Lue keskustelun säännöt.
Taidan olla pahemmassa tilassa, mitä myönnän
08.12.2010 |
Irtisanouduin työpaikastani 2 kuukautta sitten, koska minua kohdeltiin huonosti. Olen nyt ollut kotona, enkä ole hakenut uutta työtä. Minua ei kiinnosta mikään, en ole edes työkkäriin ilmoittanut itsestäni. Elän säästöillä ja miehen rahoilla. Päivittäin olen iloinen, puhelias, seurallinen. Sellainen kuin olen ennenkin ollut.
Irtisanoutuessani joudun shokkiin. En syönyt moneen päivään, olin itkuinen sekä pois tolaltani. Kasasin itseni aina perheen nähden, mutta kaikki lähtiessä töihin/kouluun, itkin. Nyt tilanne on tasoittunut, mutta koen olevani ahdistunut, kriisissä vieläkin sekä poissa tolaltani. Koen, ettei elämälläni ole suuntaa enkä näe itseäni sijoitettuna työelämään. Koin edellisessä työpaikassani, ettei työtäni arvostettu. En usko omaan ammattitaitooni.
Olen hetkittäin ajatellut itsetuhoisia ajatuksia. En saa nukutuksi. Mutta en uskalla hakea lääkitystä, koska pelkään syöväni kaikki unilääkkeet kerralla.
Haluaisin mennä sairaalaan ja kertoa, että tarvitsen psyykkistä apua. Mutta en uskalla. Perheelliselle ihmiselle, äidille, se aiheuttaisi valtavasti ongelmia. Enkä koe olevani niin sairas, ettenkö pärjäisi. En halua kenenkään tietävän tästä, edes oman mieheni. Jos menen sairaalaan, asia kerrottaisiin omalle suvulleni sekä mieheni suvulle. En kestäisi sitä häpeää.
Kommentit (55)
eihän sun nyt minnekään sairaalan tarvitse mennä, soitat vaan jonnekin mt- ammattilaiselle mitä nyt sieltäpäin netistä löydät. Ei ne kerro sinusta tietoja yhtään kellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
psykiatrisen sairaanhoitajan luona käynyt, eikä siitä keskustelusta ollut mitään apua. Tuskin on nytkään. Tökkäävät käteen kasan pillereitä ja käskevät tulla seuraavalla viikolla "juttelemaan".
Enkä halua kotiini mitään pillereitä, koska yön tunneilla söisin ne kuitenkin. Pelkään öitä. Sen vuoksi etten saa nukutuksi ja mieleeni kerääntyy valtavasti synkkiä ajatuksia.
ap
ystävälle puhunut, hyvin kaunistellen toki. En halua rasittaa tällä muita ihmisiä ja ystäviä. Joka päivä tekimi mieli jauhaa samat asiat, ei kenenkään tarvitse sellaista kuunnella.
ap
Tai sitten otat suosiolla loman. Sanot miehelles että olet yrirasittunut - niin kuin olet ja että tarvit pari kuukautta aikaa koota itsesi. Ja sanot kavereille ja sukulaisille myös, että pidät lomaa helmikuulle. Piste.
psykiatrisen sairaanhoitajan luona käynyt, eikä siitä keskustelusta ollut mitään apua. Tuskin on nytkään. Tökkäävät käteen kasan pillereitä ja käskevät tulla seuraavalla viikolla "juttelemaan".
Enkä halua kotiini mitään pillereitä, koska yön tunneilla söisin ne kuitenkin. Pelkään öitä. Sen vuoksi etten saa nukutuksi ja mieleeni kerääntyy valtavasti synkkiä ajatuksia.
ap
mutta sellaista jutteluahan se apu oikeastaan onkin. ei siellä mielenterveystoimistossa tai missään muussakaan terapiassa ole mitään poppaskonsteja tai ihmeellisiä paranemisohjelmia sinua odottamassa. se juttelu tarkoittaa paineiden purkamista ja asioiden näkemistä useammasta näkökulmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällähän minä päivät muutenkin lorvin työttömänä?
Lapset ovat jo sen verran isoja, etteivät he minua jatkuvasti tarvitse.
Anteeksi jos en ymmärrä täysin mitä tarkoitatte, koen olevani hieman sumussa.
ap
Ap nyt huomenna työkkäriin jonka jälkeen otat yhteyttä mt-toimistoon. Työkkärin osoittamia töitähän ei ole pakko ottaa jos ei halua, ilmeisesti et pelkää karenssejakaan koska elelet nytkin omistasi. Pyyhi kyyneleet poskiltasi ap, kyllä kaikki vielä järjestyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi, en tiedä itsekään mitä haluaisin sanoa. Haluaisin 1. nukkua. 2. saada nämä itsetuhoiset ajatukset minusta pois 3. nähdä elämässä jotain positiivista ja suunnitelmallisuutta.
Koen, että vahditussa ympäristössä en pelkäisi tekeväni itselleni mitään, saisin sellaisen lääkityksen mikä auttaisi (ja annostelua seurattaisiin) sekä keskusteluapua. Lääkitystä minä tarvitsen, sen tiedän itsekin. Etenkin öisin ajatukseni "jumittuvat" tavalla, mikä ei ole normaalia. Tiedän sen, koska työuupumukseni aikoihin sairaanhoitaja oli hilkulla ottaa minut osastolle, mutta sain sen vältettyä. En ajatellut silloin näin synkkiä, mitä nyt.
Tiedän, että aamulla taas pidän ongelmaa mitättömänä. En koe tarvitsevani apua. Mutta seuraavana yönä tilanne on jälleen toinen
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrot nämä yölliset ahdistuskohtaukset, unettomuuden, epätoivon tunteet ja toiveen saada ammattimaista keskusteluapua. Sinut ohjataan sieltä kyllä eteenpäin.
Ja muista, että sinä määräät, kenelle haluat tietojasi luovuttaa. Ei siinä suvulla tai miehellä ole osaa eikä arpaa niin halutessasi.
soita nyt edes johonkin kriisipuhelimeen että saat vähän purkaa itseäsi. Lisäksi voit tarvita masennuslääkettä, eli rohkeasti vaan lääkäriin. Tuskin osastolle ihan niin vaan edes pääsee kun kaikesta säästetään. Unilääkkeitä harvoin nykyään määrätään, vaikka olisivat hyvä apu aluksi.
Älä turhaan häpeile ajatuksiasi ja tilannettasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin kärsin niistä ja tosi monet muutkin tuntemani masennusta sairastavat.
Minua on auttanut tosi paljon se, kun olen voinut ihan rehellisesti ja kaunistelematta puhua asioista (esim. noista itsetuhoisista ajatuksista) niiden oikeilla nimillä ystävien ja ammattiauttajan kanssa. Aiemmin ajattelin samalla tavalla kuin sinä, että en kehtaa ja sitten kaikki saa tietää. Mutta kun rohkaisin mieleni ja avauduin asioista, yllättävän moni ymmärsi ja kertoi jopa samanlaisista kokemuksistaan.
Kyllä minä antaisin neuvon että heitä se häpeän tunne helvettiin. Eihän syöpääkään tarvitse hävetä, samalla tavalla se masentuminen on sairaus, et ole sitä itse tilannut. Et ole ainoa perheenäiti, jolle on käynyt noin.
Voimia sinulle, hoida itsesi kuntoon ja elämä alkaa näyttää paremmalta. (Tätä toivon itsellenikin :))
Nyt tarvitse apua ja pian. Jos et hoida itseäsi kuntoon, menet vain pahempaan kuntoon eli psykoosiin. Sitten et tajua enää senkään vertaa kuin nyt, että tarvitset apua. Joka viides ihminen masentuu jossain vaiheessa elämäänsä. Jos sinulla on hyvä puoliso, saat luultavasti häneltä niin paljon apua, että lääkityksellä saat itsesi kuntoon. Jos puolisosi ei kykene sinua tukemaan, on terapia tarpeen. Älä laita itseäsi liian tiukille. Tiedän miltä sinusta tuntuu. Onneksi masennuksestakin voi parantua. *halaus*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tämäkin jo helpotti. Vaikka hetken tunsin jälleen olevani jopa teille riesaksi.
Minulla siis on jo resepti unilääkkeisiin. Olen syönyt niitä vuosia. En jatkuvasti, mutta tarpeen tullen. Nyt en uskalla lääkeitä noutaa, koska en luota täysin itseeni. Viime viikonloppuna olin vahvasti humaltuneena ja nukkumaan mennessäni olisin kaikki lääkkeeni syönyt, mikäli niitä olisi ollut. Alkoholi tätä ei helpota. Pyrin välttämään sitä jatkossa.
Kynnys hakea apua on vaikea, mutta yritän huomenna ottaa sen askeleen.
ap
Toisen ihmisen näkökulmasta tuo vaikuttaa valitettavasti a) liian pieneltä ongelmalta, joka olisi hoidettavissa käytännön ratkaisuilla.
Olet siis jättäytynyt työstä.
b)Tai sitten ongelman takana on muita asioita jotka
painavat sinua nyt kun olet työtön.
Tiedät varmaan itse mikä sulla voisi olla.
Itselläni painaa vanhat asiat päälle, olo on välillä kuin kauhufilmistä.. jos olisikin kaikki kiinni vain työn järjestämisestä ym. ulkoisista asioista.
Hae apua jos siltä tuntuu!!
Itse sairastin vaikean masennuksen ja en kehdannut mennä moneen kuukauteen apua hakemaan, sillä asuin tuolloin pienellä paikkakunnalla. Kävin tosin lähikaupungin kriisikeskuksessa, jossa minulle sanottiin, etteivät ongelmani ole niin suuria, että minun pitäisi mennä johonkin mielenterveystoimistoon...Väärässä olivat!
Muistan sen päivän, kun hain apua, menin terveyskeskuksen päivystykseen. Seuraavana päivänä jo sain soiton tk-psykologilta ja aloin saada apua. Olen edelleen erittäin kiitollinen saamastani avusta. Joten soita jo huomenna apua itsellesi!
sairaalahoito ei olisi yhtään huonompi juttu alkuvaiheessa.
Mulle kävi niin, että sain unelmieni työpaikan, mutta rakastuin työpaikalla ja jouduin myös muualle, otin sen seurauksena loparit.
Harmittaa ihan sikana oikeesti! En kuitenkaan ole ottamassa mitään unilääkkeitä tms.
Sinä ap. et ole ihan kunnossa, jos tuollaisia ajatuksia! Hae todellakin apua.
sairaalahoito ei olisi yhtään huonompi juttu alkuvaiheessa.
ehkä tosiaan sun pitäisi oikeasti hakea apua, voi olla että sulla on piilevä kriisi joka nyt tulee esiin kun olet työtön.
En mäkään uskalla mennä mihinkään hakemaan apua, koska pelkään mennä julkiselle puolelle tietyistä syistä johtuen. Kaikki kirjataan ylös.
Ja varmaan jossain olisi hyvää apua kun vaan löytäisi.
Mene sinä kuitenkin.
19
Tai hankkiudu yksityiselle terapeutille. Eikä tuossa ole mitään hävettävää sitä paitsi, sulla on ollu rankat ajat. Tarvisit jonkun jolle puhua. Joku ystävä?