Naisen suuremmat tulot ja kulujen/töiden jakaminen perheessä
Kyselläänpäs välillä näin päin, että millaisia tilanteita ja käytätäntöjä teillä, joilla selkeät tuloerot kun nainen tienaa enemmän taloudessanne?Meillä tilanne, jossa itse tienaan n. kaksi kertaa sen mitä mieheni ja siirrämme aikalailla saman verran kuussa yhteistilille rahaa, josta kustannetaan asuntolainan kulut, sähköt, vakuutukset, osa kauppalaskuista, auton lyhennys (miehen nimissä, vain mies ajaa) ym juoksevat kulut. Myös lapsen harrastus pyritään maksamaan tuolta yhteisestä tilistä. Itse siirrän sinne hieman enemmän parempituloisena.Lisäksi kustannan perheen vuotuiset lomamatkat (useampi tonni) sekä suurimman osan lapsen vaatetuksesta. Huolehdin myös kesken päivää olevat lääkärit, koulukeskustelut ym ja olen sairaan lapsen kanssa kotona tarvittaessa, sekä hoidan aamupalat ja kouluunlähdöt arkisin. Myös siivouksen osalta käytän siihen enemmän aikaa sekä pyykinpesun osalta myös (mies pesee vain omansa, vanha jäänne).Mieltä alkanut askarruttamaan kuinka selviytyä mm. talon kunnostuksista ja rempoista kun mieheni mukaan hän ei pysty laittamaan yhteisiin asioihin enempää varoja. Eli vaihtoehdoiksi muodostuu, että joko minä laitan kaikki omat säästöni taloon nyt ja jatkossa, tai sitten talo myyntiin. Mieltäni kirpaisee kun vihdoinkin pääsisin nauttimaan työni hedelmistä ja säästämään ja käyttämään itseäni, lastani ja vanhuuttani varten, mutta kaikki kovalla työllä ansaitut rahat menee kuluihin, jotka joutuisin yksin hoitamaan erilaisesta tulotasosta johtuen tai jopa ottamaan itse niihin lainaa. En myöskään raaskisi luopua talostammekaan. Tietyt remontit vaativat ulkopuolista ammattitekijää/kalustoa, joten mies ei voi yksinäänkään niitä tehdä, eikä tunnu haluavan opetella. Talon ostaessamme olin siinä käsityksessä, että kiinnostusta ylläpito/korjaushommiin on, mutta en ole siitä enää vakuuttunut.Talo ja laina 50/50 osuuksilla. Avioehtoa ei ole.Kiitos asiallisista näkemyksistä.
Kommentit (15)
Talo myyntiin. Teillä ei ole siihen varaa.
Piti oikein miettiä mitä sä tässä nyt haet. Mutta siis haluat erota miehestäsi! Se kyllä onnistuu ilman näitä kaukaa haettuja sepustuksia.
Me maksetaan juoksevat kulut tulojen suhteessa. Molemmat siirtävät 70% tuloistaan yhteiselle tilille, jonne menee myös lapsilisät. Euroissa minä laitan 2500 ja mieheni 1400. Sieltä maksetaan tosiaan kaikki yhteiset kulut ja myös lomamatkoja, sikäli mikäli sinne on kertynyt ylimääräistä - usein on.
Minä vastaan pääosin siivouksesta ja ruoanlaitosta, mieheni talon ylläpidosta. Kun lapset oli pieniä, mieheni oli hoitovapaalla pari vuotta. Koen että ollaan ihan tasavertaisia tässä suhteessa.
Enemmän tienaava laittaa tietysti aina enempi rahojakin kotiin, kotityöt kannattaa minimoida koneilla niin paljon kuin mahdollista, sitten ne kotityöt on mukavampi touhuta ihan ilman mitään kinasteluakin ja toisen kyttäämisen tarvetta.
M35
Vierailija kirjoitti:
Piti oikein miettiä mitä sä tässä nyt haet. Mutta siis haluat erota miehestäsi! Se kyllä onnistuu ilman näitä kaukaa haettuja sepustuksia.
Lainattu teksti tässä.Kitos sanoit kaiken tolle tyhjän päiväiselle aloitukselle.Jota harva jaksa edes lopun asti lukea. En minä ainakaan.
Parempituloisen harkintaan jää elintaso. Joko elätte miehen tulotason mukaan (halvempi kämppä) tai sitten ette. Eihän tuossa nyt ole oikein vaihtoehtoakaan. Eihän sinulla yksinkään jäisi sen enempää muuhun kuin nytkään. Suurimmalla osalla todellisuutta on, että remontteihin joutuu säästämään tai ottamaan lainaa. Silloin täytyy jättää lomareissuja välistä tmv.
En ymmärrä miksi tästä tehdään sukupuolikysymys suuntaan tai toiseen. Perheellä on tietty määrä rahaa ja se määrittää miten eletään ja mihin riittää. Jos halutaan tiettyä tasoa niin se maksaa kenellä varaa.
Erillisenä asiana, jos töiden epätasapuolinen jako kismittää, asia puheeksi. En ajattelisi, että pienempituloisenkaan naisen täytyisi enemmän tehdä jos töissä käy. Tasajako näissä parasta nykyaikana, toki joustaen tilanteen mukaan suuntaan ja toiseen. Outo tuo vallalla oleva ajatus, että puoliso jotenkin ostettaisiin tai pienempituloinen maksaisi työllään erotusta. Joko kumppanuus tai taloudellinen sopimus, jolloin kannattaa sitten avioehtoa myöten miettiä se alun alkaen.
Sano puolisollesi, ettet jaksa ottaa suurempaa vastuuta arjesta ja taloudesta. Yhdessä mietitte, kuinka taakka jaetaan ja toista tuetaan. Ei aseenteellisuutta puoleen ja toiseen, oikeasti tärkeintä on että kuulette ja tuette toisianne, siinä ei raha ole mikään tekijä.
Asioista kannattaa sopia sen aviomiehen kanssa. Jos rahaa pitää säästää, niin sitten mietitte yhdessä, mistä voisi säästää. Tarvitaanko kalliita lomamatkoja vai riittäisikö tänä vuonna jokin edullisempi vaihtoehto? Pienistä jutuista kertyy usein iso puro eli kannattaa miettiä, mihin rahaa kuluu. Remonttia varten on mahdollista saada lainaa ja kotitalousvähennys. Remonttia voi tehdä myös yhdessä, kaatamatta sitä toisen niskaan. Enemmän yhteistyötä ja keskustelua.
Meidän systeemissä yhteiselle taloustilille laitetaan rahaa tulojen suhteessa. Siis teillä se olisi: sinä 67 %, mies 33 %. Mutta sitten jos tulee joitakin odottamattomia isoja juttuja, ne maksetaan yleensä 50:50.
Siirrtätte yhteiselle tilille aika lailla saman verran, mutta sinä siirrät enemmän. Asia selvä.
Emme ole missään vaiheessa avanneet toisillemme tulojamme tai omaisuuttamme. Mies on kerran nähnyt palkkalaskelmani, emme silloin vielä asuneet yhdessä ja se tuli paperisena ja olin jättänyt näkyviin. Silloin hän totesi, että minä näytän ansaitsevan enemmän kuin hän. Mutta hän on yrittäjä ja tulot siksi vaihtelevat paljon ja minä vaihdoin yhteenmuutettuamme työpaikkaa (muuten työmatkani olisi vienyt yli 3 h päivässä) jolloin tuloni pienenivät. Minulla on lisätuloja luottamustehtävistä ja ne vievät paljon aikaani.
Maksamme molemmat saman summan taloustilille kuukausittain ja se lasketaan niin, että riittää sen kuukauden asumiseen, yhteisen auton kuluihin ja ruokaan. Jos tulee yllätysmenoa, molemmat laittavat tilille lisää rahaa. Jos sinne jää jotain, se siirtyy automaattisesti seuraavan kuukauden kuluihin. Puskuria sinne ei kerätä. Kaikki muu on omaa rahaa ja omat kulut maksetaan tietysti omista rahoista.
Mies tekee enemmän kotitöitä ja siksi minä maksan kerran kuukaudessa käyvän siivoojan. Olen myös siirtänyt taloustilille ekstraa silloin, kun on ollut erityisen paljon iltakokouksia tai muita töitä, koska kun niitä tekee etänä, niin se väistämättä vaikuttaa myös toisen olemiseen ja tekemiseen.
Tässä ap.
Te jotka laitatte esim 70% tuloista yhteistilille, jääkö teille molemmille tosiaan tarpeeksi käyttörahaa omiin menoihin ja hankintoihin, omista laskuista tai säästöistä puhumattakaan?
Vierailija kirjoitti:
Tässä ap.
Te jotka laitatte esim 70% tuloista yhteistilille, jääkö teille molemmille tosiaan tarpeeksi käyttörahaa omiin menoihin ja hankintoihin, omista laskuista tai säästöistä puhumattakaan?
Tuo kiinnostaa minuakin (kommentti 14), koska 70 % on tosi iso osuus tuloista.
Meillä minulla on isommat tulot kuin miehellä ja maksamme kaiken puoliksi. Velkaa ei enää ole ja miehelläkin jää mukavasti säästöön rahaa. On avioehto ja kummallakin on eri perilliset.
Jos minä haluan jotakin kalliimpaa kuin mieheni niin maksan sen, ei ole ongelma minulle. Viimeksi halusin uusia kesämökin keittiön kaapit ja maksoin ne yksin. Vanhoissakaan ei periaatteessa vikaa ollut ja olisivat miehelle kelvanneet edelleen.
Hohhoijaa, 0/5