Huonosti syövät lapset

miten nykyään lapset oireilee noin jo taaperona.

Jostain tollanen on alkanut, kyllä terve ihminen syö.

Mitä neuvola sanoo?

Onko teillä millanen parisuhde? Oletteko sossun asiakkaita?

Mitenköhän tulkita meidän perheen tilanne, kun esikoinen syönyt aina hyvin, toisella lapsella ollut syömisen kanssa vaikeata jo vauvasta asti? Mitään vikaa ei ole, on tutkittu. Se on helppo mennä syyttämään perhettä/vanhempia niin kauan kunnes sattuu omalle kohdalle, että oma lapsi ei vaan kertakaikkiaan syö eikä ole kiinostunut ruuasta.

Tsemppiä ap:lle!

pojan kohta 3v. kanssa se, että leikitin ja syötin vaikka oltiin jo siirrytty ajat sitten "itse syömään". Katsottiin kirjaa, kerroin jännää tarinaa tms joka sai huomion kiinnittymään syömisen vastustamisesta muualle. Jos ei auennut suu, jätin tarinan jännään kohtaan ja totesin, että "ota lusikallinen, niin äiti kertoo, mitä seuraavaksi tapahtuu". Ja kun lautanen oli tyhjä, niin kehuin kuinka reipas on.

Lisäksi kun oli oikein hankalaa, otin mukaan ruoanlaittoon (laittaa kuoritut perunat veteen yms) ja sai itse laittaa valmiin ruoan omalle lautaselle. Auttaa myös pöydän kattamisessa ja osallistuu muutenkin tekemiseen.

Kun sai muutaman kunnon aterian pohjalle, alkoi olla jo nälkä seuraavaa ateriaa kohti ja syöminen sujua taas itsekseen. Tarkoitushan ei ole syöttää lasta pitkän aikaa. Lisäksi ulkoileminen ennen ruokailua edistää ruokahalua.

Kun sairasti ja oli siksi pieni ruokainen vähän aikaa, piti jälleen nähdä vaivaa, että saatiin ruokahalu kohdilleen. Nyt sujuu taas.

Ei olla käyty vielä 3v. neuvolassa, mutta poika on arviolta noin 14kg ja 95cm.

sossuasiakas, en huumeiden käyttäjä enkä diileri, jokseenkin onnellisessa avioliitossa olen ollut 15 vuotta (tokihan niitä vastamäkiä on ollut, mutta ei sellaisia, että lapsi olisi ollut kiistakapulana ja reagoinut syömättömyydellä).



Neuvolassa minua kovasti rauhoiteltiin. Lapsi oli kasvukontrollissa pari vuotta, pituutta kyllä tuli, mutta painoa ei käyrien mukaan. Neuvolatäti kehoitti jo alle vuoden iässä lisäämään lapsen ruokaan oliiviöljyä, mitä teimmekin. Sikäli omituisen mukalan olen maailmaan saattanut, että hänelle kyllä kelpasi vihannekset, varsinkin kurkku, porkkana, kukkakaali ja parsa, proteiinin saannissa oli sitten enemmän vaikeuksia. Eikä maitoa mennyt sitten kuin jotain desi päivässä. Syötin kalkkia hänelle ja stressasin, kovasti.



Feliksin chilitomaattikastike oli meidän pelastuksemme yhdessä välissä, mikä tahansa ruoka meni siihen dipattuna, vaikkakin pieninä määrinä. Sain vertaistukea esimerkiksi mieheni siskolta, joka kertoi, että hänenkin esikoisensa "eli paahtoleivän muruilla". Ja olen kuullut myös kauhutarinoita mammalta, jolle lastenlääkäri oli sanonut, että mitäpä jos äiti yrittäisi tehdä sellaista ruokaa joka lapsille maistuu. Joopa!



Puhun tästä ruokahärdellistä imperfektinä, koska yllättäen tuo poikaseni on alkanut syömään oikein urakalla. Sitten pitää myös muistaa se, että lapsilla on kasvupyrähdyksiä, jolloin safka maittaa ja toisinaan niitä parin nakin päiviä. Älä stressaa asiasta (helppo sanoa), ja ennen kaikkea älä tee lapsellesi ruokailusta stressiä.

oli myös hyvin pieniruokainen, mutta en stressannut asiasta sillä hän kasvoi kuitenkin koko ajan hyvin ja oli ikäisekseen pitkä poika. Hoikka hän oli, mutta normaalin rajossa sentään.



Eskarivuonna alkoi yhtäkkiä syömään 'ihan hirveästi', eli samanlaisia annoksia kuin muutkin.

Nyt hän on 1. luokalla koulussa ja vieläkin ikäisekseen pitkä. Paino on enää vähän nollakäyrän alapuolella.



Jos lapsi kasvaa normaalisti, niin en puuttuisi syömiseen.