Lapsettomat onnellisempia?

te lapsiperheelliset voi myöntää, että tutkimuksen mukaan SUURIN OSA lapsiperheellisistä on onnettomampia kuin lapsettomat? ?

Jos kysymykset asettaa oikein, saadaan tulos jonka mukaan ahtaassa ja huonossa kerrostaloasunnossa vuokralla asuvat ovat onnellisempia kuin omassa asuvat (tai jopa rakentaneet). On halvempaa asua, ei sellaisia rahahuolia, enemmän aikaa parisuhteelle ja harrastuksille, ei ole riitoja urakoitsijoiden tai taloyhtiön kanssa eikä riskiä omistamisesta... paljon helpompaa ja huolettomampaa asua vuokralla.

Itse asiassa tossa asumisasiassa joku ehkä voisikin vaihtaa osia ja katuu rakentamista tai asunnon ostoa, mutta kuka vaihtaisi lapset pois?

Eikös jonkun tutkimuksen mukaan suomalaisten toivelapsiluku ollut joku 2,7 jos olisi mahdollisuus?

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ylioppilaslehti+Lapsettomat+ovat+tut…

Jos on gallup, niin voin uskoa - epäilen, että lapsettomat korostavat omaa onnellisuuttaan.

teksasilaisäitejä. Ei ne vaan välitä lapsistaan, kun taas suomalainen mamma ei parempaa tiedäkään kuin olla 24/7 nicoyamppansa kanssa (miinus virikehoito)

suurimmat elämänsä kanssa taistelijat ovat sinkkuja tai lapsettomia parikuntia; syödään mielialalääkkeitä, kitistään töiden kanssa, lähinnä siitä kun joutuu töitä tekemään, ryypätään ja valitetaan sitten väsymystä, tapellaan siipan kanssa kumpi on tärkeämpää; talon rakentaminen vai matkustelu ja kiukutellaan puhelimessa mulle, kun ei ole autoa ja kukaan ei kuskaa ;)

vaan siitä, että nimenomaan perheelliset itse arvioineet olleensa onnellisimmillaan ennen lapsia.



"Professori Gilbertin mukaan kaikki onnellisuustutkimukset kertovat, että pariskunnat ovat onnellisimmillaan ennen lapsia.



"Seuraava onnen hetki koittaa lasten muuttaessa kotoa pois."



Ja tulokset yhdistelmä monista tutkimuksista. Tosin voihan olla, että tutkijat ovat vaikka itse lapsettomia.

Tosiaan parisuhde oli parhaillaan enen lapsia ja varmna on taas kivaa yhdessä kun lapset lähtee kotoa. Tässä välillä on tietty aika rankaa ja stresaavaa. Mutta luulisin että siinä vaihessa kun lapse ovat kotoa lähteneet ja ikää alkaa tulla niin ne lapselliset ovat onnellisempia kun on lapset joitka tulee käymään ja joiden eloa voi seurata ja toivon mukaan saada lapsenlapsia, jotka kuulemma ovat elämän jälkiruoka, jos se omien lastenkanssa olikin sitä pelkkää arkista "hernekeittoa".

Ei tarvitse muista huolehtia.

itsellä taas juuri toisinpäin. kaikki ystäväpariskunnat töissä ja rahaa tuntuu riittävän, tarvetta kun ei ole kovin suurelle asunnollle tai autolle ja rahan ja ajan voikin sitten jakaa ihan kuinka haluaa. Ainaki vaikuttavat onnellisilta,vaikka eipä kummallakaan ei ole mitään ongelmia koskaan ollutkaan. Joskus kieltämättä vähän kateus iskee, kun tulee kortti milloin mistäkin, mutta vastalahjaksi saavat yleensä kortteja meidän ipanemoista :) Vielä se vauvakuume koittaa niillekkin...

Tottakai lapsettomien elämä on helpompaa ja varmasti onnellisempaakin. Lasten kasvattaminen on kovaa työtä 24/7, eikä myöskään halpaa, joten on pakko käydä myös töissä. Lapsettomat taas saavat käyttää vapaa-aikansa itseensä, joten kaipa se on selvää että onnellisuus on suurempaa. Toisaalta oma kokemukseni on se, että jos olisin pysynyt lapsettomana en olisi varmasti arvostanut onnenhetkiä yhtä paljon kuin nyt kun ne ovat harvemmassa. Eli lapsia en vaihtaisi pois vaikka se olisi mahdollistakin.

:---DDD!!! Tuon perusteella tietää kyllä kumman elämän valitsee!!!!

Tuossa ei ole millään tavalla eroteltu lapsettomia - ovatko he tahtomattaan vai omasta tahdostaan lapsettomia.

Itse esikoista odottavana, lapsettomuushoidot läpikäyneenä tiedän todellakin mitä lapsettomuus on, silloin kun se ei ole oma valinta. Suoraan sanottuna yhtä p***aa pettymyksestä toiseen!

Tuttavapiirissäni on myös pari pariskuntaa vailla lasta eikä hoidot ole ainakaan vielä auttaneet, samoin sinkkumies, joka kaipaisi jo kovasti omaa perhettä. Heidän onnensa ei todellakaan kukoista ilman lapsia.



Itse en ole koskaan ollut onnellisempi kuin nyt vain muutamaa vkoa ennen vauvan syntymää. Ihanaa, että pikkuinen on pian täällä, vaikka sitten valvottaakin! (en edes kuvittele, että lapsiperheen arki on ruusuilla tanssimista...)

itsellä taas juuri toisinpäin. kaikki ystäväpariskunnat töissä ja rahaa tuntuu riittävän, tarvetta kun ei ole kovin suurelle asunnollle tai autolle ja rahan ja ajan voikin sitten jakaa ihan kuinka haluaa. Ainaki vaikuttavat onnellisilta,vaikka eipä kummallakaan ei ole mitään ongelmia koskaan ollutkaan. Joskus kieltämättä vähän kateus iskee, kun tulee kortti milloin mistäkin, mutta vastalahjaksi saavat yleensä kortteja meidän ipanemoista :) Vielä se vauvakuume koittaa niillekkin...

Itse olen lapseton, mutta miehen myötä sain lainalapsia. Vaikka nautin yhteisistä viikonlopuista lasten kanssa, olen äärettömän onnellinen ettei meillä ole yhteisiä lapsia koko ajan meillä asumassa. Lasten hoito on hemmetin työlästä ja vastuullista eikä sekään vielä takaa että kaikki menee hyvin ja niistä kasvaa kunnollisia ihmisiä.

Itse en tiedä yhtään lapsetonta pariskuntaa, joka olis yht äkkiä saannut vauvakuumeen tai katunut lapsettomuuttaan. Kyse on valinnoista, eikä toiselle sopiva ole välttämättä sopiva toiselle. Joten älkää pliis yleistäkö. Ihmiset voi olla ihan onnellisia ilman lapsiakin, eikä ne ipanoista otetut valokuvat nyt ainakana kenenkään vauvakuumetta lisää!

suurimmat elämänsä kanssa taistelijat ovat sinkkuja tai lapsettomia parikuntia; syödään mielialalääkkeitä, kitistään töiden kanssa, lähinnä siitä kun joutuu töitä tekemään, ryypätään ja valitetaan sitten väsymystä, tapellaan siipan kanssa kumpi on tärkeämpää; talon rakentaminen vai matkustelu ja kiukutellaan puhelimessa mulle, kun ei ole autoa ja kukaan ei kuskaa ;)

lapsiperheiden auvoa lienee synnytksen jälkeinen masennus, tekemättömät kotityöt siinä missä tehdytkin, ei pääse ulos kavereiden kanssa jos ei omat vanhemmat (=ilmaiset lapsenvahdit) asu lähellä, väsymystä kun ei nukuta öisin, tapellaan siipan kanssa kun se ei tee kotona tarpeeksi lasten eteen tai kun rouva ei jaksa harrastaa seksiä yösyöttöjen välissä....

Ongelmia on varmasti kaikilla, oli sitten lapsia tai ei, mutta on erikoista että nimenomaan lapselliset ei voi antaa edes sitä pientä mahdollisuutta, että lapsettomat vois olla myös ihan onnellisia. Kaikkihan me valitetaan aina jostain, mutta lapsettomat ei voi valittaa lapsista eikä kotona lapsia hoitava äiti töistään, joten sitten se näkyy näin.

Elämä oli tasaista, vapaa-ajalla sai tehdä just sitä mitä halusi, miehen kanssa tehtiin kaikkea kivaa. Mutta vasta lasten jälkeen oikeasti olen osannut antaa arvon tuolle kaikelle. Ennen se oli vähän kuin itsestäänselvyys ja toisaalta silloin kaipasin lapsia tuomaan täytettä elämääni.



Nyt kun niitä lapsia on, elämä on yhtä vuoristorataa. Välillä ollaan niin kamalan onnellisia, että itkettää ja välillä käydään siellä toisessa ääripäässä väsymyksen ja jopa vihan tunteita koluamassa.



Ja mitä onnellisuus edes on? Onko se sitä, että kaikki on koko ajan kivaa ja tuntuu hyvälle? Vai onko se sitä, että väsymyksestä ja ärtymyksestä huolimatta syvällä sisimmässään tietää, että näin on hyvä eikä muuttaisi mitään?

Etkö siis ennen lapsia tiennyt millaista on keittää aamupuuro kolmelle, pitää lapsi kuivissa?



Kysyy onnellinen 6 henkisen perheen äiti, joka oli onnellinen myös lapsettomana.

Ei lapset ole minulta vienyt onnea. Kiirettä ja väsymystä oli myös ennen lapsia, monessa suhteessa näin kotiäitinä on lepposampaakin ja minulle ainakin antoisaa!

Käyn n. kerran vuodessa kaverini, sinkku, sinkkuillanistujaisissa, vaikken ole itse enää sinkku, vaan erittäisin naimisissaoleva 3 lapsen äiti. Näistä neljästä 2 syö mielialalääkkeitä masennuksen vuoksi ja 2 muuta pitää arkeaan muuten vaan ankeana. Työ+miehen etsintä, kun pikkuhiljaa shoppailuunkin kyllästyy. Mutta uskon, että on onnellisiakin lapsettomia, pareja tai sinkkuja. Näennäisesti heillä on kivaa, mutta sitä mukaa kun siideriä on kulunut illan mittaan enemmän, ne samat itkun aiheet toistuvat.



Itselläni on epätyydyttävä parisuhde, mutta lapsistani olen onnellinen ja arjestakin yleensä.

Kannattaa lukea muualtakin pitempi versio kuin tuo lyhyt Hesarin leikkaama otos jutusta. Muualla sanottiin, että onnellisuus lähti laskemaan, kun lapsia oli kaksi tai enemmän. Olenkin aavistellut, että yksilapsiset perheet ovat tosi onnellisia, sillä lapsihaave on täyttynyt mutta yksi lapsi ei vielä tee matkustelua ja kulkemista hankalaksi tai mahdottomaksi. Useamman lapsen kanssa haasteet jo kasvavat melko stressaaviksi.



Aiemmin ajattelin, etten hanki yhtään lasta, mutta miehelläni oli hirveä vauvakuume monta vuotta. En ole koskaan inhonnut lapsia, mutta olen nauttinut helposta elämästä ilman lapsia. Lopulta päätin, että yksi lapsi saadaan, ja eipä se elämä niin kauheaksi muuttunut. Meillä on helppo vauva, sillä alkoi lähes heti nukkua täydet yöt eikä sairastellut. Mutta puheet toisesta lapsesta taidan heittää romukoppaan, sillä nautin elämän helppoudesta edelleen ja aion jatkaa sitä urankin luomista yhä. Myös tuo tutkimus vahvistaa sen aavistukseni, että kun lapsia on kaksi tai enemmän, niin onnellisuus alkaa pudota ja stressin määrä kasvaa.

että monilla lapsettomilla on vähemmän vastuuta, stressiä ja huolia kun yksi iso niitä aiheuttava asia puuttuu elämästä. Lapsi antaa paljon, mutta kyllä ainakin oma elämä ennen lasta oli PALJON huolettomampaa kuin nyt ja siinä mielessä leppoisampaa ja onnellisempaa. Lapsi on siis minulle älyttömän rakas ja olen hänen olemassaolostana onnellinen, mutta silti.

oilisi varmasti vielä selvempi, jos EI huomioitais niitä, jotka on menettäneet lapsen tai niitä, joille lasta ei koskaan ole suotukkaan. Tilanteen pakko ei varmana tee ketään onnelliseksi! Tuskin esimerkiks työttömät on yhtä onnellisia kun nää "downshiftaajat", jotka vapaaehtosesti pysyvät poissa oravanpyörästä.