Te jotka rentoudutte tapaamalla ystäviä,

todettu ekstrovertiksi, joka saa voimaa ihmisistä. Eli mua ei kuluta ystävien tapaaminen, vaan olen aina huomattavasti voimaantuneempi ja iloisempi tapaamisten jälkeen.



Olen uupumuksen vuoksi sairaslomalla ja nytkin huomaan, että ystävien tapaaminen on kaikista tervehdyttävintä!

että hän haluaa minun kauttani täydentää jotain kuvitteellisia normeja.



Etenkin suomalaisessa yhteiskunnassa tietynlainen erakkomaisuus on mielestäni varsin hyväksyttävää. Tilanne voisi olla eri, jos olisit vaikkapa amerikkalainen.

Itse olen saanut introverttitesteissä lähes täydet introverttipisteet. Lapsena mulla oli kavereita. Mutta nyt olen 30 enkä kaipaa kavereita. Keksin itsekin kaikkea mieluista tekemistä vapaa-ajalla.

Kummallakaan vanhemmallani ei ole kavereita. Ehkä olen saanut mallin sieltä. Jos en kuulisi työkavereiden juttuja ja lukisi nettipalstoja, luulisin kai että on normaali, että aikuisena on vain oma perhe ja työ, ei vapaa-ajan kavereita.

Joo, ja en väsy itse tapaamisessa, se voi olla tosi kiva, mutta rasitun sitä ennen ja jälkeen jotenkin sairaalla tavalla, mitä en tahtoisi.

Yritänkö vielä vai erakoidun? Olisi kumminkin kiva että olisi jotain tukiverkkoja.

ap

tarvitset ihmisiä vain hyötyäksesi heistä (tukiverkot), niin sitten sun pitää säästää rahaa sitä varten että voit palkata itsellesi tukea. Jos et saa mitään ihmisten tapaamisesta niin en tiedä kannattaako se.

Tosin minulla ei ole yhtään oikeaa ystävää enää. Minulla on paljon asioita, joista en halua puhua muille ja ehkä siksi muut tuntuvat olevan energisiä, huolettomia jne.



Mieluiten olen yksin ja tuun tänne nettiin anonyyminä.



Uskon kyllä, että jostakin seurakunnasta voisin löytää sellaisia ystäviä, jotka ymmärtäisivät, jos vaan keräisi rohkeutta mennä...

kun muut tuntuvat saavan siitä niin paljon iloa. Haluaisin itsekin. Ehkä en pääse samalle aaltopituudelle muiden kanssa. Tässäkin ketjussa minua lähinnä vihataan.

Esimerkiksi soittaminen on mulle lähes mahdoton juttu. Miten itse koette kaverille soittamisen?

Haluan muuttua niin paljon! En vaan osaa...

ap

jonka kanssa voisi olla tavallaan puhumatta kaikeista, mutta silti ymmärtää toista.

En ymmärrä tätä lausetta: jakaa kaikki ilot ja surut. Mitä jos ei halua jakaa? En luota ihmisiin niin paljon että avaisin itseni.

ap

Jos olet (ollut), niin millaiseksi koet elämän jakamisen toisen kanssa? Ne ilot ja surut?

jonka kanssa voisi olla tavallaan puhumatta kaikeista, mutta silti ymmärtää toista.

En ymmärrä tätä lausetta: jakaa kaikki ilot ja surut. Mitä jos ei halua jakaa? En luota ihmisiin niin paljon että avaisin itseni.

ap

sulla sitten jotain todella synkeitä salaisuuksia? Ei sun ole pakko puhua mistään ikävistä asioista, eihän useimmat halua sellaisia kuullakaan, mutta etkö sitten saa virtaa kavereiden kanssa nauramisesta tai tyhmistä ja humoristisista jutuista? Mistä puhut kavereiden kanssa?

parisuhteessa ja se on parasta elämässäni ja mieheni on ehdottomasti paras kaverini. Ilot ja surut jaan hänen kanssaan. Mutta en ole kertonut hänelle esim. exästäni joka löi. Pitäisikö kertoa? Enkö ole avautunut tarpeeksi hänellekään? Tuntuu niin pahalta olla tällainen.

ap

Voi miten tutulta kuulostakaan. Olen niin usein joutunut pettymään ihmisiin, joihin olen sinisilmäisesti luottanut, mutta voi olla että olen ollut aina jotenkin "liian syvällinen", jos ap. tiedät mitä tarkoitan?



Ikää mulla on jo 40+, mutta olen jotenkin ihan hukassa ihmissuhteideni kanssa, vaikka oikeassa turvallisessa ympäristössä osaisin olla onnellinen ja herätä henkiin.

Aluksi olin koulukiusattu, sitten paras kaverini varasti minulta rahaa ja sitten oli tuo huono suhde. Ehkä vaan luottamukseni ihmisiin on mennyt. Ajattelen yleensä ettei kukaan voi pitää minusta ja niin kai onkin. Iloitsen kumminkin niistä asioista mitä minulla on ja en välitä siitä mitä ei ole.

ap

Mulle on käynyt samoin, voisi olla minun kirjoittama teksti. Minullakin on uusi suhde ollut jo muutaman vuoden, mutta haluaisin korjata sen vanhan, vaikka mahdottomalta tuntuukin. Siksi olen kai rikki, eikä mikään uusi kiinnosta.



En jotenkin usko siihen, että vaihtamalla paranee, sen sain huomata 6 kk sen jälkeen, kun hyvä mies "pelasti" mut tuosta vanhasta suhteesta.



Kaipaan vanhaa kuitenkin ja olen miettinyt, mitä itse tein väärin ja voisiko kaikki korjata. Siksi ei varmaan kiinnosta tavata ketään, kun omassa päässä on sellainen sekamelska ajatuksia.



Uskon löysin itsekseni ja sain lohtua, mutta en oikein tiedä, mitä tehdä tästä eteenpäin?

Olen jumissa ajatusteni kanssa, kuin oravanpyörässä. En halua loukata ketään niinkuin minua on loukattu, ei minusta ole sellaiseen...

Itse olen (ainakin olevinaan) sosiaalinen mutta käytännössä voisi sanoa että mulla on kaksi ystävää joiden kanssa en koe rasittuvani Kaikkien muiden kanssa koen usein, että energiaani imetään. Mustakin on välillä raskasta olla aktiivinen, kuunnella ja kysellä, jutella ja pitä keskustelua yllä. Jostain syystä mulle on muodostunut suuriman osan kanssa selainen rooli, että olen se aktiivisempi, "viihdyttävä" osapuoli. En kai vaan osaa olla oma itseni ja vaadin liikaa, jäänteitä jonkinlaisesta kiltin tytön roolista kai.



Tsemppiä sinulle! :)

ystävä on oikea? Ehkä minulla ei ole oikeita ystäviä, kun en halua kellekään kertoa itsestäni ihan kaikkea. En haluaa päästää ketään liian lähelle. Pidän aina pientä välimatkaa, onko tämä este saada oikeita ystäviä ja siksi väsyn helposti?

ap

hänen kanssaan oleminen ei tunnu rasittavammalta kuin työ! Eiköhän toi sun vastaus jo vastannut kysymykseenkin, eli miksi se on sulle niin raskasta. Sähän käytännössä pidät koko kropallas muureja pystyssä. Anna olla, ei kukaan halua sun laista ystävää vaan teidän kaikkien on parempi ilman.

Mä tein kesällä hirveän työn itseni kanssa, kun rämmin jonkin asteisen uupumuksen suosta. Silloin päätin mm. että en halua olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä, jotka imevät musta energiaa ja joiden kanssa en voi olla oma itseni. Sellaisten kanssa voi vaihtaa sanan diipadaapa, mutta siihen se sitten jääkin.

täytyy sanoa että pidän tosi paljon työstäni, tosin osittain sen vuoksi että siinä saa uppotua asioihin, eikä tarvi hoidella sos. kontakteja. Mutta ymmärrän pointinne ja vetäydyn ihmissuhteista, koska teillä on paremmat taidot, jotain mitä en osaa. Sanon vaan että olkaa onnellisia kun osaatte olla avoimia muiden kanssa ja olla oma itsenne ja saatte siitä vielä energiaa. Se on lahja. Ei harjoittelun tulos eikä kaikki voi sitä saavuttaa koskaan, näin uskon.

ap

minuakin ahdistaa ja tuntuu raskaalta se yhteydenotto ja jälkeenpäin olen niinkuin ylikierroksilla ja kestää palautua... Ystäviä minulla ei ole, tuttuja vaan. Ja on jotenkin hävettävää ettei ystäviä ole. En myöskään osaa avautua ja ikään kuin esitän jotain muille. Toisten seurassa ahdistaa ja pelkään että se näkyy ja en oikein voi hyväksyä sitä.. En voi olla oma itseni...

Tasan tarkkaan kuin omasta kynästäni. Oletko introvertti? Oletko ollut koulukiusattu? Mistä luulet että toi johtuu ja voitko muuttua? Itse uskon etten voi muuttua vaikka haluaisin.

Jotenkin just enemmän hävettää kuin harmittaa se ettei ole kavereita.

ap

introvertti=toiset ihmiset vie sinusta energiaa ja lataudut yksin olemalla



vastakohtasi on ekstrovertti=saa ihmisistä virtaa ja energiataso laskee yksin olemalla.



Suurin osa ihmisistä sijoittuu näiden kahden ääripään väliin.