaikea nähdä lapsessasi enää mitään hyvää. Tuttu tunne minullekin. Yritä jostakin repiä voimia keksimään edes jotain hyvää ja kehuja, ja sano niitä
lapsellesi. Tiedän, että se on vaikeaa, mutta yritä. Aloita vaikka paijaamalla nukkuvaa lasta, ja kuiskaamalla jotain. Yritä jaksaa ja muistaa kehua, aina kun vain voit. Koita päästä sen tunteen yli, että vihaat etkä halua olla kiltti. Sinulla on rankkaa. Lopeta mollaaminen, suuttuminen on ihan oikeutettua. Jos saisit vaikka vähän lepoa tilanteesta voisi pinnasi riittää pidempään. Et todellakaan ole ainoa, huolimatta siitä mitä hurskastelijoita tähän ketjuun mahdollisesti tulee.
että välillä ap.een tavoin tulee samoja ajatuksia. Välillä tosiaan pieni tauko normista saattaa helpottaa:)
ei! ei kait se laps nyt koko aikaa kiukuttele?! hui sinua!
Oletko vähän urpo? Sen lisäksi, että sinulla ei ole ikinä ollut uhmaikäistä siis....
ittelles!! on kuule paraikaakin! täällä ei siis sanoa,jos jonkun kirjotustyyli karmasee? pitäs kukkia heitellä,ja sillei?
olet aika yksinkertainen tapaus.
Toiseksi, mitä kauhistelu auttaa? Taidat vain diggailla sosiaalipornosta, niin saat tuntea itsesi paremmaksi ihmiseksi ja päteä sillä. Mitä kannustusta, neuvoa, lohdutusta sinulla oli tarjota ap:lle? Mitä oikeasti uskoit, että typerä kauhistelusi auttaisi? Eikä ap:n teksissä ollut mitään kummallista, vaan ihan tuttua kokemusta uhmisten vanhemmille. Ainoa virhe oli se lapsen haukkuminen, joka sekin on inhimillistä vaikka ei oikein. Siihenkään sinä et ehdottanut mitään ratkaisua, kunhan tulit veuhkaamaan. Hyvä sinulle!!!
Olen myös oman uhmikseni kanssa koettanut olla niin, etten tuomitse lasta vaan käytöksen. Mutta jostain syötetään sitä, että lapsen tulisi olla "kiltti". Hassua, sillä meillä ei ko. sanaa käytetä ollenkaan. On vaan hyvää käytöstä jne.
- se, joka kirjoitti omasta 3,5-vuotiaastaan
ei! ei kait se laps nyt koko aikaa kiukuttele?! hui sinua!
Oletko vähän urpo? Sen lisäksi, että sinulla ei ole ikinä ollut uhmaikäistä siis....
ittelles!! on kuule paraikaakin! täällä ei siis sanoa,jos jonkun kirjotustyyli karmasee? pitäs kukkia heitellä,ja sillei?
olet aika yksinkertainen tapaus. Toiseksi, mitä kauhistelu auttaa? Taidat vain diggailla sosiaalipornosta, niin saat tuntea itsesi paremmaksi ihmiseksi ja päteä sillä. Mitä kannustusta, neuvoa, lohdutusta sinulla oli tarjota ap:lle? Mitä oikeasti uskoit, että typerä kauhistelusi auttaisi? Eikä ap:n teksissä ollut mitään kummallista, vaan ihan tuttua kokemusta uhmisten vanhemmille. Ainoa virhe oli se lapsen haukkuminen, joka sekin on inhimillistä vaikka ei oikein. Siihenkään sinä et ehdottanut mitään ratkaisua, kunhan tulit veuhkaamaan. Hyvä sinulle!!!
Lapsesi tässä apua tarvitsee, koska hän on henkisen sadismisi kohteena. Sinun pitäisi olla lapsellesi äiti, ei jalkaansa polkeva pikkulapsi. Eli kasva aikuiseksi, hae apua, anna lapsi vaikka sijaisperheeseen, jossa hänet hyväksytään sellaisenaan ja annetaan turvalliset rajat alistamatta ja mollaamatta.
poissa ketjusta?
Ap tarvitsee apua eikä haukkumista!
Muistakaa neuvonne lasten pois antamisesta yms. sitten kun itsellänne menee huonosti!
Varaa aika perheneuvolaan.