Lue keskustelun säännöt.
Voi apua! Vihaan miestäni!!
05.12.2010 |
En kerta kaikkiaan enää tajua itseäni. Olen vain ihan burn out ja kaikesta tästä syytän koko ajan miestäni. Toivon vertaistukea, apua jotain... Tää vihan määrä on suorastaan pelottava. Välillä purskahdan sen takia itkuun, välillä voin vain pahoin.
Tilanne on tämä: olen raskaana ja meillä on kaksi lasta. Mies on koti-isänä lasten kanssa ja itse teen vuorotyötä. Vuorotyön lisäksi teen kaikki kotityöt, koska mies ei ehdi vauvan kanssa. Vien myös vanhempaa lasta harrastuksiin. Tuntuu, että teen koko ajan. Ihan loppumattomasti: näen untakin vain tekemättömistä ja tehdyistä töistä.
Mies ei saa aikaiseksi mitään. Ei yhtään mitään. Ei "miesten" eikä "naisten" hommaa. Hän ei pyykkaa. Tai saattaa "pyykata" eli laittaa vaatteet koneeseen ja jättää ne sinne homehtumaan. Joskus hän ottaa kuivausrummusta kuivat vaatteet ja heittää ne johonkin: lattialle, sohvalle, ihan mihin vaan... (parempi, kun jättäis sinne rumpuun)
Hän ei siivoa: kaikki vauvan sotkemat ruuat, tiskit yms. odottaa sitä, että tulen kotiin ja siivoan ne. Lumityöt teen minä (tein viimekin raskaudessa ihan loppuun ja asti ja heti synnytyssairaalasta kotiuduttuani tein myös).
Nukun vauvan kanssa samassa huoneessa, sillä vauva valvottaa vielä ja siis huolimatta siitä menenkö iltaan vai aamuun, niin valvon ja lohdutan vauvaa läpi yös. Sillä mies tekee "päivävuoron", niin mullekin kuulemma pitäis jäädä jotain yhteistä aikaa vauvan kanssa..
Nyt on sellainen olo etten ihan oikeasti enää jaksa. Välillä jopa tuntuu, että voisin tappaa mieheni, koska vihaan häntä niin paljon. Tiedän, että osittain johtuu raskaushormoneista, mutta silti nämä tuntemukset on pelottavia. En halua olla hänen lähellään enkä hänen kanssaan. En halua häneltä hellyyttä, en yhtään mitään. Yritän koko ajan muistuttaa itselleni, että tämä on vain ohimenevää: parin vuoden päästä nämä tunteet on muisto vain.
Olen niin hemmetin väsynyt ja aivan avuton. Toivoisin, että ajatukseni selkiäisi ja saisin joskus edes levättyä. En enää nauti lapsistakaan niinkuin ennen, vaan haluaisin vain olla yksin.
Pahinta on etten voi puhua kenellekkään. Kaikki luulevat, että meillä on asiat hyvin. Mieheni on ihana lapsirakas koti-isä ja minä voin käydä töissä ja pelataan samaan pussiin blaablaablaa. Todellisuus on jotain ihan muuta.
Auttakaa joku! Miksi minusta tuntuu tältä? Miten pääsen näistä tunteista eroon? Miksi mieheni ei ymmärrä? Ollaan puhuttu ja puhuttu ja puhuttu. Eikä päästä oikein mihinkään tulokseen. Paitsi avioeroon, mutta rehellisesti sanottuna en jaksa edes sitä. Sanoin jopa kerran miehelleni, että jos hän haluaa, niin hakee eroa. Minä en tällä hetkellä jaksa muuta kuin ajatella seuraavaa päivää.
Kommentit (51)
Moi, nyt voi tulla vähän toistoa, mutta...
Et kai enää imetä öisin? Meidän 1 v. on aina ollut huono nukkuja eikä alkanut nukkua kunnolla ennen kuin alettiin lempeästi opettaa hän nukahtamaan omaan (tai siis veljen kanssa samaan) huoneeseen. Entä voisiko teidän isoin lapsi olla hoidossa? (Ehkä vastasitkin jo, mutta tämä on niin pitkä ketju...)
Toisekseen sekä sinun että miehen kannattaa hakea apua neuvolasta/ perheneuvolasta tms. Ota asia puheeksi! Tarvittaessa hae vaikka sairaslomaa töistä.
Muutenkin riittävä uni/ syöminen/ ulkoilu/ liikunta auttavat jo omaan hyvinvointiin. Oma mieheni on saanut apua "mindfullness"-mediaatatiosta, joka siis ei ole mitään hörhöhommaa vaan tietoista rauhoittumista ja rentoutumista (googlaa vaikka Jon Kabat-Zinn).
Tyytykää "riittävään" siisteystasoon. Eli pyykit ja tiskit kannattaa hoitaa, mutta voisiko tuossa tilanteessa sietää sen, että leluja on nyt jonkin verran lattialla ja villakoiria nurkissa? Ainakin meidän 1 v. sotkee sitä tahtia, että vaikka siivoaisin siinä samalla, hän saa sotkettua kaksi kertaa nopeammin. Ei meillä ole koko ajan viimeisen päälle siistiä.
Tsemppiä teille haastavaan tilanteeseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea sanoa kun kaikkien tilanne on tietysti erilainen, mutta luulen, että tilanne on vain tosi väsyttävä teille kaikille ja mies ei välttämättä pahuuttaa olen tuollainen. Itse olin kotiäitiaikoina joskus varaman ihan samanlainen kuin ap:n mies, olin väsynyt, masentunut, lapset eivät antaneet rauhaa, sotkivat kauheasti ja elämä oli neljän seinän sisällä. Jälkeenpäin olen tajunnut, että en pystynyt pitämään kämppää siistinä ollenkaan. Mies sitten vähän siivoili töiden jälkeen. Parisuhde oli tosi lujilla, minä taas koin että mies ei tukenut minua väsymyksessäni ja suruissani (toinen vanhempani kuoli, se lisäsi masennustani) ja minusta oli kauheaa että hän vain siivosi vihaisena eikä ottanut minua kädestä tai ottanut lapsia vastuulleen hetkeksi. Jonkin aikaa oli todella raskasta meille molemmille, vihasin miestäni ja hän varmaan myös minua. Yritin aina asettaa lapset tietysti ensimmäisiksi, että jaksoin hoitaa heitä mahdollisimman hyvin.
Voin sanoa aivan rehellisesti, että aika auttaa! Pikkulapsivaihe on raskas useimmille ihmisille, ja se näyttäytyy eri perheissä eri tavalla. Raskaushormonit, imetyshomronit, kauhea väsymys tekevät oman helvetillisen lisänsä. Nyt kun lapset ovat vähän isompia, meillä on kaksi jaksavaa aikuista, siisti kämppä ja rakkautta puolisoiden välillä ja kaikista ristiriidoista pystyy järkevästi puhumaan.
En siis tiedä onko näin teillä, mutta kannattaa ajatella sitä, että voisiko olla syytä olla nyt armollinen itselle ja miehelle, yrittää keskittyä selviämään päivästä toiseen ja lepäämään mahdollisimman paljon ja antaa ajan kulua. Jääkaapin pilalle menneillä ruuilla ei ole kumminkaan väliä, mutta teidän jaksamisellanne on!
sun vanhemmat ottaa lapset hoitoon ja sinut kotikotiin toipumaan vähäksi aikaa? lakkaa heti siivoamasta MIEHEN sotkuja. älä tee hänelle ruokaa, jätä hänen ruokansa pilaantumaan, jätä vaatteet pesemättä, hänen petivaatteensa vaihtamatta.
Anoppi toitotti yhä kylillä, mies jäi koti-isäksi. Täh, lapset oli kokopäivähoidossa. Ajan myötä miehelle alkoi alkokin maistumaan enemmän kuin perheen kanssa touhuaminen.
Se oli helvetin kova pala itselle takoa päähän, että olen naimisissa työttömän, juopottelevan äijän kanssa. Ja tosiaan työpäivän päälle, kun hain lapset hoidosta - ruokakauppa, pyykit, kotityöt kutsui.
Sunkin pitää päästä yli kynnyksestä kertoa asioiden todellinen laita. Anopilta sitä apua on tosiaan turha odottaa, ellei kohdallesi ole sattunut reilu nainen.
Ystävät, työkaverit yms ovat nyt auttaneet mua jaksamaan. Eroa suunnittelen ihan tosissani, koska mies ei edes hae töitä. Kyllä me lasten kanssa pärjätään mun palkalla paremmin, kun on aikuinen mies pois kuluttamasta.
Töissä sain vaihdettua aamu/iltavuoroon (tilapäisjärjestely), puhu pomolle jos se on reilu. Muuten älä kerro ja hea saikkua, kun et enää jaksa.
Ystävät auttavat ihan eri lailla. Olen saanut lastenhoitoapua ja itku pääsi, kun kerran tulivat ilman perheitään kylään ja laittoivat meillä paikat kuntoon.
pahasti pielessä. Ei välttämättä mitään masennusta ole, jos hän on kerran aina ollut asioista tuota mieltä. Tai sitten hän on aina ollut masentunut.
Ota neuvolan kautta yhteyttä perhetyöntekijään. Vaikka miehesi ei lähtisi "mihinkään" pariterapiaan, voit mennä itse ja pyytää että perhetyöntekijä menisi päiväsaikaan katsomaan mitä menoa kotona on. Miehesi toimii väärin. Sinä olet oikeassa. Hae apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sillä ei ole mitään merkitystä mistä miehen käytös johtuu. Onko se masennusta vai onko aina vain ollut noin patalaiska. Kertomasi perusteella (ei ole koskaan tehnyt kotitöitä) vaikuttaa että on vain laiska, lienekö lapsuudessakaan koskaan joutunut tekemään mitään.
Tärkeintä sun on miettiä jaksatko tuollaista käytöstä. Vaikka johtuisikin masennuksesta, voi tilanne säilyä samana loppuelämänne. Jaksatko vielä 70-vuotiaana passata miestäsi? Entä jos kaiken tuon päälle lapset sairastuu ja on entistä raskaampaa? Entä jos joku päivä vihasi lyö totaalisesti yli ja teet jotain kauheaa, miehelle tai lapsille?
Onko sulla kaveria tai sukulaista jonka luokse voisit mennä viikonlopuksi, ilman lapsia ja miestä? Ilmoittaisit vain miehelle että nyt tilanne on sellainen, että tämä saa pärjätä lasten kanssa yksin ja sinä menet lepäämään.
Ja hae ihmeessä sitä sairaslomaa.
aikaa saada aikaiseksi uusi lapsi? Hei haloo, luepa mitä kirjoitit ja mieti, mikä siitä on oikeasti totta. JOs miehesi hoitaa lapsia kotona, niin kai hän siitä pitää (jos vielä on valmis uuteen tulokkaaseen). Mut jos tosiaan olet burn out, niin työpaikkalääkäri auttaa!!!
Olin vielä kotona ja mies töissä, kun kolmas lapsi ilmoitti tulostaan. Kaikki oli hyvin silloin. Olen AINA ollut se joka meillä tekee kaikki kotityöt. Miehen mielestä niitä ei tarvitsisi edes tehdä. Tällä hetkellä olen aivan loukussa, kun töissä on pakko käydä ja kotityöt pakko tehdä. Mies on sitä mieltä, että minun työssä käymisenikin on aivan turhaa ja voisin aivan yhtä hyvin jäädä kotiin niinkuin hänkin.
ps. ei se lapsen tekeminen välttämättä mikään pitkä ja aikaa vievä projekti ole. Meillä seksi on suunnilleen yhtä romanttista kuin selän rapsutus: hoidetaan pois alta häiritsemästä. Tylsää, mutta totta. Olisi kai pitänyt olla kaukokatseisempi... Mutta ei oltu. jossittelu ei nyt meitä auta, vaikka itsekin usein mietin, että ei olisi pitänyt mennä naimisiin tai hankkia lapsia.
Ihan uteliaisuudesta, mitä miehesi sitten tekee? Kuulostaa että ei muuta kuin sotkee lasten kanssa ja odottaa sinun tekevän paitsi ansiotyön ja kaikki kotityöt.
Ei perheessä ole minun sotkuja ja sinun sotkuja.
Aika lapatossun olet mieheksesi hankkinut, anteeksi nyt vain. Miksi hän ei ole töissä? Liian laiska hankkimaan töitä ja pitämään sellaisen? Jos sinä et kävisi töissä niin millä eläisitte? Ja kun uusi vauva syntyy, millä ihmeellä elätte sitten? Sinun äitiys/vanhempainrahalla?
Kuulostaa kamalalta mutta etkö edes seurusteluaikoina huomannut miehesi suhtautumista kotitöihin? Tai haluttomuutta työntekoon?
Ehkä sinä pärjäisit kuitenkin paremmin ilman tuollaista vätystä joka ajaa sinut oikeasti uupumukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, onko oikein kun sanon: OTA ERO!
Eihän tuommosen kanssa voi elää.
Tämä olikin vanha juttu. Asia on varmaan selvinnyt 🙏
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin palvelija kotona 24 h. Palvelin miehelle eteen kaiken, esim. 3 xkahvit ja 2xaterian eteen päivässä. Kaikki kotityöt ja kaikki lastenhoito 24h.
Nääntymiseni nähnyt lastensuojelu käski minua POISTUMAAN KODISTA yksin viikon lomalle! No ei toteutunut.
Kaikille palvelijoille suosittelen samaa kotoa poistumista. Kyllä liikahtaa asiat eteenpäin.
Lapset ja vauvat aistivat kodin ilmapiirin tosi herkästi. Ja reagoivat sitten myöhemmin esim. ongelmakäyttäytymisellä tai mielenterveydellisillä ongelmilla. Haluatko antaa lapsillesi terveen kasvuympäristön? Onko välinpitämätön (ja masentunut) isä ja uupunut äiti sitä?
Jos miehesi ei siivoa ym. ollenkaan, tiedätkö yhtään, miten hän huolehtii vauvasta? Ehkä ei huolehdikaan. Itse ainakin epäilisin näin olevan. EIhän hän edes jaksa pitää vanhempaa lasta kotona!
Tunnut olevan aika syvällä näissä ongelmissanne. Voi olla vaikea selvitä niiden yli yksin. Puhu jollekin. Neuvolan tädille voisit puhua, kun siellä kuitenkin käyt. Voit toki miettiä jonkun muunkin henkilön: ystävän, sukulaisen, ammattiauttajan...
Jos haluat jatkaa miehesi kanssa, on sinun pakko puhua ja selvitellä asioita. Jos mies ei ensin suostu puhumaan kanssasi (ja ulkopuolisen avun kanssa), niin juttele sinä vaikka neuvolassa, ja pyydä heitä ottamaan yhteyttä mieheesi.
Suoraan sanottuna minä en ikinä koskaan voisi kuvitella alistuvani tuollaiseen elämään! Miehesi on todella oksettava! Voi olla, että hän on masentunut, kuvailithan hänen muuttumistaan. Mutta oman lisänsä siihen tuo se fakta, ettei hän ole osallistunut kodista huolehtimiseen koskaan. Luulenpa, että jos mies ei mene työhön, asianne eivät koskaan tule muuttumaan paljon. Ainoa toivosi on, että sinä voit taas asettua kotirouvan rooliin ja pitää huolta kodista, ja miehesi voi käydä töissä. Se on ok, jos sellaista elämäää haluat.