Oletko käynyt terapiassa?

ocd-tyyppisten pahojen ahdistusoireiden takia. Ei auttanut.

Ensimmäinen hoitosuhde oli n. 2,5 vuotta vähän yli parikymppisenä, pitkäaikaisen ahdistuksen takia. Terapeutti oli yksityinen, psykodynaamista koulukuntaa, ja ihan keskustelemalla edettiin, kerran viikossa 45min. Auttoi. Sain paljon solmuja auki ja työstettyä omia ajatus- ja käyttäytymismalleja - miksi toimin niinkuin toimin, mistä järjetön itsekriittisyys juontaa, miksi tietyt ihmiset ja tilanteet ahdistaa, ja miten selvitä niistä. Terapia loppui, kun koin olevani siihen valmis.



Ahdistus palasi parisuhdekriisin myötä pari vuotta myöhemmin, silloin kävin samalla terapeutilla taas muutaman kuukauden, mutta tuo riitti, oli jo helpompi työstää asioita, kun oli kunnon pohjatyö tehty silloin aiemmin.



Kolmannen kerran kävin hoitamassa synnytyksen jälkeistä masennusta n. viisi vuotta edellisen terapian jälkeen, tällä kertaa neuvolapsykologilla (nyt ei ollut oikein varaa yksityiseen). Jälleen muutama kuukausi riitti, ja edelleen kiitän osittain sen ensimmäisen hoitosuhteen luomaa hyvää pohjaa.



Mitään lääkitystä en siis ole tarvinnut missään vaiheessa.



Suosittelen.

kuulosti rohkasevalta! :)

kahteen otteeseen: ensin julkisella lääkäri-psykoterapeutilla puolitoista vuotta. En kokenut saavani apua, mutta jälkeenpäin ajatellen pysyin ainakin hengissä ja sain avun hakemisen alkuun.



Sitten olen käynyt yksityisellä psykodynaamisella terapeutilla 6 vuotta. Sain todella paljon apua.

ja tavallaan nöyrtyä oman epätäydellisyytensä myöntämiseen muutenkin kuin otsikkotasolla. Tällainen ei ole minulle mahdollista. Silloinhan menettäisin näennäisen lyömäaseeni enkä enää voisi yrittää asettua terapiassa käyneiden, minua terveempien ja onnellisempien ihmisten yläpuolelle.



Vaimoni (kohta ex) ja muutamat muutkin ovat kyllä kovasti toivoneet että menisin keskustelemaan "ongelmistani", jos en muuten niin edes pienten lapsieni kärsimyksen vähentämiseksi, mutta he eivät vain ymmärrä ettei minulla ole ongelmia vaan heillä. Tai no, jos minulla on jotain ihan pientä joskus ollut, se on johtunut vain siitä etteivät muut ole tarpeeksi hyvin vastanneet minun toiveisiini.

Kumpikin jakso oli 10 kertaa ja auttoi. Syynä olivat etupäässä uusperhe-elämän paineet, kun perheeseeni tuli yhtäkkiä tunne-elämältään häiriintynyt lapsi toisesta perheestä. Olin kärsinyt aiemmin masennuksesta enkä halunnut sen toistuvan. Masennus hoidettiin lääkkellä ja lääkärin keskustelutuella, muttei varsinaisella terapialla. Lisäksi olen saanut muutaman irtokerran lyhytterapiaa ja sekin on auttanut.

ja tavallaan nöyrtyä oman epätäydellisyytensä myöntämiseen muutenkin kuin otsikkotasolla. Tällainen ei ole minulle mahdollista. Silloinhan menettäisin näennäisen lyömäaseeni enkä enää voisi yrittää asettua terapiassa käyneiden, minua terveempien ja onnellisempien ihmisten yläpuolelle. Vaimoni (kohta ex) ja muutamat muutkin ovat kyllä kovasti toivoneet että menisin keskustelemaan "ongelmistani", jos en muuten niin edes pienten lapsieni kärsimyksen vähentämiseksi, mutta he eivät vain ymmärrä ettei minulla ole ongelmia vaan heillä. Tai no, jos minulla on jotain ihan pientä joskus ollut, se on johtunut vain siitä etteivät muut ole tarpeeksi hyvin vastanneet minun toiveisiini.

ja toivottavasti sinulla ei oikeasti ole niitä pieniä lapsia!

Kerran viikossa. En päässyt kovin syvälle asioihin mielestäni. Itse sen hetkisessä elämässäkin niin paljon puitavaa että kaikki lapsuuden traumat jäivät taka-alalle (psykodynaamista siis). Nyt vuosi siitä kun päätyi. Olo onneton. Kaipaan terapiaa. Omilla rahoilla en raaski mennä kuin "henkeni edessä". Tuo viisi vuotta oli lähes ilmaista YTHS:n tarjoamaa sekä kelan tukemaa.

suosittelen.

Kävin 0,5 vuotta ja sen jälkeen olin kuin uusi ihminen.