LONKKALASTA tyttövauvallani. Minä vain itken... Jääkö hän fyysisessä kehityksessä jälkeen?

omalla liikunnallisella koululaisellani oli lonkkalasta, eikä molemminpuolinen lonkkaluksaatio edes ehtinyt parantua ennen kuin lastahoito lopetettiin, koska lastoissa loppuivat koot. Konttaamaan taisi ruveta n. 8 kk:n iässä ja kävelemään ennen yksivuotispäiväänsä.



Se, että lonkkaluksaatiosta ei toivu täydellisesti, on tänä päivänä erittäin poikkeuksellista ja liittyy yleensä kai siihen, että tilaa ei havaita tarpeeksi ajoissa, mikä on hyvin harvinaista.

empatiavammaiset ämmät!



Ei ole kokemusta fyysisistä vammoista, mutta toivotan jaksamista ap:lle. Lapset ovat niin älyttömän sopeutuvaisia. Tunnen yhden pojan joka menetti jalkansa syksyllä ja joulujuhlissa hän jo esitti tansseja muun luokan kanssa eikä proteesia olisi huomannut ellet olisi tiennyt. Sen pojan äiti itki varmasti paljon enemmän kuin poika itse. Ja joka ei äidin huolta ymmärrä on tunnevammainen!

Eikä se sylittelyynkään havaittavasti vaikuta. Tuskin olisi talvivauva ihokontaktia muutenkaan juuri enempää saanut ilman lastaakaan. Eikä lastaa heti synnytyksen yhteydessä laiteta, koska lonkat tarkastetaan vasta ns. kotiutustarkastuksessa ja sen jälkeen vielä kirurgi tarkastaa tilanteen.

Lasta ei ole "laatikko, jota ei saa iholle". Ilmeisesti on kysymys muusta hoitomuodosta kuin von Rosenin lastasta?

Lasta ei kyllä meillä vaikuttanut muuhun kuin kylvetystiheyteen ja siihen, ettei vauvaa voinut änkeä farkkuihin tai muihin joustamattomiin vaatteisiin, mutta ei olisi tarvinnutkaan. Ihan tavallisissa potkupuvuissa ym. vauvaa pidettiin. Koimme hoidon hyvin ongelmattomana, mitä nyt sairaalakäynneillä joskus joutui odottelemaan.

Terv. 3 kk lastahoidossa olleen vauvan äiti

haloo, ei ehkä nyt niiden vaatteiden takia itketä, vaan juuri siksi ku ET SAA VAUVAA NORMAALISTI SYLIISI.

K Y S Y M Y S :

kuinka moni teistä äideistä haluaa pitää vauvaansa sylissä kun sen synnyttää? ja laitokselta kotiin pääsee?

IHAN JOKAINEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

ja äiti jonka lapsi on lonkkalastassa, joutuu kansaa lasta "ns. laatikossa" jota ei todellakaan saa iholle, syliin normaalisti, sitä ei voi paijata. YMMÄRRÄTTEKÖ TE MITÄÄN ?????????????

aivan sama, kun jonkun lapsi joutuu johonkin venkuttimeen että joudut vain katsoa vauvaasi etkä syliin saa vaikka kuinka haluat. tai imettää normaalisti..

nyt SUU KIINNI AKAT!!!! jotka ette ole kokeneet lapsen lastoittamista.

Toivon tietysti, että äiti toipuisi ja tulisi paremmalle mielelle, mutta lonkkalastan ja amputaation vertaaminen on mautonta.

Terv. lonkkalastavauvan äiti, jolla on myös raajaproteesia käyttäviä kavereita

empatiavammaiset ämmät!

Ei ole kokemusta fyysisistä vammoista, mutta toivotan jaksamista ap:lle. Lapset ovat niin älyttömän sopeutuvaisia. Tunnen yhden pojan joka menetti jalkansa syksyllä ja joulujuhlissa hän jo esitti tansseja muun luokan kanssa eikä proteesia olisi huomannut ellet olisi tiennyt. Sen pojan äiti itki varmasti paljon enemmän kuin poika itse. Ja joka ei äidin huolta ymmärrä on tunnevammainen!

meidän tytöllä oli lasta 1.5 kuukautta. Huomattiin laitoksella. IHAN NORMAALISTi pystyi pitämään sylissä ja itse asiassa oli parempi pitää sylissä, kun lasta otettiin pois niin lapsi tuntui niin "vetelältä"



lastan poisottamisen jälkeen kaikki OK. Oppi kävelemään normaalisti jne. Nyt 15 vuotaana eräässä kilpaurheilulajissa suomen huipulla. Ja pienestä pitäen ollut tosi urheilullinen ja hyvä kaikessa.



MITÄ HELVETTIÄ AP:ta vaivaa ???? tuo lasta on pikkujuttu. Oletko kenties teiniäiti ?

Mulla ei ole kokemusta lonkkalastasta, mutta meidän vauveli joutui osastolle 5vrk iässä tarkkailuun. Minä itkin aivan hysteerisesti; mahtoivat osastolla ajatella ja mieskin sanoi että tuo ei ole normaalia, että käyttäydyt kuin joku olisi kuollut. Mutta todellakin synnytyksen jälkeen tunteet on herkässä ja pystyin ajattelemaan vain sitä hetkeä, en tulevaa tyyliin no kyllä se siitä. Minusta tuo kirjoituksesi oli aivan normaalia herkistyneen äidin tuskaa! Tsemppiä!

jokainen päivä ja hetki vie lähemmäksi sitä päivää, jona lastan saa pois.



Ei kannata pitäytyä menneessä ja ajatella sitä mitä menetit (pehmoisen paketin) ja miten asioiden pitäisi olla tai asiat olisivat voineet olla. Nyt tilanne on tämä ja näillä eväillä eteenpäin, tyttö paranee ja päivä päivältä lähenee se päivä kun lastan saa pois. Tsemppiä, kyllä se siitä! Nyt varmaan vaan tuntuu ylitsepääsemättömältä se asia, mutta laske irti menneestä ja jossittelusta, katse eteenpäin.

mitä V*ttua hysteeriset ämmät !!!!! meidän tytöllä oli lasta 1.5 kuukautta. Huomattiin laitoksella. IHAN NORMAALISTi pystyi pitämään sylissä ja itse asiassa oli parempi pitää sylissä, kun lasta otettiin pois niin lapsi tuntui niin "vetelältä"

lastan poisottamisen jälkeen kaikki OK. Oppi kävelemään normaalisti jne. Nyt 15 vuotaana eräässä kilpaurheilulajissa suomen huipulla. Ja pienestä pitäen ollut tosi urheilullinen ja hyvä kaikessa.

MITÄ HELVETTIÄ AP:ta vaivaa ???? tuo lasta on pikkujuttu. Oletko kenties teiniäiti ?

Kauanko ajattelit kieriä itsesäälissä kun vauva ei olekaan se täydellinen asuste sinulle?

voi nyt perkele, (harvemmin voimasanoja käytän) kyllä täälä sitten kaikenmoista porukkaa liikkuu. huoli vauvastansa onkin ihan hirvittävää itsesääliä!! ja jokainen normaali ihminenhän on halunnut lapsen vain asusteeksi. kun vauvasta on huoli, tuskin kukaan ajattelee että nyt minä en saakkaan täydellistä asustetta voi iesus. mun lapsella on ollu muutama aivoverenvuoto ja se on mun TÄYDELLINEN lapsi.... yllä oleva kommentoija sais painua hoitoob. kiitos ja anteeksi. tsemppiä ap.lle! toivottavasti kaikki menee hyvin!

mitä V*ttua hysteeriset ämmät !!!!! meidän tytöllä oli lasta 1.5 kuukautta. Huomattiin laitoksella. IHAN NORMAALISTi pystyi pitämään sylissä ja itse asiassa oli parempi pitää sylissä, kun lasta otettiin pois niin lapsi tuntui niin "vetelältä" lastan poisottamisen jälkeen kaikki OK. Oppi kävelemään normaalisti jne. Nyt 15 vuotaana eräässä kilpaurheilulajissa suomen huipulla. Ja pienestä pitäen ollut tosi urheilullinen ja hyvä kaikessa. MITÄ HELVETTIÄ AP:ta vaivaa ???? tuo lasta on pikkujuttu. Oletko kenties teiniäiti ?

Hysteerinen av mamma, jonka lapsesta ei voi tulla normaali... kauheaa

Huh huh.

Ap kuuluu siihen porukkaan, joka ei ikinä selviä elämässä mistään, vaan kuluttaa 60 vuotta piehtaroiden itsesäälissä ja kuolee sitten slaagiin. Sääli vaan vauvaa, kun äiti ei muuta tee kuin parkuu ja säälittelee. Ei hyvä tule.

Meillä esikoisella oli lonkkavaljaat (=kutakuinkin sama kuin lasta). Asia tuntui niin vähäpätöiseltä, että sitä tuskin huomioitiin mitenkään! No, pesulla käyminen oli vaikeampaa. Imetysongelmia ei ollut minkäänlaisia, ja ihan normaali vauva-aika meillä vietettiin. Mikä hitto sinun ongelmasi on?

en pysty enempää kirjoitaa kun en näe kyynelieni takaa... olo on surullinen...

Ei jessus! Vähän tullu liikaa vietettyä aikaa ylidramaattisen viihteen parissa sitten? XD

Anteeksi, nyt täytyy lopettaa. En näe kyynelieni takaa. :´D

jolla oli kipsi lonkkien ympärillä monta kuukautta vauvana. Oppi kyllä kääntymään kipsinsä kanssa. Nyt näyttää täysin terveeltä pari vuotiaalta :)

Nyt ap rauhoitu. Lapsi on ihan terve ja kaikki on hyvin, tuo on pikkujuttu. Moni lapsi joutuu heti synnyttyään leikkauspöydälle ja vammat uhkaavat henkeä!!!!



Oma lapseni meinasi kuolla infektioon ekan elinviikkonsa aikana. Mieluummin olisin laittanut koko lapsen lastoihin kuin katsonut häntä siellä sairaalassa piuhoissa kiinni ja kipeänä.



Ole iloinen lapsesta, joka ei ole vakavasti sairas.

Meillä oli lonkkalasta vauva. Lasta laitettiin kahden vuorokauden iässä. Minä volotin synnytyshuuruissani aivan hysteerisenä pari päivää laitoksella. Enkä sen jälkeen ole hysterisoinut, eikä se tehnyt minusta huonompaa äitiä.



Itkin juuri samoja asioita kuin ap, ihania liian pieniä vaatteita, käyttämättömiä kestovaippoja (liian pieniä ja kertavaipatkaan ei toimineet lastan kanssa oikein hyvin) ja lastan rumuutta. Kotiin päästyäni olin jo asian kanssa sinut, eikä vaatteet ja vaipat harmittaneet. Ainoa asia, joka oleellisesti hankaloitui, oli imettäminen, mutta siihen liittyi myös lastasta riippumattomia hankaluuksia. Siitäkin päästiin yli ja imetys jatkui normaalisti lastan poiston jälkeen.



Meillä lastahoito jossain vaiheessa vaihdettiin tyynyhoitoon, joka oli ehkä vaipanvaihdon kannalta hankalampi, mutta muuten minusta miellyttävämpi. Sitäkinhän voi kysyä, että olisiko vaihtaminen ap:n vauvallakin jossain vaiheessa mahdollista.



Nyt kaksi vuotta myöhemmin lastakausi on muisto vain muiden joukossa. Meidän vauva, kuten muidenkin tässä ketjussa, kasvaa normaalisti, eikä lonkkaluksaatiosta ole enää mitään merkkejä. Kontrollikäyntejäkään ei enää ole.



Hysteria menee ohi, vastasyntyneen äiti saattaa vain reagoida voimakkaammin tällaisiin juttuihin. Voimia vauva-arkeen ja ihanaa joulunaikaa ap:lle ja kaikille muille!

käynnistyä, riippuu toki kuinka pitkään hoitoa jatketaan, mutta sen jälkeen kirii erittäin nopeasti, joten älä itke ja murehdi.

ja tottakait se suretti mutta kun lääkäri selvitti asian että tämä on ohimenevää ja huoleen ei ole syytä rauhoitun.

Olen tuo joka pyysi itkemään ilosta kun lapsen lonkkavaiva on löytynyt jo näin varhain.

Todellakin itkuun olisi aihetta jos vaiva olisi havaittu myöhemmin niin kuin ketjussa joku äiti kertoo heidän lapselleen käyneen, olllut leikkauksia yms.

Järkeään voi käyttää vaikka olisi synnyttänyt tänään.

Avausviestin itkut voisin ymmärtää jos lapsella olisi joku vakava sairaus joka tuli yllättäen esim. kasvain tai joku kehityshäiriö. Nyt kyseessä vaiva josta ei näkyvää haittaa ja kukaan ei asiaa tiedä olleenkaan ellei äiti itse kerro.

Synnytyksen jälkeen hormoonit hyrräävät ja tunteet heilahtelevat ääripäistä toiseen. Tyttäreltäni otettiin laitoksella ylimääräisiä verikokeita raskausdiabetekseni vuoksi. Tytön verensokerit olivat kunnossa ja lapsi oli kaikin puolin hyvinvoiva, mutta hormonihuuruissani minulla oli melkein kyyneleet silmissä, kun kuulin, kuinka puolustuskyvytön pieni lapseni kirkui aina verta otettaessa. Jos lapsella olisi oikeasti ollut jotain vialla, olisin varmaan parkunut kuin syötävä. Noin viikon ajan synnytyksen jälkeen kyyneleet kohosivat silmiin pienimmästäkin syystä ja mies jo luuli, että olin seonnut täysin. Yhtäkkiä hormonimyrsky helpotti ja käytöskin normalisoitui. Eikö teillä muilla ollu lainkaan baby bluesia? Luulisi, että jokainen, joka on käynyt näitä tunteita läpi, ymmärtää, miksi ap on pois tolaltaan.

Empatiaa siskot!

että lonkkalasta vauvaa voisi kantaa hyvinkin kantoliinassa.. mielestäni kantoliinakanavan sivuilla aiheesta jotain. Silloin ainakin pystisit pitämään lastasi paljon lähelläsi jos tuntuu että lasta on tavallaan teidän välissänne etkä pysty olemaan lastasi lähellä. Lisäksi liinassa kantaminen kehittää lasta muutoin:) käy tutkimassa asiaa, älä kuuntele noita typeryksiä kyllä pienen tuoreen lapsen vanhemmilla on tunteet herkässä vaikka asia ei sinänsä olisikaan vakava ja tiedän kyllä mistä puhun kun minulle väitettiin lapseni olevan kuuro vaikka hyvin tiesin lapseni kuulevan. Kesti melkein 9kk ennenkuin siitä oli mustaa valkoisella että poika kuulee hyvin.