Lue keskustelun säännöt.
Voi apua! Vihaan miestäni!!
05.12.2010 |
En kerta kaikkiaan enää tajua itseäni. Olen vain ihan burn out ja kaikesta tästä syytän koko ajan miestäni. Toivon vertaistukea, apua jotain... Tää vihan määrä on suorastaan pelottava. Välillä purskahdan sen takia itkuun, välillä voin vain pahoin.
Tilanne on tämä: olen raskaana ja meillä on kaksi lasta. Mies on koti-isänä lasten kanssa ja itse teen vuorotyötä. Vuorotyön lisäksi teen kaikki kotityöt, koska mies ei ehdi vauvan kanssa. Vien myös vanhempaa lasta harrastuksiin. Tuntuu, että teen koko ajan. Ihan loppumattomasti: näen untakin vain tekemättömistä ja tehdyistä töistä.
Mies ei saa aikaiseksi mitään. Ei yhtään mitään. Ei "miesten" eikä "naisten" hommaa. Hän ei pyykkaa. Tai saattaa "pyykata" eli laittaa vaatteet koneeseen ja jättää ne sinne homehtumaan. Joskus hän ottaa kuivausrummusta kuivat vaatteet ja heittää ne johonkin: lattialle, sohvalle, ihan mihin vaan... (parempi, kun jättäis sinne rumpuun)
Hän ei siivoa: kaikki vauvan sotkemat ruuat, tiskit yms. odottaa sitä, että tulen kotiin ja siivoan ne. Lumityöt teen minä (tein viimekin raskaudessa ihan loppuun ja asti ja heti synnytyssairaalasta kotiuduttuani tein myös).
Nukun vauvan kanssa samassa huoneessa, sillä vauva valvottaa vielä ja siis huolimatta siitä menenkö iltaan vai aamuun, niin valvon ja lohdutan vauvaa läpi yös. Sillä mies tekee "päivävuoron", niin mullekin kuulemma pitäis jäädä jotain yhteistä aikaa vauvan kanssa..
Nyt on sellainen olo etten ihan oikeasti enää jaksa. Välillä jopa tuntuu, että voisin tappaa mieheni, koska vihaan häntä niin paljon. Tiedän, että osittain johtuu raskaushormoneista, mutta silti nämä tuntemukset on pelottavia. En halua olla hänen lähellään enkä hänen kanssaan. En halua häneltä hellyyttä, en yhtään mitään. Yritän koko ajan muistuttaa itselleni, että tämä on vain ohimenevää: parin vuoden päästä nämä tunteet on muisto vain.
Olen niin hemmetin väsynyt ja aivan avuton. Toivoisin, että ajatukseni selkiäisi ja saisin joskus edes levättyä. En enää nauti lapsistakaan niinkuin ennen, vaan haluaisin vain olla yksin.
Pahinta on etten voi puhua kenellekkään. Kaikki luulevat, että meillä on asiat hyvin. Mieheni on ihana lapsirakas koti-isä ja minä voin käydä töissä ja pelataan samaan pussiin blaablaablaa. Todellisuus on jotain ihan muuta.
Auttakaa joku! Miksi minusta tuntuu tältä? Miten pääsen näistä tunteista eroon? Miksi mieheni ei ymmärrä? Ollaan puhuttu ja puhuttu ja puhuttu. Eikä päästä oikein mihinkään tulokseen. Paitsi avioeroon, mutta rehellisesti sanottuna en jaksa edes sitä. Sanoin jopa kerran miehelleni, että jos hän haluaa, niin hakee eroa. Minä en tällä hetkellä jaksa muuta kuin ajatella seuraavaa päivää.
Kommentit (51)
itse en ois tollasen ukon kans tyhtynyt lapsentekohommiin, mutta makunsa kullakkin.
Ei tossa auta kuin ero ja jätät kakarat miehelles.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse en ois tollasen ukon kans tyhtynyt lapsentekohommiin, mutta makunsa kullakkin. Ei tossa auta kuin ero ja jätät kakarat miehelles.
No sen teen. Tää tilanne vaan tuli tavallaan aika yllättäen, vaikka riskiaikaa eletäänkin yhdellä sun toisella alalla. En olisi uskonut, että näin käy. En minä mikään seksinhimoinen paneskelija ole. Ei se selibaatti parisuhdetta auta. Tavallaan toivoin kolmatta lasta, kun luulin, että voisin olla kotona ja tuo vanhin lähtee pian kouluunkin, niin olisi voinut olla kahden pienemmän kanssa.
Onko teillä säästöjä vai onko sinun palkkasi niin hyvä, että elätte sillä?
Kuulostaa, että mies on jossain kriisissä tai masentunut, tai sitten kokenut jonkun epämaterialistisen "herätyksen". Suostuisiko hän pariterapeutille, saisitte vähän avattua tuota arkea ja ajatteluanne jonkun puolueettoman ulkopuolisen edessä. MIesterapeutti voisi olla hyvä, jotta mieskin uskaltaisi puhua ja sinä saisit peilausta miespuoliselta ammattilaiselta tuohon elämäänne.
niin turha selittää millään miehen masennuksella sitä, että ei tee niitä nytkään. Pahasti tuo tilanne kuulostaa siltä, että sinä ap poltat itsesi ihan loppuun ja olet kohta kykenemätön tekemään enää mitään. Enemmän olisin siis huolissani siitä, että sinä masennut tai väsähdät lopullisesti. En nyt osaa auttaa mitenkään, vaikka kuinka haluaisin, mutta toivon todella että haet itsellesi apua. Puhu neuvolassa, puhu ystävillesi ja vanhemmillesi, kelle tahansa. Melkein itku pääsi, kun mietin että käyt töissä ja sen lisäksi teet kaikki kotityöt ja lumityöt, vaikka olet raskaana. Ei ihme, että olet loppu ja vihaat miestäsi.
Ihan jo puhuminen täällä on auttanut. Jotenkin tuo pahin terä taisi nyt purkautua ja käsitän selkeänä sen, että mies on masentunut ja tarvitsee apua. Siihen ei syyllistäminen ja itkuraivarit oikein auta. Pitäisi kai etsiä apua ja tietoa ja keksiä ratkaisu kuinka jatkaa eteenpäin.
Minulla on elämältä todella paljon odotettavaa. Olen aina halunnut suuren perheen ja aktiivisen elämän. Tuo miehen takapakki taisi repiä mun pilvillinnat hajalle ja siitä tuo raivo ja viha, ei niinkään vain niistä kotitöistä ja uupumuksesta vaan siitä toivottomuuden tunteesta ja pelosta, että lapsetkin oppii näkemään asiat isänsä tavoin hällä väliä asenteella. En olisi uskonut, että aikuinen mies voisi vaipua tuollaiseen angstiin. Ja varsinkin, kun olen raskaana ja ihan oikeasti aivan piipussa.
Joskus näistä keskustelupalstoista on oikeasti suuri apu. En tiedä mihin tämä olisi mennyt, jos olisin vain pitänyt asiat sisälläni ja kulkenut päivä kerrallaan kohti jotakin tuntematonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Säästössä on parin kuukauden asumismenojen verran "hätävaraa", ollaan siis melko varaton nuoriperhe. Mieheltä on työt vähentyny pikkuhiljaa, ollu lomautuksia jne. kunnes tuli kesän jälkeen tää työttömyys.
Itselläni on lähihoitajan palkka (vuorotyö).
Olen ehdottanut pariterapiaa, mutta hän ei kuulemma mihinkään humpuukiin lähde, kun ei meillä mitään ongelmia edes ole. Minä voin kyllä mennä jos siltä tuntuu...
toiveistaan teidän ja lasten tulevaisuuden suhteen? Vai onko "luovuttanut", kun mainitsit tuosta vuokra-asuntoon muuttamistoiveesta ja hälläväliä-asenteesta? Oliko hän töissä ollessaan aktiivisempi muutenkin, mitenkäs sosiaalinen elämä kodin ulkopuolella, onko sitä? Ei kuullosta tosiaan normaalilta tuo miehen asenne. Sinusta olisi nkyllä myös huolissani, sillä kaipaisit toisen aikuisen tukea perhe-elämässä ja parisuhteessa. Hakekaa apua ja koittakaa keskustella. Ei sinun tarvitse jaksaa kaikkea yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt elät arkea siihen malliin että olet käytännössä yksinhuoltaja - menet siitä mistä aita on matalin. Hae herkästi sairauslomaa itsellesi, ja esikoiselle vaikka osa-aikainen hoitopaikka jotta saat itse nukkua päivällä kun kuopus nukkkuu päiväunia. Tsemppiä!
Pystyisitkö pyytämään MIEHEN äidin katsomaan millaista "jälkeä" miehesi tekee? Äiti-ihmisenä kuitenkin varmaan ymmärtäisi sinunkin väsymyksen, kun raskaana olet. Ala puhua anoppilassa ja kotonasi IHAN suoraan miten asiat ovat. Ehkä yleinen mielipide ja paheksunta saisi mieheesi hieman puhtia? Tai sitten, ero. Vaikkapa vaan väliaikainen. Saat edes yhden lapsen pois hoivistasi, sen miehesi nimittäin. Nuo sun oireet kuulostavat niin pahoille, että jotain on oikeasti tapahduttava ja pian! Myötätuntoa tulee täältä sulle oikein roppakaupalla :(
Minä en vaan osaa puhua näistä ongelmista muille. En mitenkään. Toivoisin että osaisin, mutta en osaa. Jotenkin tuntuu, että puhun itseni vain pussiin enkä saa tätä selkeästi purettua kellekään. Sitten en enää osaakaan sanoa yhtään mitään. En usko, että miehen äiti ymmärtäisi..
Ero on aivan liian rankka prosessi minulle nyt. Haaveilen kyllä erosta, mutta oikeasti en pystyisi siihen: vauvaa syntyy kevättalvella ja on nämä muutkin lapset ja työt... Pitäisi jakaa koti ja tavarat. Ei, ei EI. Ehkä, jos tilanne ei muutu vielä parinkaan vuoden päästä, niin ero voisi olla hyvä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin hae sitä apua. Soita neuvolaan. Siellä on puhelinaika, eivätkä puhu mitään henkilökohtaisia juttuja, kun on toinen asiakas. Ja heillä on vaitiolovelvollisuus, eli ei haittaa, vaikka asuisitte pienellä paikkakunnalla. Menet ensin ihan yksin psykologille/terapeutille ja siellä juttelet tilanteesta. Sitten voitte yhdessä miettiä, miten saisit miehelle apua.
suurelta osin, hän käyttäytyy kun teini, jolla on ihan erilaiset oikeudet ja velvollisuudet kuin minulla, joka jaksaa vaikka puolikuolleena pyörittää arjen. Miestä kuulemma pitäisi pitää hyvänä ja ymmärtää, ja vetoaa vain siihen että on perusluonteeltaan laiska.
Minäkin vihaan. Niin paljon että vatsaa sattuu päivittäin ja oksettaa. Terapiaan ollaan menossa, en kyllä tiedä enää miten tämä tilanne parannetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lopeta se kulissien ylläpitäminen! Oikeasti, kerrot muille niinkuin asiat ovat. Eihän kukaan täysjärkinen ymmärrä miestä, jonka vaimo joutuu synnyttämästä palattuaan tekemään lumityöyt yms yms!
Jos vaikka mies ei muutukaan siitä, niin sun ei tartte elää valheessa ja saat myötätuntoa.
Mullakin on ongelmana että en jaksa enkä osaa purkaa kenellekään tilannettamme sanallisesti. Olen aivan liian sumussa jaksaakseni edes perustella omaa kantaani. Helpompi antaa olla kun ei kukaan kuitenkaan kuuntele tai ymmärrä.
Voimia ap! Halauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun nainen on kotona hoitamassa lapsia, pitäisi hänen tehdä kaikki kotityöt kun mies kerran tuo rahan taloon. Ja kun mies on kotona, se on niiiiiin raskasta että työssäkäyvä äiti "saa" hoitaa myös kodin.
Kuka työssäkäyvä isä suostuisi tähän? että kotiäiti ei tekisi kertakaikkiaan mitään kotona.
Se ei onnistuisi.
Tässä on myös se ainut syy miksi en halua vaihtaa mieheni kanssa osia, meillä kävisi varmaan juurikin kuin ap:llä.
Pitikö miehen silloin tehdä töiden jälkeen kotihommat ja lumityöt?
Perustele hänelle, että tuo on epäreilua. Nyt sinä tuot rahan taloon ja hän hoitaa kodin. Piste.
Vaikka sitten riitelet, luhistut, hajoat, itket ja raivoat, sinulla on siihen oikeus. Mun pääni hajoais tuohon, ajattele syntymätöntä vauvaakin, miten stressisi vaikuttaa siihen. Joku neuvoi hakemaan sairaslomaa, kannatan. Sinun ja lapsen vointi on ykkösenä.
Ehkä mieskin heräisi jos lääkäri käskisi sinun levätä ja miehen auttaa.
No ei tehny! :) Tai just tommoset tauluripustamiset, autonhuollot tietysti... Mut ei se niin pahalta tuntunukaan. Mun mielestä oli kiva laittaa ruokaa ja huolehtia kodista ja se tuntu järkevältä, kun mies oli kuitenkin töissä. Pyrin aina tekemään kaikki kotihommat miehen ollessa töissä, et illalla saatiin olla perheen kanssa eikä ainakaan mitään isoja hommia tarvinnu tehdä.
Mut se oli aivan erilaista silloin. Nykyään tuota ei saa edes ulos millään. Eikä sillä ole sosiaalisia suhteita tai harrastuksiakaan. Ennen käytiin lasten kanssa metsässä, uimahallissa jne. Nyt ei käydä missään. Eikä mulla sen puoleen olisi voimiakaan enää tehdä yhtään mitään muuta.
Sun mies on luultavasti todellakin masentunut. Meillä oli vähän samalla tavalla tilanne kun kakkonen syntyi.... Tilanne oli karmea ja masennus meinasi vallata minutkin. Sain onneksi auki suuni neuvolassa ja siellä minut otettiin vakavasti. Meidän tk:ssa toimi oikein mukava pskykiatrinen sairaanhoitaja jonka luokse menin juttelemaan ja sitten myös mieheni. Sitten kekustelimme myös kolmestaa ja mieheni pääsi terapiaan ja sai lääkityksen. Pahimpaan hätään palkkasimme siivoojaan. Elämämme alkaa nyt vajaan kolmen vuoden kuluttua olla terveempää ja onnellisempaa. Suosittelen lämpimästi että puhut tilanteestasi vaikka sitten neuvolassa. Soita ja sano, että haluat varata ylimääräisen ajan niin varmistat että hänellä on aikaa sinulle. Neuvolan tehtävä on tukea perheitä.
Ja jotenkin sun pitää saada miehesi ymmärtämään että hän ja perhe tarvitsee apua. Oikeasti voisit näyttää tämän keskustelun hänelle. Mä kyllä kerran sanoin miehelle, että jos et ala ajattelemaan perhettä niin otan lapset kainaloon ja muutan pois kerrostaloon. Korostin että rakastan häntä, mutta en enää vain jaksa tätä.
Olen myös harkinnut siivoojaa, mutta itselleni on todella noloa pyytää tänne yhtään ketään. Siivoojat kai yleensä pyyhkii pölyt, tamppaa matot jne. Mulla ois enemmän tarvetta sille, että joku pyykkais, laittais ruokaa, pitäis kaapit ja hyllyt järjestyksessä, kylvettäisi lapset ja veisi esikoista niihin harrastuksiin. Tollanen viikkosiivous sujuisi sitten ihan kivasti itseltänikin. Ja tietysti myös noi "miesten" hommat niinkuin lumityöt ja auton siivoukset ja korjaukset jne. ois kiva teetättää vaikka muilla, jos ei toi oma ukko kerran noihin hommiin kykene enää lastenhoidon jälkeen. En tiedä.. Todennäköisesti meidän kukkaro ei joustaisi noihin. Olisi ihana, kun neuvolassa voisi sanoa jotain. Olen monesti miettinyt valmiiksi mitä sanon ja kuinka avaudun. Sitten siellä onkin sijainen tai harjoittelija enkä osaakaan sanoa yhtään mitään. Olen harkinnut soittavani neuvolaan, mutta en kehtaa sitäkään, kun pelottaa, että joku muu asiakas on just silloin läsnä, kun soitan.
Neuvon että yksi asia kerrallaan kuntoon. Ensin huolehdit siitä että saat kunnolla nukuttua. Minkä ikäinen vauva? Onko välttämätöntä että nukut vauvan kanssa samassa huoneessa? Jos olet noin väsynyt varmasti tuntuu siltä että maaailma kaatuu päälle. Pyydä apua! Sukulaiset, ystävät, naapurit. Eikä siinä ole mitään hävettävää jos soitat neuvolaan. Ja miksi et varaa itsellesi etukäteen aikaa vaikkapa omalta lääkäriltäsi, kyllä tälläisistä asioista pitää voida jutella. Suosittelen lämpimästi myös siivouspalvelua. Kokeile siivousta vaikka kerran viikossa. Olisi varmasti kiva tulla töistä puhtaaseen kotiin edes kerran viikossa. Ja kyllä hyvä siivooja siivoo ja pyykkää eikä vain pyyhi pölyt tai imuroi. Ota oma elämä haltuusi, ei näitä asioita kukaan muu sinun puolestasi voi muuttaa. Miestäsi nyt et ainakaan voi muuttaa. Toki voit vaatia että hän etsii itselleen työpaikan jos haluaa saman katon alla elää.
Laitan vielä viestin, että ei kannata häpeillä siivoojan käyttämistä. Pahimpana aikana pyysin jopa siivoojaa käymään jääkaapin kaikki vanhat ruoat läpi ja pesemään sen:)
t.39
Kuulostaapa pahalle tuo teidän tilanne. Mies kuulostaa siltä, että ei halua muuttua (ja miksi haluaisikaan kun on tyytyväinen tilanteeseensa??) etkä sinä pysty häntä muuttamaan.
Pystyisitkö pyytämään MIEHEN äidin katsomaan millaista "jälkeä" miehesi tekee? Äiti-ihmisenä kuitenkin varmaan ymmärtäisi sinunkin väsymyksen, kun raskaana olet. Ala puhua anoppilassa ja kotonasi IHAN suoraan miten asiat ovat. Ehkä yleinen mielipide ja paheksunta saisi mieheesi hieman puhtia?
Tai sitten, ero. Vaikkapa vaan väliaikainen. Saat edes yhden lapsen pois hoivistasi, sen miehesi nimittäin. Nuo sun oireet kuulostavat niin pahoille, että jotain on oikeasti tapahduttava ja pian! Myötätuntoa tulee täältä sulle oikein roppakaupalla :(