kotiutettava vanhus

(kunnassa, jossa asiat on hyvin) on aika hurjaa ja kurjaa lukea kirjoituksianne. Ja ap kuulostaa tyypilliseltä omaiselta, jonka tapaa kotiutuspalaverissa. Alkupalaverista asenne saattaa olla jopa hyökkäävä. Kunnes palaverin aikana, kun palvelut tulevat tutuksia ja omainen huomaa, että niitä saa juuri niin paljon, kun ammattilaiset tarpeelliseksi katsovat (joskus voidaan tehdä myös omaisten rauhoittelukäyntejä vanhukselle, joka pärjäisi ilmankin) niin tunnelma tasaantuu.

Eli siinä palaverissa on mukana ammattilaiset osastolta ja ammattilaiset, jotka tulevat hoitamaan äitiäsi kotiin. Osastolta hoitajat tietävät äitisi tämän hetkisen toimintakyvyn ja kotihoidon ihmiset sitten vastaavat niihin tarpeisiin. Palveluilla, jotka maksavat juu, mutta suhteutetaan asiakkaan tuloihin ja omaisuuteen. Eli kukaan ei voi joutua maksamaan palveluista enempää mihin on varaa muun pakollisen jälkeen. Yleensä näistä kaikista palveluista ja hinnoista on tietoa oman kunnan kotihoidon nettisivuilla.

Nyt meni hieman ohi, että mihin sairaanhoitajaa tarvittaisiin päivittäin? Kotihoidon lähihoitajat ovat ammattitaitoista porukkaa, jotka myös työskentelevät sairaanhoidollisten asioiden kuten lääkkeiden ja hoitotoimenpiteiden kanssa, eivät vain pese perseitä tai keittele aamukahveja. Esim. meidän kunnassa sairaan-/terveydenhoitajia on kotihoidossa vain 4, mutta meidän tiimeissämme lähihoitajia sitten pilvin pimein.

Uskon, että äitisi pärjää kertomasi mukaan melko vähin palveluin kotona. Turvapuhelin toki olisi hyvä. Meillä hälytys menee aina ensimmäisenä turvapuhelinhälytyskeskukseen, joka on 200 km päässä (kuten hälytyskeskuskin on aina jossain kaukana), sieltä arvioidaan tilanne ja sen mukaan hälytetään apuun joko ambulanssi, kotihoito ja tai omainen, jos sellainen toive on.

Nykypäivän trendi on nimenomaan kotihoito. Pyritään hoitamaan vanhukset mahdollisimman pitkään kotona. Ja alan ammattilaisena tämä on mielestäni älyttömän hieno asia! Koti on kuitenkin aina koti. Moni toipuu ihan silmissä, kun vaan kotiin pääsee.

kohtalo on tällainen. Suomi on vauras maa, mutta minne menevät rahat maasta, jonka vanhuksemme meille jättävät. Eikö ketään muuta hävetä?

eikä jaksanut painaa turvaranneketta. Makasi kylmissään ties kuinka kauan. Onneksi naapuri tuli käymään. Mummo kuitenkin sairastui kylmettymisestä. Ei se turvaranneke mikään autuaaksitekevä juttu ole.

Katso tota palvelua, voisi olla iso apu moneen tilanteeseen. www.muistin.fi

Läheiseni asui vielä kolme viikkoa sitten kotona, mutta kaatumisen jälkeen vietiin akuuttipaikalle sairaalaan ja pääsi sieltä kahdessa viikossa pitkäaikaissairaanhoitoon. Sairaalasta kotiuttaminen ei aina tarkoita, että vanhus jatkaisi asumista kotona. Se tarkoittaa siirtämistä akuuttisairaanhoidosta eteenpäin paikkaan, jonka lääkäri katsoo parhaaksi. Päätöstä tehdessään lääkäri kuulee mm. hoitajia sekä kotihoidon ja sairaalan sosiaalityöntekijää. Meidän tapauksessa tärkeä taisi olla kotihoidon sairaanhoitajan mielipide, jossa hän totesi, ettei kotihoito enää selviydy omaiseni hoidosta kotona.



Olennainen jakava tekijä on vanhuksen kyky kävellä. Jos hän pystyy kävelemään itse vessaan, häntä voidaan hoitaa kotona. Jos hän on esim. harhaileva dementikko, jota ei voi jättää kotiin, häntä voidaan hoitaa tehostetussa palveluasumisessa. Jos ei pysty kävelemään, paikka on pitkäaikaissairaanhoito. Sinne on lyhyimmät ja nopeimmat jonot.



Ainakaan meidän tapauksessa paikkaa ei todellakaan tarvinnut mitenkään anella eikä omaista tarvittu kotiuttamispalaverissa. Olimme tuon tapahtuessa ulkomaanmatkalla 7 tunnin aikaeron takana ja palattuamme meille kerrottiin, että omaisemme on siirretty pitkäaikaissairaanhoitoon. Toki ennen matkalle lähtöä olimme keskustelleet lääkärin ja hoitajien kanssa, mutta mitään päätöksiä ei silloin vielä tehty eikä palaveria pidetty.



Vanhuksen hoito EI ole erityisen kallista, vaan maksut sopeutetaan vanhuksen maksukyvyn mukaan. Aivan viime aikoina, kun läheiseni asui kotona, hänen menonsa ylittivät lievästi tulot, koska vaippoja tarvittiin paljon, mutta tämä olisi voitu nopeasti sopeuttaa luopumalla esimerkiksi turhista lehtitilauksista (omaiseni on lähes sokea). Nyt pitkäaikaissairaanhoidossa maksu on 85 % hänen tuloistaan. Vaikka omaiseni luona käytiin kotona kolme kertaa päivässä, maksu oli reilusti alle 200 euroa.



Olen todella tyytyväinen tapaan, jolla vanhusten hoito on kotikaupungissani järjestetty. Kaikki tapaamani työntekijät ovat olleet ystävällisiä ja tulleet hyvin toimeen sekä minun että omaiseni kanssa. Toisaalta en ole kyllä mitoittanut odotusianikaan liian korkealle. Ymmärrän, että pitkäaikaissairaanhoidon yksikkö ei ole mikään luksushotelli.